Tää päivä on menny ihan ok, en vaan oo vieläkään jaksanu treenata mutta jos tässä illan mittaan jaksais.. Syömiset on menny hyvin, en oo syöny liikaa mutta en myöskään liian vähän. Salaattia tehdessä leikkasin sormeeni kunnon vekin mutta haavateippi pelasti.
Oon selaillu lemppariblogejani ja ottanu niistä kuvia koneelle, ehkä joskus saan taas inspiraation tilata niistä ihan valokuvat niin sais seinällekin niitä. Laitoin jääkaapin oveen kolme valokuvaa, jos ne estäis vähän jos tekee mieli ahmia jotain.
Tajusin vasta tunti sitten että tänäänhän taitaa olla loppiainen. Yleensä tänä päivänä oltais kokoonnuttu koko suvun voimin kaatamaan joulukuusta, eli oltais saunottu ja syöty hyvin, mutta koska mummo kuoli kesällä, koko juttu tuntuu jotenkin turhalta niin ei oo kukaan jaksanu järjestää. Harmi sinänsä, ei mun tule muuten nähtyä ketään sukulaisia paitsi tällasissa "tilaisuuksissa".
Jotenkin melankolinen olo tuli kyllä nyt... Kuuntelen billy talentia jota kuuntelin osastolla ollessa. Jotenkin teki vaan mieli kuunnella taas. En oo pitkään aikaan kuunnellu mitään musiikkia.
Oon miettiny aika paljon tuota mun lääkitystä ja terapiaa... Ei mua huvita kumpikaan nyt. Kävin viimeks terapiassa ennen joulua enkä oo jaksanu laittaa edes viestiä hoitajalle jatkosta. Eipä sekään kyllä ole ollu muhun missään yhteyksissä. Muutenkaan ei oo huvittanu hirveesti sille avautua edes sillon kun kävin siellä, en luota siihen, se puhuu mun asiat eteenpäin koko muulle henkilökunnalle ilman mun lupaa niin ei hirveesti huvita avautua sille ainakaan. Mun lääkärikin on kuulemma Keski-Suomen paras, mutta ei sekään tunnu oikeen tietävän mistä puhuu. Heti ekalla kerralla kun sitä näin, se lopetti kaikki ne lääkkeet joiden avulla olin siihen mennessä pitäny pääni pinnalla. En luota siihenkään.
Ehkä mä haluan taas upota. En oo ihan varma, mutta se tuntuu tutulta ja turvalliselta. Mutta samalla oon huomannu että viimeaikoina oon saanu taas ahdistuskohtauksia vanhoista jutuista mitkä olin jo unohtanu. En mielellään muistele menneitä, koska ne poikkeuksetta ahdistaa. Onneks mulla on niin huono muisti etten muista puoliakaan elämästäni. Vähemmän ahdistavia asioita pään sisällä.
Huomaan kaipaavani unta enemmän kun ennen. Nukun yli 12 tuntia yössä, mutta se ei silti tunnu riittävän. Taas yks merkki siitä että pudotus on tulossa. Haluaisin nytkin mennä vaan peiton alle ja unohtaa kaiken muutamaks tunniks. Ensin kyllä treenaan vähän, en voi jättää sitä välistä vaikka syömiset onkin menny tänäänkin hyvin. Huominen vähän jännittää kun pitää sinne kauppaan mennä, mietin koko ajan mitä mun tekis mieli ostaa ja mitä en sais ostaa. Pelkään sortuvani. Täytyy vetää noita nutriletteja ennen kun lähtee sinne, jos ne vähän hillitsis himoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti