Oon tänään koittanu tehdä mahdollisimman paljon ja oonkin saanu jotain aikaan. Kaikki tuntuu jotenkin turhauttavalta. Olin syömättä melkein kahteen, sitten join jugurtin ja vähän mustikkakeittoa. Kaikki tuntuu liialta. Haluan vaan kaiken tän läskin irti mun ruumiista heti.. Vihaan itteäni.
Oon hämmentyny, sekava, en saa ajatuksesta kiinni. Joka päivä tuntuu että mun pää leijuu omassa kuplassaan, missä kaikki on sumeaa. Kaikki muu on vaan jotain mitä pitää tehdä. Mä en osaa nauttia lenkeistä koiran kanssa. Sekin tuntuu pakolliselta.
Mä ajattelen paljon, ja välillä huomaan, että oon ajatellu samoja asioita jo yli 20 vuotta, enkä ole päässy mihinkään. Alkuperäisiin asioihin on tullu lisää päälle, ihan liikaa lisää. Tekis mieli vaan raivota kaikille, joiden olis pitäny puuttua mun hyvinvointiin jo aikoja sitten, kertoa niille joka ikinen yksityiskohta kaikesta pahasta, mitä mulle on tapahtunu... Mutta mä olen aina ollu hiljaa, koska kukaan ei ole koskaan välittäny, eikä mikään tule muuttumaan vaikka mitä tapahtuis.
Mulla on joka päivä ikävä Tanelia. Ajattelen sitä joka päivä. Se sentään yritti. Kukaan muu ei ole edes yrittäny. Mun on vaan pidettävä kaikki sisälläni, koska kukaan ei halua kuulla mitään.
Mulla on 20e ruokaan ym seuraavan 2 viikon aikana. Mun täytyy vaan lopettaa syöminen. Vastaus kaikkeen. Ainakin mun kohdalla.
MOI!
VastaaPoistaSä oot oikeessa siinä ku kirjoitit 5 päivä et some on tullu ihmisille liian tärkeeks. Harva enää jaksaa/haluu puhuu kasvotusten jonkun kaa ilman et on toinen puhelimen päässä. Se on tosi törkeetä sitä lihaa ja verta olevaa kohtaan.
Millon oot jutellu sen hoitajan kaa viimeks? Eikö kuitenkin olis hyvä kertoo sille et miten oikeesti menee? Ehkä te keksitte jotain mikä auttais sua ja fyysisistä asioita kannattais ehdottomasti sanoo
Tiedän et on tosi vaikeeta avata suu vuosien takaisten asioiden vaivatessa, meni mullakin melkein 20v ennen ku sanoin oikeilla sanoilla asioista. Lapsuudessa ja nuoruudessa kun tapahtuu paljon paskaa eikä tunteita saa näyttää eikä puhuu vaikeista asioista, on luottamus ihmisiin menny. Se luottamus ei tuu helpolla, olin yhen psyk.sairaanhoitajan kaa juttelemassa ja meni 7v ennen ku sanoin asiat oikeilla nimillä. Tosin viina oli kuvioissa yli 10v eikä sillon mistään mitään tullu. Mä no lääkitsin itteeni sillä, enkä tiedä onko silloinkin tapahtunu jotain pahaa ku en muista, ehkä parempi näin.
Mäkin oon viime kuukaudet miettiny nuoruutta ja elämääni muutenkin ja oikeesti yököttää mitä kaikkee ollu.
Tuli mieleen tosta sun esittelytekstistä et olitko vuonna 2012 25v?
Ootko nyt eläkkeellä/kuntoutustuella vai pysyvällä eläkkeellä? Kiinnostaa vaan ku olin ite 31v kun sain pysyvän eläkkeen. Onko sulla ammattii vai ootko samanlainen ku mä et ns pää flipannu ennen sitä (ei pahalla sanottu!)? Mä yritin mut pää hajos lopullisesti.
Mitä mä nyt oon seurannu ni on pieni huoli kasvanu vaikka ei tunnetakaan.
Mä niin toivon et saisit edes hetkeks valoa elämääs
<3!
T: Toinen vaikeuksien kaa tappeleva :)