isolation

Huomasin tänään miten eristäydyn muista ihmisistä... Tänään mun kihlattu/paras ystävä soitti mulle, enkä mä osannu sanoa oikeen mitään. Puhuin sen kanssa eilen 2 minuuttia, sitä ennen olin viimeks yhteyksissä siihen torstaina kai... No, joka tapauksessa, tänään puhuin sen kanssa 8 minuuttia, tai en oikeastaan ees puhunu. Se kyseli että miten menee, mä sanoin vaan että "hyvin. Katon telkkaria. Jumittaa." Kyllä mä yritin jotain puhella, mutta ei siitä oikeen tullu mitään. Sekin huomas että musta ei oikeen ollu puhumaan nii se sano että "Soitellaan joku toinen kerta ku nyt ei ilmeisesti oikeen lähe tää keskustelu. Tuun joku päivä käymään." Viimeks kun näin sen, en oikeen sillonkaan osannu puhua mitään. Se oli sillon torstaina. Loppujen lopuks se meni siihen että juotiin ihan liikaa ja puhuttiin vaan syömishäiriöistä. Tää todellakin valtaa pikkuhiljaa koko elämän. Yritän seuraavalla kerralla keksiä jotain muuta puhuttavaa kun näen sen. Kyllä mä oon sille kertonu että on taas vaikeeta, mutta en halua että tää on ainoa asia mistä puhun sille. Täytyy koittaa olla normaalikin välillä. Toisaalta on vaan niin hankala pitää suu kiinni asiasta joka pyörii mielessä 24/7. Asiasta, joka on tullu melkeinpä tärkeimmäks asiaks koko elämässä.