Eilinen meni ihan hyvin, vaikka illalla sorruinkin syömään lihapullia. Paino on laskenu jo kivasti. Toivottavasti se laskee nyt nopeasti lisää. Tänään syön kyllä kaks ruokaa vaikka ei olis nälkä. Eilen yritin pärjätä vaan yhdellä ja se johti nukahtamiseen ja nälkään heräämiseen, joten söin lihapullia.
Mua paleltaa koko ajan, piti laittaa pipo päähän kun meinaa pääkin jäätyä. Asiaa ei helpota ollenkaan se että juon jääkylmää colaa koko ajan. Mutta kuitenkin ihan hyvä että paleltaa, tietääpähän ainakin kuluttavansa energiaa.
---
Tein kolme kertaa perus treenit mitä teen joka päivä ja vähän ylimääräistäkin. Odotan innolla huomista painoa... Toivottavasti tippuu kunnolla. Voisin oikeastaan alkaa ottamaan painon joka päivä, pysyis paremmin mielessä laidutuskin.
Kohta olis ensimmäinen ruoka-aika. Tonnikalaraejuustosalaatti, samanlainen kun eilen. Se oli kyllä hyvää. Toisena ruokana syön varmaan jotain salaattia myös, mutta en vielä tiedä mitä. Tomaatteja on aika paljon, vois syödä niitä. Tai omenaa. Tai jotain.. En yhtään tiedä. Tänään on kuitenkin rehupäivä, eli ei lämmintä ruokaa.
Laskin että cola riittää viikonlopun yli, maanantaina on saatava lisää. Ellen sitten pyydä äitiä käyttämään mua lidlissä jo sitä ennen. Joka tapauksessa on saatava lisää, en pärjää ilman.
Oon polttanu niin paljon tupakkaa että mun sormissa on keltaruskeat läiskät... Hyi.. :D Sen siitä saa kun käy tupakalla puolen tunnin välein. Pitäis keksiä jotain tekemistä niin ei tulis käytyä niin paljoa. Vois vaikka käydä komeron läpi ja laittaa erilleen tavarat jotka menee roskiin, myyntiin ja jotka säästän. Harmi vaan sen jälkeen loppuu taas tekeminen ja sitten tulee taas poltettua. Ärsyttää kun ei voi käydä edes kävelyllä kun sattuu nyt kumpaankin lonkkaan. :/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti