Mulla on ihan hirveä olo. En pystyny nukkumaan viime yönä. Nukahtamiseen meni ihan liikaa aikaa ja heräsin 2 aikaan yöllä. Mun edesmennyt ystävä pyörii koko ajan mielessä. Ens viikon lauantaina on sen hautajaiset. Mä en tiedä selviänkö hengissä siihen asti. Mä en pysty syömään, kaikki tulee joko ylös tai menee suoraan läpi. En pysty olemaan paikallani vaikka olisin kuinka väsynyt, vaikka joka ikinen nivel tuntuu siltä, että ne pettää millon tahansa. Käveleminen on taas kivuliasta horjumista. Kaikki on kivuliasta. Mulle on alkanu kasvaa sitä vaaleaa karvaa, mitä tulee kun on liian kauan aliravittu.
Vaatteet roikkuu mun päällä. Mikään ei näytä hyvältä. Oon niin oksettavan lihava. Vihaan kroppaani. Vihaan itteäni. Syytän itteäni. Taas kerran joku kuolee kotiinsa, ja taas kerran mä olisin voinu estää sen, mutta mä en tiennyt. Mun ystävä sanoi mulle kun viimeisen kerran nähtiin, että sillä on sellanen olo että sille tulee tapahtumaan jotain pahaa. Ja sitten se kuoli. Nyt mulla on samanlainen olo. Nyt musta tuntuu että valun joka päivä lähemmäs ja lähemmäs kuolemaa. Ja se tuntuu lohdulliselta. Kotoisalta. En välttämättä halua kuolla, enkä aio aktiivisesti itteäni tappaa. Mulla vaan on vahva tunne että osa musta on jo rajan toisella puolella. Toinen jalka haudassa niinsanotusti..
Mä en ole kattonu painoa moneen päivään. Tänään katoin, mutta olin jo juonut ja mulla oli vaatteet päällä. Luku oli pienempi kun viimekerralla maha tyhjänä, ilman vaatteita.
Oon niin väsynyt..
Mä olen täysin tietoinen siitä, että mun sydän voi pettää millon tahansa. Mutta en voi sanoa pelkääväni. En ainakaan tällä hetkellä.
On yksinäinen olo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti