Mä mietin eilen elämäni tarkoitusta. Tänä aamuna kun nousin ylös ja raahauduin aamuröökille, huomasin takaoven ulkopuolella linnun maassa. Noh, luontoani noudattaen menin varovasti ulos ja otin linnun käteen. Seurailin sitä vähän aikaa, ja sillä tuntui olevan kovasti sisua pysyä hengissä vaikkei pysynytkään pystyssä. Hain sitten sisältä häkin, laitoin pohjalle sanomalehtiä ja kuivaa heinää ja laitoin linnun sinne. Annoin sille mustikoita ja äsken pari metsämansikkaa ja jätin sen häkkiinsä olemaan rauhassa. Peitin suurimman osan häkkiä ettei se lintu stressaannu liikaa. Oon joutunu kääntämään sen selältään mahalleen ja kyljelleen monta kertaa, kun toinen tuntuu olevan aika pökerryksissä. Mä en kuitenkaan aio antaa periksi ennen kun se on joko niin hyvässä kunnossa että voin päästää sen irti luontoon, tai sitten mun on tosiaan tehtävä sille sellanen kävelytukikärry jonka avulla se pääsee liikkeelle mun lintuna. Kolmas vaihtoehto on se, että se itse päättää että ei jaksa enää.
Toissapäivänä mä mietin mun elämän tarkoitusta myös, ja kun olin hautausmaalla moikkaamassa ystävää, joku ihan tuntematon vanha rouva tuli suoraan mun luo ja sano että hänellä on sisilisko laukussa, eikä ole saanu sitä pois sieltä. Mä sitten nostin liskon varovasti pois laukusta maahan.
Tänään oon vasta miettiny, että ehkä mun on tarkoitus auttaa kaikkia eläimiä, jotka sitä tarvii tai sattumalta sitä tahtomattaankin multa pyytää. Oon jo vuosia kiitelly mun eläimiä siitä, että ne antaa mulle syyn jatkaa sillonkin kun en ite jaksais, mutta en vaan ole tajunnu ajatella, että ehkä mun on tarkoitus olla täällä ja pitää huolta niistä, jotka sitä tarvii. Mä ruokin siilejä ja lintuja ulkona, omia lemmikkejä sisällä, lääkitsen tarvittaessa ja pidän huolta että kaikkea on mitä eläimille tarvitaan.
Eläinkaupan pitäjä on kehottanu mua luovuttamaan mun kalojen suhteen, koska ne on ollu yli puoli vuotta kipeenä, eivätkä lääkityksestä huolimatta tunnu paranevan, mutta mä jatkan lääkitystä niin kauan että kaikki on joko kuollu, tai että ne paranee. Mä en ala lahtaamaan niitä, kun kuitenkin toivoa vielä on. Loisistahan on aina mahdollista päästä eroon, ja se noiden sairaus onkin. Onneks toinen akvaario on terve.
Siivoilin tänään taas marsujen ja pupun aluset ja kissojen laatikot. Samalla pidän silmällä vähän väliä tuota lintua, joka on edelleen takapihalla. Pidän sitä varmaan silmällä ainakin huomiseen asti, en usko että se ainakaan tänään on vielä siinä kunnossa että se pärjäis omillaan.
maanantai 31. heinäkuuta 2017
sunnuntai 30. heinäkuuta 2017
Eksistentiaalinen paradoksaali kriisi
Eilen oli ihan ok päivä, ja oli tämäkin päivä, kunnes tein taas sen virheen että aloin ajattelemaan omaa elämääni. Se johtaa aina samaan kysymykseen: Miks mä olen vieläkin hengissä? Mä en jaksa enää elää, enkä välttämättä haluakaan. Huomaan nykyään, tai oikeastaan tää olo on ollu mun sisuksissa koko mun elämän ajan, miettiväni, minkä takia mä en vaan ole jo kuollu. En ole löytäny sille mitään järkevää syytä. Oikeastaan kiitos psykoosin, mä en ole välillä edes varma, olenko hengissä. Tai olenko koskaan edes ollut, vai onko kaikki pelkkää unta? Tuntuu ettei missään ole mitään järkeä. Kaikki tuntuu merkityksellisen merkityksettömältä. Mikään tai kukaan ei vaikuta muhun enää juuri mitenkään. Ainoastaan kuolema. Mulla on joku epäterve fiksaatio omaan kuolemaani, oon ajatellu sitä varmaan enemmän kun kukaan kenet tunnen, silti se tuntuu olevan aina liian kaukana. Mä en tiedä edes pelkäänkö sitä vai odotanko sitä jo vähän liiankin paljon. Kuolema tuntuu pakoilevan mua, se on aina liian kaukana, se tuntuu aina vaan lispuvan sormien läpi, just kun oon sen vihdoinkin saamassa kiinni. Ihan niinkun kaikki hyvä, mitä mun elämässä on koskaan ollut. Jos edes on ollu mitään hyvää. En ole siitäkään enää varma. Mä yritän vaan aina saavuttaa jotain, mitä en koskaan saavuta. Niin elämässä kun kuolemassakin. Haluan elää, haluan kuolla. Mutta miksi? Mitä ihmeen hyötyä mun olemassaololla on kenellekään? Ja jos on, niin mitä ja miksi? Ja minkä ihmeen takia mun koko elämä on ollu yhtä paskaa paskan perään, mitä sekään ketään hyödyttää, minkä takia mä edes synnyin? Vai olenko edes syntyny? Onko kukaan?
*Huoh* Mä pyörittelen pääni sisällä omaa pientä universumiani, joka koostuu muistoista, ajatuksista ja asioista joita mun aivot ei edes jaksa muistaa, saati käsitellä. Mä haluan heittää kaiken suoraan roskakoriin, mutta sitten taas haluan ensin selvittää kaiken ennen kun heivaan koko paradoksaalisen maailmankaikkeuden ja päätän, ettei millään ole oikeasti mitään väliä. You're damned if you do, and you're damned if you don't. Either way it's just a waste of time and energy.
Mä en edes tiedä, miks ajattelen näitä asioita niin paljon. Mutta sen kautta mä ymmärrän ja en ymmärrä, miksei kukaan jaksa edes yrittää auttaa mua tai tuhlata energiaansa muhun muutenkaan. Lopulta kaikki hajoaa joka tapauksessa ja unohtuu. Minkä takia mä en vaan vois hävitä yhtäkkiä kuolemaan, minkä takia mä olen kestäny kaiken, mitä mulle on tapahtunu, ja minkä takia mä olen edelleen hengissä, vaikka oon ollu monta kertaa siinä tilanteessa, että mun olis kaiken järjen mukaan pitäny kuolla? Mä haluaisin vaan levätä...

Mässyä ja heikotusta
Ostin eilen ja toissapäivänä suklaata ja tänä aamuna söin viimeset. En ole käyny taas vaa'alla muutamaan päivään. On kuitenkin oudon heikko olo. Duunailin tänään tuon ison akvaarion kimpussa, mutta nyt on niin heikko olo että hyvä kun pysyn tajuissani. Verensokerit kai laskee niin nopeesti että päätä särkee ja kuulo ja näkö kettuilee.
Mun menkat on aikalailla pahasti myöhässä. Ne alko edellisen kerran yli 9 viikkoa sitten. Tein tänään raskaustestin ja se oli onneks negatiivinen, niinkun arvelinkin. En vaan oikeen tajua miksei niitä nyt taas kuulu, vaikka oonkin syöny suht säännöllisesti. Oon syöny e-pillereitäkin, eli pitäis olla säännöllisempi kierto muutenkin. Mutta kun ei niin ei. Ehkä tää johtuu muista lääkkeistä.
Huhhuh, pyörryttää kyllä ihan huolella. Pakko koittaa saada jotain syötyä, juotava jugurtti mulla tuossa on, mutta pitäis vissiin syödä leipääkin. Mun piti eilen illalla syödä kasviksia, mutta ei tehny mieli kaiken suklaan jälkeen. Ja sitten pitikin alkaa nukkumaan. Oon nukkunu ihan hirveästi viime aikoina. Melkein joka yö yli 12 tuntia. Yleensä 15 tuntia. Ihan liikaa, oon yrittäny pitää rytmistä kiinni, mutta se käy vaikeammaks päivä päivältä. Pitäis kai soittaa lääkärille.

torstai 27. heinäkuuta 2017
Unirytmiä ja muuta
Oon viime päivinä nukkunu ihan hirveesti, meni unirytmi ihan sekasin, heräsin eilen päivällä 2 aikaan ja menin nukkumaan joskus aamuyöstä pakolla, onneks heräsin 10 aikaan aamulla kun oli herätyksiä. Jospa se nyt taas tasottuis.
Oon tänään ollu pään sisällä vähän "all over the place", aamulla masenti, sitten aloin itkemään ja sit päätin että ei nyt helvetti, pakko siivota ja tehdä välillä jotain muutakin kun maata sängyssä. Siivosin sitten koko kämpän ja pesin pyykkiä. Vaihdoin makkarin verhotkin kun sain uudet ihanat retroverhot.
Ihmiset on jopa laitellu tänään viestiä, ihme kyllä. Meni jo siihen pisteeseen asti että alko vituttaa kun koko ajan tuli monelta ihmiseltä viestiä. Siinä vaiheessa aloin siivoamaan, mutta siivottava loppu taas kesken. Nyt on sitten taas sellanen meh olo. Ei oikeen huvita tehä taas mitään. Tai siis huvittais, jos tietäisin mitä tekee mieli tehdä. Äh.
Painosta ei ole mitään hajua taas, liikaa joka tapauksessa. Oon syöny aika paljon leipää. Inhottaa. Mä en halua syödä liikaa.

maanantai 24. heinäkuuta 2017
+600g
No joo, ei ollu yllätys että paino on noussu eilisestä, söin eilen monta leipää ja rehuja. Nukuinkin ihan liikaa, yli 12h. jotain 15 kai. Tää päivä on menny aikalailla horroksessa. Kävin kaupoillakin ihan unisumussa, ostin limsoja ja leipää yms... En kuitenkaan mitään ylimääräistä. Ei mitään, mikä alkais syömisen jälkeen kaduttaa.
Tähän aikaan alkaakin sitten ilmeisesti tulemaan nälkä. En ole vielä päättäny paljonko syön, mutta se mitä syön, on aikalailla tiedossa. Leipää, ehkä jugurttia, ehkä kasviksia. Pitää yrittää tänään mennä taas ihmisten aikoihin nukkumaan... En kyllä tiedä miten se vois onnistua. Alan vasta nyt heräämään. Just sillon kun ei haluais.
Otin tänään taas Arcoxiaa pitkästä aikaa. Olihan se pakko alottaa taas. Kivut alkaa olla sen verran pahana taas että mieluummin heikottaa kun sattuu niin paljon ettei meinaa pystyä kävelemään. Mun pitäis käydä siellä labroissakin niin senkin takia oli alotettava tuo lääke taas.
Meinas iskeä ihan hirveä masennus, kaivoin taas teränkin esille, mutta tuohon se jäi. On niin sekava olo taas ettei tiedä itekään miltä oikeasti tuntuu. Ainakin väsyttää.

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017
Liikaa, liikaa
Oon tehny tänään ihan liikaa kaikkea taas vaihteeks. Onneks en kuitenkaan tehny asioita ahdistuksen takia, vaan koska oli hyvä olo ja piti tosiaankin siivota. Nyt sitten oonkin ihan väsyny. Jossain vaiheessa alko sattumaan joka paikkaan niin oli pakotettava itteni huilaamaan.
Paino oli tänään samassa kun eilenkin. Ihan hyvä, mutta oon syöny tänään enemmän kun viimesten 3 päivän aikana yhteensä. Eli oon juonu jugurttia ja syöny 3 puolikasta ruisleipää. Oli kyllä niin heikko olokin että oli pakko syödä vähän enemmän tänään että jaksoin siivota koko kämppän ja pihan. Nyt sitten vaan väsyttää ihan hirveästi. Tekis mieli alkaa jo nukkumaan, mutta ei vielä voi. Pakko jaksaa vähän myöhempään, en halua sekottaa unirytmiä.
Mietin äsken, pitäiskö mun syödä vielä kasviksia tänään... En ole vielä päättäny. Mä en haluais syödä niin paljon että paino nousee, mutta todennäköisesti se nousee vaikka en söiskään enää. Mun maha tyhjeni niin täysin eilen että luultavasti paino nousee joka tapauksessa.

lauantai 22. heinäkuuta 2017
Piristys
Just kun olin saanu edellisen tekstin kirjotettua, mun oveen koputettiin ja siellä olikin yks mun rakkaimmista kavereista. Se on ollu 3 päivää valveilla ja menossa, niin se tuli tänne että sen olo helpottuis. :) Se sano ettei missään muualla ole tällasta palautuspistettä, missä ei tarvii olla mitään muuta kun on ja niin kun miltä tuntuu. Se oli kyllä ihan paskana, annoin sille särkylääkettä, magnesiumia, juotavaa ja sitten se keitti kahvit ja söi leipää kun tuputin sitä syömään. Sanoin vielä että menee suihkuunkin, kun se oli ihan hikinen kun sillä oli niin paha olo fyysisesti.
Pakko sanoa että omakin olo helpotti ensin heti niin, kun vaan näin sen, että se yhtäkkiä ilmesty oven taakse just sillon kun mua alko ahdistaa, vaikka pelkällä vilkaisulla huomasin että nyt ei ole kaikki hyvin sillä. Sitten helpotti oma olo vielä enemmän kun huomasin että sen olo parani. Äsken se käytti mua kaupassa hakemassa röökiä ja sitten se lähtikin kotiin. Ihan hyvä, oon käskeny sitä huilaamaan ja nukkumaan vähän väliä, ei tollanen valvominen ole hyväks kenellekään. Se oli lähtiessä ihan kun eri ihminen kun tänne tullessa oli. Ressukka makas mun lonkkaa vasten takapihan sohvalla kun oltiin tupakalla, ihan litimärkänä hiestä kun siihen sattu ja oli muutenkin niin paha olo. Äsken se oli taas ihan kunnossa, pirteä, hymyili aidosti ja kiitteli, vaikka sen auttaminen helpotti mun omaakin oloa ihan hirveästi. Hymyilen itekseni tässä koko ajan. :)
Oon tänään juonu yhen jugurtin, mitään muuta ei ole tehny mieli ollenkaan. Ei tehny mieli sitäkään, mutta oli pakko saada jotain ravintoa. Kohtapuoliin pitäis alkaa taas huilaamaan että huomenna jaksaa taas.

Väsymys ja yksinäisyys tuo ahdistuksen
Mua alko vähän aikaa sitten ahdistaa ja masentaa. Tuli taas ihan paska olo itestäni. Oon laitellu viestejä vaikka kenelle, mutta heti kun laitan, ne ihmiset menee vaan offline tai vastaa muutamalla sanalla ja hirveällä viiveellä... Onneks serkku on pitäny seuraa netissä, se tuntuu olevan ainoa jota kiinnostaa jutella mun kanssa. Eipä mulla kyllä hirveesti ole kenellekään asiaa, mikään ei oikeen ole muuttunu kuitenkaan. Oon edelleen yksinäinen, masentunu, ahdistunu yms, mutta tänään mä edes kuitenkin yritän olla positiivisempi. Se on vaan hankalaa kun sataa ja on pidettävä ikkunoita auki kun pyykit kuivuu saunassa. Ulkona sataa taas, eli sieltä tulee tosi kylmää ilmaa. Sehän ei tunnetusti ole muuta kun paha asia, kun kivut pahenee. Varsinkin nyt, kun mun kroppa on niin väsyny ja rasittunu viime päivinä.
2 päivää, -4,1kg
Jep jep... Valvoin toissapäivästä eiliseen yöhön asti. Mä en syöny juuri ollenkaan eli eilisen illan puolella ja viime yönäkin alko maha puskemaan kaikkea pihalle, niin kauan ettei enää tule mitään. Olin viime yönä ja oikeastaan eilisen päivänkin suht psykoosissa unenpuutteen takia. Makasin komeron lattialla, käsistä ja jaloista lähti tunto enkä pystyny liikuttamaan niitä. Onneks JK tuli käymään ja kaato mulle juomista suuhun, suolavettä, jugurttia ja light limsaa. Se hiero mun jalkoja että veri lähti kiertämään, kun tunsin jo miten veri alko pakkautumaan niihin.
Onneks sain aika hyvin nukuttua viime yönä. Muutaman kerran heräsin vessaan ja siihen että hikoilin ihan hulluna. On vieläkin aika väsyny ja rasittunu olo. Silti kuitenkin parempi kun ennen valvomista, mikä on aika outoa. Noh, sainpahan ainakin purettua ajatuksia, tosin nyt on vaan sellanen olo, että mä oon niin paska etten ansaitse minkäänlaista huolenpitoa, vaikka joka päivä meneekin lähinnä vaan selvitessä. Varsinkaan eilisen jälkeen en kyllä ihmettelis jos ei kuuluis kenestäkään mitään vähään aikaan. En olis itekään jaksanu itteäni.
Hmm, taas lähtee käsistä veri.. Täytyy ottaa lääkkeet ja noh, yrittää saada tehtyä jotain, jos edes huilattua sais.

torstai 20. heinäkuuta 2017
Kipua, mustelmia, ahdistusta ja pettymystä
Oon touhunnu ties kuinka kauan melkeinpä mitä tahansa, ihan vaan ettei kaikki päivät menis hirveän masennuksen kanssa sängyn pohjalla. Joka paikkaan sattuu jatkuva touhuaminen ja kylmä keli.. Mulle on alkanu tulemaan taas mustelmiakin ilman syytä, tai ainakaan en ole huomannu että olisin kolhinu itteäni kaikkialta näin paljon.. Mun pitäis käydä labroissa, siinäkin on vaan se ongelma, että mun pitäis mennä sinne syömättä ja juomatta heti aamusta, mikä tulee olemaan yhtä helvettiä. Meinaa vähän pelottaa etten edes pysty siihen.. Saa nähdä.
Mua on ahdistanu aikalailla 24/7. Oon ollu taas yksinkin pitkän aikaa, mikä masentaa ja ahdistaa vielä enemmän. Mä en osaa edes nukkua enää. Illalla pitää syödä niin paljon lääkkeitä että varmaan kaatuis norsukin, ja sillonkin on vaikea nukahtaa. Sitten mä en vaan pysy unessa. Heräilen yöllä monta kertaa. Viime yönä heräilin moneen eri asiaan, vessahätä, nälkä, muurahaiset ympäri kehoa ja yhdessä vaiheessa heräsin siihen kun olin ihan läpimärkä hiestä.
Mua ärsyttää ihan hirveästi kun oon nyt heräilly yöllä syömään ja oon parina päivänä syöny 2 pihviäkin. Kävin tänään kaupassa ja ostin juotavaa jugurttia, muita juomia ja kinkkua leivän päälle. Ja kurkkua tietenkin. Mutta niin, kaupassa käydessä mulla oli mun farkut jalassa, eikä ne meinannu pysyä mun jalassa ilman vyötä. Ne tuntu yhtäkkiä hirveän väljiltä. En nyt sitten tiedä yhtään oonko laihtunu, lihonu vai pysyny samassa... Voi kyllä olla että kaikki tää touhuaminen on kasvattanu lihaksia ja vähentäny rasvakerrosta. Mä oon oikeastaan ollu jatkuvassa liikkeessä aamusta iltaan jo monta päivää tai viikkoa, en edes muista enää. Oon sekasin päivistä ja muutenkaan en muista mistään mitään.
Mä en ole syöny Arcoxiaa nyt pariin viikkoon, kivut on alkanu pahenemaan ja nyt on alkanu tulemaan puristava tunne rintaan ja mysteerimustelmia. Mä olen syönykin enemmän, en tiiä laskeeko tuo Arcoxia ruokahalua... Voisin huomenna kyllä ottaa sitä taas kokeeks, jos nälkä ja kivut vähenis..
Oon kyllä aika huolissani mun kehosta. Tuntuu että jotain on kyllä vialla kun näitä oireita vaan tulee ja ne pahenee vaan. Pitää odottaa vielä kuukausi sitä palaveria missä mietitään mun lääkitystä uudelleen, kun näillä mä en tunnu pärjäävän kovin hyvin.. Paremmin kun ilman mitään, mutta en mielellään hajottais sisuskalujani näillä myrkyillä... Eikä kyllä psyykkinenkään puoli ole ihan kunnossa... Mun on pakko paeta omaa päätäni täyttämällä kaikki päivät melkeinpä millä tahansa tekemisellä, mikä harhauttaa mun ajatukset muualle itestäni.

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017
Ja lisää touhua
Oon taas tehny jotain koko päivän... Tiskasin jopa mielelläni. Oon siivoillu kämppää ja akvaarioita, pitäis jaksaa pestä taas suodattimet isosta altaasta, mutta on taas sen verran väsyny olo että en kyllä ainakaan nyt jaksa. Jalatkin alkaa olla taas kipeenä kun en oo huilannu...
Mun oli pakko soittaa äidille ja pyytää sitä käymään kaupassa mun puolesta. Typerä olo siitäkin. Mä en tajua miks se on niin vaikeaa pyytää äitiä ostamaan mulle tupakkaa... Se vaan jostain syystä hävettää ihan hirveästi.
Mä en ole vieläkään jaksanu raahautua suihkuun. Tänään ehkä pitäis. En vaan taas tiedä jaksanko. Pitäis pestä se mattokin samalla, pestä pyykkiä ja vaikka mitä.. Ei vaan nyt tällä hetkellä jaksa. Oon kyllä juonu teetä koko päivän mutta silti väsyttää. Mä en haluais väsyä vielä. Jos meen aikasin nukkumaan niin herään kuitenkin aamuyöstä ja sit on pakko syödä, eikä sen jälkeen tiedä taas yhtään saako unta vai ei. Mä en tajua miksen pysty nukkumaan enää koko yötä. herään joka yö vähintään kerran.

Hyvää ja huonoa
Mä onnistuin eilen olemaan syömättä ihan liikaa, söin illalla 2 ruisleipää ja heräsin 4 aikaan yöllä syömään yhen juuresleivän. Sain nukuttua vielä 8 asti. Kävin taas roskiksessa tonkimassa, ja kyllä kannatti, löysin 7 juomalasia ja ihanan koristeellisen lautasen. Vielä pitäis hakea yks hyllylevy kun sellanenkin näky siellä olevan ruuveineen nii vois ottaa talteen ja rakennella elukoille jotain siitä. On pitäny jo pitkän aikaa askarrella eli rakentaa marsuille ja pupulle mökkejä ja tunneleita.
Röökit alkaa olla vähissä, pitäis päästä kauppaan mutta hankala ostaa röökiä kun ei ole rahaa. Täytyy odotella että saan kaverilta 20e.
Väsyttää vieläkin.. Jotenkin typerä olo taas vaihteeks. Tekis mieli tehdä jotain, mutta ei oikeen jaksa.

tiistai 18. heinäkuuta 2017
Parempi vai huonompi?
En oikeen osaa päättää, onko tää päivä ollu hyvä vai huono, oon kyllä touhunnu koko päivän, ja se on ollu mukavaa, kun yleensä se on pakkotouhua. Nyt on sitten ihan tööt, on väsyttäny jo jonkun aikaa. Nyt alkaa sitten pelottaa että syön taas liikaa. Tyhjentäminen ei onnistunu ihan niin hyvin kun toivoin, mutta parempi vähän kun ei ollenkaan. Oon kyllä koittanu juoda teetä niin paljon kun oon pystyny, eli en kovin montaa mukillista. Pitäis varmaan vaihtaa kohta kamomillaan ja laksa-maustetta sekaan jos sais nukahdettua ennen kun ehdin syödä liikaa. :D
Sain jopa viimeset 2 koneessa pestävää mattoa pestyä ja kuivumaan, eli nyt on harjalla/pesurilla pestävät matot enää jäljellä. Ajattelin pestä yhden, pienimmän niistä, samalla kun käyn suihkussa.. Jos vaan joskus jaksan raahautua sinnekin. Pitäis vielä imuroida koko kämppä perusteellisesti, keräillä papanoita laatikkoon pihaa varten ja duunata jonkunlainen akvaariokasvien kasvatusjuttu mihin ei tulis kotiloita tai muutakaan. Valo löytyy kyllä sitä varten jo. Olishan tässä vaikka mitä tekemistä vielä tänäänkin, mutta oon ihan poikki.
Kello on liian vähän, ei pysty vielä yrittää nukkumista, pakko pitää jonkunlainen päivärytmi kohdillaan taas. Pelottaa että tulee syötyä liikaa tai että alkaa ahdistaa ja masentaa niin paljon kun viimeaikoina on iltasin tapahtunu. Toisaalta taas mä voisin periaatteessa alkaa jo huilaamaan kun elukat sun muut on hoidettu, ja oon niin väsyny fyysisesti että kaikkialle sattuu, eli tarviisin tosiaankin lepoa. Ehkä pystyis jopa nukkumaan vähän pidempään kun yleensä, kunhan ei yöllä heräile liikaa... Oon heränny aamuyöstä nälkään viimeaikoina.. :/ Ja sit on ollu pakko syödä. Mä en halua että niin käy taas.
Noh, oonhan mä tänä päivänä ollu kyllä paljon vähemmän ahdistunu ja touhuaminenkin on ollu mukavampaa, eli ainakin tähän asti tää päivä on ollu parempi kun edelliset. Oon kyllä huolissani syömisestä, mutta koitan nyt välttää ahmimista.

Pakkotyhjennys
Mun on ihan pakko tyhjentää tänään niin paljon kun pystyn.. Oon syöny ihan liikaa viimeaikoina. Mun on saatava se kaikki pihalle. Onneks tänään on alkanu maha taas toimimaan heti aamusta. Mua alkaa ahdistaa ihan hirveästi kun edes ajattelen kaikkea mitä oon viimeaikoina syöny. Mä en tiedä oonko lihonu tai paljonko painan, mutta mun on nyt pakko alkaa taas laihtumaan. Ahdistaa.
Siivoaminen alkaa olla jo siinä vaiheessa ettei ole oikeen mitään tehtävää, tai ainahan jotain löytyy, mutta oon siivonnu niin perusteellisesti viimeaikoina että pitää alkaa tekemään pienempiä hommia. Ulkona on aina jotain tekemistä, vois näin aamusta ehkä pestä viimesen maton ja juoda inkivääricayennepippurivihreetä teetä ja sit jos ei maha toimi niin menis ulos touhuamaan jotain.
Onneks alkaa olla ruoka lopussa, ei voi siis paljoa tänään syödäkään. Meinaa väsyttää.

lauantai 15. heinäkuuta 2017
Masennuksen välttely jatkuu
Näin yöllä taas sen verran hirveitä painajaisia että yritin huutaa unissani, heräsin omaan mölinääni. Heti aamusta olikin sitten niin järkyttävä masennus että huhhuh. Päätin että en pysty olemaan siinä tilassa koko päivää, ja tiedän että jossain vaiheessa iltaa se ahdistus tulee taas. Join sitten colaa ja aloin pesemään mattoja, pyykkiä, tiskejä ja tekemään mitä tahansa harhauttaakseni itteäni siitä pahasta olosta. On onnistunu aika hyvin ainakin tähän asti, nyt alkaa vaan taas jalkoihin sattumaan niin on pakko huilata. Yritän olla ajattelematta masennusta ettei se iske taas.
Mulla ei ole mitään hajua mun painosta. En ole käyny vaa'alla moneen päivään. Mulla on kuitenkin sellanen olo että oon lihonu. En kyllä ole hirveästi syöny, mutta jotenkin vaan tuntuu läskiltä.
Yksinäisyys on alkanu tuntua musertavalta. Mä haluaisin joka päivä lähteä johonkin, mutta mä en pysty yksin lähtemään mihinkään, eikä ketään oikeen tunnu kiinnostavan viettää mun kanssa aikaa. Nyt on vielä kuukauden tauko terapiasta, ja psykiatikin on lomalla, eli oon aikalailla yksin tän tuskan kanssa. TK lääkäri soitti mulle eilen, sekin oli huolissaan mun psyykkisestä voinnista. Pitää kuulemma mennä heti päivystykseen jos tuntuu ettei pärjää. Pitäis labroissakin käydä joku aamu, mä vaan odotan että tuo kyynärtaipeen mustelma paranee. En kehtaa mennä sinne ennen sitä.
En tosiaan tiedä mitä tässä kuukauden aikana tulee tapahtumaan, menenkö taas niin huonoks että alan viiltelemään useammin tai jotain.. Mua pelottaa. Oon vielä niin huono soittamaan lääkäriin tms.. JK sano yks päivä, että se on viimeaikoina pelänny että oonko edes hengissä jos musta ei ole kuulunu mitään vähään aikaan...

perjantai 14. heinäkuuta 2017
Touhua touhun perään
Päätin taas että tänään on saatava asioita aikaan. Oon pessy pyykkejä, vaihtanu maton olkkariin ja vaikka mitä.. Kävin kaupassakin, en vaan vieläkään osaa ostaa itelleni ruokaa... Ostin sitten taas light juomia, pari juotavaa juguttia, leipää, kinkkua ja kurkkua. Mun ruokavalio on aikalailla ruisleipää jonka päällä on kinkkua ja kurkkua tai salaattia. Ja limsaa. Paljon limsaa.
Pff... Eilen illalla masenti ihan hirveästi. Viiltelin ensimmäistä kertaa aikoihin. Piti sitten doupata itteni siihen kuntoon että nukahdin. Heräsin keskellä yötä, onneks, koska olin laittanu kattilan liedelle. Onneks ei ollu tullu muuta tuhoa kun kattila taitaa olla entinen. Söin sitten taas yöllä ja jatkoin unia. Mun pitäis kyllä alkaa vähän rajottamaan syömistä.. Tuntuu että oon syöny viimeaikoina ihan liikaa. Mä en vaan halua lihoa yhtään. Tää masennuksen kanssa tappeleminen alkaa tosiaan käydä voimille. Välillä tuntuu että en vaan jaksa enää, mutta sitten on kuitenkin vaan pakko jaksaa. Niin kauan kun jaksan tehdä jotain ja on jotain tekemistä, on ihan ok olo kun ei tarvii ajatella mitään, mutta heti kun tulee hiljanen hetki niin alkaa masentaa ihan hulluna. Eilen ajattelin jopa osastolle menemistä. Mä vaan en viihdy siellä ollenkaan.

torstai 13. heinäkuuta 2017
Masennus ja päättäväisyys
Aamulla masenti ihan hirveästi. Olin tosi väsynykin, mutta oli pakko käydä apteekissa ja kaupassa. Kotona sitten päätin että nyt riitti, en jaksa olla näin paskalla tuulella koko päivää. Nyt vaan odotan että keksin jotain mitä tekee mieli tehdä. Olohuoneeseen pitäis vaihtaa matto ja vähän pestä lattiaa, mutta ei oikeen ole mattoja.
Maha on onneks ollu ja on edelleen sekasin. En käyny vaa'alla, vaikka peilikuva näyttikin että olisin kutistunu. Noh, eipä ruoka taas maistu muutenkaan niin tuskin tarvii huolehtia...

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017
Typeryyksien typeryys
On kyllä niin typerä olo kun väsyttää ja samalla on tylsää. Ei osaa päättää mitä tekis vai tekiskö mitään. Fyysisestikin on jotenkin outo olo, nälkä ei ainakaan ole mielessä, mutta voi olla että kropalla on nälkä. Ei vaan tee mieli taas mitään. Tää olo on alkanu tulla jo tosi tutuks viimeaikoina, mutta en tosiaan tiedä miten siitä pääsis eroon. Alkaa vähän ärsyttääkin, mutta ei jaksa olla edes ärsyyntyny.
Terapia meni ihan ok, en osannu oikeen puhua mitään sillonkaan tän olon takia. Ajatus ei vaan kulje kunnolla. Rintaa alko puristaa joku aika sitten. Pitäis varmaan syödä jotain. Pelottaa vaan että jos syön, mua alkaa väsyttää vielä enemmän ja sitten nukun ties kuinka kauan ja menee unirytmi sekasin... Kai se on pakko koittaa jotain syödä, toivottavasti tulis parempi olo enkä nukahda.

Pyykkipäivä
Tänään sataa, niin päätin jo eilen että tänään pidän pyykkipäivän. Oon pessy jo yhen koneellisen ja vieny roskat ja siivosin kissojen laatikot. Pyykit on kuivattava saunassa niin meinaa olla taas aika trooppinen ilmasto sisällä.. Avasin pari ikkunaa ettei tule liian kuuma. Meinaa vähän väsyttääkin kun eilen meni nukahtaminen niin myöhään. Heräsin 9 aikaan, mikä on oikeastaan ihan hyvä. Pysyy edes jonkunlainen unirytmi kohdillaan. Juon lasillisen light colaa, jos vähän auttais tähän väsymykseen.
Kipujakin meinaa taas olla, vaikka oon ottanu kahta särkylääkettä, magnesiumia ja lihasrelaksanttia. Kädessäkin on pari isoa kipeetä mustelmaa. Mahakin on jotenkin oudolla tuulella tänään. Ei oikeen tiedä mikä sitä vaivaa. Oon ollu aika paljon syömättä tässä viime päivinä, eilen illalla sitten tuli hirveä nälkä iltalääkkeistä niin söin 3 ruisleipää ja suklaajätskin. En olekaan syöny leipää aikoihin, ehkä se johtuu siitä. Voi olla että tänään tulee rampattua vessassa. Ainakin tekis mieli, tippuis painoa taas vähän. Paino on kuitenkin pysyny alemman kymmenen puolella, eli hyvä.
Phuhhuh. Tänään on terapiakin. Sen jälkeen hoitaja jää lomalle. Pitää yrittää kirjotella päiväkirjaa, muuten en muista yhtään mitä on tapahtunu sillä aikaa kun se on lomalla. On muutenkin meinannu vähän lipsua kirjottelu kun on ollu pää niin jumissa ettei osaa oikeen kirjottaa mistään.
Tänään on kyllä otettava suht rennosti, tullu tosiaan univelkaa viimeaikoina niin alkaa jo huomaamaan kropastakin että tarvii lepoa.

maanantai 10. heinäkuuta 2017
Valvoin...
2 päivää putkeen ja tietty niiden välisen yön. Oli kyllä pitkästä aikaa jopa hyvä olo kun hengailin yhden kaverin kanssa melkein koko sen ajan. Viime yönä sain nukuttua ihan ok, nukahdin illalla 6 aikaan, heräsin 9 aikaan ja tuli yhtäkkiä energiaa, niin siivosin vihdoin ja viimein marsujen aluset. Aloin sitten nukkumaan joskus 1-2 aikaan. Heräsin vähän ennen 9.
Paino oli taas pienemmän kymmenen puolella, joten oli positiivinen "yllätys", tosin se oli odotettavissa, kun ei ole taas ruoka maistunu. Pff.. Pitäis heräillä tässä pikkuhiljaa, käydä suihkussa ja alkaa siivoilemaan. Meinaa vaan paleltaa. Palelti eilenkin. Oon onnistunu pitämään kämpän niin viileänä että välillä paleltaa.

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017
Kun ei maistu
Tänään ei oikeen maistu taas mikään. Söin tosi terveellisen aamupalan, eli suklaajätskituutin. Ei ole oikeen tullu edes mieleen syödä mitään muuta. Ei vaan tee mieli mitään.
Näin taas painajaisia. Outoja, ahdistavia painajaisia. Väsyttää vieläkin vaikka nukuin johonkin 12 asti. Tänään pitäis käydä taas kaupassa. En tiedä mitä ostaisin, ainakin pitää ostaa puutarhaletkua ja liitin. Jaffakin alkaa olla lopussa ja eilinen pasta palo pohjaan, totesin vaan että en olis halunnukaan syödä. Ostin yks päivä keittokinkkua leivän päälle, mutta en ole edes avannu sitä pakettia kun ei tee mieli leipääkään enää yhtään. Ajatuskin kasviksista ällöttää, ja oikeastaan ajatus ruoasta ylipäätään ällöttää. Mä en vaan halua syödä.
Kävin suihkussakin jopa. Toinen kerta viikon sisään. Yleensä oon viimeaikoina käyny ehkä kerran viikossa jos sitäkään. En vaan halua nähdä itteäni alasti. Oksettavaa. Vaatteet tippuu päältä, mutta en ole mihinkään tyytyväinen. Varsinkaan itessäni. Kaikki mussa itessäni on vaan väärin. Oon aina vaan pettyny ja vihanen itelleni, kun en jaksa olla vihanen ja pettyny keneenkään muuhun, vaikka ehkä joskus oliskin aihetta olla. Kaikki kuitenkin kääntyy niinpäin että minussa on vikaa kun joku tekee jotain mikä vaikuttaa muhun negatiivisesti.
Juttelin tänään kuitenkin yhden kaverin kanssa, joka asuu Briteissä ja on ollu nyt yli 2 vuotta mielisairaalassa tahdonvastaisessa "hoidossa". Sille on lääkityksen takia tullu 2-tyypin diabetes ja muutenkin varmaan yhtä helvettiä olla lukkojen takana niin kauan. Mutta oli kiva jutella sen kanssa pitkästä aikaa. Piristi edes vähän. Mua on masentanu viime aikoina muutenkin koko ajan vaan enemmän ja enemmän.
Kaikki mun ympärilläkin tuntuu olevan väärin. Takapihakin on ollu pettymys tänä vuonna, kasvit ei ole lähteny kasvamaan niinkun olisin halunnu. En ole jaksanu ajaa nurmikkoakaan kunnolla. Toisaalta taas oon kasvattanu marsuille ja pupulle tuota mitä tuolla nurmikolla nyt kasvaa, voikukkia, apilaa ja ratamoa heinän seassa. Mä en ole jaksanu pitää kämppääkään siistinä. Pesin eilen pyykkiä, ne on edelleen tuossa korissa suht kuivana, ne oli ulkona kuivumassa. Pitäis taas pestä pyykkiä, lakanat tällä kertaa... Marsujen alusetkin on edelleen vaihtamatta, ja se on vaan VÄÄRIN. Mun on pakko keksiä jostain uudet aluset niille tänään. Pitäis ommella niille tyynyjäkin makoilua varten. Täytettä on, mutta ei kangasta.
Kaikki on vaan niin väärin... Mun pitäis repiä itteni ylös ja alkaa tekemään jotain. Voimat aika vähissä taas vaihteeks.

lauantai 8. heinäkuuta 2017
Ongelma
Mulla on ollu ongelmia ruoan ostamisen kanssa. Oon sitten JK:n painostuksesta ostanu jotain, eli yleensä jotain nopeaa, eli lihapasteijaa tms. Tänään masentaa. Paino oli eilen taas suuremman kymmenen puolella, ei paljoa, mutta liikaa sekin on. Tänään vielä masentaa muutenkin kaiken lisäks, eli ei tee mieli syödä vaikka kuinka heikottais. Koitan siis saada taas jotain aikaan tänään. Tiskitkin lojuu vieläkin keittiössä. En ole jaksanu edes yrittää siivota siellä.
Laitoin pyykit pyörimään. Jos sais edes sen verran tehtyä. Hain jopa postinkin. Koko viikon aikana oli tullu 3 laskua. Heitin kaikki suoraan roskiin. Menköön ulosottoon, ei kiinnosta.
Mä en ole kattonu thinspoa pitkään aikaan. Päivät ja viikot on menny vaan sängyssä maatessa simpsoneita kattoessa tai kuunnellessa. Tänään laitoin sitten thinspoa pyörimään. Mä olen pitäny punasta rannekorua jo monta viikkoa, en ole ottanu sitä pois, kerran melkein otin, mutta laitoin sen takasin paikalleen. Mun on vaan koitettava taas alottaa alusta.

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017
Morkkis-siivousta
Oon viimeaikoina lähinnä vaan maannu sängyssä. Jopa siihen pisteeseen asti, etten ole jaksanu edes kirjottaa päiväkirjaa, ja selän lihakset on niin jumissa että huhhuh. Tänään sitten oli pakko nousta ylös kun päätin eilen että tänään siivoan, niin sain sitten imuroitua, pestyä akvaarioiden suodattimet, vaihdoin isoon akvaan vettä, kastelin kukat, kieputin puutarhaletkut paikalleen, laitoin etukuistille maton, kävin suihkussa ja laitoin pyykit pyörimään. Tiskeihin en jaksanu edes koskea. Mä inhoan tiskaamista. Jospa tässä joku päivä tai jossain vaiheessa jaksais pestä edes osan tiskeistä.
Mun piti juoda koko 1½ litran pullo light colaa että jaksoin tehä yhtään mitään. Nyt sitten tuntuu olevan ihan liikaa energiaa. Tai noh, alkaa pikkuhiljaa energia laskemaan kun otin rauhottavia ja lihasrelaksanttia. Huhhuh... Nyt on kyllä taas pidettävä syömistä silmällä, oon syöny aika holtittomasti, mutta toisaalta taas en ole osannu ostaa itelleni ruokaa, ja sunnuntai ja maanantai meni aikalailla fariinisokeria napostelemalla kun ei ollu muuta ruokaa. Isä toi mulle maanantaina sitten hirveän kasan lihaa, leipää ja jotain suolasia leivonnaisia.
Mä en ole uskaltanu käydä vaa'alla, koska mulla on tosi huono muisti, kun en ole laittanu mitään ylös päiväkirjaan. Mulla ei siis ole mitään hajua, oonko lihonu vai laihtunu. Tuntuu että olisin lihonu. Ehkä siks en olekaan uskaltanu käydä vaa'alla. Nyt on kyllä alettava taas tekemään muutakin kun sängyssä makaamista.. Eli huomisesta lähtien juon colaa aamupalaks, mutta en kyllä niin paljon kun tänään. Koko pullo oli vähän liikaa kyllä.. Nyt on sitten vaikea rauhottua, eli ahdistus tulee myös jossain vaiheessa.
Mun pitäis siivota marsujen aluset, ei vaan ole uusia alusia mitkä laittais noiden tilalle, kun oon joutunu heittämään liian läpikustuja ja -paskottuja alusia roskiin kun ei ole ollu järkeä pestä enää. Elukoille pitäis tilata ruokaakin taas, mutta maksu ei ole vielä menny perille edellisestä tilauksesta niin menee vielä jonkun aikaa että voi tilata taas. Ostin kyllä eilen vaikka mitä kaikille elukoille, kaikille jotain ja pieneen altaaseen ostin albiinomonnisia. Nyt siellä on kahta eri lajia kaloja, siellä oli jo testikaloina kirsikkabarbeja. Nyt on vaan toivottava että pysyvät terveenä. :)

Tilaa:
Kommentit (Atom)