Juotiin teetä ja syötiin donitsit. Ei sillä hetkellä hirveästi ahdistanu se syöminen, mutta nyt kyllä ärsyttää. Mutta enhän mä voinu kieltäytyä kun varta vasten oli mulle yhden tuonut.
Tää oli ensimmäinen kerta kun tein mitään kahdestaan yhdenkään sisaruksen kanssa, joita mulla on neljä. Mä olen se nuorin, se joka aina unohdetaan. Se jolle ei koskaan kerrota mitään. Se jota ei koskaan kutsuta mihinkään. Ehkä tuo mun viime viikonlopun itsemurhayritys herätti porukat.. Ehkä ne nyt tajuaa että mä ehkä haluan että mutkin huomataan, huomioidaan, sisällytetään perheeseen. Toisaalta taas kolme sisarusta ei edelleenkään ole puhunu mulle tai ottanu mitään yhteyttä. Ehkä ne vaan inhoaa mua, tai eivät vaan välitä. Meidän perheessä kun ei mistään koskaan ole puhuttu, on opetettu että murheet pidetään sisällä eikä niillä vaivata muita. Ehkä tähän on tulossa jonkin asteinen muutos. Isä ainakin on kyselly monta kertaa viikossa viimeaikoina että mitä kuuluu, miten menee yms.
Tänään oli kyllä muuten aika onnistunu päivä, söin vaan mansikoita, salaattia jossa oli makaronia ja sen donitsin. Se saa riittää. Nyt lisää nappeja naamariin ja ois keksittävä vielä vähän jotain tekemistä. Nukkumaan sitten parin tunnin päästä. Huomenna on mentävä hakemaan olohuoneeseen sohvapöytä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti