psykoosi

Oon nyt alle 2 viikon sisään ollu 2 kertaa psykoosissa. Uus lääke lopetettiin, mutta mun tekis mieli alottaa se uudestaan... Oon vaan vieläkin sen verran sekasin päästäni, etten uskalla vielä alottaa ainakaan. Mun paino heittelee suunnilleen yhtä paljon kun mun ajatukset.

Sivuvaikutus: Syömishäiriö

Mun masennuslääkettä on nyt vaihdettu. Ensimmäiset tuskalliset päivät alkaa olla takanapäin, tai ainakin toivon niin. Nukkumisen kanssa on vaikeuksia, samaten syömisen. Mun käy koko ajan vaikeammaks syödä. Se johtuu tuosta uudesta lääkkeestä. Mikään ei maistu. Mikään ei maistu edes samalle kun ennen. Kaikki on vaan samaa mössöä. Mun ei tee mieli syödä edes suklaajäätelöä.

Välillä on pakko syödä jotain, ja se kaikki tuntuu pakotukselta. Juon nykyään aamusta alkuiltaan teetä ja/ tai light colaa, että jaksaisin touhuta jotain. Tämä päivä on menny siivoillessa. Vieläkään ei ole tarpeeks siistiä, mutta oon päättäny, että kun saan viimeset pyykit kuivamaan, lopetan. Jääpähän huomisellekin jotain tekemistä.

Mä en tykkää olla paikallani. Mun tekee koko ajan mieli tehdä jotain, lähteä johonkin, järjestellä jotain... Mitä tahansa, ettei tarviis olla paikallaan koko ajan.

Mun pitäis varmaan miettiä, mitä aion nyt alkaa syömään. Jäätelö, jugurtti, leipä ja ranskalaiset tuntuu menevän alas vaikkei mitään teekään mieli. Pitäis ehkä miettiä, alanko käymään vaa'allakin vai annanko senkin vaan olla rauhassa. En ole käyny vaa'alla aikoihin. Mulla ei ole mitään hajua, paljonko painan. Niin kauan kun vaatteet sopii pääälle, kaikki on ok, mutta mitä isommilta vaatteet tuntuu, sitä parempi olokin.

Välillä tekee mieli vaan hakata päätään seinään...

Liikkunut, silti lihonut

Kävin tänään kaupassa, eli pidin farkkuja jalassa. Ne ei ollut enää niin isot päällä kun viimeks. Oon siis lihonut. Käyn koiran kanssa lenkillä monta kertaa päivässä, mutta oon silti onnistunu lihomaan. Mua inhottaa. Eikä pelkkä lihominen, vaan se, että ostin kaupasta kaikkea muuta, kun mitä piti ostaa. Ostin suklaata, jätskiä ja sipsejä. Söin vähän sipsejä, mutta lopetin aika pian. Söin vähän valkosuklaatakin. En kestäny syödä sitäkään paljoa. Mä en halua lihoa enää yhtään, haluan laihtua taas. Mitä enemmän lihon, sitä enemmän inhoan itteäni.

Oon alkanu juomaan teetä. Parissa päivässä oon saanu aikaan enemmän kun kuukauden aikana. Sokeria pitäis koittaa välttää, mutta siitä on tullu aikalailla välttämätöntä teen kanssa, ainakin aamusin. Muuten mua heikottaa niin että meinaan pyörtyä aamun ekalla lenkillä.

Mun lääkitystä ollaan vaihtamassa pikkuhiljaa. Sertralin jää pikkuhiljaa pois ja tilalle tulee uus lääke, minkä nimeä en jaksa muistaa. Torstaina pitäis ottaa ensimmäinen uus lääke. Oon ollu masentunu jo pidemmän aikaa, mutta tän lääkemuutoksen takia mua ahdistaa entistä enemmän. Mä tiedän että uuden läkkeen myötä tulee se uuden lääkkeen helvetti, millon kaikki pahat olot vaan pahenee, eikä loppua tunnu tulevan, vaikka tiedän että se helpottaa, tai ainakin pitäis helpottaa... Mun kohdalla melkein kaikki vaihtoehdot on jo käyty läpi, eikä ole kovin montaa, mitkä mulle sopis. Nyt vaan toivon että tuosta uudesta ei tule pahoja sivuoireita. Tosin painonlasku olis tervetullut sivuoire...

Oon ollu henkisesti jumissa jo pitemmän aikaa. En ole saanu puhuttua mitään, enkä ole saanu kirjotettua edes päiväkirjaan. Oon kuitenkin yrittäny, vaikken olekaan saanu mitään merkityksellistä ylös. Olin monta viikkoa ilman terapiaa, viime viikolla oli, ja tälläkin viikolla pitäis olla. Mulla on ollu äärimmäisen väkivaltaisia mielitekoja, mutta oon kuitenkin saanu pidettyä itteni sen verran aisoissa, että en ole tappanu ketään, enkä ole satuttanu itteänikään.

Mun pään sisällä pyörii pyörremyrsky, jolta en saa rauhaa edes unissani, vaikka ne olis kuinka kotoisan ja mukavan tuntuisia. Muutama päivä sitten, ja oikeastaan vielä eilenkin, mä en tiennyt, miks olen hengissä, miksen vaan tapa itteäni jo. Mikä mua estäis.. Nyt millään olemassaoloon liittyvillä kysymyksillä ei tunnu olevan enää väliä. Menen vaan päivä kerrallaan. Loputonta toistoa päivästä toiseen, ilman päämäärää tai mitään, minkä kokisin jotenkin erityisen merkitykselliseksi. Edes halu laihtua ei ole niin vahva, että jaksaisin sen eteen tehdä enempää kun nyt teen. Mä kuitenkin käyn lenkillä koiran kanssa monta kertaa päivässä... Mun pitäis vaan syödä vähemmän ja parempaa ruokaa. Ehkä, jos teen kauppalistan valmiiks torstaita varten, ostaisin välillä jotain muutakin kun tyhjiä kaloreita, jotka muuttuu inhottavaks läskiks mun sisällä.

Alan inhota syömistä ja ruokaa ylipäätään...

Vahinkolaihtumus

Mä olen laihtunu vahingossa enemmän kun yrittäessäni. Mä otin koiran, ja sen jälkeen mun paino on vaan pudonnu. Ehkä mä olen käyttäny sitä mun kropalle vähän liikaakin lenkillä, mutta siitä tulee niin hyvä olo, että käyn ihan mielelläni. Mä en ole koskaan hirveästi tykänny lenkkeilystä, mutta kun käyn koiran kanssa takapihan metsässä, niin jotenkin sana 'lenkki' ei kuulosta enää niin pahalta kun ennen.

Oon ollu aika paljon yksin, tosin eilen ja toissapäivänä olin kaverilla. Mulla on ollu taas sellanen kausi, etten ole jaksanu pitää keneenkään yhteyttä, ja oon ollu kai masentunukin. Kämppä on jääny hoitamatta pitkän aikaa, mutta nyt oon noin viikon ajan siivoillu tosi paljon. Oon alkanu taas juomaan colaa ja teetä että jaksan siivota ja hoitaa elukat. Mä annoin mun marsut ja pupun pois, kun niiden häkille ei oikeen ollu tilaa, eikä mulla ole ollu energiaa hoitaa niitä tai tehdä mitään niiden kanssa.

Mun kädet ja jalat on ollu tosi kipeät eilisestä asti. Eilen ja tänään aamulla oli melkein mahdottomuus kävellä. Onneks kivut on alkanu helpottaa kun oon käyny rennoilla kävelyillä tänään ja pessy pyykkiä. Harmi vaan mun pesukoneen vedenpoistopumppu on rikki, niin joudun säätämään sen letkun kanssa joka kerta kun pesen jotain. Pääasia kuitenkin että tulee puhdasta. Innostuin jopa tiskaamaan tuossa joku päivä, en kuitenkaan jaksanu pestä kaikkia, eikä niitä edes saa samaan aikaan kuivauskaappiin...

Terapia on ollu nyt pienellä tauolla, mä en ole kehdannu päästää tänne oikeen ketään, kun on ollu niin likasta. Nyt on onneks aika siistiä. Maanantaina olis taas terapia. Mulla ei taaskaan ole mitään hajua mistä puhuisin. Mun pää on ollu niin jumissa etten ole saanu edes päiväkirjaa kirjotettua.

Mä haluan edelleen laihtua, en vaan ole ihan varma kuinka paljon, ja kuinka pitkälle haluan sen suhteen mennä. Aion kyllä syödä tavallista ruokaa, mutta taidan rajoittaa mun limsan juomista. Huomasin, että heti kun lopetin light limsan juomisen, mun paino on pudonnu paljon nopeammin.

Kuihtumus

Mun paino on vaan jatkanu laskuaan. Ihan hyvä, tosin olisin voinu pärjätä ilman sen yhen mulkeron valehtelua, yhen kultakalan kuolemaa, psykoosia ja luultavasti paljon muutakin, mitä en muista, koska en ole kirjottanu mitään ylös. Pää on ollu todella sekasin, sen verran sekasin, että mun hoitaja lähti karkuun viime terapiassa. Saa nähdä mitä ens kerralla käy.

Oon ollu nyt kipeänä, eli ei ole ollu hirveästi energiaa mihinkään. Tänään on jo vähän parempi olo. Oon edelleen kuihtunu, vaikka kuinka juon vettä.

Väsymys väistyköön

Oon ollu tosi väsyny viime aikoina. Oon nukkunu tosi paljon. Tänään on eka päivä pitkään aikaan kun heräsin oikeasti aamun puolella. Nukahdin eilen illalla ja heräsin yöllä. Olin hetken vielä hereillä ja menin takasin nukkumaan. Herätessä huomasin, että kani on karannu aitauksestaan. Noh, eiköhän se vielä halua sinne takasin kun huomaa, ettei sille ole ruokaa muualla. Vettä on, mutta ei ruokaa.

Tänään olis pestävä sauna ja lisää pyykkiä. Oon vieläkin väsyny, mutta se menee kyllä ohi, kun juon colaa. Ainakin toivon niin. En halua jäädä taas sänkyyn mätänemään.

Psykoosi, itku, synttärit ja dissosiaatio

Ollu aika rankkaa viime aikoina. Oon onneks jatkanu laihtumista. Olin useamman päivän sen verran psykoosissa, että on todella harvoja muistikuvia. Sitten tulikin taas synttärit. Se vuoden masentavin päivä. Sen vietin sängyssä itkien, paitsi illalla, kun kaveri tuli ja toi mulle synttärisavut ja suklaajätskin. Mieliala parani heti, kun poltin pilveä. Sinä yönä näin vähemmän painajaisia, ja heräsin aikasemmin ja pirteämpänä. Meni kuitenkin tähän aamuun asti, että heräsin oikeasti aamun puolella, eli vähän vaille 12. 

Mä romahdin jossain vaiheessa. Ensin aloin itkemään, itkin noin viikon ainakin, sitten tulikin psykoosi, raivokohtaukset ja itsetuho. Muistan miettineeni, miten saisin itteäni estettyä, kun mun tekee mieli joko satuttaa tai tappaa itteni. Keksin keinon, ja onneks se toimi. Tuli myös päivä, kun sain laitettua hoitajalleni viestiä, etten jaksa enää. Että mä en enää pärjää yksin. Se päivä tuli ja meni. Peruin seuraavan terapian.

Joku soitti mun vanhemmat paikalle, kun romahdin vähän ennen synttäreitäni. Noh, ainakin mä lakkasin itkemästä jatkuvasti. Sain nukuttuakin sen jälkeen. Ainoa ongelma oli se, etten jaksanu sen jälkeen tehdä muuta kun nukkua ja maata sängyssä. En saanu mitään aikaan moneen päivään, ja eläimetkin jäi vähemmälle huomiolle. Vaikka niillä olikin kaikkea mitä ne tarvitsi, mulla oli hirveän syyllinen olo, kun en saanu pidettyä parempaa huolta. Nyt kaikilla on herkkuja ym. Onneks tää monen päivän yritys piristyä onnistui.

Oon ollu niin masentunu, etten jaksanu käydä tämän kuun puolella suihkussakaan ennen tätä päivää. Sain itteni ylös, vaikka näinkin taas, edelleen, painajaisia ja taisin herätä kesken painajaisen. Heräämisen salaisuus löytyikin sitten colapullosta. Siivosin, siirsin marsut ja pupun asumaan olkkariin helpommin siivottaviin olosuhteisiin. Sain siivottua aikalailla koko kämpän, ja pesin 3 koneellista pyykkiä. Huomiselle jäi vielä tehtävää, mutta ehkä ihan hyvä niin.

Synttäripäivänä iski sitten viimeistään, en tiiä oliko jo sitä ennen, paha dissosiaatio. Kaikki tuntu tosi vieraalta, enkä saanu oikeen mistään kiinni pään sisällä. En pystyny edes puhumaan. Ajattelin koko päivän kuolemaa. Mä halusin kuolla koko päivän, enkä tajunnu, miks ihmeessä oon vieläkin hengissä.

Paino putos alkuviikosta alemmas kun vuosiin. Se on kuitenkin taas noussu, kun oon syöny tosi paljon. No en oikeasti paljoa, mutta se vaan tuntuu siltä. Mun kroppa on eri muotonen kun ennen, mistä huomaan kyllä, että paino alkaa taas tippumaan, kunhan maha alkaa toimia ja alan ite syömään paremmin. Aion edelleen pudottaa painoa, en ole vieläkään tyytyväinen, vaikka äiti onkin huomannu, ettei mun laihtuminen ole ollu luonnollista. Viime aikoina oon laihtunu paljon enemmän kun pitkään aikaan. Äiti kysy synttäri-iltana, onko syöny, ja mainitsi mun laihtumisesta.. Se taitaa vihdoinkin tajuta, että mulla on ihan oikeasti vaikeuksia syömisen kanssa.