mulla on niiiiin nuutunut ja väsynyt olo, en oikeen jaksais tehä mitään. ja toisaalta jaksaisin, jos vaan tekisin. :D tänään koulusta tullessa kyllä huomas että alkaa rasvat palamaan jaloista, oli sellasta polttelua reisissä että huhhuh! kun vihdoin päästiin kahen kaupan kautta kotiin, makasin vaan sängyllä hetken ihan reporankana ja nautin polttavasta tunteesta, joka hitaasti levis reisistä vielä jalkapohjiin ja vatsaan asti. sitten me harrastettiin vielä vähän toisenlaista liikuntaa, käytiin suihkussa ja huilattiin taas. tuo rassu nukahti <3
ite tässä vielä mietin että pitäiskö tänään syödä vielä vai sinnittelenkö iltaan asti syömättä. mielessä pyörii myös että mitä sitä jois, ostin tollasta ihme makuvettä missä on magnesiumia, join sitä jo yhen tuopillisen, mutta suu on edelleen kuiva. olis tuolla kaapissa vielä colaa ja mehua ja vaikka mitä, mutta en osaa päättää mitä haluan. päädyin siihen makuveteen. vähän vaihtelua elämään.
huomasin tuossa keittiön kaappeja läpi käydessäni, että täällä ei oikeastaan ole mitään ruokaa :D en siis taida syödä. peilin edestä kävellessäni taas huomasin, että mun olkapäät on alkanut kukkimaan ja naamassa on hirveästi pieniä näppylöitä. katsahdin myös sivuprofiilia koko kropastani ja voin kertoa että sitä näkyä en halua kovin usein enää nähdä! hyi helvetti! vaatteilla voin hyvin peittää läskini mutta alasti en mitenkään, en asentoa vaihtamalla tai käsillä tai jaloilla peittämällä. alan tuntea ahdistusta kehostani, mutta oon silti ilonen kun tiedän laihtuvani koko ajan, pikkuhiljaa.
tänään koulussa ollessani aloin miettimään sitä, miksi just nyt aloin vammailemaan syömiseni kanssa pahemmin kun koskaan ennen. yhdistin sen siihen, kun kuulin vähän ennen tän vammailun alkua, että mun setä on kuollut. en edes itkenyt, en reagoinut mitenkään. en tuntenut mitään. sen jälkeen oon vaan lakannut yksinkertaisesti syömästä. ehkä tää vammailu on pesiny mussa jo kauan, kuten onkin, mutta tää uutinen sai sen räjähtämään käsiin. tiedän että olis ehkä parasta hakea apua ennen kun tää saa kunnolla vallan, mutta musta tuntuu etten halua sitä vielä. vasta sitten kun oon hyvä. eikä ne varmaan edes ottais tän painosta läskikasaa vakavasti jos sanoisin että mulla taitaa olla syömisongelma.
pelkään vähän sitä nutrin ottamista... nyt alkaa pikkuhiljaa kehittyä se kalorikammo. eihän se 111 paljon ole, varsinkaan kun juuri mitään muuta en oo tänään syöny. kullan mielestä sitä ei voi edes laskea syömiseks mitä tänään sisääni laitoin, mutta mun mielestä asia on päinvastoin. teki heti mieli oksentaa se pois. vihaan kiinteän ruuan tuntua mahassani, joten sinänsä vetäisin mieluummin niitä nutreja kun ne on sentään nestemäisiä. ja onneks mulla on noin rakastava ja ymmärtäväinen avomies jolle voin puhua ihan mistä tahansa. sekään ei hirveästi syömisestä pidä, mutta sillä on tällä hetkellä tavoitteena saada lisää painoa, mikä on aika huvittavaa kun miettii että minä haluan laihtua :D silti kumpikin tukee toista, tuo vaan joutuu vahtimaan ettei mulla karkaa homma ihan käsistä. :/ joka päivä se ehdottaa ennen ruokalaan menoa määrän mitä syön, ja yleensä minä kiellän sen. se määrä alenee aina ihan naurettavan pieneksi, mutta kulta sanoo että se on pääasia kun syön edes jotain. yleensä se syö oman ruokansa sillä aikaa kun minä istun kädet jalkojen välissä tuijottaen omaa lautastani, ja sitten pakotan itteni syömään sen säälittävän pienen määrän niin nopeasti kun voin, ja kulta syö loput. tykkään kattoa kun se ruoka häviää, kunhan se ei häviä mun sisälle.
nyt kyllä väsyttää ja olkapää kramppaa sen verran että taidan painua ainakin hetkeks tuonne sängyn pohjalle kultani kainaloon huilimaan. ehkä teen muutamat vatsat, sitten saa riittää tältä päivältä. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti