Ääh, stressiä rahasta taas... Kela on päättäny lakkauttaa asumistuen niin olen nyt sitten ilman rahaa 7. päivään asti. Ruoka loppuu, kissojen ruoka loppuu ja kaikki on päin helvettiä. Onneks on kuitenkin lahjakortilla 16 euroa, sillä saa jotain. Ja äiti tuo tänään ruokaa, oli pakko soittaa sille, ärsyttää ihan hirveesti kun joutuu siltä pyytää apua vähän väliä.
Yks hyvä puoli tässä on se että kun ei oo varaa syödä paljon, paino ehkä tippuu vähän. Tän päivän alotin siivoamalla ja tein vielä 50 vatsaa, ne on tuntunu hankalilta, mutta pikkuhiljaa kun maha pienenee, alkaa tuntua helpommalta. Pitkästä aikaa oon pirteä. Tosin nyt ahdistaa se kun jouduin soittamaan äidille että tois mulle ruokaa, mua ärsyttää niin suunnattomasti se että joudun pyytämään siltä apua koko ajan. Perkeleen kela kun ei mikään voi toimia niinkun kuuluu.
maanantai 29. joulukuuta 2014
maanantai 22. joulukuuta 2014
Joulun väri
Värjäsin hiukset pitkästä aikaa. Mulla oli monta kuukautta mustat hiukset jotka ei kyllä sopinu mulle, tänään sitten laitoin vahvan blondausvärin hiuksiin kun ei löytyny värinpoistoainetta, ja lopputuloksena mulle tuli punaruskeat hiukset. Ihan nätti väri ja sopii tähän vuodenaikaan.
Kummallista ajatella että ylihuomenna on jo jouluaatto. Menen porukoille jouluksi, ja sanoin isälle tänään että haluan osallistua joulukuusen koristeluun. Jouluna pääsen myös ekaa kertaa porukoiden uuteen savusaunaan. Eniten kyllä odotan kinkkua. Tulin siihen tulokseen että lihon jouluna ainakin tonnin, mutta päätin että en anna sen masentaa. Uudenvuoden jälkeen voi sitten aloittaa taas laihdutuksen. Tilaan taas laihdutusnappeja heti tammikuun alussa jos vaan rahat riittää, vaikka on mulla vielä synefriiniä. Käytän sitä nyt kun ei ole muutakaan.
Yritän muutenkin panostaa nyt ulkonäköön, oon jopa ottanu tavaks pestä kasvot joka päivä ainakin kerran ja käytän kasvonaamioita. Vaatteita pitäis myös ostaa uusia, kaikki alkaa olla niin kuluneita että olis jo korkea aika uusia vaatekaappi. Pitäis myös valita vaatteet jouluksi. Meillä on tapana pukeutua nätisti joulupöytään.
Tää uus hiusväri inspiroi kyllä pukeutumista aika paljon, keksin käyttää nyt kaulahuiveja myös sisällä, koska mulla on paljon huiveja jotka on liian ohuita ulkona käytettäväksi, ja nuo näyttää hyvältä uutta hiusväriä vasten. Toivoisin joululahjaksi lahjakorttia johonkin vaateliikkeeseen, mutta tuskin sellasta saan. Mulla on pieni aavistus että saan tsaikkalaseja, koska mainitsin äidille niistä. Haluaisin myös villasukkia, mulla ei ole kun kahdet ja ne kummatkin alkaa jo hajota.
Jännä miten paljon hiusten väri voi vaikuttaa mielialaan. Tuntuu että nyt ois energiaa vaikka mihin ja inspiraatiota tehdä kaikkea jouluista. Kattelen ikkunasta takapihalle kun pikkulinnut pomppii ja pyrähtelee pähkinäkupin luona pensaassa. On lihavia talitinttejä. On jo jouluisa olo ja muutenkin jotenkin vapautunut tunnelma. Kissat nukkuu raukeina ympärillä ja itsellä on hyvä olo melkeinpä kaikesta. Mullahan taitaa olla kaikki ihan hyvin? Aikalailla juu.

lauantai 20. joulukuuta 2014
Tuoksukynttilöitä ja pimeyttä
Monta päivää kesti ennen kun tuli taas inspiraatio kirjottaa. Oon lähinnä maannu sohvalla, nukkunu ja syöny. Oon syöny ihan liikaa, mutta se ei oo jostain syystä hirveesti haitannu. Ehkä mun lääkkeet alkaa toimia viimeinkin. On mua kyllä muut asiat ahdistanu, mutta ei syöminen. Toisaalta mun ruuat alkaa uhkaavasti loppua ja pitäis vielä huominen päivä selvitä. Ehkä tekee hyvää syödä välillä vähän vähemmän..? Maanantaina tulee rahaa ja sillon haen viimeiset joululahjat.
Tänään on eka päivä pitkään aikaan kun oon jaksanu jopa tehdä jotain. Raivasin polun etupihalle ja laitoin kynttilöitä sisälle palamaan, siivosin pöydät ja tiskasin. Banaanikärpäset on vallannu mun keittiön, millähän ne sais pois..? En oo nyt edes pitäny mitään ruokaa tai tähteitä pöydällä, bioastiakin on ulkona ollu jo monta päivää.
Joulukärpänen on purru jo aikoja sitten, mutta en oo hirveesti saanu mitään aikaan. Ei mulla ole edes kuusta enkä varmaan edes hanki, jouluna tulee kuitenkin mentyä porukoille ja siellä on kuusi. Toivottavasti porukat ei koristele sitä ilman mua, oon joka joulu koristellu sen niin kauan kun muistan, ja se on ehkä mun lempparijuttu koko joulussa.
Kissa nukkuu onnellisena tietokoneen päällä. Äsken sen jalka oli mun limsamukissa ja repesin ihan totaalisesti kun se näytti niin onnelliselta jalka mukissa :D Toinen kissa rötköttää sohvan käsinojalla ja kaks muuta taitaa olla saunassa nukkumassa. Päästin ne tänään ulos ja ne oli ihan ihmeissään lumesta. Olin kyllä itekkin vähän ihmeissäni tänään, lumi ja talvi tuntui tulleen ihan yhtäkkiä. Kyllähän mä tiesin että on jo joulukuu, mutta ei se oo tuntunu siltä ilman lunta. Nyt kun alkaa olla jo kunnolla luminen maisema, tajusin vihdoin ja viimein että kesä on jääny taakse ja talvi on alkanu kunnolla. Nyt on lupa kääriytyä vilttiin sohvalle glögimukin kanssa ja sytytellä kynttilöitä.

tiistai 16. joulukuuta 2014
too much food
Olin viime yön porukoilla yötä. Kaiveltiin äidin kanssa tavaroita joita on roudattu porukoille mummon luota. Mummo oli hamstraaja joten sitä tavaraa tosiaan riittää. Mulle sieltä lähti mukaan kassillinen pesuaineita, jouluisia patalappuja, tyynyliinoja ja muutama hajuvesi.
Eilen tuli syötyä ihan liikaa, mä tiesin että niin käy kun menin porukoille. Siellä on aina kaikkea hyvää syötävää jota ei voi vastustaa. Noh, tänään täytyy käydä kaupassa ja palata taas raiteilleen. Tänään söin aamupalaks kaurapuuroa ja lakkahilloa. Oli ihan hyvää, enkä syönyt liikaa. kaks pientä kauhallista vaan. Vois parin tunnin päästä syödä appelsiinin, sais sillä ehkä vähän vähemmäks noita banaanikärpäsiä kun niille ei ole syömistä.

Aamuseksiä
Tuli huomattua että aamuseksi parantaa mielialaa huomattavasti. Kaveri tuli käymään, istuttiin sohvalla vähän aikaa juttelemassa, sit hyppäsin sen syliin ja kysyin että panettaako ja tämä nosti mut syliinsä ja kanto sänkyyn :D Tehokasta toimintaa. Sen jälkeen juteltiin taas niitä näitä niinkun mitään ei olis tapahtunukkaan, ihan v*tun mahtavaa!
Paino on noussu, mä en kyllä tajua miten se on mahdollista. Tänään täytyy syödä vielä vähemmän. Vois ehkä liikkuakkin varovasti jotain.. Tosin oonhan mä tänään jo liikkunukkin ;) Aamupalaks vedin jugurttia. vois ehkä tehdä salaattia iltapalaks taas niinkun eilenkin, koittais nyt päivän ajan olla syömättä hirveesti, onhan mulla noita appelsiineja. Jos yhen sellasen jossain välissä söis.
Mun laihdutusnapit loppuu kohta eikä rahaa tule olemaan tarpeeks niiden ostoon kun vasta ens kuussa EHKÄ- ei siis oo tietoa tuleeko sitä sillonkaan niin paljon. On mulla synefriiniä ja kofeiininappeja, mutta ne ei tehoa yhtä hyvin. Varmaan tuota synefriiniä alettava syömään sit. Tosin sen kanssa ei sais ottaa kofeiinia ja oon pahasti koukussa light colaan joten voi tulla jotain ongelmia siitä.
Tänään tuli pitkästä aikaa jopa laittauduttua vähän kun tuo kaveri tuli käymään. Meikkasin ja laitoin hiukset ja koruja, valkoinen pikkumekko, vaaleanharmaa villaliivi ja valkoiset säärystimet. Tuntuu ihan hyvältä välillä vähän panostaa. Tuli jopa ihan nätti olo tänään, ja on vieläkin. Läskihän mä oon vieläkin, siitä ei oo epäilystäkään mutta muuten tuli ihan hyvä olo ulkonäöstä. Ehkä se johtuu siitä että oon tosi tyttömäinen tänään.
Nyt olis vaan keksittävä jotain tekemistä kun kaverikin lähti ja mulla on hirveästi virtaa.

maanantai 15. joulukuuta 2014
still the same
Oon hurahtanu kasvonaamioihin. Nytkin on appelsiinia naamassa. Äiti toi mulle myös kasvonaamion ja aion laittaa sitäkin tänään ja vielä pestä kasvot kolmannella aineella. Pelkkä laihtuminen ei riitä, haluan vihdoinkin kauniin ihon, jota mulla ei oo koskaan ollu. Mulla on aina ollu jotain näppylöitä tai rupia kasvoissa, joten nyt yritän päästä niistäkin eroon. Varsinkin kun eräs ihminen sanoi pitävänsä pehmeästä ihosta niin sain vähän lisäbuustia tähän kaunistautumiseen.
Ens kuussa vois ostella kynsilakkoja ja lisää laihdutusnappeja. Nuo alkaa jo loppua kun oon syöny niitä niin paljon. Onhan mulla kyllä synefriiniä ja noita kofeiinipohjasia, mutta niissä on omat ongelmansa, koska juon niin paljon colaa niin se ja synefriini ei käy yhteen, ja kofeiininappien kanssakaan ei käy cola, koska sitten lähtee unet. Mun on jo nyt vaikea nukahtaa.
Syömisistä sen verran että on menny ihan hyvin, mutta vois mennä paremminkin. Eilen söin pari banaania ja 2 lautasellista luomu hernekeittoa. Se tuntuu liialta. Mun oli ihan pakko syödä illalla vielä tuo toinen lautasellinen keittoa kun en meinannu saada unta kun oli niin nälkä. Tänään vois syödä iltapalaa ja koittaa olla päivällä vähän enemmän syömättä. En vaan osaa enää mennä nälkäisenä nukkumaan, se on tosi vaikeeta. Varsinkin kun nuo unilääkkeet ei toimi ollenkaan. Toisaalta sillä ei oo hirveesti väliä kuinka pitkään valvon, mutta haluaisin pitää unirytmin kuitenkin niin että herään aamulla suht aikasin. Jos otan lääkkeitä enemmän kun on määrätty, saan nukuttua ihan ok, mutta sitten netietysti aina loppuu ennen kun saan haettua niitä lisää.
Tylsyys. Ehkä inhottavin olo koskaan. Ei mitään tekemistä mutta jotain tekee mieli tehdä. Tunnin päästä vois hakea postin jos sieltä olis tullu jotain. Vois ehkä imuroida ja pestä lattiat tänään, ei oo muutakaan tekemistä. Mutta mitä ihmettä mä sitten teen? Haluaisin tehä kaikkia joulujuttuja mutta ei mulla ole edes koristeita. Äiti sano että saan mummovainaan jouluvaloja kunhan ne on selvitetty ja testattu että toimiiko ne.

lauantai 13. joulukuuta 2014
coke
Tänään on ollu helppo päivä. Heräsin ensin viiden aikaan mutta nukahdin taas sohvalle josta heräsin 11 aikaan. Oon syöny vaan jugurttia pari kertaa kun nappeja otin, muuten oon pysyny colalinjalla. Kävin ostamassa 16 litraa light colaa, jos niillä pärjäis jonkun aikaa.
Paino on tippunu vähän, mikä on hyvä juttu. Olis kiva jos se tippuis nopeemmin mutta sille ei nyt voi mitään kun ei pysty edes liikkumaan kunnolla. Ei nuo lonkat nyt hirveen kipeet ole, mutta ei ne kestä liikkumista kovin pitkään.
Ainoa huono puoli tässä on se että mua paleltaa koko ajan.
Oon vähän miettiny tuota joulua, menisinkö porukoille vai olisinko vaan kotona, ei ainakaan tulis syötyä, mutta kyllähän sitä kerran vuodessa pitää kinkkua syödä. Hankala valinta. Syön kuitenkin liikaa jos menen sinne. Vois pyytää äitiä tuomaan mulle vähän kinkkua, jos syön vaan vähän sitten. Ite kun ei jaksa laittaa mitään ihmeellistä, en edes koristele. Piparkakkutalo mun piti tehdä, mutta en tiiä teenkö sitäkään koska en tykkää pipareista.
Tavoitteista sen verran että ensimmäiseen tavoitteeseen on 6,9kg. Jospa pääsisin siihen uudenvuoden tienoilla niin olisin enemmän kun ilonen. Tällä hetkellä mulla ei oo mitään kalorien laskemispakkomiellettä, koska tää vaan tuntuu niin helpolta. Cola, tupakka ja nuo pillerit pitää nälän poissa niin hyvin ettei mun tarvii edes ajatella syömistä. Tosin se pyörii mielessä mutta ei vielä ihan koko aikaa. Kyllähän se ajatus sitten jossain välissä vahvistuu.
Oon syöny jo melkein puolet kaikista lääkkeistä mitä maanantaina ostin, siitä johtuen ehkä en muista koko viikolta mitään maanantain jälkeen tapahtunutta. Uudesta unilääkkeestä tulee hirveät levottomat jalat ja kädet, mutta siihen ilmeisesti auttaa kun ottaa monivitamiiniravinnelisää, siinä on kai magnesiumia, sehän siihen auttaa.
Toivottavasti paino tippuu nopeesti, ja toivottavasti nyt pysyn tällä linjalla, en halua olla samanlainen läski ens kesänä kun olin viime kesänä. Paranispa nopeesti nuo lonkat niin pääsis liikkumaankin, tippuis nopeesti silläkin. Oon mä siivoillu aika paljon mitä nyt oon pystyny, eli en oo ihan koko ajan maannu sohvalla, vaikka aika paljon siinä makaankin.

perjantai 12. joulukuuta 2014
It feels good to feel hungry again
Paino on taas tippunu huomaamatta. Ei hirveesti, mutta vähän. Syömiset on jääny aika vähälle, eikä mun edes tee mieli syödä, mä oon vihdoinkin päässy tähän olotilaan kun voi vaan sanoa ruualle ei. Ostin eilen energiajuomaa ja colaa ja aion selvitä niillä tän päivän. Tosin jotain on jossain vaiheessa syötävä ku ei voi ottaa noita laihdutusnappeja tyhjään mahaan, alkaa polttaa ja oksettaa.
Ens viikon perjantaihin asti pitäis selvitä näillä mitä on, sit saa lisää. Noh onneks on kahvia jos cola ja energiajuoma loppuu ja lääkkeitä nii vois vaikka nukkua siihen asti nii menis aika nopeesti. Ensin kyllä siivoan kunnolla nii ei tarvii lääketokkurassa sit siivota. Tän päivän yritän olla vähän ahkerampi.Tää viikko on ollu ihan sumussa. Eilen herätessä mulla ei ollu mitään käsitystä siitä että mikä päivä on.
Ajattelin myös että loppukuusta vois juoda jos huvittaa, ei ainakaan tulis nälkä. Ja onhan mulla nyt ollu aika tylsää istua vaan kämpillä.Tai noh, kämpillä mä kuitenkin ryyppäisin mutta menispähän aika nopeemmin.
Söin puoli kuppia muroja ja jugurttia. Se saa nyt sit riittää, tänään en syö enää muuta. Colaa ja energiajuomaa vaan. Saas nähdä miten illalla tulee uni ku on niin paljon kofeiinia... Otettava lääkettä.
Hitto että osaa olla vaikeeta keksiä tekemistä. Tiskasin ja siivosin marsun häkin. Imuroin jo eilen nii ei voi sitäkään tehä, vaikka toisaalta tuossa lattialla on vähän roskaa taas. Varmaan pyörii sohvan alta.

torstai 11. joulukuuta 2014
Somewhere beyond happiness and sadness i need to calculate what creates my own madness
Kävinpä tuossa kaupassa enkä ostanu yhtään ruokaa, pelkkää light colaa ja energiajuomaa. Enkä oo muuten tänään syöny mitään. Hyvä tunne. Vois jatkaa tällä linjalla.
Koko tää viikko on pyyhkiytyny muistista ja kädet ei meinaa toimia oikeen, kirjotan koko ajan väärin. Vois nyt tosissaan koittaa syödä vähän, nyt kun oon alkuun päässy. en muista söinkö eilenkään.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014
HUHHU
Päivä alkoi taas vaihteeks itkupaniikilla. Isä herätti ja soitti että vaatteet päälle, sä lähet Jyväskylään NYT. Piti siinä vielä säätää osoitteiden kanssa sun muuta, laittaa viestiä sinne sun tänne mutta onnistu kuitenkin kaikki. Tosin myöhästyin terapiasta vähän mutta ei se mitään, ei ollu kovin tärkeä käynti muutenkaan. Mun hoitaja vaan istu suurimman osan ajasta suu kiinni enkä minäkään keksiny mitään sanottavaa.
Huomenna tulee rahaa, jes. Pääsee maksamaan velkoja pois ja vois ostaa jotain kivaa itellekkin. Lisää pillereitä ainakin. Pitäis siellä lääkärissäkin käydä näiden lonkkien takia mutta en tiiä jaksanko vaivautua. Kyllä ne joskus paranee.

maanantai 1. joulukuuta 2014
vaikee..
Tän päivän syömiset on menny hyvin: Yks porkkana ja kaks kuppia rasvatonta jugurttia ja riisimuroja. Maha on myös toimminu hyvin, koko ajan tulee jotain ulos :D No ei nyt ihan koko ajan mutta siltä tuntuu.
Tupakat loppuu kohta, mutta onneks on sähkörööki.
Oon vaan kattonu shrek elokuvia eilisestä asti, ne pyöri yölläkin. Jotenkin en osaa nukkua täydessä hiljaisuudessa, aina pitää olla joku ohjelma pyörimässä.
Oon tullu nyt siihen tulokseen että tässä painossa pahinta on se että väsyttää koko ajan. Odotan innolla sitä että laihdun, ärsyttää kun kaikki tuntuu niin vaikealta.

torstai 27. marraskuuta 2014
Rehuja rehuja
Päätin eilen että tänään alkaa uus ruokavalio, eli syön pelkkiä salaatteja, jugurttia, hedelmiä, kalaa ja lihaa. Ei pastoja, perunaa, riisiä tai muita sellasia. Pelkkää salaattia. Ja on mulla tietty pari purkkia hernekeittoa, vois sitäkin syödä, siinä kun ei ole myöskään noita kiellettyjä aineita.
Maha on tänään laskeutunu, ei ole enää ihan turvoksissa. Sain myös sovittua niin että hoitaja tulee tänään käymään täällä, ei tarvii lähteä itteään rääkkäämään kävelemällä- Lonkat ois varmaan hajonnu jos olisin lähteny. Tulee tänään kuitenkin vähän käveltyä kun pitää käydä matto hakemassa ja pyydän äitiltä jos se vois maksaa mun salaattiostokset. Tulee liikuttua muutenkin kun vois vetää pienet treenit, vaikka 200 vatsaa ja sit painojen kanssa jotain. Vois ottaa sen jokapäiväseks tavoitteeks.

...
Kerroin hoitajalleni että oksensin eilen aamulla kahden lautasellisen takia. Kerroin myös että käytän laksatiiveja joka päivä, ja että tätä on jatkunu jo vuosia. Se lievästi sanottuna huolestu, ehdotti että menisin osastolle tarkkailuun. En mene. Käynnit sovittiin kahteen kertaan viikossa. Huomenna ois taas raahauduttava sinne. En vielä tiedä menenkö. Ei yhtään huvittais.
---
Ahdistaa ihan hirveesti... Söin kaurakeksit loppuun ja ahdistaa. Onneks niitä ei oo enää, en pääse syömään niitä enää. Päätin että en syö tänään enää muuta kun illalla jugurttia ja/tai appelsiinin. En mä voi syödä enempää, se olis liikaa. Muutenkin on jo niin turvonnu ja ällöttävä olo, en halua lisätä siihen. Sitäpaitsi mun olis jo aika ottaa itteäni kunnolla niskasta kiinni, en mä voi jatkaa syömistä näin. Oon syöny ihan liikaa ja tuntuu että vaan lihon koko ajan.
Laitoin saunan lämpiämään, vois mennä tunniks hikoilemaan sinne. Kuluispahan edes vähän energiaa. Oon niin väsyny ettei liikkumisesta tule nyt mitään.
---
Sain kuitenkin revittyä itteni liikkeelle ja sain jopa treenattua vähän. Otin taas laksoja ja nyt vaan odotan että ne toimii. Jospa ne jossain vaiheessa.
Mieliala on vähän parempi kun päivällä, mutta ei vieläkään hyvä. Ahistaa edelleen ja tekis mieli mennä vaan nukkumaan ja unohtaa kaikki taas hetkeks. Toisaalta oon nähny niin outoja unia viime aikoina että nekin ahdistaa.

tiistai 25. marraskuuta 2014
Its all good
Tää päivä on sujunu paremmin kun hyvin. Ei ole nälkä, ei tee mieli ahmia ja ahdistuskin on lievää. Johtunee ehkä parista rauhottavasta, mutta hyvä olo kuitenkin, vaikka hain avioerohakemuksen ja täytin sen. Huomenna jos veis sen postiin.
Tänään tulee tod näk nähtyä paria kaveriakin, varmaan meen yöks toiselle. Hyvä vähän rentoutua kavereiden seurassa välillä. Toivottavasti se vaan nyt onnistuu. Noista kun ei koskaan tiedä

maanantai 24. marraskuuta 2014
day 2
Paino on tippunu eilisestä kilon... Varmaan kyllä johtuu suurimmaks osaks laksoista, joita otin taas eilen illalla. Mutta eipä sillä hirveesti väliä ole, kunhan tippuu. Mun sormet näyttää ihan vierailta. Ne on niin laihat... Napit toimii ainakin.
Tänään on siis toinen päivä kun yritän pysyä tavoitteissa. Koitan myös liikkua vähän, vaikka lonkat onkin kipeät. Vois vaikka painoja nostella tai jotain. Sais vähän liikettä aikaan. Pitää myös käydä ulkona tänään. Onneks saan kyydin keskustaan, mun lonkat ei kestäis tuota kävelyä.

Ketoz
Melkein sorruin syömään keksejä, mutta pidin pääni ja odotin yli tunnin että sain listan mukaan syödä appelsiinia sen sijaan. Tää päivä siis sujuu hyvin. Oikeastaan paremmin kun hyvin koska aamupala jäi syömättä kun heräsin liian myöhään.
Laksatkin toimi sen verran hyvin että huominen paino saattaa olla hyvinkin paljon pienempi kun tänään. Oon myös ottanu laihdutusnapit eli Ketoz napit tänään ja sen huomaa esim sormista, kehossa ei oo niin paljon nestettä kun tavallisesti. Syön noita kyllä ihan liikaa, jotain kaks kertaa enemmän kun purkissa lukee. Mutta ne sentään toimii kunnolla, sen huomaa kun niitä syö, turvotus laskee joka puolelta ja lihavia kohtia kihelmöi ja läskit muuttuu pehmeämmiks. Toimivaa tavaraa siis. Parasta noissa on se, että niitä voi ottaa illallakin, koska niissä ei oo piristäviä aineita ollenkaan.

Somehow
Tänään se alkaa taas. Tänään mun on onnistuttava. Laksat toimii onneks. Huomisen vaakanumeron on oltava pienempi kun tänään. Tänään en syö herkkuja, tuhosin onneks eilen niitä jo aika hyvin niin ei edes ole paljon jäljellä. Tänään pysyn suunnitelmassa. Aamupala jäi välistä kun nukuin tunnin pidempään kun normaalisti, Pitäis alkaa ruokaa tekemään. Listalla on keittoa.
sunnuntai 23. marraskuuta 2014
Inspiraatio??
Mulla ei oo mitään hajua paljonko painan... Liikaa, ihan liikaa. Maha pömpöttää koska oon syöny niin paljon viime päivinä. Inhottava täys olo koko ajan, ei mitään hajua millon sekään helpottaa. Mulla on laatikollinen herkkuja, jotka on vaan liian houkuttelevia. On mulla myös hedelmiä ja salaattia, mutta tällä hetkellä ei tee mieli syödä mitään tän olon takia.
Eilinen oli yhtä helvettiä ja sen takia oon tänään syöny pelkkiä herkkuja ja puuroa. Eikä mitään kaurapuuroa, vaan helmipuuroa.. Voisilmällä. Söin kyllä rypäleitä, mutta eipä se paljon asiaa auta kun maha on täynnä sipsejä ja suklaata. Hitto mikä luuseri oon... Noh, huomenna sitten. Ja huomenna en todellakaan syö näin paljon! En saa, en voi. Huomenna ei herkkuja ollenkaan. Tänään vielä syön mutta sitten saa riittää tuo lohtusyöminen. Eihän se ruoka ongelmia poista. Päinvastoin.
Oon tänään kyllä syöny noita laihdutusnappeja, jos ne auttais edes vähän tähän oloon. Ja kyllähän ne lohduttaa, että ainakin palaa edes vähän enemmän rasvaa, ei jää kaikki sisälle löllimään. Taas ehkä syöny vähän liikaa niitäkin. Ei se mitään niin kauan kun ei okseta. Tosin tällä hetkellä tekis mieli oksentaa, mutta en viiti kun se on niin tulista juuri noiden nappien takia. Kerran oon oksentanu näiden nappien syömisen aikana ja se poltti kurkkua ihan hirveästi.
Täytyy jostain keksiä inspiraatio laihtumiseen taas. Tein youtubeen ednos- listan jolla on dokumentteja syömishäiriöstä ja 0-koosta. Sitä kattoessa tulee hyvä olo, kotoisa, rauhallinen olo. Täytyy taas pyörittää noita koko päivä joka päivä. Mulla on ne pyörimässä vaikka en edes kattois niitä. Onneks englannin taito on kiitettävän luokkaa niin ei tarvii tekstejä, voi vaan kuunnella.
Mun sormetkin on turvoksissa, tuntuu että joka paikka on turvoksissa. Lonkkaankin sattuu taas. Oon kai istunu liikaa väärässä asennossa. Eilen alko sattumaan ja tänään se säteilee jo selkään. Niskatkin jumittaa. Jos koittais vaikka kevyttä treeniä, vois helpottaa. Tai sitten pahentaa. Täytyy kai illalla ottaa laksoja, jos aamulla sit helpottais kunnolla. En ookkaan pitkään aikaan käyttäny niitä. Eihän niistä mitään apua oikeasti ole, koska kalorit imeytyy kuitenkin ennen kun mitään saa sitä kautta ulos.
Huomenna alotan taas kunnolla. Yritän myös tänään rajoittaa syömistä nyt iltaa kohden. En halua syödä enempää. Vois tehdä huomiselle listan valmiiks mitä syön.

perjantai 21. marraskuuta 2014
Sillälailla...
Viime yö oli yhtä helvettiä. Mies herätti kuuden aikaan haukkumalla ja syyllistämällä ja loppujen lopuks olin sitten läski huora eikä musta ole kuulemma mihinkään. Sain myös nyrkistä. Nyt tuo onneks nukkuu, voin hyvin kerätä sen kamppeet kasaan ja sitten kun se herää, heittää sen pihalle. Ei muuta kun avioeroa hakemaan... Vittu että mä aina osaan valita nää miehet.
torstai 20. marraskuuta 2014
Normaali elämä?
Eilen terapiassa puhuttiin tulevaisuudesta... Se nimenomainen asia josta en halua puhua enkä halua sitä ajatella. Tähdätään kuulemma siihen että pääsisin pois eläkkeeltä, kouluun ja töihin. En mä ole valmis siihen! Pelkkä ajatuskin kammottaa. Mä en halua enkä pysty vielä elämään normaalia elämää, mä haluan olla vielä vapaa, tehdä ei mitään.
Mun lonkkaan sattuu ihan hirveästi, piti eilenkin pyytää äidiltä kyyti kotiin kun sattu niin hirveästi. Särkylääkkeetkään ei auta.
Huomenna on perjantai. Tulee rahaa, jes. Pääsee kunnolla käymään kaupassa. Mulla on jo pitkä lista mitä pitää ostaa. Huomenna myös kulta tulee tänne, on ostettava sitä varten juustoja ja viinirypäleitä, se tuo viiniä.
Oon ollu ihan hirveän väsyny tän viikon. Kaikki liikkuminen tuntuu raskaalta eikä mitään oikeen jaksais tehdä. Oon kuitenkin pakottanu itteni tiskaamaan ja vähän olemaan aktiivinen, eilen kävin kaverin luonakin. En tosin ollu kauaa, ei oikeen huvittanu kun sattu lonkkaan niin paljon.
Vois nyt taas keskittyä syömisen vahtimiseen.. Huomenna tulee sitä juustoa syötyä mutta muuten aion pitää syömiset kurissa. Oon myös pitäny taukoa noista laihdutuspillereistä, vois huomenna ottaa taas niitäkin. Musta vaan tuntuu että tää väsyny olo johtuu niistä. Onneks on noita kofeiininappeja, jos oikeen tuntuu että väsyttää niin voi aina ottaa sellasen. Pitäis muutenkin hakea lääkkeitä lisää, masennuslääkkeet ainakin on lopussa.

tiistai 18. marraskuuta 2014
Inspiraation puute
Paino on noussu vähän... Ärsyttävää. Huomenna tulee onneks liikuttua kun pitää sinne terapiaan löntystää. Toivottavasti huomenna ei oo samanlainen olo kun tänään, eli heikottaa ja on turvonnut, sumuinen olo. Pää on ihan jumissa, ajatukset ei liiku mihinkään suuntaan. Jalat on ihan jumissa, oikeastaan kaikki paikat on jumissa. Inhottava maitohappojumitus kaikkialla ja liikkuminen tuntuu raskaalta. Ei tee yhtään mieli liikkua mihinkään.
Aion kuitenkin jumituksesta huolimatta liikkua tänäänkin, koska en halua että paino nousee taas. Eilen en treenannu ilmeisesti tarpeeks kun paino oli noussu, joten tänään on liikuttava enemmän kun eilen ja syötävä vähän vähemmän. Jospa tää olo helpottais kun saa syötyä jotain.. Tänään olis listalla salaattia ja illemmalla hernekeittoa.
Mun on nyt saatava taas inspiraatiosta kiinni, oon päästäny otteeni lipsumaan laihdutuksesta, joten on taas aloitettava aivopesu, eli dokumentit ja leffat pyörimään koko päiväks.

maanantai 17. marraskuuta 2014
On oma asiani miten aikani tapan
Eilinen meni sittenkin huonosti, taas. Miten mä en onnistu yhtenäkään päivänä.. Oon vaan heikko. Silti ympäri kehoa huomaa jo muutoksia, kädet on laihemmat ja kasvot, kaula ja maha. Silti vaatteet tuntuu puristavan, voi tietty olla että mun pesukone on kutistanu niitä, ainakin ne tuntuu sellasilta jäykiltä.
Perjantaina näen kultaa pitkästä aikaa, sillä alkoi tänään työt Jyväskylässä joten se on ollu siellä kämpällä nyt viikonlopun yli ja on perjantaihin asti. Toivottavasti sekin huomaa perjantaina sitten miten oon laihtunu.. Varmaan huomaakin, kasvot on sen verran eri näköset että kyllä sen jo huomaa, varsinkin kun tässä on vielä muutama päivä aikaa laihtua.
Tänään oon ehtiny jo syömään kaiken suunnitellun paitsi iltapalan, oli aamupäivällä niin nälkä mukamas että vedin lautasellisen hernekeittoa ja salaattia aamujugurtin ja puolikkaan omenan lisäks. Onneks ei oo enää nälkä, eikä mulla kovin paljoa mitään syötävää täällä olekaan, oon sen verran hyvin tuhonnu jo kaiken. Pakastimessa on 2 pakettia jauhelihaa ja kaapissa kukkakaalia, spagettia ja riisiä huomisen salaatin ja jugurtin lisäks. Siinä onkin oikeastaan kaikki ruoka mitä mulla tällä hetkellä on. Kyllä mä noilla pärjään helposti keskiviikkoon asti kun meen käymään terapiassa, käyn samalla kaupassa. Perjantaina tulee vasta rahaa, pitää sillon käydä uudestaan kaupassa ja maksaa sähkölasku.
Tänään oon ottanu vähän rennommin, oon treenannu vaan kahdesti. Vatsalihakset on silti kipeet ja paikat on maitohapoilla. Huomenna sitten taas enemmän, kyllä varmaan tänäänkin tulee ainakin kerran treenattua, illalla kun menee nukkumaan, koska mulle tulee levottomat jalat noista lääkkeistä niin pitää aina liikkua se pois.

Tilaa:
Kommentit (Atom)