lauantai 6. lokakuuta 2018

Normaaliin päin

Alko menemään jo sen verran psykoosin puolelle, että päätin eilen nollata vähän päätä. Olin kolmatta päivää selvinpäin, on ollu stressiä ja todella sekavaa oloa. Eilen join 2 siideriä, ison lonkeron ja kaljan. Tänä aamuna olikin sit paljon parempi olo. Pientä nestehukkaa oli, mutta oli myös energiaa. Siivosin ja pesin pyykkiä. Psykoosioireita ei nyt ole juurikaan ollu onneks. Jotenkin typerä olo, ei jaksa oikeen keskittyä mihinkään eikä mikään hirveästi kiinnostakaan. Silti tekee mieli tehdä jotain. Ajattelin ottaa tavoitteeks käydä taas suihkussa tänään. Menny taas muutama päivä... Koitan saada itteäni liikkeelle pikkuhiljaa vähän kerrallaan. Paino on noussu ja mua ällöttää. Oon myös ostanu paljon hedelmiä ja vihanneksia.