En ole syöny tänään mitään. Eilenkin söin vasta yöllä. Tänään en halua syödä. Oksensin kuitenkin, vaikkei mahassa ollu muuta kun light limsaa ja teetä. Tuli kuitenkin jotenkin parempi olo hetkeks sen jälkeen. Nyt ei taas ole hyvä olo. Vihaan itteäni edelleen. Katon arpisia käsiäni, ja mietin, miksen vaan ole viiltäny. Mulla ei ole ollu voimia siihen. Mulla ei ole ollu voimia mihinkään pitkään aikaan.
Tänään kuitenkin jaksoin jopa siivota. Makasin ensin sikiöasennossa sängyllä ihan uuvuksissa, ja yhtäkkiä en vaan pystyny enää olemaan paikallani. Myönsin etten jaksa, etten pärjää. Varmaan mun piti sitten todistaa itelleni, että pärjään, että jaksan siivota. Se ei kuitenkaan auttanu. Vihaan itteäni edelleen, enkä osaa antaa itelleni lupaa syödä. Mä en voi.
Mua ahdistaa, että huomenna on vasta sunnuntai. Mun pitäis soittaa taas vaihteeks psykiatrille. En tiedä, myönnänkö sille, etten pärjää. Jos teen sen, mä joudun taas osastolle. Mulla ei ole varaa mennä sinne, eikä mulla ole ketään, jonka hoidettavaks voisin jättää mun elukat. Se palaveri, mikä pidettiin, ei ole auttanu mitään. Päinvastoin, kaikki on vaan pahentunu sen jälkeen. Mä tarviisin apua, mutta mulla ei ole ketään auttamassa. Kukaan ei halua edes yrittää. Kaikki on jo luovuttanu mun suhteen. Mulla ei ole mitään hajua, miks mun poikaystävä edes haluaa olla mun kanssa yhdessä, kun en näe sitä juuri ollenkaan, eikä se halua edes yrittää auttaa mua. Onko väärin, etten usko, että se rakastaa mua? En jaksa uskoa enää muihin ihmisiin, kukaan ei usko muhun, joten miks mun pitäis uskoa muihin?
Mun pää on niin sekasin, etten tiedä enää mitä tekisin. Haluan vaan että tää kaikki menis pois. Ehkä se vaatii sen, että mä menen itse pois. Oon niin väsyny kaikkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti