"Me ei tiedetty pysytkö paria päivää hengissä."

Mun psykiatri sano mulle maanantaina noin. Olin kuulemma aiemmin tänä vuonna niin huonona syömishäiriön takia. Nyt mietin taas, mitä mä teen. Söin ruispalan. Siitä tuli ihan hirveä olo. Mä en halua syödä. En jaksais edes pakottaa itteäni syömään. Mä en vaan halua. Mä haluan laihtua. Joo, oon ollu nyt siedettävämmän näkönen jo jonkun aikaa, mutta mä en vaan ole vieläkään tyytyväinen. En tiedä tulenko koskaan olemaan. Mä en vaan tiedä mitä mä nyt teen. Mä en halua taas syödä.

Oon ihan hirveän väsyny. Rintaa puristaa. Mun täytyy mennä alkukuusta TK:hon, ne laittaa mulle sydämen seurantalaitteen 3 päiväks. Tuntuu jotenkin oudolta, että ne antaa mun vaan olla kotona ja systemaattisesti tuhota itteäni näin... Hoitaja käy kerran viikossa, enkä oikeen ymmärrä, mikä tuolla seurantalaitteellakaan on ideana. En muista enää miks se laitetaan. Kyllähän mulla on sydämessä vikaa, mutta en vaan tajua koko tilannetta taas vaihteeks. Ehkä mua ei laiteta sairaalaan, koska oon niin yksin ja mulla on niin paljon eläimiä että kukaan muu ei osais hoitaa niitä kaikkia, eikä mulla ole edes ketään niitä hoitamassa jos lähden pois. Enkä edes halua. Mä en vaan ymmärrä...

Askel eteen, kolme taakse

Maanantaina päätettiin vaihtaa mun särkylääkitys. Tai no ainakin yks niistä. Oon jo syöny niitä maanantaista, toista vähennetään pikkuhiljaa pois ja uutta nostetaan. Oon huomannu, että kaipaan syömättömyyttä. Tänä aamuna ensimmäinen asia minkä tein, oli kerätä 3 tyhjää popcorn pussia sängystä ja heitin ne roskiin. Söin eilen ihan liikaa, ja mulla on aika paska olo siitä. Mä en halua lihoa. Oon kyllä varmaan jo lihonut, en ole käyny vaa'alla pitkään aikaan. Ihan hirveä olo.

Oon myös tapellu flunssapöpöä vastaan. En ole ollu kunnolla kipeenä, mutta joka aamu mulla on kurkku käheänä ja yskittää jonkun verran. En oikeen tajua, miksen voi vaan tulla kunnolla kipeeks, ei kestäis niin kauaa tää rykiminen ja kurkkukipu.

True love is a lie and you should never hope for happiness

Kuten otsikosta voi jo olettaa, mulla ei mene kovin vahvasti tällä hetkellä. Tosin tuo lause ei sinänsä ole hirveän ajankohtainen, ehkä, koska ei ole mitään ihmeellisempää syytä mun masennukselle. Sain sentään luvan tänään mun hoitajalta olla väsynyt. Mun on niin hankala hyväksyä itteäni sellasena kun olen, eli aina kun en saa aikaan niin paljon kun haluaisin, alan ruoskimaan itteäni henkisesti. Mun pitäis kai oppia antamaan itelleni lupa olla välillä väsynyt. Varsinkin kun oon tiputtanu lääkitystäni ihan yhtäkkiä ihan liikaa. Eilinen ja tämä päivä on ollu yhtä pitkittynyttä kidutusta.

Multa puuttuu motivaatio kokonaan. Oon vaan maannu sängyssä ja ollu masentunu, turhautunu ja vittuuntunu. Itteeni ja kaikkeen ympärilläni. En vaan osaa lakata ruoskimasta itteäni vaikka kuinka yritän. Mulla ei ole ollu paino mielessä vähään aikaan, mutta alan pikkuhiljaa inhota taas peilikuvaani.

Oon myös ollu tosi hukassa itteni suhteen muutenkin. Mä olen huolissani itestäni ihan fyysisesti. Sanotaan vaikka näin, että vaikka oonkin jo pienestä asti odottanu vaan huonoja uutisia terveydestäni, alan olla siinä pisteessä, että mun on mietittävä tarkkaan, onko tietyt asiat lopunkin terveyden menettämisen arvoisia. Oon tehny kropalleni hallaa ihan urakalla, minkä seurauksena oon menettäny osan sitä, minkä mielsin joskus olevan "minä" tai ainakin osa sitä. Nyt oon aikalailla hukassa. Mulla on vaan 2 vaihtoehtoa. Joko jatkan samaa rataa ja hukkaan itteni kokonaan, tai lopetan, jolloin lopputulosta on aikalailla mahdoton ennustaa. Oikeastaan se on mahdotonta joka tapauksessa, koska mä en usko pystyväni lopettamaan näiden asioiden tekemistä kumassakaan tapauksessa.

Mulla ei ole mitään hajua, miks tai miten oon nyt tällaseen tilanteeseen joutunu, tai miten pääsen tästä pois. Maanantaina on vihdoinkin mun hoitopalaveri. Mulla ei ole edes hajua miten pääsen sinne.

Hiljaisuus saa aikaan mitä tahansa

Oli kyllä mukava viikonloppu, heti ensimmäisenä yönä kastuin ihan läpimäräks pilkkopimeässä, keskellä soista metsää ilman valoa. :D Okei, mikään ei koskaan mene täysin 100% hyvällä mielellä kun lähden mihinkään, eli joo, ehdin ennen lähtöä viillellä (taas) koska oli niin paha olo itestäni. Tuli sitten myöhemmin itkettyäkin, mutta ei siitä sen enempää. Sitä ei kestäny kovin kauaa. Paljon enemmän tuli naurettua ja ihan vaan oltua. Ensimmäiset yöunet meni seuraavalle päivälle, ja kotiintulo iltaan asti. Kissat ei kuitenkaan ollu mulle vihasia, vaikka ne yleensä suuttuu kun lähden yöks pois. Seuraavan yön vietinkin sitten kotona, eikä se, jonka luona olin, lähteny kotiin, vaan jäi vielä yöks ja naurettiin taas mahat kipeäks. (tapahtui jonkun verran erityisen mukavia asioita, mutta ei niistä sen enempää)

Mulla oli eilen aikalailla henkisesti kuormittava ja taas aivan mahtava päivä. Kuulin että yks mun kaveri joka on ollu yli 2 vuotta pakkohoidossa, pääsee nyt minä päivänä tahansa pois sieltä, eli olin ihan innoissani siitä. Oli terapiakin, ja muistin jopa sanoa kaikki ne asiat, joita mun käskettiin sanoa mun hoitajalle, eli mä haluan pakko-oiretestin ja psykoanalyysin ja niihin liittyen on alettava miettimään mitä mun syömishäiriölle tehdään. Mun hoitaja oli aikalailla järkyttyny kaikesta, mitä sille luin päiväkirjastani, ja siitä miten räjäytin yhtäkkiä sen naamalle sen pommin että NYT. Nyt on se aika kun mä olen tullu siihen pisteeseen, että NYT on saatava mun päätä selvitettyä, eli hyssyttely ja joka viikkoinen kriisinhallinta saa luvan vaihtua siihen että nyt, yli 10 vuoden jälkeen, aletaan ihan oikeasti alettava puhumaan asioista, jotka on vaikeita, ja on alettava muuttamaan mun jokapäiväistä elämää. Nyt on pakko tehdä jotain konkreettista, muuten mä vaan poljen paikallani koko loppuelämäni, kun koko ajan mun mieleen pakkautuu lisää pahoja asioita, joita en saa ulos, koska edellisiäkään ei ole vielä käsitelty MITENKÄÄN.

Mua raivostuttaa sekin, ettei mua tosiaankaan kuunnella. Mun hoitaja ei kommentoinu psykoanalyysin vaatimiseeni mitään, mutta OCD-testistä se ensin sano, ettei sitä tarvita, ettei mulla ole sitä. Mun oli pakko haastaa se ajattelemaan toisin, vakuuttaa se edes siitä, että mä tarviin sen testin ja mun diagnooseja on alettava työstämään, koska edelleen rullataan samoilla diagnooseilla, joilla ei ole mitään tekemistä tällä hetkellä mun pahimpien ongelmien kanssa. Noh, sitten hoitaja olikin sitä mieltä että joo, mulla voikin olla OCD, mutta ei ole mitään testiä siihen. Mä sanoin että on vaikka kuinka monta, vähintäänkin suuntaa antavia. Ja sitten hoitaja olikin sitä mieltä, että on, mutta hän ei ala niitä mulle tekemään, vaan mun piti ite ettiä niitä netistä ja tehdä ne yksin täällä kotona siihen mennessä että meillä on seuraava terapia, eli maanantaina. Tein ainakin 4, ja sain melkein kaikista täydet pisteet. Kaikissa olin pahimmassa luokassa. Laitoin tekstarin hoitajalle, joka ei edes vastannu mulle mitään.

Mun on ihan oikeasti vaikea itekään uskoa, miten typerää porukkaa mua tällä hetkellä on hoitamassa. Ensinnäkään mua ei kuunnella missään asiassa kunnolla, mä en näe mun hoitavia lääkäreitä läheskään niin usein kun pitäis, mulle ei tehdä testejä, jotka määrittäis sen, mitä mun pään sisällä tapahtuu, ja minkä avulla mä edes ite tietäisin, mihin mun pitäis keskittyä ja mitä mun pitäis työstää, edes ALKAA työstämään... Tätä listaa voisin jatkaa niin pitkään että mun sormet ja ranteet räjähtääis, mutta oon nyt tällä hetkellä vielä tyytyväinen siihen, että edes ens viikolle sain 2 aikaa hoitajalle, ja loppukuusta mulla on se palaveri, vihdoin ja viimein. Eihän sitä olekaan yritetty järjestää kun puoli vuotta. Ja mun fyysinen kunto on menny jo niin pahaks, että labrojen mukaan kaikki sisuskalut alkaa kärsiä. Ja hoitaja vielä kysy, miks mun mielestä mun pitäis käydä labroissa vähintään kuukausittain... Oliskohan ehkä siks, että voin tällä menolla KUOLLA MILLON TAHANSA!? Pelkästään sen takia, ettei mun terveyttä valvota, vaikka se vaan pahenee koko ajan!

Huhhuh... Olis koitettava saada unta kohtapuoliin. Mutta tällasta tällä kertaa. :) xP

Kaappaus

Juttelin eilen sen yhden ihmisen kanssa, josta oon nyt viimeaikoina kirjotellu. Se tulee tänään hakemaan mut ensimmäistä kertaa sen luo. Se kuulemma tulee kaappaamaan mut. :D Mua on huvittanu jo eilisestä asti, huvitti sitäkin, miten teinimäisesti me kumpikin käyttäydytään toisiamme kohtaan, tosin ilman mitään draamaa, mutta kumpikin on jotenkin niin innoissaan että se on jo huvittavaa.

Esimerkiks kun tänään pakkasin tavaroita mukaan ja koitin keksiä mitä laitan päälle, laitoin ensin meikkiä ja sitten pesin ne pois. Kävin koko vaatekomeron läpi ainakin 3 kertaa, mutta lopulta päätin vaan laittaa aika perusvaatteet. Vähän korostin kulmakarvoja ja peitin meikkivoiteella ison näpyn mun leuassa. Muuten en meikannu. En edes laittanu meikkivoidetta muualle kasvoille.

Mua jännitti niin paljon että mun kädet täris ihan hulluna, en meinannu saada röökiä käärittyä sen takia. Oli otettava rauhottavia. Nyt oon jo rauhottunu onneks. Odotan vaan että se tulee hakemaan.

Ihan hyvä olo, pitkästä aikaa. Toivottavasti hyvä olo jatkuu koko illan/ yön/ huomiseen. :)

Jalkojen hoitoa ja suunnittelua

Mulla oli tänään taas niin turha olo itestäni, joten laitoin JK:lle viestiä että haluaisin mennä niille hoitamaan ja hieromaan sen äidin jalkoja, kun sillä kerääntyy nestettä jalkoihin niin ettei se pääse kunnolla liikkeelle. Kävin sitten siellä ja tein sille pedikyyrin ja hieroin sen jalkoja ja sääriä parin tunnin ajan. Sain 10e siitä hyvästä vaikka en mitään pyytäny. Mä tiedän että sen äiti on tosi yksinäinen ja turhautunu kun ei pääse liikkeelle, niin käyn siellä ihan mielelläni vaikka vaan hengailemassa.

Kotona ollessa oon sitten taas vaan ollu, miettiny mikä mun elämässä oikeen mättää. Tai mikä minussa mättää. En vaan osaa olla tyytyväinen mihinkään mitä teen. Tuntuu että mun pitäis saada enemmän aikaan ja tehdä paljon asioita. Oon kyllä koittanu nyt olla aktiivisempi ja touhuilla, mutta ei tää olo tunnu lähtevän millään. Kaikki mitä teen tai oon tekemättä, on vaan jotenkin niin väärin. Ehkä mä oon vaan ollu taas liikaa yksin tai jotain. Ainakin oon huomannu olevani yksinäinen.

Mun unirytmi on alkanu menemään taas vähän sekasin, vaikka nyt väsyttääkin jo, mä en kuitenkaan saa unta vielä vähään aikaan.

Oon pessy pyykkiä viime päivinä aika paljon ja katellu erilaisia vaatetyylejä ja noita vaatteita mitä mulla on jo. Mun vaatteet alkaa taas loppua. Kaikki alkaa hajoamaan ja melkein kaikki vaan roikkuu päällä. Mun pitäis ostaa lisää vaatteita, eli sitten kun on taas joskus rahaa niin ei muuta kun kirppiksiä kiertelemään. Talvikin tulossa niin pitää ehkä ostaa talvivaatteitakin pikkuhiljaa. Mulla on tasan yhdet kengät. En vaan enää tiedä oikeen millasista vaatteista tykkään. Oon pitäny jo pitkään aikalailla samoja vaatteita päivästä toiseen, tietysti pessy välillä. Tyyli on kokonaan hukassa taas vaihteeks. Ei ole edes tullu mieleen kiinnittää huomiota omiin vaatteisiin pitkään aikaan. Mulle on riittäny että mun vaatteet on ehjät, ei haise pahalta ja on sen verran ehjät ettei ihoa näy random paikoista kun lähtee joskus ulos. Olis aika alkaa kiinnittää huomiota taas ulkonäköön ehkä.. Jos alkais käymään ihmisten ilmoillakin pikkuhiljaa enemmän. Oon ollu niin paljon yksin kotona että olis saatava jotain muutosta.

Ahdistus

Kävin kaupassa, käytin aikalailla viimeset rahani elukoiden ruokiin ja kissanhiekkaan. Mua on ahdistanu ihan hirveästi siitä lähtien kun se äijä kävi mun oven takana. En ole vieläkään saanu syötyä mitään. Mun on vaikea edes ajatella syömistä. Ahdistus vaan kasvaa koko ajan, ja mitä enemmän ahdistaa, sitä vaikeampi mun on ajatella syömistä. Musta vaan tuntuu niin vahvasti etten ansaitse sitä. En ansaitse mitään taas vaihteeks.

Sain siivottua koko kämpän tänään, mutta silti mulla on niin paska olo itestäni että huhhuh. Musta tuntuu etten hoida mun elukoita tarpeeks hyvin, en tee mitään oikein. Kaikki mitä teen on taas jotenkin väärin. Vaikka noilla onkin kaikkea mitä ne tarvii, mulla on niin paska olo itestäni että se heijastuu taas mun ajatuksissa kaikkeen mun ympärillä.

Mun on tehny mieli itkeä jo eilisestä asti. Kaikki tuntuu taas niin toivottomalta. Mitä kauemmin oon syömättä, sitä huonompi olo mulla on, mä tiedän sen. Mä tiedän että mun olo helpottais jos vaan söisin jotain, mutta mä en tunne ansaitsevani sitä. Mun tekis mieli ottaa niin paljon lääkkeitä että tää olo menis ohi, mutta ei nekään enää toimi kunnolla.

Kai se on vaan otettava jotain ja upotettava ajatukset johonkin muuhun. Toivottavasti tää inhottava olo menee ohi jossain vaiheessa.

Siivouspäivä

Oon tänään siivonnu koko kämpän. Oli kyllä jo aikakin. En ole syöny mitään vielä. Mulla on ristiriitaset tunteet syömisestä. Mä haluan ja en halua syödä. Heräsin taas keskellä yötä syömään leivän ja jäätelön. Mulla on morkkis jo siitäkin. Mä en vaan halua lihoa yhtään. Pelkään sitä. Yritän taas aivopestä itteäni olemaan syömättä. Kaikki tuntuu vaan olevan jotenkin väärin silti. On jotenkin vaikeaa päättää mitä voin syödä ja mitä en.

Edelliseen postaukseen viitaten, olin monta päivää syömättä viime viikon puolella, ja mun lonkkaluut on kyllä muutenkin aika näkyvät muutenkin, mutta sillon kun se eräs ihminen suuteli ja halas mua niin että sen kädet meni kokonaan mun ympäri, mulle tuli niin ihanan pieni olo... Mä haluan sen olon joka päivä. Se koski mun kylkiluita, lonkkia ja jalkoja, ja sen kädet jäi viipyilemään mun luiden kohdalle, ja mä huomasin sillon itekin miten ihania luut on. Mä haluan laihtua niin kauan, että se sanoo että riittää. Se tietää kyllä että mulla on syömishäiriö, mutta se ei sitä haittaa. Kyllä se välillä käskee mua syömään, mutta se tietää että se on mulle vaikeaa.

Asiasta lapioon... Olikohan ihan laillista touhua, äsken joku ukko kävi ovella laskun kanssa, kysy miksen ole maksanu sitä. Alko sitten uhkailemaankin siinä. Sovittiin että 22. päivä jos en ole maksanu niin laittakoon ulosottoon. Ulosotossa nyt on muutenkin jo jotain 20 tonnia... Ei hirveästi kiinnosta. Alko jotenkin vaan ahdistaa. Mä pelkään muutenkin ovikelloa, just tällasten asioiden takia jääny traumat kun random ihmisiä tullu oven taakse huutamaan... Pff.... Mä en kohta ihan oikeasti tiedä mitä mä teen tuon oviongelman kanssa. Pitää pelätä omassa kodissaan kun ihme porukkaa paukuttaa ovea ja haluaa vaan olla rauhassa... Hyvä kun pysyy jotenkuten järjissään muutenkin, toivottavasti.

Noh, jos mun on kerran tuo maksettava ettei random äijät tule ovelle uhkailemaan niin se on sit oltava syömättä loppukuu. Iisi piisi. Ei ole oikeen muuta vaihtoehtoa.

Psykoosi?

Mä olin tuossa jokunen päivä sitten psykoosissa... En ole ihan varma onko se menny vielä kokonaan edes ohi, mutta ainakin muistan, että tapahtui sellanen asia mistä oon haaveillu jo vuosia. Jotenkin se pamahti tapahtumaan samaan aikaan kun oon laihtunu pienemmäks kun aikoihin. Mä haluan siis nyt vaan laihtua taas. Mitä ristiriitaisia ajatuksia syömisestä mulla tällä välillä onkin nyt ollu, tuntuu päätyneen siihen, että mun on jatkettava niin kauan että eräs ihminen sanoo että riittää. Mulla oli niin hyvä olo itestäni, kun se koski mun luita ja vaikutti pitävän niistä ehkä jopa enemmän kun minä.

You know I'm nothing without your love

Olin monta päivää syömättä ja aikalailla nukkumattakin.. Nyt en sitten halua enää syödä mitään. Musta tuntuu etten ansaitse sitä. Mä haluan vaan ihan hirveästi thinspoa naamani eteen ja käsiin hypisteltäväksi, haluan taas täyttää pääni sillä ja vaan upota siihen.

Labra-aamu

Kävin just verikokeissa, tällä kertaa ei otettu kun 6 tai 7 putkea verta. Silti on aika pöhkö olo. Kävin tänään vaa'allakin pitkästä aikaa. x1,2kg. Oon siis lihonu vähäsen. Ei kyllä ollu hirveä yllätys, oon syöny aika paljon leipää viimeaikoina. Noh, ainakin maha on toiminu suht säännöllisesti.

Yks kaveri soitti eilen että haluais tulla tänään käymään, mutta mä en tiedä osaanko mä olla enää ihmisten seurassa. JK kävi eilen, enkä osannu oikeen jutella sillekään. Mä oon vielä kaiken lisäks vähän kipeenä vieläkin, eli en haluais sairastuttaa ketään...

Pff... Väsyttää taas ihan huolella. Johtuu kai osittain siitä että en ole vielä syöny mitään.