Tää on ollu yhtä tuskaa tää oleminen... Viikonloppu meni tuskaisesti vaikka olikin ihmisiä käymässä. Teki koko ajan vaan mieli käpertyä peittoon piiloon. Niin mä taisin itse asiassa tehäkkin muutamaan otteeseen. En edes puhunu oikeestaan mitään vaikka parhaimmillaan kämpässä oli minun lisäks 6 ihmistä.
Juominen ei maistu, polttelu ei maistu, ruoka taas maistuu liiankin paljon. Paino huitelee tähtitieteellisissä lukemissa, josta syytän lääkkeitäni. Tänään jätin aamulääkkeet syömättä, samoin kun jätin eilenkin ja nyt alkaa tuntua vähän paremmalta. Kunhan rahat tulee niin tilaan varmaan taas kassillisen laihdutuspillereitä. Viiden kilon painon nousu tekee keuhkoille saman kun olis juossu kilometrin. Koko ajan. Ahdistaa sen verran että piti pyytää lääkäriltä avaavaa lääkettä. Ei meinaa henki kulkea. Laihdutus ei onnistunu siis tällä kertaa, mutta siitä syytän ihan vaan lääkkeitä. Sano hoitaja mitä hyvänsä, niitä nappeja en enää syö.
Väsymyksestä ja lihomisesta seuraa inhottava noidankehä, eli kun on jo valmiiks väsyny, sitä menee vaan sohvalle makaamaan ja siinä sitten tuijottaa telkkaria hamaan kuolemaan asti eikä saa tehtyä muuta kun ruokaa jota sitten tasasin väliajoin tunkee turvastaan alas, mikä sekin lihottaa ja väsyttää taas lisää. Hitto mikä luuseriolo! Onhan tässä nyt jotain keksittävä. Kattoo mitä tuo lääkkeiden vähennys tekee, jos pääsis taas liikkeelle ja tekemään jotain. En halua elää sohvaperunan elämää enää yhtään enempää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti