Kilo onnea vai ahdistusta?

Mä olen lihonu vaan kilon, vaikka tuntuu että oon syöny ihan hirveästi. Mulla on ristiriitaiset tunteet tästä. Heti kun heräsin, mietin miten mukavaa olis olla taas laiha. Näin unta että olin, ja ihmiset ei tunnistaneet mua, kehuivat. Näin unta että olin koulussa, menin leivän kanssa vessaan ja tuijotin itteäni peilistä. Otin hupparin pois ja siinä se oli, laiha, kaunis tyttö peilissä. Rinnasta näkyi luut, kaulasta jänteet ja hymyilin niin leveästi. Katsoin leipääni, työnsin sen likaisilla jaloilla lavuaarin päältä röskikseen, katsoin taas peiliin, huokasin syvään ja hymyilin. Uni jatkui, ja jonkun ajan päästä lyyhistyinkin sen koulun lattialle puoliks tajuissani. Pari ihmistä tuli siihen, koittivat puhua mut syömään. Repesin itkemään, hautasin kasvoni ohuen ohuisiin sormiini ja itkin kuin viimeistä päivää. Hetken päästä heräsin, ja hymyilin. Se peilikuva oli jotain mitä oon aina halunnut nähdä peilistä. Ehkä tää oli merkki, että mun pitäis taas yrittää. Toisaalta mä en halua kokea taas sitä hirveää heikotusta ja kipuja, mutta toisaalta se tuntuu ihanalta. Mä en tosiaan tiedä mitä mun pitäis tehdä. Mä haluan laihtua, mutta en tiedä onko musta elämään taas parilla juotavalla jugurtilla päivässä. Jos koitan nyt aluks vaan vähän rajoittaa, oon syöny tosi paljon viime aikoina. Ja rasvaista ruokaa. Tänään syön vasta sitten kun on pakko, ja syön vähemmän kun normaalisti.

Taidan ens kuussa tilata laihdutusnappeja. Rasvanpolttajia ja ruokahalua hillitseviä. Jos niiden avulla saisin jotain aikaan. Tässä on vaan se ristiriita, että mua ei ole häirinny mun koko, mutta haluan silti laihtua. En ole tyytyväinen mun peilikuvaan, joten mun pitäis ehkä tehdä asialle jotain. Mutta tällä kertaa en laihduta pakonomaisesti. Vaikka tiedän, että siihen tää taas johtaa. Mä haluan tilata lisää valokuvia mun anakuvista mitä on mun koneella sen 3-4000. Mulla on muutamia kuvia makkarin seinällä meikkipöydän yläpuolella, voisin ehkä täyttää koko seinän niillä. Ehkä mä haluankin taas uppoutua siihen maailmaan.

Polttaminen auttais tässä, samoin kun tietyt aineet, mutta taidan yrittää tällä kertaa ilman niitä. Mulla ei ole oikeen varaa mihinkään ylimääräiseen. Tosin niitä fitnesstukun napeja saatan kyllä tilata, niihin ei mene paljoa rahaa. Ehkä mä tällä kertaa pääsisin siihen pisteeseen että olisin ylpeä peilikuvastani.. Toi uni oli niin ihana, makasin kaikessa hiljaisuudessa sängyllä ja hymyilin kun heräsin siitä.

Dead silence

Oon ollu aika vaitonainen... Oon ollu polttamatta, joo, no problem. Oon syöny.. Liikaa ja epäterveellisesti. Ei sillä että mua hirveästi kiinnostais mitä syön, paljonko syön ja paljonko siinä on kaloreita. Mua ei vaan jaksa kiinnostaa, vaikka en hirveästi pidä peilikuvastani.

Hoitaja kävi tänään. En oikeen saanu sillekkään purettua mitään, sanoin samat asiat viime viikolla.

Kävin tänään kaupungilla.. Oli jo pimeetä, ja kun olin menossa s-marketiin, vastaan tuli kaupasta bussilastillinen, kirjaimellisesti, maahanmuuttajamiehiä. Ja mä olin yksin. Ja oli pimeetä. Ja kävelin suoraan niiden keskeltä. Mä en osannu muuta kun hymyillä ja katsoa niitä silmiin. Ne hymyili takasin, yks jopa huikkas Terve, sille hymyilin leveämmin. Kun pääsin sisälle ja kahvilan puolelle missä oli isä, siskon mies ja .poika, huokasin helpotuksesta. Mä en kestä pimeää, julkisia paikkoja tai vieraita ihmisiä. Mutta mä handlasin sen ihan hyvin. Olin tosin just käyny apteekissa ja syöny rauhottavia sydänlääkkeitä, joten sekin helpotti jonkun verran, mutta silti.

Mun sydän on ollu tosi pahalla tuulella jo pari päivää, tänään on pitäny ylittää beetasalaaja-annostus kun ei meinannu millään rauhottua edes kun pääsin kotiin.

Mua ärsyttää taas kaikki.. Tai no oikeastaan yks ihminen ja paskat uutiset ja se kun se yrittää päteä mulle sarjamurhaajista, joita oon tutkinu tässä jo viitisen vuotta.. Mä en oo muuta oikeen kattonukkaan taas viime viikkojen aikana kun dokumentteja murhaajista ja sarjamurhaajista, pari leffaakin on tullu katottua, mutta ei mitään teksasin moottorisahamurhaaskaa.. Yks ehkä huonoimmista leffoista ikinä. Oho, miten mä nyt näin meen ohi aiheesta.. No joo oon ehkä jo vähän väsynykkin :D

Oon saanu lohtua ahdistuksiini tuosta aikuisten värityskirjasta ja virkkaamisesta. Ollu ihan mukavaa kun on ollu jotain tekemistä, muutakin kun syödä. Äh, taas tuli nälkä.. Vois vetää appelsiinijugurttia iltapalaks ja sit lääkkeet ja koittais alkaa vaikka nukkuu..

Oon nukkunu tosi huonosti viimeaikoina, vaikka ajallisesti oonkin nukkunu paljon, yli 12 tuntia yössä, paitsi viime yönä. Mä oon nähny painajaisia jo monta viikkoa. Oon oppinu jopa hallitsemaan niitä jotenkuten, kun uni menee liian ahdistavaks, mä lähden siinä unessa vaan kävelemään suoraan eteenpäin ja sitten vaihtuu maisema ja alkaa uus uni. Ei se kyllä aina onnistu, ja usein mä joudun jossain vaiheessa takasin siihen uneen mistä kävelin ulos, mutta se auttaa hetkellisesti.

Mä näin viime yönä unessa Jumalan.. Mutta se ei ollut ihminen.

Mä oon niin väsyny.. Jos tietäisin näkeväni mukavia unia, nukkuisin viikon putkeen. Mutta se tuskin on mahdollista.

Mua masentaa edelleen, vaikka olo onkin helpottunu. Mä kaipaan rauhottavia ja sitä turvallista pöhnää mikä niistä tulee. Jospa mä saisin pian lääkärinajan taas.. En tiedä kuinka pitkälle pärjään pelkillä masennuslääkkeillä.

Fracture

Mun mielenterveys antaa rikkoutumisen merkkejä. Tänään halusin karjua keuhkot pihalle ja hakata seinää ihan yhtäkkiä ilman syytä. Näin myös oikealla puolellani jotain suurta ja tummaa, mutta kun käännyin kattomaan mikä se oli, se hävis.

Onneks maanantaina tulee taas hoitaja käymään..

Vanha ystävä, krapula ja ahdistus

Näin eilen vanhaa lapsuuden ystävää, ja sen takia saatoin menettää yhden toisen ystävän. Mä en ymmärrä miks ihmisten pitää vääntää hirveetä draamaa koko ajan.

Olin eilen kännissä pitkästä aikaa, oli ihan mukavaa. Aamulla heräilin ahdistukseen ja muistin miks kännissä ei ole mukavaa. Nukuin sitten väkisin 12 asti. Sain jopa raahauduttua kauppaan, johon menikin sitten kaikki rahat. Noh, huomenna tulee varmaan lisää.

Mä en tiedä mitä mun pitäis tehdä, noin niinkun yleensäkään. Oon aika hukassa.

Depression defines me

Mä oon tosiaankin masentunu. Hyvä kun jaksoin nousta sängystä ja raahautua olkkariin kattomaan Emmerdalen. Nyt makaan taas sängyssä, mua ei huvita kattoa edes simpsoneita. Kaikki tuntuu niin turhalta. Tuntuu ettei mikään voi piristää mua. Kaikki vaan masentaa entisestään, jopa mun lemmikit. Huoh. Mä en tosiaan tiedä miten nousen tästä tällä kertaa.

9. päivä

Aamupalaksi suklaata, pinaattilettuja, voileipä ja vettä. Mä olen liian väsynyt välittämään mistään tänään. Tekee mieli mennä saunaan. Ehkä laitan sen kohta lämpiämään.

Taustalla pyörii simpsonit, niinkun pyöri koko yön. Näin outoja unia. Joku aavemainen tunne pyörii mielen pohjalla. Huomenna tulee rahaa. Huomenna on kaivauduttava kuorestani ulos ja lähdettävä kauppaan. Toisaalta mun tekee mieli ostella jotain kivaa, vaatteita ja alkoholia. Toisaalta mä haluaisin vaan unohtua kotiin. Viettää koko päivän, koko viikon peiton alla. Pitäis ostaa isälle jotain kivaa isänpäiväksi. Mä en yhtään tiedä mitä sillekkään ostaisin.

Oon masentunut. Hoitaja tulee perjantaina käymään, täytyy sen kanssa miettiä mitä tehdään, vai tehdäänkö mitään. Odotanko vaan että romahdan totaalisesti. Toisaalta haluaisin viettää taas kuukauden sängyssä, kadota sarjoihin ja elokuviin. Toisaalta haluaisin nauttia elämästä. Syödä hyvin, siivota ja nähdä ihmisiä. Toisaalta sänky vetää puoleensa kuin magneetti. En ole enää aikoihin herännyt pirteänä, valmiina uuteen päivään. Jatkan uniani yli puoleen päivään, herään vasta kun en saa enää nukuttua. Ahdistus ja masennus painavat päälle siitä hetkestä kun avaan silmät. Mua ei huvita tehdä mitään. Mä vaan olen, en ajattele. Tai ajattelen, mutta en mitään positiivista. Ihmiset ärsyttää mua, jokainen tilapäivitys facebookissa on kuin isku vasten kasvoja, kommentit raivostuttaa.

Laitoin saunan lämpiämään.. Jos saisin edes siellä käytyä, jospa se rentouttais. Pitäis siivota kissojen hiekkalaatikot.. Ne haisee, joten koko kämppä haisee. Jos sen saisin edes tehtyä tänään, ja ruokittua elukat, olisin edes saanu jotain aikaan. Mä tiedän mitä tästä olosta seuraa.. Kiihtyvä syöksykierre, joka päättyy itsemurhayritykseen. Niin siinä aina käy. Tai sitten alan taas näännyttää itteäni. Ehkä tällä kertaa niin ei tarviis käydä. Toisaalta vanhat tavat on lohduttavia. Mä en kyllä tarviis enää yhtään uusia arpia. Kaikki tuntuu vaan liian ylivoimaiselta. Mulla ei ole voimia tapella tätä oloa vastaan.

Mitä mä teen...

8. päivä

Oon nyt kahdeksatta päivää ilman tupakkaa ja mun väsymys on vaan lisääntyny. En oo saanu taaskaan oikeen mitään tehtyä. Kävin kaupassa, siinä se. Mulla olis ollu lääkärin aika aamulla, mutta porukat unohti viedä mut sinne, joten en menny. Hoitaja tulee perjantaina käymään..

Katon dokumenttia The Bridge. Kertoo Golden Gate Bridgen itsemurhista... En tiedä miks. Jotenkin masentaa taas.