Huhhuh, olipahan taas viikko... Tai no ei ihan vielä, mutta kuitenkin... Muutama kaveri tuli tiistaina käymään ja ne lähti tänään. Lihoin jotain 4kg, koska ei oltu selvinpäin ja tuli hirveet mässyt ja sitten ei voinukkaan enää lopettaa joten söin itteni ainakin kahesti siihen kuntoon että tuntu että repeän ja oksennan samaan aikaan jos liikun yhtään. Hyi hitto mikä olo se oli... Noh, tänää on sitten tullu tyhjennettyä ja heiluttua sen verran että alkaa jo turvotus laskea. En kyllä uskalla nähdä poikaystävää ennen maanantaita, jos sillonkaan. Oon ihan possun näkönen.
Vielä pitäis tiskata ja ajaa nurmikko, mutta en oo nyt ihan varma että jaksanko tänään, oon siivonnu kuitenkin jo monta tuntia...
Syömiset on menny tänään jo normaalin vammasesti, eli vesimelonia aamupalaks ja sit ruuaks vetäsin jauhelihaa ja keitettyjä porkkanoita ja perunoita. Tosin ne perunat oli kyllä kiellettyjen listalla joskus mutta ei oo enää, koska niitä kuitenkin saa omasta maasta.
Oli kyllä ehkä elämäni paras melkein viikko... 5 päivää siis. Käytiin shoppailemassa, askarreltiin pullonkorkeista ja narusta verhoja, rakennettiin kota ja vaan löllittiin terassilla ja höpistiin kaikkea hauskaa. Tuli uskomaton taidefiilis jossain vaiheessa ja sain niin mahtavia ideoita että ei mitään rajaa. Tällasta oloa oon odottanu koko kesän ja oikeastaan jo pari vuotta. Hitto kun vois muistaa kaiken mitä tapahtu ja mistä puhuttiin... Mutta se taitaa olla mahdotonta, koska ei tosiaan oltu päivääkään selvinpäin.
Tuli ihan outo olo kun tyypit lähti, oli jotenkin tyhjä ja surullinen olo, melkein jopa itkin kun istuin terassilla ja alko kuulua sisältä Lana Del Rayta... Tuntuu toisaalta jotenkin väärältä olla ilonen ja ehkä jopa vähän onnellinen... Tuntuu että mun pitäis olla hirveen surullinen, ja kyllä kai oonkin jossain sisuksissani. En vaan saa siitä kiinni enkä osaa purkaa sitä.
Onneks Mun mieheke ei ollu täällä koska olisin tosiaankin kussu sen koko jutun tahallani, juurikin sen syyllisyyden takia, plus taitaa mulla olla joku sitoutumiskammo. Yks ilta puhuin sen kanssa puhelimessa ja se alko jotain söpöjä puhumaan nii muistan että mua alko vituttaa se ihan hirveästi ja halusin vaan että se loppuis se puhelu, mutta tänää ja eilen on ollu taas ikävä sitä... Mä en tajua mikä mua vaivaa. Oon sekasin kun seinäkello. Tunteet on kun tuuliviiri. Persoonat on sentään pysyny kai ihan hyvin poissa, sunnuntaina kai viimeks oli viimeks sellanen episodi, tai ainakin musta tuntuu että sillon oli viimeks. En voi kyllä olla varma.
Hui kun nousee karvat pystyyn kun pitkästä aikaa laulaa kunnolla... Miten musiikki on näin hyvää??
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti