Tunnin päästä pitäis lähteä. Mä olen vaihtanu vaatteita ja pakannu mukaan vaikka mitä, en varmaan edes tarvii puoliakaan kaikesta mitä oon pakannu, mutta noh, onpahan kuitenkin. Mua hävettää mun koko ulkonäkö ja olemus, mä en haluais että kukaan näkee mut, mutta mä olen niin tottunu tähän jokavuotiseen rituaaliin että mun on vaan pakko mennä sinne. Otin jopa pari rasiaa mukaan, otan niihin ruokaa kissoille ja naapurille. En aio ite syödä mitään, mitä tuon kotiin.
Oon keränny myös kukkia. Osa on juhannuskimppua varten ja osa menee mun kissan haudalle. Mä olen ihan poikki jo nyt, mutta ei voi mitään, on vaan jaksettava vääntää naama edes johonkin muuhun kun tuskan irvistykseen, pelkästään lasten takia. Niitä on siellä 7. Mun päivänsäde eli veljen tyttö on kuulemma jossain muualla tänä vuonna, eli sekin tekee tästä päivästä vaikeamman, koska mun muut sisarukset ei halua mua niiden lasten lähelle, vaikka en ikinä vois tehdä mitään pahaa niille. Pelkkä mun olemassaolo tuntuu olevan pahaks niille, mutta lasten takia mä en voi vaan luovuttaa ja kuolla, koska mä muistan sen niin hyvin miten hirveää on menettää joku niin nuorena. Ja vielä itsemurhan kautta. Mä piilottelen mun arpisia käsiä ja jalkoja lasten takia, koska mä en halua olla niille esimerkkinä. Jos joku niistä alkaa tekemään samaa kun mä olen tehny, se on mun syytä. Mä tiedän sen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti