lauantai 26. toukokuuta 2012

Day 5

niimpä niin, paino 71,3kg... mä niin tiesin tän kyllä jo eilen..! ärsyttää silti. onneks tänään pääsee vähän liikkumaan, kun on tuo muuttokin ja muuttosiivous. jos pääsen siitä ennen kun kello on hirveen paljon, siivoan täälläkin. toisaalta kun täällä pitää ensin järjestellä kaikki tavarat paikoilleen niin voi olla että jää huomisellekkin tekemistä. ahdistavaa.


tänään koitan olla syömättä. tai ainakaan en syö yhtä paljon kun eilen. oksettavaa. miten pystyinkin pitämään ne kaikki sisällä!? oli kyllä jo kurkussa tulossa ulos, mutta en silti antanu periks ja oksentanu. musta se on jotenkin väärin. kun kerran on jotain sisäänsä tunkenu niin sitä ei sitten peruta, on kestettävä seuraukset.


koitan tänään myös pitää itteni kylläisenä juomalla vettä, ja ehkä jossain vaiheessa mehua tai light-limua, jos verensokerit alkaa heittää häränpyllyä. onneks entisellä kämpällä ei ole ruokaa niin ei voi käydä sitä vahinkoa että söisin. ilta onkin sitten eri asia, kun tuun tänne järjestelemään tavaroita. noh, ainakaan en aio syödä samaa ruokaa kun eilen, oksettaa ajatellakkin kuinka paljon siinä oli kaloreita.. ihan liikaa. illalla sallin itelleni ehkä banaanin tai vähän jugurttia. saa nähdä miten onnistun taas. harmi kun en saa näiden pillereiden takia juoda mitään missä on kofeiinia, koska näissä on jo itessään sitä niin paljon. musta kahvi tai energiajuoma maistuis nyt kyllä niiiin hyvin! mutta noh, on revittävä sitä energiaa näistä läskeistäni, mitä kyllä riittää!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti