Vahinkolaihtumus

Mä olen laihtunu vahingossa enemmän kun yrittäessäni. Mä otin koiran, ja sen jälkeen mun paino on vaan pudonnu. Ehkä mä olen käyttäny sitä mun kropalle vähän liikaakin lenkillä, mutta siitä tulee niin hyvä olo, että käyn ihan mielelläni. Mä en ole koskaan hirveästi tykänny lenkkeilystä, mutta kun käyn koiran kanssa takapihan metsässä, niin jotenkin sana 'lenkki' ei kuulosta enää niin pahalta kun ennen.

Oon ollu aika paljon yksin, tosin eilen ja toissapäivänä olin kaverilla. Mulla on ollu taas sellanen kausi, etten ole jaksanu pitää keneenkään yhteyttä, ja oon ollu kai masentunukin. Kämppä on jääny hoitamatta pitkän aikaa, mutta nyt oon noin viikon ajan siivoillu tosi paljon. Oon alkanu taas juomaan colaa ja teetä että jaksan siivota ja hoitaa elukat. Mä annoin mun marsut ja pupun pois, kun niiden häkille ei oikeen ollu tilaa, eikä mulla ole ollu energiaa hoitaa niitä tai tehdä mitään niiden kanssa.

Mun kädet ja jalat on ollu tosi kipeät eilisestä asti. Eilen ja tänään aamulla oli melkein mahdottomuus kävellä. Onneks kivut on alkanu helpottaa kun oon käyny rennoilla kävelyillä tänään ja pessy pyykkiä. Harmi vaan mun pesukoneen vedenpoistopumppu on rikki, niin joudun säätämään sen letkun kanssa joka kerta kun pesen jotain. Pääasia kuitenkin että tulee puhdasta. Innostuin jopa tiskaamaan tuossa joku päivä, en kuitenkaan jaksanu pestä kaikkia, eikä niitä edes saa samaan aikaan kuivauskaappiin...

Terapia on ollu nyt pienellä tauolla, mä en ole kehdannu päästää tänne oikeen ketään, kun on ollu niin likasta. Nyt on onneks aika siistiä. Maanantaina olis taas terapia. Mulla ei taaskaan ole mitään hajua mistä puhuisin. Mun pää on ollu niin jumissa etten ole saanu edes päiväkirjaa kirjotettua.

Mä haluan edelleen laihtua, en vaan ole ihan varma kuinka paljon, ja kuinka pitkälle haluan sen suhteen mennä. Aion kyllä syödä tavallista ruokaa, mutta taidan rajoittaa mun limsan juomista. Huomasin, että heti kun lopetin light limsan juomisen, mun paino on pudonnu paljon nopeammin.

Kuihtumus

Mun paino on vaan jatkanu laskuaan. Ihan hyvä, tosin olisin voinu pärjätä ilman sen yhen mulkeron valehtelua, yhen kultakalan kuolemaa, psykoosia ja luultavasti paljon muutakin, mitä en muista, koska en ole kirjottanu mitään ylös. Pää on ollu todella sekasin, sen verran sekasin, että mun hoitaja lähti karkuun viime terapiassa. Saa nähdä mitä ens kerralla käy.

Oon ollu nyt kipeänä, eli ei ole ollu hirveästi energiaa mihinkään. Tänään on jo vähän parempi olo. Oon edelleen kuihtunu, vaikka kuinka juon vettä.

Väsymys väistyköön

Oon ollu tosi väsyny viime aikoina. Oon nukkunu tosi paljon. Tänään on eka päivä pitkään aikaan kun heräsin oikeasti aamun puolella. Nukahdin eilen illalla ja heräsin yöllä. Olin hetken vielä hereillä ja menin takasin nukkumaan. Herätessä huomasin, että kani on karannu aitauksestaan. Noh, eiköhän se vielä halua sinne takasin kun huomaa, ettei sille ole ruokaa muualla. Vettä on, mutta ei ruokaa.

Tänään olis pestävä sauna ja lisää pyykkiä. Oon vieläkin väsyny, mutta se menee kyllä ohi, kun juon colaa. Ainakin toivon niin. En halua jäädä taas sänkyyn mätänemään.

Psykoosi, itku, synttärit ja dissosiaatio

Ollu aika rankkaa viime aikoina. Oon onneks jatkanu laihtumista. Olin useamman päivän sen verran psykoosissa, että on todella harvoja muistikuvia. Sitten tulikin taas synttärit. Se vuoden masentavin päivä. Sen vietin sängyssä itkien, paitsi illalla, kun kaveri tuli ja toi mulle synttärisavut ja suklaajätskin. Mieliala parani heti, kun poltin pilveä. Sinä yönä näin vähemmän painajaisia, ja heräsin aikasemmin ja pirteämpänä. Meni kuitenkin tähän aamuun asti, että heräsin oikeasti aamun puolella, eli vähän vaille 12. 

Mä romahdin jossain vaiheessa. Ensin aloin itkemään, itkin noin viikon ainakin, sitten tulikin psykoosi, raivokohtaukset ja itsetuho. Muistan miettineeni, miten saisin itteäni estettyä, kun mun tekee mieli joko satuttaa tai tappaa itteni. Keksin keinon, ja onneks se toimi. Tuli myös päivä, kun sain laitettua hoitajalleni viestiä, etten jaksa enää. Että mä en enää pärjää yksin. Se päivä tuli ja meni. Peruin seuraavan terapian.

Joku soitti mun vanhemmat paikalle, kun romahdin vähän ennen synttäreitäni. Noh, ainakin mä lakkasin itkemästä jatkuvasti. Sain nukuttuakin sen jälkeen. Ainoa ongelma oli se, etten jaksanu sen jälkeen tehdä muuta kun nukkua ja maata sängyssä. En saanu mitään aikaan moneen päivään, ja eläimetkin jäi vähemmälle huomiolle. Vaikka niillä olikin kaikkea mitä ne tarvitsi, mulla oli hirveän syyllinen olo, kun en saanu pidettyä parempaa huolta. Nyt kaikilla on herkkuja ym. Onneks tää monen päivän yritys piristyä onnistui.

Oon ollu niin masentunu, etten jaksanu käydä tämän kuun puolella suihkussakaan ennen tätä päivää. Sain itteni ylös, vaikka näinkin taas, edelleen, painajaisia ja taisin herätä kesken painajaisen. Heräämisen salaisuus löytyikin sitten colapullosta. Siivosin, siirsin marsut ja pupun asumaan olkkariin helpommin siivottaviin olosuhteisiin. Sain siivottua aikalailla koko kämpän, ja pesin 3 koneellista pyykkiä. Huomiselle jäi vielä tehtävää, mutta ehkä ihan hyvä niin.

Synttäripäivänä iski sitten viimeistään, en tiiä oliko jo sitä ennen, paha dissosiaatio. Kaikki tuntu tosi vieraalta, enkä saanu oikeen mistään kiinni pään sisällä. En pystyny edes puhumaan. Ajattelin koko päivän kuolemaa. Mä halusin kuolla koko päivän, enkä tajunnu, miks ihmeessä oon vieläkin hengissä.

Paino putos alkuviikosta alemmas kun vuosiin. Se on kuitenkin taas noussu, kun oon syöny tosi paljon. No en oikeasti paljoa, mutta se vaan tuntuu siltä. Mun kroppa on eri muotonen kun ennen, mistä huomaan kyllä, että paino alkaa taas tippumaan, kunhan maha alkaa toimia ja alan ite syömään paremmin. Aion edelleen pudottaa painoa, en ole vieläkään tyytyväinen, vaikka äiti onkin huomannu, ettei mun laihtuminen ole ollu luonnollista. Viime aikoina oon laihtunu paljon enemmän kun pitkään aikaan. Äiti kysy synttäri-iltana, onko syöny, ja mainitsi mun laihtumisesta.. Se taitaa vihdoinkin tajuta, että mulla on ihan oikeasti vaikeuksia syömisen kanssa.

Purge

En ole syöny tänään mitään. Eilenkin söin vasta yöllä. Tänään en halua syödä. Oksensin kuitenkin, vaikkei mahassa ollu muuta kun light limsaa ja teetä. Tuli kuitenkin jotenkin parempi olo hetkeks sen jälkeen. Nyt ei taas ole hyvä olo. Vihaan itteäni edelleen. Katon arpisia käsiäni, ja mietin, miksen vaan ole viiltäny. Mulla ei ole ollu voimia siihen. Mulla ei ole ollu voimia mihinkään pitkään aikaan.

Tänään kuitenkin jaksoin jopa siivota. Makasin ensin sikiöasennossa sängyllä ihan uuvuksissa, ja yhtäkkiä en vaan pystyny enää olemaan paikallani. Myönsin etten jaksa, etten pärjää. Varmaan mun piti sitten todistaa itelleni, että pärjään, että jaksan siivota. Se ei kuitenkaan auttanu. Vihaan itteäni edelleen, enkä osaa antaa itelleni lupaa syödä. Mä en voi.

Mua ahdistaa, että huomenna on vasta sunnuntai. Mun pitäis soittaa taas vaihteeks psykiatrille. En tiedä, myönnänkö sille, etten pärjää. Jos teen sen, mä joudun taas osastolle. Mulla ei ole varaa mennä sinne, eikä mulla ole ketään, jonka hoidettavaks voisin jättää mun elukat. Se palaveri, mikä pidettiin, ei ole auttanu mitään. Päinvastoin, kaikki on vaan pahentunu sen jälkeen. Mä tarviisin apua, mutta mulla ei ole ketään auttamassa. Kukaan ei halua edes yrittää. Kaikki on jo luovuttanu mun suhteen. Mulla ei ole mitään hajua, miks mun poikaystävä edes haluaa olla mun kanssa yhdessä, kun en näe sitä juuri ollenkaan, eikä se halua edes yrittää auttaa mua. Onko väärin, etten usko, että se rakastaa mua? En jaksa uskoa enää muihin ihmisiin, kukaan ei usko muhun, joten miks mun pitäis uskoa muihin?

Mun pää on niin sekasin, etten tiedä enää mitä tekisin. Haluan vaan että tää kaikki menis pois. Ehkä se vaatii sen, että mä menen itse pois. Oon niin väsyny kaikkeen.

Fat, useless, unwanted piece of shit.

Tuollanen on ollu aikalailla olo viimeaikoina. Oon vaan maannu sängyssä enkä ole saanu mitään aikaan. Oon saanu itkukohtauksia joka päivä. Tänäänkin romahdin ensin sängylle, sitten komeroon ja viimesenä makkarin lattialle itkemään jaksamattomuuttani. Oon niin lopussa.. Vihaan itteäni varmaan enemmän kun koskaan ennen, itken peilin edessä, itken sängyssä, itken kavereiden luona salaa, kaikkialla jatkuvasti. Joka ikinen päivä.

Tänään oli taas yhdet suvun juhlat, joihin mua ei kaivattu. Kutsun sain randomisti kaupassa veljen vaimolta. Veli ei sanonu mitään. Poikaystävä ei ymmärtäny, miks ajattelin koko asiaa tänään ja itkin. Se ei kestäny katella mua, kun vaan itkin koko ajan. En ihmettele. En minäkään olis itteni seurassa ellei olis pakko. Joka kerta kun sain kerättyä voimia sen verran, että olisin pyytäny apua, se sano että sen pitää lähteä. En ehtiny sanoa mitään ja kaikki ne voimat mitä olin keränny, vaan hävis. Olin sitten vaan hiljaa. Ja itkin. Sen äiti on musta niin huolissaan että oli soittanu TK:hon tällä viikolla... Aloin vaan miettimään, miksei kukaan muu ole tehny mitään. Mä en ansaitse mitään ilmeisesti muidenkaan mielestä.

Mä en jaksa itkeä jatkuvasti. Mä en jaksa olla yksin, yrittää selvitä yksin. Mä en pysty siihen. Mä en halua syödä enää. Mun rintaa on puristanu koko päivän. Eilisenkin. Pitäis kai alottaa taas kaliumin syöminen... En vaan tiedä haluanko. Mä tiedän, että mun sydän pettää jos en syö joko ruokaa tai kaliumia. Ehkä mä haluan vaan kuolla...

Soita psykiatrille

Laitoin eilen viestiä hoitajalleni etten jaksa enää, että oon koko ajan itsetuhoinen, enkä vaan jaksa. Se kysy sitten tänään että pystynkö soittamaan psykiatrilleni tänään. Vastasin, etten oikeen tiedä, miten se vois mua auttaa, mutta voin soittaa.

Kävin vaa'allakin pitkästä aikaa. x1,4. Läski. Mä ajattelin jo eilen että alotan paaston. Menin sitten ja söin yöllä viimesen suklaajäätelön. Vihaan peilikuvaani. Jos keskityn vaan vihaamaan peilikuvaani, ehkä en koko ajan ajattelis haluani kuolla. Ehkä en ajattelis yksinäisyyttäni niin paljon. Tiedän, että sekin on vaan asioiden välttelyä, mutta parempi kai sekin kun ajatella kuolemaa lamaantuneena sänkyyni koko ajan.