Ahdistus

Eilen nukkumaan mennessä tuli pitkästä aikaa kunnon läskiahdistus. Taisin pari kyyneltä itkeäkkin. Teki hirveesti mieli luovuttaa mutta nyt ei luovuteta. Oon nyt päättäny jatkaa näin niin sitten kans jatketaan, en aio enää läskeillä. Varsinkaan kun mun maha on vihdoin viimein alkanu laskeutumaan. Tänään ei pömpötä enää yhtään niin paljon kun eilen. Silti on läskiahdistus. Ei kyllä mikään ihmekkään tällä painolla. Oksettaa edes ajatella. Ens viikon maanantaina käyn vaa'alla ja katon paljonko painan. Nyt en viiti mennä, koska tiedän että petyn kuitenkin. Petyn varmaan maanantainakin, mutta sille ei voi mitään. Siihen mennessä kuitenkin on varmaan edes vähän tippunu paino viime kerrasta. Painoin sillon enemmän kun koskaan ja sekös ahdistaa.

Tein taas eilen illalla suunnitelmat syömisistäni tälle päivälle. Aamupalaks ois jugurttia myslillä tai ilman, ruuaks höyrytettyjä kasviksia ja kasvispihvi ja iltapalaks proteiinismoothie. Saas nähdä onnistunko tänään. Saatan syödä vielä leivän noiden lisäks. En oikeen osaa päättää onko tuo paljon vai vähän kun mulla ei ole hajuakaan miten normaalit ihmiset syö. Tiedän vaan että minä syön normaalisti ihan liikaa ja tuo on vähemmän kun se, mutta en tiiä onko tuo sitten vähän kuitenkaan.

Tässä parina päivänä on tullu illalla sellanen olo että mitä helvettiä mä taas menin syömään niin paljon päivän aikaan kun ei mulle ole tullu edes kunnolla nälkä koko päivänä. Eihän se olis edes ollu vaikeeta jättää jotain syömättä, olis pitäny juoda vaan vettä tai tehdä jotain niin olis menny se mieliteko ohi. Kaipaan sitä nälän tunnetta ihan hirveesti. Sitä oloa kun tuntee olevansa laiha vaikkei olekkaan. Sitä ihanaa valheellista oloa. Ehkä tänään, tai huomenna. Lähipäivinä se kuitenkin alkaa taas tuntumaan, jos pysyn suunnitelmissani. En malta odottaa.