Tänään oli helpompaa syödä leipä. Tosin ennen sitä aloin miettimään, pystynkö laittamaan salaattia leivän päälle, vai laitanko ratamoa. Salaatti tuntu olevan liikaa, vaikka mulla ei ole mitään hajua niiden kahden kalorieroista. Noh, annoin salaattia elukoille, koska halusin vaan koskea siihen. Kun tuli aika tehdä leipä, mä vaan automaattisesti otin siivilän ja menin ulos keräämään ratamoa. Söin sen leivän sitten sillä. Heti perään aloin juomaan eilistä inkivääri-cayennepippuri-kamomillateetä, mutta laitoin vaan osan tuohon toiseen teemukiin, koska en halua väsyä, ja tiputin sinne vihreän teepussin. Päätin nyt juoda tuota laksatiiviteetä aikalailla niin paljon kun voin. Illemmalla vaihdan teepussin taas kamomillaan, että pystyn nukahtamaan nopeammin illan tyhjennystuntien jälkeen.
Mä myönnän, että mulla oli ihan hirveä nälkä ennen kun söin leivän, mutta mitä lähemmäs klo 4 tuli, sitä vähemmän heikotti, koska tiesin että kohta syön. Nyt ei ole ihan niin paha olo syömisestä kun esim eilen oli, koska ratamo ja oikeastaan koko tuo tee on laksatiiveja, ja maha on toiminu tänään jo aamulla. Nyt mua ei ahdista niin hirveästi tuntea se leipä mun mahassa, koska tiedän että maha toimii.
Oon ollu aika väsyny, vaikka join aamulla vajaan tuopillisen colaa ja nyt tuota vihreää teetä. Sain kyllä jopa pestyä 2 koneellista pyykkiä ja siivottua pupun vessanurkan, mutta en tiedä jaksanko vielä tänäänkään käydä suihkussa. En edes muista millon olisin viimeks käyny. Totaalisen ällöttävää, tiedän, mutta mä en vaan jaksa enkä halua. En halua nähdä mun läskejä ja pestä itteäni, en halua koskea itteäni. Jos en tunne tai näe luuta tai jännettä jossain, mä en halua nähdä enkä koskea siihen. Enkä varsinkaan niihin kohtiin, missä on läskiä. Ahdistaa edes ajatella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti