Jotkut päivät on vaan just näitä: en jaksais millään jatkaa. Tekee mieli vaan lopettaa, syödä kaikki mitä löytyy. Mutta en kuitenkaan taida tehdä niin. Yritän jatkaa väkisin.
Kävin kävelyllä. Ei menny niin hyvin kun halusin. Kävelin lyhyemmän matkan kun muina päivinä, ja selkä tuli kipeeks. Johtunee varmaan liukastelusta. Nyt kittaan taas teetä ja mietin millon söin. Pari tuntia sitten kai. Onko mulla nälkä? En tiedä, ei kai. Ei tee mieli mitään mutta silti haluaisin syödä. En halua. Haluan. En tiedä. En.
Viime yönä haaveilin sängyssä maaten elämästä laihana. Haaveilin pienemmästä minusta. Se oli ihan mukavaa niin kauan kunnes tajusin kuinka kaukana se vielä on. Aamun painokaan ei auttanu asiaan ollenkaan. Eikä auta sekään että nyt on selkä niin kipeänä että jää treenit kokonaan väliin tältä päivältä, mikä tarkottaa sitä että huomenna paino on vielä isompi kun tänään. Viikko on menny enkä ole laihtunu juuri ollenkaan. Ei näin. Mun pitää tehdä jotain, mutta en tiedä mitä. Ehkä mun pitäis keksiä jotain elämää kodin ulkopuolella. Ajatus ei houkuta.
Miks mun pitää asua niin kaukana keskustasta.. Ei mun tule lähdettyä mihinkään kun en jaksa/viiti kävellä mihinkään. Ehkä mun pitäis liikkua bussilla. Ei mulla ole varaa siihen. Lompakossa on euro. Tilillä olis kolme kymppiä. Kortissa on esto, ei voi maksaa sillä, pitää nostaa käteistä. Pitäis kai käydä pankissa poistamassa tuo typerä esto. Ehkä torstaina sitten. Sillon pitää mennä sossuun. En vaan muista missä se toimisto on. Täytyy kysyä joltain. Keskiviikkona on mentävä asuntotoimistoon jatkamaan vuokrasopimusta. Se on samassa talossa kun sossu. Pitää käydä kelallakin. Ja kaupassa. Ehkä mun tuleekin liikuttua ens viikolla. Pitäis Jyväskylässäkin käydä kaveria moikkaamassa. En tiiä jaksanko sinne asti kuitenkaan lähteä. Mieli tekis, mutta mua alkaa kuitenkin ahdistaa siellä eikä mulla ole rauhottavia.
Ehkä mun elämä ei olekkaan niin tyhjää kun luulin. Ei ainakaan ens viikolla. Melkein joka päivä jotain. Huomenna on käytävä kaupassa, ruoka loppuu. Ahdistaa soittaa isälle ja kinuta kyytiä. Pakko se kuitenkin on. En mä lähde kauppakassia kantamaan kolmea kilometriä, tein sen muutaman kerran ja viimenen kerta oli yhtä helvettiä, meinasin tukehtua viimesissä ylämäissä, joka paikkaan sattu ja melkein lyyhistyin maahan. Ei enää ikinä. Ainakaan talvella. Kesällä sen vois vielä kestääkkin. Syksyllä jaksoin helposti. Talvella käveleminen on rankempaa, lumi ja kylmyys ei vaan sovi mulle.
Tulis jo kesä, sitä on ikävä. Mä olen selvästi kesäihminen. Syksykin on ihan jees, mutta kesällä mulla on eniten virtaa ja jaksan tehdä paljon enemmän kun talvella. Talvella oon horroksessa. Mä vaan olen, istun, makoilen, syön. Palelen. Kesällä hylkään tietokoneen ja telkkarin, liikun, hillun ulkona kavereiden kanssa, nauran, touhuan. Teen asioita. Nyt jos yrittäisin samaa, ei siitä tulis mitään.
Tämä ei ole hyvä päivä. Jospa huominen olis... Tuskin, mutta voihan sitä aina toivoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti