Tyhjää ikkunassa

En uskaltanu kattoa painoa vielä tänäänkään, ehkä huomenna sit. Tänään syön vaan omenoita, enintään 3.

Mua ahdistaa ja väsyttää, en jaksais tehä oikeen mitään. Yritin nukkua vielä, mutta ei sekään onnistunu, joten nousin ylös. Siivosin jo eilen joten ei oo hirveesti tekemistä.

Huomenna lääkäri ja sen jälkeen näen etsivän nuorisotyön ihmistä. Jotain asioita pitäis kai hoitaa, ettiä asuntoa... Mä en pysty täällä enää kauan asumaan kun mun pelottaa joka ilta ihan hirveesti. Sitäpaitsi täällä on kylmä, enkä jaksa raahata puita ulkoa poltettavaks.

Ahdistaa niin paljon että tuntuu että pää räjähtää... Eikä viiti pamiakaan ottaa kun yritän säästellä niitä iltaa varten.

Pam pam pampuloita

J tuli yöks ja näiden kahden päivän aikana mun piti syödä melkein kokonainen kebabrulla, voileipä, 3½ suklaamuffinssia ja muutama sipsi. En oo uskaltanu edes käydä vaa'alla, enkä tiiä uskallanko käydä vielä huomennakaan. Ahdistaa.

Kuulin tänää että yks kaveri on taas kuollu. Se on siis 3 kuolemaa puolessa vuodessa, ei meinaa pää oikeen kestää. Onneks lääkäri soitti tänään ja se kirjotti mulle diapameja ja jotain outoa unilääkettä mistä en oo ennen kuullukkaan, koittaa jos ne auttais. Yhen pamin otin aikasemmin ja sen seurauksena siivosin koko kämpän. Välillä nous kyyneleet silmiin mutta sit se meni taas ohi ku huomasin jotain siivottavaa. Noh, ainaki sain tänää noustua sängystä.

Huomenna alkaa taas syömisen rajottaminen... J piti kättä mun ympärillä eilen ja säikähti mun kylkiluita. Joo, ne vähän pistää esille kun makaa kyljellään... Mutta ei muuten, joten ei riitä. Täytyy laihtua vielä lisää, paljon lisää. Onneks ei oo enää muuta ruokaa kun 2 pilttiä, 9 omenaa ja pussillinen porkkanoita. Ulkona on kyllä salaattia, mutta pitää nyt koittaa päästä eroon noista omenoista kun ne pian alkaa pilaantua.

Mulla meinaa pikkuhiljaa mennä hermot Kelan kanssa.. Ei vieläkään oo päätöstä tullu vaikka 2 kertaa on kiirehditty ja oon odottanu jo yli 6 viikkoa... Ens viikolla tulee 8 viikkoa täyteen mikä oli arvioitu käsittelyaika, en tiiä mitä teen jos ei tässä kuussa tule sitä rahaa. Haettava taas sossusta tukea.. Menee järki. Tuntuu että kaikki kaatuu päälle ja mä en voi muuta kun odottaa että asiat hoituu itestään. Vihaan odottamista muutenkin.

Ei taas yhtään tee mieli nukkua, mutta kai se on parempi yrittää saada rytmiä vähän korjattua, viime yönä meni taas aamuun asti kun ei saanu unta..

what is right and what is wrong? I have no idea.

Juttelin Jn kanssa... Se sano että se hommaa kyydin tänne ja tuo ruokaa ja mun pitää syödä. Kai mä sit syön.. Pitää vaan piilottaa kuvat mitä oon ripotellu ympäri kämppää, en halua että se näkee niitä.

Ahdistaa, mutta samalla tuntuu hyvältä. Kyllä mä haluan syödä, mulle vaan tulee siitä syyllinen olo. Ja epäonnistunu olo siitä kun paino nousee kun syö. Mutta mä voin sitten itkeä Jn kainalossa kun oon syöny.. Musta vaan tuntuu etten ansaitse edes sitä. Mun pitäis vaan syödä pelkkää salaattia, jos sitäkään. Mun pitäis vaan kuihtua pois, se olis oikein.

Tha scale is not my friend

Paino noussu eilisestä 200g... Söin vähemmän kun toissapäivänä, mutta silti se vaan nousee. Jos olis rahaa nii ostaisin laksoja. Tänää se on sitten vielä vähemmän ruokaa.

Vedän taas vesilinjalla niin pitkälle kun pystyn tänää. Vois heittää pakastimesta ruokaa pois, siellä on vielä lihapiirakkaa ja ranskalaisia ja jotain ällöttäviä grillitassuja, tuskin mä niitä muutenkaan söisin koska ne on oikeasti pahoja, mutta parempi heittää varmuuden vuoks pois.

Eilen suunnittelin ruokavaliota, ja päädyin siihen että kun pääsen muuttamaan ja ehkä jo ennen sitä, syön pelkkää salaattia ja ehkä omenoita, kurkkua ja porkkanaa. Mutta ei koskaan kaikkia samana päivänä, salaattia joka päivä ja sen lisäks jos tarvii niin sitten noita muita, mutta silläkin on rajoituksesna, vaan yks porkkana tai omena ja kurkkua vaan tietyn kokonen pätkä. Se tuntuu oikealta. Se tuntuu hyvältä. Nyt mulla on 9 omenaa, joten mun pitää päästä osasta eroon, joten aion tänään syödä omenan ja loput tuosta kurkusta. Sitäkään ei oo kun just sopivan kokonen pala jälellä.

Menin sänkyyn itkemään kun näin painoni... Mä en kestä tätä läskin määrää. Mä haluan eroon siitä. Pelkään piristymistä.. Aina kun piristyn niin alan jossain vaiheessa syömään enemmän ja enemmän. Mutta tällä kertaa tuntuu jotenkin erilaiselta. Mä en pysty teeskentelemään että kaikki on hyvin, mutta mä pystyn juttelemaan vähän aikaa normaalisti ja sit tipun taas samaan kuoppaan. Ja hyvä niin. Koska kuopassa ei saa syödä.

Synefriini oksettaa kun en ottanu mitään muuta ku sitä ja vettä. Menis nyt ees maha sekasin nii lähtis edes vähän painoa huomiseks.

oksettaaa..

Oon alkanu nukkua päiväunia, koska mun unirytmi haluaa vaihtua taas siihen että nukun päivät ja valvon yöt. Aina kun huomaan että alkaa silmät lipsua kiinni, laitan herätyksen tunnin päähän niin en nuku koko päivää.

Mä söin taas. En kuitenkaan yhtä paljon kun eilen, onneks, mutta edelleen ja taas ihan hirveä olo siitä vaikka siitä on jo monta tutia. Mua oksettaa, maistan sen vieläkin suussani. Mä oksetan itteäni. Oon vaan totaalisen oksettava. Sain sentään käytyä pesulla, mutta mulla on edelleen likanen ja ällöttävä olo. Alkaa fyysisesti oksettaa kun ajattelen itteäni.

Oon koko päivän miettiny Jtä. Mä vaan haluaisin olla sen kainalossa koko ajan, se on ainoa paikka missä mulla on täysin rauhallinen ja hyvä olo, mutta mä en ansaitse sitä, joten mä en ole edes puhunu sille mitään. Sitäpaitsi en halua vaivata sitä mun ongelmilla, sillä on niitä tarpeeks jo itelläänkin.

Miksei laihtuminen käy sormia napsauttamalla... Tietäisin tasan tarkkaan minkä painonen haluaisin olla, mutta jos aion päästä siihen niin mun on menetettävä aika paljon lihasta myös. Käveleminen alkaa jo nyt tuottaa vaikeuksia, en tiiä mistä se johtuu mutta mä en oikeen pysy enää pystyssä. Välillä jalat tuntuu niin jäykiltä että ihme että pääsen eteenpäin ollenkaan.

Saunan jälkeen alko heikottaa, mutta koska söin aikasemmin, taidan vaan mennä sänkyyn odottamaan että se menee ohi. Vettä vois juoda. Aamulla tosin aloin itkemään senkin takia että join vettä. Mikä hitto siinä on kun aina iltapäivällä tai illalla repsahtaa syömään jotain.. Miksei voi pysyä se aamun olo koko päivää..

Just let me be

Mä söin eilen sittenkin... Menin kasvimaalle ja en voinu lopettaa, joten söin salaattia, herneitä, kurkkua ja hain pakastimesta vielä lihapiirakan. Halusin oksentaa, mutta mä olin liian väsyny noustakseni sängystä joten jäin siihen makaamaan ja itkemään loppupäiväks. Paino noussu eilisestä 100g.. Ei niin paljon kun pelkäsin, mutta silti liikaa. Sen pitäis vaan laskea, ei nousta... Ei edes päiväks.

Mä ällötän itteäni... En oo pystyny käymään edes pesulla 4 päivään, koska saunassa näen heijastuksia itestäni. En oo pystyny kattomaan peileihin tai ikkunoihin, koska en kestä nähdä itteäni. Se mitä mä näen ilman peilejä ja heijastuksia, on sekin ihan liikaa. Ennen kyttäsin laihtumista kattomalla itteäni eri asennoissa, mutta nyt mä en pysty. Mä alan nyökkimään jos näen mahani tai reidet, inhoan niitä niin paljon. Oon alkanu jopa inhota tissejäni, vaikka oon aina ennen ollu jotenkin ylpeä niistä... Nyt ne on vaan liikaa, toivon vaan että ne häviäis.

En enää hipelöi solisluitani, koska vaikka ne tuntuu, niiden päällä on vieläkin ihan liikaa läskiä. Joka puolella.. Häpeän itteäni, läskejäni... En halua nähdä ketään, en edes pysty juttelemaan enää kavereille, edes facen välityksellä. Mä yritän, mutta siitäkin tulee syyllinen olo.

Mietin vaan koko ajan että kuinka kauan siihen menee että oon edes vähän tyytyväinen itteeni, paljonko painan sillon... Tulin siihen tulokseen että mä en ole tyytyväinen ennen kun oon luuta ja nahkaa, mutta pelkään kuollakseni etten ikinä pääse siihen. Pelkään sitä aikaa mikä sen saavuttamiseen menee. Pelkään että alan taas syömään ja lihon, joten yritän varmistaa ettei kukaan laita mua syömään, ettei kukaan puutu tähän tai väitä vastaan kun sanon olevani läski, koska se mä olen. Oksettava valas.

Vaihdoin lukon oveeni, koska oon ihan varma että porukat käy penkomassa mun tavaroita kun en oo täällä. Nyt ne ei sentään pääse tekemään sitä. Mä en jaksa odottaa että pääsen muuttamaan pois täältä.

Fat, fat, FAT.

Tein vähän laskelmia ja tulin siihen tulokseen että joulukuussa voin olla jo ihannepainossani, jos en nyt vaan taas repsahda pahasti.

Oon miettiny terapian ja lääkkeiden lopettamista, sen takia että mun mieli pysyis tällasena, että laihtuminen pysyis mun päässä vallitsevana ajatuksena. Oon myös miettiny sitä että haluan muuttaa pois täältä mahdollisimman nopeesti ja hautautua uuteen kämppääni ja feidata kaikki ihmiset ympäriltäni. Ainakin siks aikaa että oon tarpeeks hyvä. No en mä ihan kaikkia pysty täysin feidaamaan, koska muutan luultavasti Jn naapuriin tai ainakin samalle alueelle ja sieltä pitää saada autokyyti kauppaan, en mä pysty montaa kilometriä kantamaan kissanhiekkoja ja ruokia kaupasta... Mutta porukoita en aio nähä enkä aio kertoa niille mistään mitään, niiden silmissä oon vaan pettymys ja rasite, joten voin ihan hyvin säästää ne siltä. Sitäpaitsi ne kyttää kaikkea mitä teen, ja haluan että se loppuu.

Terapia ei muutenkaan auta mua, ei ne ihmiset ymmärrä mitään mitä mun pään sisällä liikkuu ja mua on kielletty puhumasta niistä pahimmista asioista, joten se on yhtä tyhjän kanssa. Lääkäri soittaa mulle maanantaina ja näen sen keskiviikkona, ja seuraavalla viikolla on vielä tapaaminen sen mun vakituisen hoitajan kanssa. Nyt oon käyny väliaikasellä psykologilla koska oma hoitaja oli lomalla. Toivottavasti se lääkäri kirjottaa mulle unilääkkeitä tai rauhottavia, ne on ainoot mitä suostun nyt syömään. Tosin oon syöny jo jonkun aikaa mun vanhoja deprakineja, koska ne auttaa mua pitämään itteni tässä mielentilassa.

Pelkään kuollakseni huomista painoa, en tiiä mitä teen jos se on noussu, jos se on edes pysyny samassa niin en tiiä miten selviän siitäkään. Oon liian väsyny liikkumaan, treenaamaan, siivoamaan. Sain kuitenkin lajiteltua mun vaatteet että mitä säilytän ja mitkä heitän pois, mutta siinä se. Piti sillonkin huilata välissä. Enimmäkseen makaan vaan sängyssä ja mietin miten paska ihminen oon ja kuinka oksettava läski oon. Välillä meinaan nukahtaa, mutta en halua nukkua koska sitten nukun iltaan asti enkä saa nukuttua yöllä. Oon juonu 7 kuppia vihreetä teetä ja otin aamulla 4 synefriiniä, mutta mua vaan väsyttää ja oksettaa. Onneks mulla ei ole yhtään nälkä. Yritin miettiä mitä syön jos tulee nälkä, mutta se ahdisti niin paljon että vaihdoin aihetta.

Mä haluan vaan laihtua...

I deserve to starve

-400g. alan olla sen painonen että en oo vuosiin ollu näin "laiha" vaikka valas oonkin nedelleen. Eilen söin piltin ja pätkän kurkkua. Juttelin Jn kanssa illalla ja sanoin että haluan syödä mut en pysty, se yritti mua saada syömään edes pilttiä mutta en mä pystyny. Mulla on liian syyllinen olo. Mä en ansaitse sitä, haluaisin vaan kadota. Olla yksin ja kuihtua olemattomiin. Jopa vitamiinien ottaminen on mulle vaikeeta, koska ne on kuitenkin ravinteita, enkä mä ansaitse niitä.

Mulla on likanen, saastunu olo ja tuntuu että saastutan kaikki ihmiset ympärilläni.

Kraaaaaaapula

Eilen join kännit ja avauduin kuulemma oikeen urakalla... Itehän en siitä juurikaan muista.

Jätin poikaystäväni.

Ahdistaa koska en tiiä mikä mun aamupaino oli ja oon juonu tänään colaa ja vettä, mutta paino on silti tippunu eilisestä kilon. saa nähdä mitä vaaka näyttää huomenna...

Heikottaa, oon tänään kävelly monta kilometriä, hikoillu ja verensokerit on alhaalla koska en oo syöny. Tuntuu että jos nyt syön niin en lopeta ja kaikki menee taas ihan hukkaan. lihon taas. joten yritän olla syömättä niin kauan kun pystyn.

Tekis mieli vaan mennä nukkumaan... mutta sit en nuku yöllä, joten pakko pysyä hereillä.

Kävin ostaa 3 purkkia hedelmäpilttejä... Jos jossain vaiheessa sais jonkun niistä syötyä tai jotain. Niiden lisäks mulla on porkkanoita, omenoita ja kurkku. Hirveesti ruokaa, enhän mä saa niitä koskaan syötyä... Jotenkin kammottaa ajatuskin siitä että laittais jotain suuhun.. En tiiä miks mutta se tuntuu hirveän pelottavalta.

Kaiken lisäks mulla on krapula, joka ei tee oloa yhtään helpommaks...

Colourful and pretty pills...

Tää päivä oli sittenkin pettymys. Meni ihan hyvin iltaan asti, olin syöny vaan makaroonia, ja senkin jätin kesken koska alko oksettaa... Mutta illalla... Mun piti mennä porukoille pesemään pyykkiä ja ne jätti mut yksin sinne joten kävin tuttuun tapaan kaikki kaapit läpi ja mätin naamaani kaikkea mitä teki vähänkään mieli. Ei onneks kuitenkaan hirveesti tullu syötyä, Marjoja, 6 lakua, puolikas pieni kupillinen riisimuroja ja se kaikista pahin virhe, 90g suklaata. Kirosin sitä jo syödessäni, mutta en pystyny lopettamaan.

Huominen paino kammottaa jo nyt, mutta koitan lohduttautua sillä että huomenna oon kuitenkin iltaan asti menossa, tai ainakin luulen niin. Jos en saa rahaa kotimatkalle niin pääsen kotiin vasta 5 jälkeen.

Kummallista kun ensimmäiset tavoitehousut mahtuu jo jalkaan mutta ei ihan vielä kiinni, mutta silti on ihan valas olo. Päätin heittää ruokaa menemään, koska kun mulle tulee nälkä, syön mitä tahansa, joten on parempi ettei mulla ole sitä. Huomenna pitää ostaa jotain, varmaan omenoita tai muita rehuja, mä en halua ostaa tai edes ajatella mitään lihottavaa tai mitään lämmintä ruokaa, paitsi puuroa. Se on vielä turvallista, mutta kaikki muu tuntuu uhkaavalta. Onneks ei tarvinnu jäädä syömään, vaan isä toi mut kotiin just ennen kun siellä oli ruoka valmiina. Ne ei edes kysyny! Jes...

Okei nyt kun mietin niitä määriä mitä söin nii ei se ollu mitenkään hirveesti... Mutta se tuntuu siltä että lihoisin vähintään 2 kiloa niistä.

Näin itteni ekaa kertaa isosta peilistä enkä ollu muuttunu yhtään siitä miltä näytin kaikista isoimmillani... 12kg pienempi ja edelleen hirveä läski... Autossa satuin näkemään itteni sivupeilistä ja oli pakko kattoa muualle. vihaan sitä mikä sieltä kattoo takasin. Ikuinen epäonnistujaläskipaska. Hyödytön luuseri. Valas. Pullamössö.

Sain tänään houkuttelevan tarjouksen... Voisin kuulemma muuttaa kaverin luo Intiaan. Se on huolissaan, se on ainoa jolle oikeastaan edes puhun enää mistään, en tiiä miks, mutta siitä lähtien kun tutustuin siihen niin oon voinu kertoa sille melkeen mitä vaan. Tuskin mä kuitenkaan sinne lähen, se olis ihan liikaa, en mä pärjäis siellä. Liikaa ihmisiä ja meteliä. Ja kuuma, en vois pitää villapaitoja ja säärystimiä koskaan. Ja se ruoka... Liian rasvasta. Mutta jos mulla olis rahaa niin lähtisin kyllä varmaan ainakin käymään siellä, oon aina halunnu käydä Intiassa.

Mua oksettaa. En tiiä pystynkö edes nukkumaan ku koko ajan on kurkussa sellanen olo että kohta lentää laatta. On ollu melkein koko päivän sellanen olo, en tiiä miks. Ehkä se oli se makaroni.

Ja nyt heitän sitä ruokaa pois ennen kun unohan!! Noin, sinne meni riisit ja vajaa pussi makaronia, tuota täyttä en pysty heittää pois, mutta en varmaan pysty syömäänkään, koska se on tuotu mummolasta. Mä en ymmärrä miks porukat kantaa sieltä tavaraa mulle, pitäis niiden jo tajuta etten mä pysty olemaan jos on mummon tavaroita ympärillä... Mulla on huonekasveja ja yks paita, joka tuoksuu vieläkin mummolta. Kasvit on vielä ok, se paita on laatikossa piilossa, mutta mä en ymmärrä miks mun pakastin on täynnä ruokaa mummon pakastimesta. Eikö muilla sukulaisilla muka ole pakastimia? Miks ne pitää tuoda sille ainoalle sukulaiselle joka ei niitä pysty syömään?

Mulla on 2 omenaa, 2 pientä porkkanaa, 1 riisikakku, 1 puuroannospussi ja paketillinen nutriletteja. Pakastimessa on jotain kasviksia ja ranskalaisia, mutta ne mä säästän. Syön niitä jäisinä jos tulee roskaruuan himo. Huomenna vois ostaa lisää omenoita ja porkkanoita, ehkä kurkkua tai jotain. Pitää vaan varoa ostamasta liikaa, ettei ne sit jää syömättä ja pilaannu. Tänää en kyllä syö enää mitään, en pysty edes juomaan colaa... Vettä ja lääkkeet, se saa riittää. Huomenna sit aamupalaks omena.

Taidan heittää jääkaapista vielä mansikkasoseen ja maidon pois... Puuron voi tehä veteenkin.

Mä taidan olla koukussa pillerien syömiseen. Ei sillä oo mitään väliä mitä ne on, kunhan niitä voi syödä. En kyllä yhtään ihmettele vaikka olisinkin koukussa, mulla on ollu lääkityksiä jotain 8 vuotta, tosin oon aina välillä lopettanu omin päin. Tällä hetkellä vaihtelen lääkkeitäni, mulla on joitain lääkkeitä mitkä on vaihdettu pois niin syön ne pois. Lopetin psykoosilääkkeet, en ees muista miks, mutta lopetin kuitenkin... Tänään söin 21 pilleriä. Huominen kammottaa koska mun unilääkkeet on lopussa. On varmaan mentävä lääkäriin jonottamaan koko päiväks että saa jotain. En pysty nukkumaan enää ilman, varsinkaan kun päässä pyörii koko ajan ahdistavia ajatuksia niin paljon että oon hyperventiloinu monta tuntia tänään. Keuhkoihin ja päähän sattuu...

Let me out!

Mä haluan pois, mä haluan olla tuntematta mitään... Samalla haluan että tuntuu vielä pahemmalta, haluan pystyä taas viiltämään kunnolla, haluan muuttaa pois ja hautautua kämppääni, olla puhumatta ja näkemättä ketään. Oon jo systemaattisesti alkanu karkottaa ihmisiä ympäriltäni. Oon katkera ja vihanen ihmisille, kaikille, joka ikiselle jonka tunnen. Tekis mieli haistatella kaikille, mutta valitsen rauhallisemman vaihtoehdon ja feidaan facen ja puhelimen, siinäpähän soittelevat ja laittavat viestiä, en tuu vastaamaan kenellekkään.

Hautaudun yksinäisyyteen ja pahaan olooni, en tarvii ketään, en halua ketään. Haluun vaan olla yksin pääni sisällä.

Hell is around the corner

Mä en ymmärrä miten ihmiset voi olla niin ilkeitä... Ystävällisiä ja ihania "ystäviä" päin naamaa mutta sitten yhtäkkiä ilman mitään syytä järjestävätkin julkista nöyryytystä... Mä en ymmärrä miks! Mitään en oo tehny kummallekkaan noista ihmisistä, ollu vaan mukava... Ja sitten yhtäkkiä mua haukutaan, jaetaan mun kuvaa facessa ja sanotaan että oon ihan perseestä... Kiva, kiitos. Ihan kun ei olis tarpeeks vaikeeta jo muutenkin.

En oo uskaltanu tänään käydä vaa'alla, enkä oo edes juonu mitään. En uskalla juoda tai syödä, koska odotan että jotain tulis ulos, ennen sitä en uskalla kattoa painoa, koska musta tuntuu että oon lihonu ihan hirveesti yön aikana, vaikka eilen meni syömiset ihan hyvin...

Tuntuu että joku makais mun rinnan päällä... Inhottavaa. Tekis mieli vetää kunnon itkupaniikit mutta en pysty edes siihen. Parempi pitää tää sisällä.

Eilen mä yritin, tosissaan yritin puhua poikaystävälle tästä mun pahasta olosta mutta se meni taas siihen että mä vaan vittuilin sille ja olin tyly. Sulkeuduin ja lopulta en enää edes kattonu sen viestejä vaan menin sänkyyn makaamaan ja yritin nukkua. Mulla on paha olo siitäkin miten mä kohtelen sitä... Mutta mä en vaan voi lopettaa sitä.

-400g... Ei riitä. Ei tarpeeks. Oon edelleen hirveä läski. Manaatti. Valas. Lehmä. Mua oksettaa niin paljon... Mua OKSETTAA!!!! Mä haluun pois, haluan olla joku muu. En halua elää tätä elämää enää. Mä en halua syödä, mä en halua nukkua, mä en halua enää tehdä mitään, haluan vaan kuihtua pois ja hävitä kokonaan.

...En mä itteäni oo tappamassa tällä sekunnilla, mutta se tuntuu todella houkuttelevalta. Ehkä näännytän itteni nälkään...

Shit happens and i don't see it until its too late

+300g... Ei se mennytkään niinku luulin. Tänään otan vielä enemmän synefriiniä ja syön vähemmän kun eilen. Tekis taas mieli heittäytyä impulsiiviseks ja heittää ruuat roskiin, mutta jospa olisin kuitenkin tekemättä niin.

Ylihuomenna tulee kuukausi täyteen poikaystävän kanssa... Mä en tiiä mitä mun pitäis tehä... Tulis ees rahaa niin voisin ostaa sille jotain. Mutta koska kela ja sossu on perseestä, mulla on just sen verran rahaa että pääsen linkillä kerran keskustaan. Onneks terapia sattuu samalle päivälle kun kuukausipäivä... Toisaalta on sellanen fiilis että pitääkö sitä nyt juhlia, Jee jee oon pystyny hillitsemään pakorefleksejäni kuukauden verran... Toi kuullostaa väärältä mutta tottahan se on. Minä ja sitoutuminen ei tulla toimeen.

Eniten ärsyttää se mitä tuo sitoutumiskammo aiheuttaa mussa tunnetasolla. Melkein päivittäin kun juttelen sen ihmisen kanssa, mun päähän putkahtaa ajatus ja tunne "Hei kamoon shut up! Mua ei kiinnosta!" On muitakin ajatuksia, mutta mä pusken ne pois päästäni, en edes oo varma miks, ehkä siks kun ne tuntuu inhottavilta, enkä halua olla inhottava. Oon edelleen hukassa itteni kanssa, mulla ei oo hajuakaan mitä mä haluan.

Äiti on tänään kuulemma tulossa pesemään mattoja tänne... Toisin sanottuna vahtimaan mua. Miks helvetissä?? Eilen se sano että mun pitää ettiä uus kämppä. Olin kyllä muutenkin jo sopinu psykan kanssa että alan ettimään kämppää jostain, olin jo päättäny häipyä täältä, mutta silti se tuntu jotenkin vastenmieliseltä kun äiti sano että pitää tällä viikolla alkaa ettimään.. Siis se haluaa samaan aikaan vahdata kaikki mun tekemiset ja samaan aikaan se haluaa eroon musta. En taida olla ainoa tässä perheessä joka ei tiedä mitä haluaa.

Käsiin alkaa vasta nyt tulla mustelmia... Tai ne alkaa vasta nyt näkyä. Niitä on vähemmän kun odotin, mutta ne on syvällä. Mitä siitä on, 3 yötä kun hakkasin itteäni sillä vasaralla...

Huomasin eilen että harhat on tekemässä paluuta elämään. Olin ulkona ja yhtäkkiä kaikki puskat ympärillä alko muuttaa muotoaan, niihin ilmesty siluetteja ja varjoja joita ei oikeasti ollu siellä. Asiaa ei yhtään auttanu se että olin jo valmiiks itkupaniikin partaalla, koska yks mun kissoista ei tullu luokse vaikka huutelin. Oon todella ylisuojeleva mun kissoja kohtaan... Yritin parhaani mukaan pysyä hereillä niin kauan että se tulis kotiin mutta nukahdin. Heräsin sitten 4:20 siihen että näin unta siitä ja menin ulos kattomaan josko sitä näkyis ja siinä se jahtas pihassa jotain pikkuelukkaa. Kannoin sen sisälle ja menin takasin nukkumaan.

Söin omenan ja nyt on syyllinen olo...

Dan the man

Oon ihan poikki... Sen siitä saa kun iskee ihan älytön inspiraatio piirtää! Kiitos kuuluu kyllä uudelle tuttavuudelle Dannylle, jolla on lumoavat kasvot... En tiiä miks mutta mulle iskee aina hirvee piirrustusinspiraatio kun näen vanhemman miehen kasvot... Varsinkin jos ne on hyvännäköset. :D Tuosta piirroksesta ei oikeen saa selvää koska kuvanlaatu puhelimen kamerassa on vuodelta keppi ja kivi, mutta se on kuulemma ihan näkönen... Aina ku oon saanu jotain piirrettyä inspiraation vallassa niin oon ihan poikki, ehkä se johtuu siitä kun on niin innoissaan ja keskittyny...

Kohta olis jo iltalääkkeiden aika... Vastahan kello oli 4... Mutta hyvä puoli tässä on se että en oo syöny kovin paljoa tänään. Omenan, 1 salaatinlehden, 3 herneenpalkoa ja vähän ranuja. Vois vielä iltapalaks vetää omenan.

Huomenna en kyllä halua tehä muuta ruokaa kun keitettyjä porkkanoita... Aamulla tai illalla vois syödä puuroa, koska tuota maitoa on vielä ja pelkään että se menee pilalle... (Herranjumala, pitääkö mun oikeuttaa se että käytän maitoa!? :D Ilmeisesti.. No ei voi mitään.)

Ai nii, olin tänää myös ulkona heilumassa ja pomputtelin superpalloa, joten oon mä kai jotain sit saanu aikaan. Niitin kasvimaalta rikkaruohot, myös ne nokkoset joita kyllä eka keräsin... Hain sitten 40cm pitkän veitsen ja pistin kaikki rikkaruohot matalaks :D Kunnon viidakkomeininki.

Lalalalalalalalala I can't hear you lalalalalalalalala...

Tänään ei tosiaan oo yhtä paljon energiaa kun eilen... Heräsin klo 9 ja ensimmäinen ajatus oli "EIIIIIIH!" Nousin kuitenkin ylös ja kävin vaa'alla... -800g. "WHAT?? JES!!!" Ja minä kun luulin syöneeni eilen ihan hirveesti ja luulin että oisin lihonu vähintään sen 200g. Ehkä se onkin ihan hyvä syödä vähän enemmän kun sillon kun viimeks koitin laihduttaa, sillon rajotin kalorit alle 500, loppuvaiheessa oli hyvä jos pystyin syömän edes 150-200.

Kylmä päivä taas... Samat vaatteet päälle kun eilen, oli jotenkin nautinnollista laittaa villasukat jalkaan... Muru sano eilen että se haluaa ostaa mulle vaatteita, ihan mitä haluan... Mä vähän epäröin kyllä. Eikai se oo niin paha jos jostain kirpparilta käy ostamassa... En tykkää kun muhun käytetään rahaa, se on turhaa, en mä osaa olla kiitollinen toisille. Yleisesti kyllä, mutta en sillon kun kyseessä on toinen ihminen. Siitä tulee vaan vaivaantunu olo. Ihmiset yleensä saa mut vaivaantuneeks.

Mun pää on ihan sekasin... Tai noh, ainahan se on ollu. Mulla vaan on sisällä niin paljon erilaisia tunteita ja ajatuksia että en tiiä mikä niistä on mua ja mikä on jonkun muun ajattelua. Mulla saattaa olla 6 eri mielipidettä yhestä asiasta, ja ne riitelee keskenään. Välillä käyn koko tunneskaalan läpi jonkun ihan pikkuasian takia. Vaikein asia tässä persoonavammassa on se, ettei muista mistään mitään. Jos joku tilanne tuntuu tarpeeks ahdistavalta tai muuten siltä että en kestä, mä vaihdun ja se joka tulee tilalle, saattaa tehdä ihan mitä tahansa, joko olla niinkun sitä alkuperäistä tilannetta ei oliskaan tai sitten uppoutuu siihen ihan täysin, enkä muista siitä mitään. Hyvänä esimerkkinä seksi. Menneisyyteni takia ajatuskin siitä saa mut melkein itkun partaalle, joten mulle on kehittyny persoona joka hoitaa sen mun puolesta. En muista täysin yhtään kertaa kun oon ollu poikaystäväni kanssa, enkä muista varmaan puoliakaan ihmisistä joiden kanssa oon joskus ollut.

Oon jotenkin sotkeutunu yhteen mun persoonien kanssa, koska ne välillä ohjailee sitä miten mä ite käyttäydyn tai pukeudun. Välillä siitä tulee tahtojen taistelu, välillä taas kaikki saa laittaa mieleisensä asusteen päälle. Esim perjantaina... Mulla oli hippityyliset nahkatossut, mustat löysät housut, musta rock henkinen toppi, tyttömäisiä ja värikkäitä rannekoruja, pöllökaulakoru, pinkit korvikset ja musta äijämäinen lippis ja teinimäiset aurinkolasit... Jep, kuullostaa hirveältä ja sitä se myös oli, mutta en voi sille mitään. En ite edes huomaa sitä aina, sit vaan yhtäkkiä "herään" ja katon itteäni että "mitä helvettiä nyt taas, paljonko aikaa multa on hävinny, missä mä oon ja kuka mut tänne toi ja mitä helvettiä mulla on päällä??" Joskus on hävinny monta päivää, ja viimekuusta en muista puoliakaan. Viime kuussa unohdin muutaman kerran että mulla on poikaystävä, ja kerran kun makoiltiin illalla sängyssä, avasin silmät enkä tunnistanu sitä. Alan tosiaan väsyä tähän kun en tiedä mitä oon tehny, onko se ollu minä ja miltä musta oikeasti tuntuu.

Tänään skippasin aamupalan... Ehkä syön kuitenkin omenan kohta tai jotain, jos tulee oikeati nälkä. Tai en mä tiiä onko mulla oikeesti nälkä jo nyt, tekee hirveesti mieli tupakkaa. Yritän kyllä lopettaa, eikä mulla ole kun yks aski ja sillä pitäis pärjätä ainakin keskiviikkoon asti... Mutta jos en polta niin saatan sortua syömään... Parempi siis polttaa tai keksiä jotain tekemistä.

success!!

Tää päivä oli aikalailla onnistunu. Siivosin jotain 7 tuntia ja syömisetkin meni hyvin. Välillä ahdisti vähän, masenti, stressas... Mutta se meni ohi kun vaan keksi jotain tekemistä.

Söin siis aamupalaks sitä puuroa ja mansikkasosetta, en siitäkään kaikkea, sen kanssa 3 kuppia teetä. "Ruuaks" oli omena ja light colaa, toisena ruokana söin muutaman keitetyn perunan tillillä ja suolalla ja iltapalaks (koska mulla oli hirveen tylsää, teki mieli tupakkaa, katoin telkkaria ja oli pakottava tarve tunkea jotain naamariin) oli pilkottuja herneen palkoja. Ja tupakatkin on riittäny sen verran hyvin että vielä on yks jälellä! :)

Pitäis kai yrittää alkaa rauhottua, mulla vaan tuntuu olevan ihan liikaa virtaa vieläkin, vaikka äsken otin pari rauhottavaa. Kohta vois heittää loputkin huiviin ja mennä sänkyyn.

Miks mua paleltaa? Oli kaivettava villasukat ja säärystimet ku on niin kylmä ja mulla on lyhythihanen villapaita päällä, tää on mun uus lemppari kyllä! <3 Ja vihreet legginsit missä on mustia laikkuja :) Tää syksy vois kyllä olla omistettu juurikin tällasille vaatteille, ja tietty muhkeille kaulaliinoille! :) <3

Tää palelu saa mut tosiaan syksyfiiliksiin... :D Mut noi on kaikki niin hirmusöpöjä ja mä haluan niitä miljoona erilaista! :D

Energy!!!!!

Mä en ymmärrä miten tää päivä on voinu olla näin hyvä. Ei oo ahdistanu oikeestaan ollenkaan ja oon saanu hirveesti aikaan. Siivosin koko kämpän, järjestelin KAIKKI mun tavarat (siis oikeesti kaikki, kaappeja ja laatikoita myöten), pesin 2 mattoa, keräsin kukkia, vein roskat, siivosin kissojen laatikot, harjasin hämähäkinseitit kuistilta ja sisustin sen verran että laitoin vaatehyllykköni eteen verhon, koska siinä ei oo ovia.

Oon ollu jo 6 tuntia hereillä enkä oo oikeastaan ollu paikallani koko aikana. Oon polttanu vaan yhen tupakan. Vielä pitäis tiskata, siivoilla läppäriä yms... Tein aamulla listan kaikesta mitä pitää tehä, mutta osa on sellasia hommia mitä ei viiti näin kostealla säällä tehä. Esim nokkosten kerääminen, sitäpaitsi mulla ei oo kumihanskoja joten se ei senkään takia onnistu.

Mulla on ihan hirveesti virtaa, tää on outoa. Ehkä se johtuu eilisestä itsensä rankaisuitkupotkuraivariangstista, kun sai vihdoinkin purettua vähän tunteita mitä oon pitäny sisällä jo pari kuukautta.

Alan vihdoinkin saada laihdutuksesta taas kiinni. Jes! Mun päähän alkaa taas mahtua laihtuminen, luiden tavoittelu, se tunne kun vaaka näyttää pienempää ja pienempää lukua. Nyt mä muistan miten se tehään, nyt mä muistan miten siihen pääsee, mitä se vaatii, ja mä oon valmis siihen haasteeseen! :)