Failure

Eilen meni hyvin syömisen suhteen... Iltaan asti. Söin ruoan jälkeen vielä ruisleipää floralla, ja taisin herätä keskellä yötäkin syömään vielä lisää leipää. Noh, ainakin maha toimii tänään. Kammoan huomista. Pitää käydä huomenna vaa'alla. Mä vaan toivon että paino on laskenu viime viikosta.

Tänään täytyy yrittää enemmän. Eli syödä vähemmän.

Lisäaineita, ei lisäkiloja.

Oon onnistunu ihan hyvin rajottamaan syömistäni. Tosin huomasin etten pysty juomaan zerocolaa niin paljon kun light colaa. Taitaa olla liikaa lisäaineita zerossa. Oon kuitenkin onnistunu pitämään ruoan kalorit kurissa, alle 1000 päivässä. Laskemisesta on tullu pieni pakkomielle. Oon laittanu kaloreita ylös lapulle ja joka kerran kun syön jotain, tarkistan uudestaan ja uudestaan etten ole varmasti laskenu väärin.

Vaaka on edelleen ollu pannassa. Taidan odottaa torstaihin asti. Hoitaja tulee sillon käymään ja se haluaa kuitenkin tietää mun painon. Mun maha on ollu aika jumissa pari päivää, oon syöny imodiumia, mitä mun ei pitäis oikeastaan syödä. Paino tippuu nopeammin kun maha toimii.

Mun unet on alkanu kärsimään, onneks en kuitenkaan ole nyt hirveästi heräilly, herään vaan aikasemmin, mikä on ärsyttävää. En tykkää herätä liian aikasin, koska sitten pitää odottaa kauemmin sitä, että pystyn antamaan itelleni luvan syödä. Se tarkottaa aina sitä, että jossain vaiheessa päivää mulle tulee ihan hirveän huono olo. Heikottaa, päätä särkee yms.

Tänään on aika ok olo, oon jopa jaksanu touhuilla jonkun verran ulkona. Elukat on hoidettu, marsujen kynnet pitäis kyllä leikata ja turkit myös. Eilen leikkasin kanien kynnet ja pesin toisen kanin pyllyn kun se oli sotkeutunu kakkaan... Mulla on tosiaan ihan liikaa eläimiä. Ei mun voimat riitä kaikista huolehtimiseen. Mutta toistaiseks on pakko jaksaa.

Enjoy me while I last... Or don't, it's your choice.

Mun rintarangan tulehdus tuntuu vaan leviävän. Eilen tunsin koko luurankoni, jokaisen ruston, nivelen ja jänteen sisuksissani. Tää päivä on menny aikalailla sängyssä ja kuumeessa. Oon melko varma että kuolen tähän vielä joku päivä. Joku päivä pian. Yli vuosikymmenen syömishäiriöily ja muutenkin ei-niin-terveellinen elämäntapa tuntuu tehneen tehtävänsä. Mä oikeastaan odotan jo kuolemaa, ja olin ja oon ollu koko päivän pettyny siitä, miten hyvä olo mulla on ollu pään sisällä. Mä näen kuoleman helpotuksena. Ei enää kipuja. Ainoa asia mistä oon huolissani, on mun eläimet ja muut jotka jää vielä tänne. Mutta elämä jatkuu, niillä ainakin ja lopulta nekin tulee perässä.

Oon nyt sitten ilmeisesti alkanu taas laskemaan kaloreita. En laske juomia enkä lääkkeitä, koska niistä ei kerry juuri ollenkaan kaloreita. En halua, enkä ehkä edes pysty syömään yli 1000kcal päivässä. Kaivoin keittiövaakani esille ja alan käyttää sitä tänään, tai no alotin jo, tosin en syöny vielä sitä minkä punnitsin. En edes tiedä jaksanko tehdä sitä. Pitäis tiskata pannu ja kattila yms ja jaksaa vielä tehdä se ruoka... Sen jälkeen olis vielä sen syöminen ja syyllisyys jne.

Mun pitäis varmaan käydä huomenna TK:ssa taas vaihteeks, tai ainakin soittaa sinne. Pitäis saada labrojen tulokset selville ja pyytää kalium reseptille että saan sen maksusitoumuksen piikkiin. Huomenna pitäis käydä siis apteekissakin. Olis pitäny käydä jo tänään, mutta ei ketään kiinnosta auttaa sen verran että käyttäis siellä, sinne on hurjat 2km, mutta oon niin huonona että varmaan kuolisin matkalle, joten en lähde kävelemään.

Oon tosi väsyny. Haluaisin pystyä enempään, mutta en vaan jaksa. Pikkuelukoiden kynnet pitäis leikata, parille kissalle olis laitettava kuivashampoota ja yhen kissan takut olis leikattava. Mun voimat on riittäny just ja just ruokkimiseen ja kalojen lääkitsemiseen.

Oon ehkä ollu tänään hyvällä tuulella sen takia, että olo on ollu taas vähän laihempi. Taisin nähdä osan rintarankaanikin tänään ihon läpi. Oon yllättyny siitä, miten vähän oon tarvinnu thinspoa tai tuota seinääni. En käy edes vaa'alla niin paljon kun yleensä tässä vaiheessa häiriötä käyn. En edes tänään aamulla, vaikka olo oli kun tyhjällä ilmapallolla, kun yleensä tuntuu vedellä täytetyltä jumppapallolta.

Sairastelun aikana en ole edes jaksanu vaivautua suihkuun kun ehkä kerran viikossa. Mua ällöttää. Haisen ihan varmasti hirveältä jo parin päivän jälkeen, mutta en vaan jaksa edes yrittää suihkuun joka ilta. Mua hävettää joka kerran kun lähen johonkin. Aina hiukset limasina ja/tai takussa, vaatteet on joko ok tai sitten I-don't-care-tyyliä, ja joka ikinen kerta mun on laitettava edes vähän jotain dödöä kun tiedän haisevani. Mun vaatteetkin haisee, vaikka ne olis just pesty, kun en jaksa siivota kunnolla.

Mun aivot ei toimi kunnolla. Unohtelen koko ajan mitä ajattelin ja ahdistun siitä. Ajattelu ja varsinkin puhuminen on tosi vaikeaa. Nukun yllättävän hyvin, mitä nyt näen painajaisia ja/tai unia mun kuolleesta kaverista ja herään omaan itkuuni, niinkun viime yönäkin.

Kynttilä

Huomasin just ettää kolme vuotta sitten tänä päivänä yks mun kaveri kuoli 17-vuotiaana. Ehkä mun huono mieliala johtuu siitä. En vaan ole muistanu tuota... Mun elämässä kaikki tunteet tuntuu kumpuavan jostain muualta. Ehkä se on alitajunta, ehkä se on niin kutsuttu Pyhä Henki tai Jumala. Mun käsitys Jumalasta on erilainen kun perinteinen. Mä uskon, että kaikki on yhtä ja yksi on kaikki. Jos on tietyssä tilassa, tai tietynlainen, voi tuntea melkein mitä tahansa Jumalan, kollektiivisen tietoisuuden kautta. Kaikki tapahtuu syystä. Kaikelle on tarkoitus. Myös sille, että mä en pääse tietyistä ajatuksistani eroon. Jopa sille, kaikelle, mitä, ja minkä takia mulle on tapahtunut kaikki mitä on tapahtunut, missä tilanteessa oon nyt, ja mitä tulee tapahtumaan.

Sytytin yhden kynttilän. Se vaan tuntuu olevan jotenkin turhaa, rituaali. Ehkä niilläkin on tarkoituksensa.

Mä haluaisin eroon tästä elämän pyörästä. Toisaalta taas en.

En tiedä mitä tähän enempää sanoa. Päässä pyörii. En pysty enää ajattelemaan kunnolla, enkä puhumaan eli kirjottamaan mistään mitään järkevää, tärkeää.

Sama luku...

Vaaka näyttää samaa typerää lukua. x6,2. Oon rääkänny itteäni henkisesti ja fyysisesti tällä aikaa. Oon ollu niin pettyny itteeni. Oon edelleen, vaikka sainkin pudotettua painon takasin edes tuohon. Unet alkaa taas kärsimään ja paleltaa. Maha on taas sekasin, tosin tällä kertaa veikkaan että se johtuu joko menkoista tai siitä että oon syöny niin vähän. Painon mukana mieliala tahtoo mennä aina alemmas. En vaan tiedä jaksanko kiinnittää siihen huomiota. Oon liian väsyny.

Positiivisesti negatiivinen

Menkat on myöhässä... Muutaman viikon. Aloin jo panikoimaan että olisin paksuna, mutta tein testin kahtena päivänä peräkkäin ja negatiivista näytti. Olin helpottunut. Tässä vaiheessa lapsen saaminen ei olis mitenkään "kätevää". Tosin eihän se koskaan ole.

Oon ollu pettyny itteeni viimeaikoina. Oon varma että oon lihonu sen jälkeen kun maha alko toimimaan taas. Oon myös syöny ihan liikaa. Kaikkea turhaa paskaa. Tänään oon koittanu ottaa itteäni niskasta kiinni, ja oon onnistunukin ihan hyvin.. Mitä nyt tuhosin jäätelöpurkin lopun tuossa alkuillasta. Ajattelin että ainakin se on poissa mun kaapista.

Oon taistellu ruoan kanssa muutenkin. Kävin tänään kaupassa, mutta en osannu ostaa kun yhden kurkun ja zero limsoja. Tankkasin colaa oikeen antaumuksella, ja sen kyllä huomaa. Olo on vieläkin levoton vaikka oon touhunnu koko päivän. Pitäis alkaa rauhottumaan pikkuhiljaa, jos aion pitää kiinni mun unirytmistä. Tuntuu vaan tosi vaikealta.

Like sand in an hourglass...

Viimeaikoina mulla on ollu sellanen tunne ettei mulla ole enää kovin kauaa aikaa tässä elämässä... Mun pään sisällä olen jo kuoleman tuolla puolella. Ainoa asia, ankkuri, joka mua pitää tässä maailmassa, on mun hitaasti kuoliaaksi kituva ruumis.

Menin tiistaina lääkäriin, koska rintaan sattu enkä saanu henkeä kunnolla. Kävi ilmi, että mun rintaranka, eli melkolailla koko rintakehä, rintalastaa ja rustoja myöten on tulehtunu. Jos rustot menee lukkoon, menee rintakehä lukkoon, enkä saa enää henkeä.

Tää on kivuliasta niin henkisesti kun fyysisestikin, mutta tilanne on mikä on. Täytyy vaan odottaa ja kattoa mitä käy. Kuolema tulee kun on sen aika, mutta en vielä tiedä millon se on.