tiistai 12. elokuuta 2014

Colourful and pretty pills...

Tää päivä oli sittenkin pettymys. Meni ihan hyvin iltaan asti, olin syöny vaan makaroonia, ja senkin jätin kesken koska alko oksettaa... Mutta illalla... Mun piti mennä porukoille pesemään pyykkiä ja ne jätti mut yksin sinne joten kävin tuttuun tapaan kaikki kaapit läpi ja mätin naamaani kaikkea mitä teki vähänkään mieli. Ei onneks kuitenkaan hirveesti tullu syötyä, Marjoja, 6 lakua, puolikas pieni kupillinen riisimuroja ja se kaikista pahin virhe, 90g suklaata. Kirosin sitä jo syödessäni, mutta en pystyny lopettamaan.

Huominen paino kammottaa jo nyt, mutta koitan lohduttautua sillä että huomenna oon kuitenkin iltaan asti menossa, tai ainakin luulen niin. Jos en saa rahaa kotimatkalle niin pääsen kotiin vasta 5 jälkeen.

Kummallista kun ensimmäiset tavoitehousut mahtuu jo jalkaan mutta ei ihan vielä kiinni, mutta silti on ihan valas olo. Päätin heittää ruokaa menemään, koska kun mulle tulee nälkä, syön mitä tahansa, joten on parempi ettei mulla ole sitä. Huomenna pitää ostaa jotain, varmaan omenoita tai muita rehuja, mä en halua ostaa tai edes ajatella mitään lihottavaa tai mitään lämmintä ruokaa, paitsi puuroa. Se on vielä turvallista, mutta kaikki muu tuntuu uhkaavalta. Onneks ei tarvinnu jäädä syömään, vaan isä toi mut kotiin just ennen kun siellä oli ruoka valmiina. Ne ei edes kysyny! Jes...

Okei nyt kun mietin niitä määriä mitä söin nii ei se ollu mitenkään hirveesti... Mutta se tuntuu siltä että lihoisin vähintään 2 kiloa niistä.

Näin itteni ekaa kertaa isosta peilistä enkä ollu muuttunu yhtään siitä miltä näytin kaikista isoimmillani... 12kg pienempi ja edelleen hirveä läski... Autossa satuin näkemään itteni sivupeilistä ja oli pakko kattoa muualle. vihaan sitä mikä sieltä kattoo takasin. Ikuinen epäonnistujaläskipaska. Hyödytön luuseri. Valas. Pullamössö.

Sain tänään houkuttelevan tarjouksen... Voisin kuulemma muuttaa kaverin luo Intiaan. Se on huolissaan, se on ainoa jolle oikeastaan edes puhun enää mistään, en tiiä miks, mutta siitä lähtien kun tutustuin siihen niin oon voinu kertoa sille melkeen mitä vaan. Tuskin mä kuitenkaan sinne lähen, se olis ihan liikaa, en mä pärjäis siellä. Liikaa ihmisiä ja meteliä. Ja kuuma, en vois pitää villapaitoja ja säärystimiä koskaan. Ja se ruoka... Liian rasvasta. Mutta jos mulla olis rahaa niin lähtisin kyllä varmaan ainakin käymään siellä, oon aina halunnu käydä Intiassa.

Mua oksettaa. En tiiä pystynkö edes nukkumaan ku koko ajan on kurkussa sellanen olo että kohta lentää laatta. On ollu melkein koko päivän sellanen olo, en tiiä miks. Ehkä se oli se makaroni.

Ja nyt heitän sitä ruokaa pois ennen kun unohan!! Noin, sinne meni riisit ja vajaa pussi makaronia, tuota täyttä en pysty heittää pois, mutta en varmaan pysty syömäänkään, koska se on tuotu mummolasta. Mä en ymmärrä miks porukat kantaa sieltä tavaraa mulle, pitäis niiden jo tajuta etten mä pysty olemaan jos on mummon tavaroita ympärillä... Mulla on huonekasveja ja yks paita, joka tuoksuu vieläkin mummolta. Kasvit on vielä ok, se paita on laatikossa piilossa, mutta mä en ymmärrä miks mun pakastin on täynnä ruokaa mummon pakastimesta. Eikö muilla sukulaisilla muka ole pakastimia? Miks ne pitää tuoda sille ainoalle sukulaiselle joka ei niitä pysty syömään?

Mulla on 2 omenaa, 2 pientä porkkanaa, 1 riisikakku, 1 puuroannospussi ja paketillinen nutriletteja. Pakastimessa on jotain kasviksia ja ranskalaisia, mutta ne mä säästän. Syön niitä jäisinä jos tulee roskaruuan himo. Huomenna vois ostaa lisää omenoita ja porkkanoita, ehkä kurkkua tai jotain. Pitää vaan varoa ostamasta liikaa, ettei ne sit jää syömättä ja pilaannu. Tänää en kyllä syö enää mitään, en pysty edes juomaan colaa... Vettä ja lääkkeet, se saa riittää. Huomenna sit aamupalaks omena.

Taidan heittää jääkaapista vielä mansikkasoseen ja maidon pois... Puuron voi tehä veteenkin.

Mä taidan olla koukussa pillerien syömiseen. Ei sillä oo mitään väliä mitä ne on, kunhan niitä voi syödä. En kyllä yhtään ihmettele vaikka olisinkin koukussa, mulla on ollu lääkityksiä jotain 8 vuotta, tosin oon aina välillä lopettanu omin päin. Tällä hetkellä vaihtelen lääkkeitäni, mulla on joitain lääkkeitä mitkä on vaihdettu pois niin syön ne pois. Lopetin psykoosilääkkeet, en ees muista miks, mutta lopetin kuitenkin... Tänään söin 21 pilleriä. Huominen kammottaa koska mun unilääkkeet on lopussa. On varmaan mentävä lääkäriin jonottamaan koko päiväks että saa jotain. En pysty nukkumaan enää ilman, varsinkaan kun päässä pyörii koko ajan ahdistavia ajatuksia niin paljon että oon hyperventiloinu monta tuntia tänään. Keuhkoihin ja päähän sattuu...





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti