Oksettaa. Ahdistaa. Vituttaa. Turhauttaa.
Koko tää mun elämän tilanne on ihan hirveä. Haluan pois. Oon jo jonkun aikaa ollu vakuuttunu siitä, että tää ei ole mun elämä, vaan jonkun toisen. Joku muu on eläny tähän asti ja mut on vaan otettu jostain ja laitettu elämään tähän ruumiiseen. Mun pitäis olla laiha. Ehkä mä jossain oon ollukkin. Sitten mut on laitettu tänne. Otettu pois siitä täydellisestä elämästä ja heitetty tähän sekamelskaan ja riutumaan läskien alle. Aion hankkiutua niistä eroon.
Oon miettiny tänään paljon kaikkea. Taisin tehä alustavan päätöksen etten kerro tästä kenellekkään. Kyllä mä jo yritin puhua yhelle ihmiselle siitä mitä tunnen, mutta se vaan nauro mulle. Siis nauro. Koska oon katkera. Sitten sanoin että mun pää leviää muutenkin ihan just enkä tiiä mitä teen, niin se sano vaan että höh, ja sit se ilmotti menevänsä nukkumaan. Kiva. Ei sitten puhuta. Antaa olla. Pidän sitten kaiken sisälläni. Eikä tää kaikki sitäpaitsi kenellekkään kuulu.
Oon ettiny hirveesti thinspomusiikkia ja kuvia tänään... Tein puhelimeen soittolistankin. Jospa niistä ois jotain apua. Kyllähän mä muutenkin katon noita kuvia joka päivä, puhelimessa on melkein 600 thinspokuvaa ja selaan ne kaikki läpi vähintään kolmesti päivässä joka päivä. Pitäis ettiä uusia.
Söin tänään leivän, jossa oli levitettä, jotain leikettä, aurajuustoa ja tavallista juustoa. Heti kun olin saanu sen syötyä, iski hirveä morkkis ja aloin melkein itkemään. Koitan olla loppupäivän syömättä. Kattelin myös ruokakaappeja, pakastinta ja jääkaappia, ja totesin ettei siellä ollu mitään syötäväks kelpaavaa muutenkaan. Jotain makaroonia ja muusia yms paskaa kaikki täynnä. Pakastimessa ois tosin ollu marjoja, mutta ne on tupattu niin täyteen sokeria ne rasiat ettei niitäkää voi syödä.
Kävin vaa'alla ekaa kertaa moneen kuukauteen ja olin ehkä vähän pettyny siihenkin, vaikka oletinkin luvun olevan 3kg suurempi, niin silti. Se alko silti ihan väärällä numerolla. Se vaan vahvisti päätöstä olla syömättä mahdollisimman paljon. Jos ens kesänä ois sairaalakunnossa... Se vois olla tarpeeks. Ehkä. Haluan että ihmiset ei enää tunnista mua sen jälkeen kun oon laihtunu. Haluan että mun kuvat voi luokitella thinspoksi. Oon miettiny etten mene ihmisten ilmoille ennen kun oon laihtunu. Etten näe ihmisiä ennen sitä, ehkä joitakin, mutta en todellakaan kaikkia. Ei mua edes huvita lähteä mihinkään rellestämään.
Juominen ei kiinnosta, turhia kaloreita. Mieluummin oon pilvessä, se ei sentään lihota, paitsi jos ei osaa vastustaa mässyjä, minkä mä osaan. Sitäpaitsi ei siitäkään oo vaaraa, jos kämpässä ei oo ruokaa, niinkun oon suunnitellu. Tosin nyt kun siellä kämpällä ei ole ruokaa, voisin ihan hyvin mennä sinne jo, ois ainakin varma etten pääse lihomaan ja lipsumaan tästä. Ongelma on vaan siinä, ettei siellä oo mitään ruokaa, ja saan rahaa vasta ens viikon torstaina. Viikon totaalinen paasto vois olla vähän liikaa tässä vaiheessa. Sit kun se ois ohi ja söisin tyyliin yhen jugurtin niin paino nousis ihan hirveesti ja se olis hirveetä. Odotan siis ainakin viikonlopun yli ennen kun meen sinne. Täällä porukoilla kökkiminen ei kyllä nappaa yhtään, mutta ei oo muutakaan paikkaa nii ei voi mitään. Täällä on myrkyllinen ilmapiiri. Oon vähän väliä raivokohtauksen partaalla, tai sitten mua itkettää. Mutta en sentään oo itkeny vielä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti