Shit happens and i don't see it until its too late

+300g... Ei se mennytkään niinku luulin. Tänään otan vielä enemmän synefriiniä ja syön vähemmän kun eilen. Tekis taas mieli heittäytyä impulsiiviseks ja heittää ruuat roskiin, mutta jospa olisin kuitenkin tekemättä niin.

Ylihuomenna tulee kuukausi täyteen poikaystävän kanssa... Mä en tiiä mitä mun pitäis tehä... Tulis ees rahaa niin voisin ostaa sille jotain. Mutta koska kela ja sossu on perseestä, mulla on just sen verran rahaa että pääsen linkillä kerran keskustaan. Onneks terapia sattuu samalle päivälle kun kuukausipäivä... Toisaalta on sellanen fiilis että pitääkö sitä nyt juhlia, Jee jee oon pystyny hillitsemään pakorefleksejäni kuukauden verran... Toi kuullostaa väärältä mutta tottahan se on. Minä ja sitoutuminen ei tulla toimeen.

Eniten ärsyttää se mitä tuo sitoutumiskammo aiheuttaa mussa tunnetasolla. Melkein päivittäin kun juttelen sen ihmisen kanssa, mun päähän putkahtaa ajatus ja tunne "Hei kamoon shut up! Mua ei kiinnosta!" On muitakin ajatuksia, mutta mä pusken ne pois päästäni, en edes oo varma miks, ehkä siks kun ne tuntuu inhottavilta, enkä halua olla inhottava. Oon edelleen hukassa itteni kanssa, mulla ei oo hajuakaan mitä mä haluan.

Äiti on tänään kuulemma tulossa pesemään mattoja tänne... Toisin sanottuna vahtimaan mua. Miks helvetissä?? Eilen se sano että mun pitää ettiä uus kämppä. Olin kyllä muutenkin jo sopinu psykan kanssa että alan ettimään kämppää jostain, olin jo päättäny häipyä täältä, mutta silti se tuntu jotenkin vastenmieliseltä kun äiti sano että pitää tällä viikolla alkaa ettimään.. Siis se haluaa samaan aikaan vahdata kaikki mun tekemiset ja samaan aikaan se haluaa eroon musta. En taida olla ainoa tässä perheessä joka ei tiedä mitä haluaa.

Käsiin alkaa vasta nyt tulla mustelmia... Tai ne alkaa vasta nyt näkyä. Niitä on vähemmän kun odotin, mutta ne on syvällä. Mitä siitä on, 3 yötä kun hakkasin itteäni sillä vasaralla...

Huomasin eilen että harhat on tekemässä paluuta elämään. Olin ulkona ja yhtäkkiä kaikki puskat ympärillä alko muuttaa muotoaan, niihin ilmesty siluetteja ja varjoja joita ei oikeasti ollu siellä. Asiaa ei yhtään auttanu se että olin jo valmiiks itkupaniikin partaalla, koska yks mun kissoista ei tullu luokse vaikka huutelin. Oon todella ylisuojeleva mun kissoja kohtaan... Yritin parhaani mukaan pysyä hereillä niin kauan että se tulis kotiin mutta nukahdin. Heräsin sitten 4:20 siihen että näin unta siitä ja menin ulos kattomaan josko sitä näkyis ja siinä se jahtas pihassa jotain pikkuelukkaa. Kannoin sen sisälle ja menin takasin nukkumaan.

Söin omenan ja nyt on syyllinen olo...