Tänään oli terapia. Heräsin aamulla joskus 6-7? aikaan, mietin hetken ja lähdin aamusavulenkille. Jatkoin samaa rataa ja pesin mattoja siinä sivussa. Terapiaa ennen piti selvitä 2 tuntia että pystyin puhumaan, ja mua ahdisti jo sillon. Sain puhuttua hoitajalle, kun se kyseli lähinnä oireita, se meinas soittaa mun äidille ja mun piti sanoa ettei saa, ja mun oli vaikea sanoa sitä.. En osaa selittää. Kielsin kuitenkin lopulta kyyneleet silmissä. Näytin muutaman alueen olkapäistä, mitä oon alkanu repiä enemmän... Se on puhunu mun psykiatrille ja mä luultavasti joudun osastolle jossain vaiheessa. Mä en halua, mutta haluan. Haluan purkaa kaiken ja selvittää itteni itelleni, löytää itteni, koska mulla ei ole mitään hajua, kuka mä edes oon. Mä taas en halua, koska tiedän, että mun täydellinen paraneminen vaatii sitä, että kaikki mun perheenjäsenet osallistuu mun elämään jollain tavalla, ja tiedän ettei siitä tule mitään, joten miks hakisin apua, kun tiedän jo etukäteen etten parane, vaan pahenen...
Kaikkea tuota ajatellessa mun ahdistus ja yksinäisyys sai aikaan ahmimiskohtauksen. Onneks tiesin tän jo etukäteen, ja ostin päiviä sitten paljon vihanneksia, eli söin kukkakaalia ja jäävuorisalaattia. Edes vähän vähentää itseinhoa kun ei syö jotain roskaa... Onnistuin lopettamaan kuitenkin onneks, tuli liian tuskalliseks syödä, niin lopetin ja aloin kirjottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti