Purge

En ole syöny tänään mitään. Eilenkin söin vasta yöllä. Tänään en halua syödä. Oksensin kuitenkin, vaikkei mahassa ollu muuta kun light limsaa ja teetä. Tuli kuitenkin jotenkin parempi olo hetkeks sen jälkeen. Nyt ei taas ole hyvä olo. Vihaan itteäni edelleen. Katon arpisia käsiäni, ja mietin, miksen vaan ole viiltäny. Mulla ei ole ollu voimia siihen. Mulla ei ole ollu voimia mihinkään pitkään aikaan.

Tänään kuitenkin jaksoin jopa siivota. Makasin ensin sikiöasennossa sängyllä ihan uuvuksissa, ja yhtäkkiä en vaan pystyny enää olemaan paikallani. Myönsin etten jaksa, etten pärjää. Varmaan mun piti sitten todistaa itelleni, että pärjään, että jaksan siivota. Se ei kuitenkaan auttanu. Vihaan itteäni edelleen, enkä osaa antaa itelleni lupaa syödä. Mä en voi.

Mua ahdistaa, että huomenna on vasta sunnuntai. Mun pitäis soittaa taas vaihteeks psykiatrille. En tiedä, myönnänkö sille, etten pärjää. Jos teen sen, mä joudun taas osastolle. Mulla ei ole varaa mennä sinne, eikä mulla ole ketään, jonka hoidettavaks voisin jättää mun elukat. Se palaveri, mikä pidettiin, ei ole auttanu mitään. Päinvastoin, kaikki on vaan pahentunu sen jälkeen. Mä tarviisin apua, mutta mulla ei ole ketään auttamassa. Kukaan ei halua edes yrittää. Kaikki on jo luovuttanu mun suhteen. Mulla ei ole mitään hajua, miks mun poikaystävä edes haluaa olla mun kanssa yhdessä, kun en näe sitä juuri ollenkaan, eikä se halua edes yrittää auttaa mua. Onko väärin, etten usko, että se rakastaa mua? En jaksa uskoa enää muihin ihmisiin, kukaan ei usko muhun, joten miks mun pitäis uskoa muihin?

Mun pää on niin sekasin, etten tiedä enää mitä tekisin. Haluan vaan että tää kaikki menis pois. Ehkä se vaatii sen, että mä menen itse pois. Oon niin väsyny kaikkeen.

Fat, useless, unwanted piece of shit.

Tuollanen on ollu aikalailla olo viimeaikoina. Oon vaan maannu sängyssä enkä ole saanu mitään aikaan. Oon saanu itkukohtauksia joka päivä. Tänäänkin romahdin ensin sängylle, sitten komeroon ja viimesenä makkarin lattialle itkemään jaksamattomuuttani. Oon niin lopussa.. Vihaan itteäni varmaan enemmän kun koskaan ennen, itken peilin edessä, itken sängyssä, itken kavereiden luona salaa, kaikkialla jatkuvasti. Joka ikinen päivä.

Tänään oli taas yhdet suvun juhlat, joihin mua ei kaivattu. Kutsun sain randomisti kaupassa veljen vaimolta. Veli ei sanonu mitään. Poikaystävä ei ymmärtäny, miks ajattelin koko asiaa tänään ja itkin. Se ei kestäny katella mua, kun vaan itkin koko ajan. En ihmettele. En minäkään olis itteni seurassa ellei olis pakko. Joka kerta kun sain kerättyä voimia sen verran, että olisin pyytäny apua, se sano että sen pitää lähteä. En ehtiny sanoa mitään ja kaikki ne voimat mitä olin keränny, vaan hävis. Olin sitten vaan hiljaa. Ja itkin. Sen äiti on musta niin huolissaan että oli soittanu TK:hon tällä viikolla... Aloin vaan miettimään, miksei kukaan muu ole tehny mitään. Mä en ansaitse mitään ilmeisesti muidenkaan mielestä.

Mä en jaksa itkeä jatkuvasti. Mä en jaksa olla yksin, yrittää selvitä yksin. Mä en pysty siihen. Mä en halua syödä enää. Mun rintaa on puristanu koko päivän. Eilisenkin. Pitäis kai alottaa taas kaliumin syöminen... En vaan tiedä haluanko. Mä tiedän, että mun sydän pettää jos en syö joko ruokaa tai kaliumia. Ehkä mä haluan vaan kuolla...

Soita psykiatrille

Laitoin eilen viestiä hoitajalleni etten jaksa enää, että oon koko ajan itsetuhoinen, enkä vaan jaksa. Se kysy sitten tänään että pystynkö soittamaan psykiatrilleni tänään. Vastasin, etten oikeen tiedä, miten se vois mua auttaa, mutta voin soittaa.

Kävin vaa'allakin pitkästä aikaa. x1,4. Läski. Mä ajattelin jo eilen että alotan paaston. Menin sitten ja söin yöllä viimesen suklaajäätelön. Vihaan peilikuvaani. Jos keskityn vaan vihaamaan peilikuvaani, ehkä en koko ajan ajattelis haluani kuolla. Ehkä en ajattelis yksinäisyyttäni niin paljon. Tiedän, että sekin on vaan asioiden välttelyä, mutta parempi kai sekin kun ajatella kuolemaa lamaantuneena sänkyyni koko ajan.

Raja ylitetty, suu kiinni

Olin eilen niin lopussa, etten päässy sängystä ylös. Mun poikaystävä ei halua nähdä mua masentuneena. Se ei halua olla misssään tekemisissä ilmeisesti mun kanssa... Siltä ainakin tuntuu. Se ei aio auttaa mua missään. Mä olen hajottanu itteni auttaessani sitä, sen äitiä ja kavereita, ja sitten kun hajoan siihen stressiin, mut jätetään yksin. Helvetin kiva. Mulla ei ole ketään.

Mä en aio mennä osastolle. Itsemurhariskin raja on ylitetty jo, mutta en aio mennä osastolle

Makaan sängyllä vilttiin kääriytyneenä totaalisen uuvuksissa. Hetken aikaa oli jopa vaikea edes liikkua. On se kyllä vieläkin. Mielen täyttää musertava masennus ja ahdistus itsevihan lisänä.

Mä haluan vaan, että tää olo menis ohi. Mä haluan että tää olo menee pois kokonaan. Tää olo tulee vielä tuhoamaan mut, ellei joku asia muutu. Mä en vaan tiedä mikä auttais. Mulla ei ole hajuakaan.

Mikä on se raja, että meidän pitää laittaa sut sairaalaan?

Mulla oli terapia, ja mun hoitaja oli tosi järkyttyny siitä, missä kunnossa oon. Sanoin, etten jaksa kahta terapiaa samalla viikolla, koska mulle edes päivittäisten asioiden tekeminen on tosi raskasta. Oon vaan romahduksen reunalla.

Ajatteleminen ahdistaa. Kaikki ahdistaa. Enkä minä jaksa sitä.

Oon ollu koko päivän jossain ihme tokkurassa... Mun on kuitenkin ollu pakko tehdä jotain. Mun on pakotettava itteni ylös sängystä. Vihaan itteäni niin hirveästi, en halua edes syödä... Haluan vaan levätä.

B&B

Eilen tuli sitten syötyä ja oksennettua.. Ja syötyä lisää... Tää on taas niitä aamuja, kun tietää, että olis noustava ja tehtävä asioita, mutta sitä vaan makaa sängyssä. Itseaiheutetussa koomassa niin, ettei ajatuskaan liiku.

Väsynyt, ei onnellinen

Oon ollu ihan hirveän väsyny koko päivän, koko viikon ja viime viikon. Olo vaan pahenee, vaikka mitä yrittää. Oon saanu tehtyä asioita, mutta en todellakaan ole tehny tarpeeks. Vihaan itteäni sen takia.

Pää oon tosi sekasin, muisti pätkii tosi pahasti, kirjottaminen on vaikeaa, kaikki on tosi vaikeaa kun on pää niin sekasin. En tiedä kauanko jaksan tällasta... Oon ihan poikki henkisesti ja fyysisesti.

Pettymys ja masennus

Mä odotin koko päivän, vaikka tiesin koko ajan, ettei mitään tapahdu kuitenkaan. Eikä sitten lopulta tapahtunutkaan, enkä tiedä tapahtuuko huomennakaan. Mulla on hylätty olo. Viallinen. Arvoton. Pettynyt.

Mun masennus kiristää otetaan mun kurkulla, eikä mulla ole voimia soittaa apua. Ei edes avata suutani. Mä yritän parhaani mukaan jaksaa ja jaksaa ymmärtää, ajatella muita ja auttaa muita, mutta mulla ei ole ketään, joka auttais mua. Mä olen oman pääni ja oman kotini vanki. En pääse kummastakaan mihinkään. Oon myös mun kasvatuksen ja menneisyyteni vanki. Niitäkään en pääse karkuun. Mä en ole koskaan saanu lupaa valittaa, hakea apua eikä kukaan ole koskaan opettanu mulle, että olisin minkään arvoinen, Mitään.

Mä alan murtua kaiken tän paineen alla, eikä mulla ole ketään tukemassa mua, koska ihmisillä on omatkin asiansa hoidettavana, eikä mun asioilla ole mitään väliä. Mun lääkkeiden tai ravinnonsaannillakaan ei ole mitään väliä. Mä olen olosuhteiden vankina omassa kodissani, joka muuttuu päivä päivältä epätodellisemmaksi, niinkuin minäkin. Todellisuus alkaa hämärtyä.

Couldn't

Jep, tän viikonlopun suunnitelma syödä vähemmän, ei onnistunu. Onnistuin kyllä yhtenä päivänä, mutta eilen ja tänään oon syöny aika normaalisti. Olin kyllä aika ihmeissäni kun sain kullalta tosi pienen näköset housut, ja mä jopa mahdun niihin. Tuntuu jotenkin hullulta kun voi vaan laittaa päälleen mitä huvittaa ja myös ostella aikalailla vapaasti minkä lompakko kestää. Ostin 3 paitaa tällä viikolla.

Mulla on tosi huono omatunto syömisestä. Mä en haluais syödä näin paljoa. Haluan vaan laihtua.

Oon koittanu pitää itteni liikkeellä, tekemässä jotain aikalailla koko ajan. Tänään ompelin vanhoista tilkuista pienen viltin. Ehkä mulle jäi toissayöstä johonkin alitajuntaan jonkinasteinen pesänrakennushalu... Kulta sano että se haluaa lapsia mun kanssa, sitten kun kumpikin siihen pystyy. Se myös halus että tehdään mulle oma huone niille, ja niin me sit tehtiin. Laitettiin yks huone siis ihan uusiks mua varten... Ihana... Se myös vihjas että se haluaa että mä muutan joskus yhteen sen kanssa just sinne niiden wanhalle tilalle. Se nyt on kaikki tosi aikaista ajatella, mutta mulla on nyt oma duunailuhuone siellä, ja siellä on joitain mun tavaroitakin.

Kullalla on tänään lukemispäivä, sillä on huomenna tunteja mitä varten sen on luettava 200 sivua tekstiä. Mä en ikinä lue itteäni insinööriks... :D Ihan liikaa hommaa. Mutta huomenna sit illalla menen varmaan taas sen äidin ja sen luo, täytyy ottaa tuo hammasharja mukaan minkä ostin sinne vietäväks.. Täytyy kai kattoa jos olis jotain vaatteitakin mitä sinne vois viedä, ei tarviis aina ottaa kolmea kassia mukaan kun sinne menee.

Mulla on ollu ikävä kultaa, mutta ei voi mitään, mun on oltava täällä ja sen on oltava siellä. Täytyy vaan tottua. Mulla on ollu viime viikkoina hirveä masennus, mutta nyt se tuntuu jotenkin vähän väistyneen, onneks. Mä vaan toivon että mun ruokahalukin häviäis...

Binge and restrict

Söin eilen ihan liikaa.. Mulla on ollu eilisestä asti ihan hirveä nälkä ja heräsin yölläkin syömään. Eilen mulle laitettiin sydämen seurantalaite rintaan, se on oltava sunnuntaihin asti siitä. Sen remmi on mun vyötärön ympärillä, ja mietin, että voisin alkaa käyttää jatkuvasti jotain vyötäröllä.. Vähän enemmän kontrollia kun huomaa heti jos maha kasvaa, eli syö liikaa.

Alotan tänään taas syömisen rajotuksen.

Kipua, väsymystä ja ruokaongelma

Oon ollu tosi väsyny tänäänkin. Kävin kyllä takapihan metsässä keräämässä pihkaa, ja pääsin kaupoillekin. Mulla kesti tosi kauan että sain kirjotettua kauppalistan. Ostin itelleni aikalailla pelkkiä rehuja. Oli yhtä tuskaa kävellä kaupoilla kun jalat on ihan hirveän kipeät. Piti laittaa nilkkatuet että pystyin kävelemään kunnolla. En edes tajua mistä sain voimat nostella kaikki ostokset paikalleen..

Mulla on ollu jo monta päivää tosi läski olo.. Muutenkin mieliala on menny taas alaspäin. En tiedä mikä nyt oikeen vaivaa, munhan pitäis olla ilonen kun oon nyt yhdessä ihanan ihmisen kanssa.. Ehkä mulla on ikävä sitä tai jotain.. Tai mä oon vaan väsyny.

Väsymys

Nukuin herätyksistä ohi, eli heräsin vasta 1 aikaan. En käyny vielä vaa'alla, koska haluan olla ihan varma että oon laihtunu. Mulla on ihan hirveän läski olo. Mun piti siirtää terapia kun en vaan olis jaksanu. En ole saanu oikeen mitään aikaan... Vähän siivoilin ja laitoin kissojen ruokapaketit valmiiks. Toivottavasti mun äiti tuo pian mun lääkkeet, on ollu aika hirveät kivut taas.

Laihtunut vai kuihtunut?

Mä tunnen kutistuneeni. Edellisen postauksen jälkeen oon syöny banaanin. En ole syöny kunnolla niin kroppa kuivuu. Oon myös valvonu ihan liikaa ja kävin jopa ulkona kävelemässä sen verran että km päähän ja takasin käppäilin, kävin kaverilla. Kotiin tullessa oli jo pimeää! Mä en ole varmaan vuoteen käyny pimeällä yksin ulkona, varsinkaan pimeällä! Ihan outoa. Kyllä vähän pelotti välillä, mutta pidin puukosta kiinni koko matkan niin sain siitä lohtua ja rohkeutta.

Oli ihana viikonloppu. Tosi väsyneitä ollaan oltu koko kaveriporukka kun isoja muutoksia tapahtunu. Mun täytyy huomenna soitella lääkäreihin lääkityksestä ja pyytää labroja. Tänäänkin yhtäkkiä oli äärimmäisen lähellä ettei lentäny yhtäkkiä laatta taas... Maha ei kestä.

Mun oli pakko tulla alkuillasta takasin kotiin kun mun oli pakko imuroida, pestä pyykkiä, siivota elukoiden sotkut, viedä roskat ja pestä lattiat.. Tiesin että väsyn tosi nopeasti. Onneks meni vaan tunti koko hommassa.

Yhdessä

Oijoi... oon nyt toista iltaa ja aamua ollu Hänen seurassa.. on kumpikin ollu ihab poikki kuitenkin kun hirveästi uusia muutoksia, esim ettei nähdä arkipäivinä.. silti koska otettiin meidän tunteet aika salassa muilta, eikä heti tehtykään edes päätöstä ollaanko vai ei, otettiin päivä kerrallaan. Kyllä kannatti. Mä kysyin Häneltä tänään että oonko mä sille ihan Tyttöystävä vai semityttöystävä. Hän sanoi että no tyttöystävä! ^.^

Syöminen on nyt jääny vähemmälle tällä loppuviikolla... viime yönä oksensin ihan yhtäkkiä mahan ihan tyhjäks. :/ yritän syödä mahdollisimman terveellisesti SH:n kanssa vähän väliä enemmän siihen enemmän nojautuen.

Oon tosi väsyny... onneks eilen -> tänään söin vaan banaanin... pitäis yrittää kovemmin muttei ole nälkä...

Läski

Paino x2,3kg. Oon lihonu monta kiloa.... Mä tiesin! Mä tiesin että näin käy heti kun kerrankin syön "normaalisti". T on koittanu opettaa mua syömään, sen mutsilla söin ensin iltapalaa, aamulla aamupalaa, lautasellisen lämmintä ruokaa ja salaattia, minkä jälkeen olin jo ihan ähkyssä, mutta sitten käskettiin syömään vielä tuoretta mustikkapiirakkaa vaniljakermalla... T vaan naureskeli kun ähisin tuskissani mahani kanssa, heitin kyllä itekin läppää siitä. Mua alko väsyttää sen jälkeen ihan hirveesti, ja se kuulemma johtu siitä kun söin kerrankin kunnolla. Oli sitten nukuttava päikkärit. Tuon jälkeen oon yrittäny syödä taas normaalisti, lihovalla tavalla ilmeisesti.

Mulla on jo muutaman päivän ollu hirveän läski olo. Keitin laksatiivista teetä ja oon nyt juonu sitä 2-3 päivää. Toimii, mutta ei tarpeeks hyvin. Mun kivutkin on alkanu pahenemaan taas, koska maanantaina alotettiin uus kipulääke ja panacodia vähennetään nyt pois 5 päivän välein. Tänään on taas vähennettävä yks, koska tänään nostin tuon uuden määrää. Eilen illalla mun oli vaikeaa edes nostaa mun kättä, hengittää ja tehdä yhtään mitään kipujen takia. Tämäkään päivä ei vaikuta yhtään paremmalta. Rintaa puristaa ja kaikkialle sattuu muutenkin.

Oon tehny taas listan kielletyistä ruoka-aineista ja ruoista. Tein listan myös niistä, mitä mun pitää alkaa syömään, ettei mun kroppa petä yhtäkkiä. Lääkitys on tällä hetkellä aika järjetön, joka ikinen päivä ja varsinkin yö on arpapeliä, heräänkö aamulla vai en, koska nuo mun tämänhetkiset yli 10 eri lääkettä on sellasia, jotka on itse asiassa hengenvaarallisia yhdessä. Mun keskushermosto ja lihaksisto saattaa yhtäkkiä päättää että eipä enää toimitakaan, eli hengityslama, sydänkohtaus tai aivoinfarkti voi tulla millon tahansa... Rintarankakin tuntuu olevan taas tulehtunu, eli se saattaa myös mennä yhtäkkiä lukkoon niinkun edellisellä kerrallakin oli uhkana. Mä en mielelläni tukehtuis yhtäkkiä.

Mutta noh, ens viikolla laitetaan sydämen tarkkailumasiina kiinni kolmeks päiväks, jospa ne jotain sit löytäis.. En kyllä tajua miksei ole määrätty enempää labroja... Jokatapauksessa on vaan jatkettava eteenpäin niin kauan kun pystyy, stressaaminen olis pahin asia mitä voin tällä hetkellä ja tässä kunnossa itelleni tehdä. Keskityn syömiseen, tai noh, ainakin siihen, mitä syön ja mihin aikaan. Söin tänään taas banaanin aamupalaks. Se oli ihan hyvää, tuli vähän energiaa. Nyt sitten vihreää teetä ja light sitrus limpparia. Jossain vaiheessa on käytävä kaupassa ostamassa rehuja.