Huhhuh, tää menee jo ihan absurdiks, missä vaiheessa mä oon aikuistunu näin paljon..? Ehkä 30-vuotiaalla poikaystävällä on jotain vaikutusta asiaan :D Ja tietty lääkityksellä. Pitkästä aikaa tuntuu että kaikki ei oo yhtä sotkua, koko elämä... Mutta silti en pysty syömään. Ei mitään hajua paljonko painan, mutta maanantaina meen kotiin ja siellä katon sit että paljon on lähteny. Joka aamu peilistä katsoo vähän pienempi hahmo. :)
Tuntuu hyvälltä. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti