Huomasin just että oon todella pettyny itteeni. Kesällä olin jo aika laiha, en tarpeeks mutta lähellä. Sitten aloin taas syömään ja lihoin valtavaks. Tän piti olla se talvi kun oon pieni, tarpeeks laiha. Mutta en ole. Menin taas lihomaan. Päätin lopettaa juomisen ja pilven polttamisen, ei sillä että kumpaakaan olisin vähään aikaan tehny, mutta ne on harhauttavia tunnetiloja, varsinkin pilvessä tulee syötyä aina. Ja ihan hirveitä määriä.
Kulta tulee tänään tänne ja se tuo yhen kissan lisää. Nyt mulla on sitten 4 kissaa, hiiri ja marsu. Niiden myötä on ainakin siivottavaa melkein joka päivälle.
Tein eilen listoja ja taulukoita, mitä syön mihinkin aikaan ja mitä en syö. Aamupala meni suunnitelman mukaan, vaikkakin vähän aikasemmin kun suunnittelin. Aamupala siis klo 9, ruoka klo12, toinen ruoka klo 16 ja iltapala klo 20. Pieniä annoksia, tänään eka ruoka on puolikas leipä ja teetä. Toinen ruoka pieni paketti nuudeleita ja pieni salaatti. Iltapalaks jugurttia ja satsuma. Jos pärjään näillä niin oon tosi tyytyväinen.
Jossain vaiheessa pitäis vähän treenaillakkin, jos pikkuhiljaa pitkin päivää liikkuis, tuo polvi on niin kipeä ettei voi mennä lenkille, sitäpaitsi en yksin varmaan uskaltais mennäkkään. Huomenna on kuitenkin uskaltauduttava ulos kun mun pitää mennä terapiaan, siitä tuleekin sen päivän treenit aika hyvin kun tunnin kävelee yhteensä. Kyllä mä varmaan sit illalla jotain vielä teen sen lisäks. Täytyy alottaa rauhallisesti tuo liikkuminen just tuon polven takia, se meni rikki kun tein muutama viikko sitten spagaatin loskassa. Siitä lähtien se on narissu ja ollu kipeä.
Mulla on facebook-kavereissa yks TODELLA ällöttävän näkönen ja rasittava ihminen, jonka kuvia kattelen välillä ihan vaan sen takia että se on 150cm pitkä ja painaa jotain reilut 100kg... En muutenkaan tykkää siitä ihmisestä, se käy mun hermoille, mutta sen kuvien kattominen antaa mulle voimaa niin että voi ajatella että "En onneks näytä sentään tuolta, joten oon parempi kun tuo." Mutta en silti tarpeeks hyvä kuitenkaan, haluan tiputtaa painoa ainakin 20kg. Siitä tulee pitkä prosessi, tiedän, mutta mä aion kuitenkin vielä joskus saavuttaa sen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti