Paino on laskenu ihan ok... Yleinen vointi taas on ihan päin persettä. Mulla sattuu joka paikkaan ihan hirveästi koko ajan, on päiviä kun en pysty edes kävelemään kunnolla. Mieli alkaa hajoilemaan. En oo vieläkään pystyny käsittelemään ystäväni kuolemaa, en ole pystyny itkemään tai purkamaan sen tuomaa oloa mitenkään, ja sen päälle on kasaantunut kahden kilometrin paksuinen jääkuori kaikkea muuta stressiä ja paskaa.
Mä olen yksinäinen. Tosi yksinäinen. En tiedä miten jaksan enää. Roikun kallion reunalla, ja alapuolella odottaa helvetti. Tuhat kertaa pahempi kuin mikä tällä hetkellä on sekä mun ympärillä että mun pään sisällä.
Mulla ei ole ketään enää. Ei ketään jolle puhua. Ei ketään jota kiinnostaa. Ei ketään joka haluais auttaa tai edes kuulla musta mitään.
Haluaisin itkeä niin hirveästi, mutta en vaan pysty. Se ei vaan onnistu. Oon liian väsynyt.
En kestä olla itteni kanssa. Itsetunto rämpii jossain pohjamudissa.
Kaikki yritykset missään asiassa on yhtä tyhjän kanssa.
En jaksa tätä paskaa enää.
Mutta pakko jaksaa.
Hiljaa.
Yksin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti