Otin vielä lisää kofeiinia, koska ei millään meinannu jaksaa tehä mitään. Onneks maha on sekasin, ei tarvii ottaa laksoja. Oon kyllä harkinnu sitä jo monta päivää mutta onneks ei tarvii.
Syön porkkanaa. Aamupalaks oli vesimelonia. Tää porkkana on sit kai niinku ruoka, koska kello on jo noin paljon.
Harkitsen poikaystäväni jättämistä. Se on uhka mun päänsisäiselle systeemille. Mun persoonat kohtelee sitä kaltoin ja ne saa mutkin sanomaan asioita joita en haluais sanoa, oon törkeä ja henkisesti väkivaltanen sitä kohtaan. Mun pää on niin sekasin etten edes tiiä mitä mä ajattelen koko ihmisestä. Näin käy aina. Joka kerta kun alan suhteeseen, alan käyttäytymään näin. Aikaa häviää, asioita tapahtuu eikä mulla oo mitään hajua mmitä oon tehny ja mikä on tilanne. Sitäpaitsi se ihminen sai mut syömään ja sen myötä lihomaan, joten... Äh, en tiiä. Tuntuu jotenkin pinnalliselta nää syyt, tai toisaalta ei, koska se on oikeasti ongelma. Siis ei se ihminen vaan sen ihmisen asema mun elämässä. Oikeastaan en edes tiedä mikä se on. Joka tapauksessa se on päässy liian lähelle joten vaistomaisesti yritän työntää sitä kauemmas. Eniten mua kuitenkin inhottaa se että mä oikeastaan välillä inhoan/vihaan sitä.. En mä haluais, mutta en voi sille mitään. Mun pitäis vannoutua olemaan yksin koko loppu elämäni nii näin ei kävis joka kerta... Eniten mua ihmetyttää se että se ei oo tuntunu ollenkaan MUN poikaystävältä, en edes meinaa muistaa sen nimeä... Mitä hittoa mulle tapahtuu... Ja mitä hittoa mä teen? Mun kamoja on sen luona, mä en vaan voi soittaa sille ja sanoa että tää oli tässä, mun pitää mennä vielä takasin sinne! Mun pitää vielä nähdä se, olla sen kanssa samassa tilassa... En tiiä miks mutta mua pelottaa. Voi että mä toivon että mun äijäpersoona hyppää puikkoihin siinä vaiheessa... Se sentään osais hoitaa sen ja ite en muistais koko tilanteesta mitään, voisin vaan unohtaa kaiken...
Au, nyt sattuu mahaan... Liikaa nappeja, liian vähän ruokaa. Tough, en aio syödä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti