Eilisen ahdistus oli sen verran intensiivinen, että mä sitten menin ja ahmin. Heräsin jopa keskellä yötä syömään pellillisen kaurakeksiä. Eilisen syömiset ahdisti jo muutenkin. Tänään en ole syöny vielä mitään, vaikka mun olis pitäny syödä leipä jo tunti sitten. Otin kyllä yhden sulamaan, mutta en ole vaan saanu raahauduttua keittiöön ja syömään sitä. Mä tiedän, että mun maha tyhjenis nopeammin jos vaan söisin taas niinkun aina tähän asti, mutta tänään mä en vaan ole jaksanu vaivautua. Mua alkaa heikottaa ja päätäkin on särkeny koko päivän, eli mun pitäis kyllä syödä se, ja illemmalla vielä kasvikset ja ehkä vielä toinen puoli leivästä.
Tällä hetkellä kaikki tuntuu liialta. Mä en ansaitse mitään. Vihaan itteäni niin paljon... Mä tunnen, miten mun läskit löllyy kaikkialla, vaikka samaan aikaan mun luiden kohdilla on mustelmia pelkästään nukkumisesta, kun ne kolisee yhteen ja mun sänky taitaa olla aika kova.. Mun selkä vaan ei kestä liian pehmeitä sänkyjä, joten tän on oltavakin kova. En vaan oikeen pidä siitä että lonkat on kipeät ja mustelmilla, kun vahingossa onnistun vähän väliä kolauttamaan niitä käsilläni.
Mun maha on menny jumiin aamun jälkeen, eli olis aika syödä se leipä että jotain tulis taas ulos.. Oon vaan niin järjettömän pettyny itteeni kun menin eilen syömään niin paljon, ja vielä mitä mä söin... Itseviha alkaa hipoa huippulukemia taas vaihteeks. Päässä pyörii...
Heippa! Toi edellinen kirjotus jäi mietityttämään..
VastaaPoistaMietit että haluisit auttaa sitä tyttöö mut et tienny miten voisit sen tehdä. Sähän jo autoit sitä sillä kertaa. Eli auttaminen on juuri kuuntelua ja kertomista et häntä rakastetaan kaikesta huolimatta. Sä voit auttaa kuuntelemalla ja puhumalla. muuta ei varmaankaan tällä hetkellä tarvi. Sä kyllä pystyt auttaa koska tiedät mitä on kun sattuu ja paha olla. Ole vain valmis kuuntelemaan. Tietysti kannattaa sanoa et oot valmis kuuntelemaan niin surut kuin murheet, vaikka äitinsä tietämättä koko asiasta.
Tsemppiä!