Mä söin tänään pihvejä. En tiedä edes kuinka monta, laitoin vaan pannulle ison paketin pippuripihvejä, paistoin ne ja vähän kasviksia, lappasin kaiken lautaselle ja vaan söin. Söin ja söin ja söin, vahtimatta ollenkaan, paljonko. Lopetin vasta kun maha oli täynnä, eli kaksi pihviä jäljellä ja vähän kasviksia. Vein lautasen ja ruuanjämät keittiöön ja unohdin ne sinne. Joku kissoista oli vetäny yhden pihvin lattialle, tais olla liian pippurista niille.
Outoa tuossa syömisessä oli se, miten helppoa se yhtäkkiä oli. Mä olin niin väsynyt, kaikilla tavoilla. Mä vaan päätin että nyt mun on syötävä, enkä epäile hetkeäkään että nuo pihvit saattoi pelastaa mun hengen, ainakin toistaiseksi. Mun sydän on ollu aamusta asti tosi huonona. Mun maha ei toimi niinkun sen pitäis.. Se meni ihan sekasin "kunnon ruuasta", mikä on toisaalta ihan hyvä asia. Ehkä mun paino ei nousis huomiseks ihan hirveästi.
Kyllä, mulle tuli ahdistuksia pitkin päivää tuon takia, mutta mä pääsin niiden yli. Laitoin leffan pyörimään kun olo alko tulla liian inhottavaks. Katoin My mother's eyes. Oli aivan loistava leffa, tosin loppu jäi auki, joten jäi pieni ärsytys. Otin yhden rauhottavan. Kohta alkais olla taas se aika kun pitäis alkaa nukkumaan.
Mä tajusin tänään että mulla on ystävä. Ihminen, joka haluaa jopa viettää aikaa mun kanssa ja joka jaksaa kuunnella mua. Kerroin sille tuosta pihvitilanteesta, niin se sano ettei me nyt sellasista asioista aleta ahdistumaan. Se tulee kai huomenna käymään. Oon ollu tosi huolissani siitä, sekin on masentunut ja varma siitä, että kuolee pian. Mä olen koittanu joka päivä muistaa kysyä mikä fiilis, ja ollaan juteltu muutenkin sillon kun kumpikin on jaksanut. Me ollaan niin samanlaisia, että kun tutustuin siihen, mun oli pakko yrittää auttaa sitä. Kumpikin on niin varmoja omasta tuhostaan, mä toivon että voin auttaa sitä, jospa vaan toinen meistä kuolis nuorena...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti