Joo-oh, oli taas työn ja tuskan takana saada TK:sta vihdoin ja viimein vahvempi lihasrelaksantti. Tuosta nykyisestä ei ole mitään apua, ja krampit vaan pahenee, oikeastaan ei ole hetkeäkään kun ei sattuis kaikkialle. Mä olen kohta taas pyörätuolissa. En odota sitä innolla. Sillon en halua lähteä yhtään mihinkään, koska täällä ihmiset tuijottaa huolella kaikkia jotka on pyörätuolissa, paitsi vanhuksia. Pienen kaupungin pimeitä puolia... Muutenkin kaikki ulkona liikkuminen ja liikkuminen ylipäätään on vaikeaa, on paniikkihäiriö, syömishäiriö ja sosiaalisten tilanteiden pelko niin ei hirveästi innosta rullata kaupungilla edes kauppareissun ajan pyörätuolissa. Mä voin vaan toivoa että tuo uus lääke auttaa.
Tänään on ollu ihan hirveä päivä. Mua on pyörryttäny koko päivän, varsinkin ennen tuota raivoitkuepätoivohermoromahdusta, minkä jälkeen olo on helpottanu jo pelkästään siitä tiedosta, että saan vihdoinkin edes jotain lääkettä kokeiluun.
Paino oli samassa kun eilen. Ihan hyvä. Ei tarpeeks hyvä kuitenkaan. Toivottavasti laskee huomiseks. Siitä tulikin mieleen että mun pitäis syödä leipä. Ei yhtään maistuis, enkä jaksa käydä nyppimässä ratamoa ulkoa, niin taidan laittaa salaattia päälle. Mä en osaa ajatella sen pidemmälle tällä hetkellä. Helpottunut ja ahdistunut olo samaan aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti