Hirveä olo. Maha on liian täynnä. Söin liikaa. Banaanin, kolme leipää ja paketin nuudeleita. Miksi? En tosiaan tiedä. Miten mä pystyin syömään tuon kaiken? Miksen lopettanut sen ensimmäisen leivän jälkeen? Miks piti syödä vielä lisää?
Haluan osastolle. Mä en vaan nyt millään jaksais olla kotona. En jaksais hoitaa asioita, en jaksa huolehtia itestäni. En edes muista millon kävin viimeks suihkussa. Siitä on jo päiviä. Hiukset tuntuu koppuraisilta, tahmeilta ja jäykiltä.
Nukun liikaa. Selkään sattuu kaikki makoileminen. Heräsin viiltävään selkäkipuun ja siihen kun kissat juoksi rallia sängyn ympärillä. Mietin vähän aikaa heräänkö vai en, jatkanko unia vai en. Päätin nousta ylös. Melkein en jaksanut pukea päälle. Housujen pukeminen tuntui raskaalta. Silti menin keittiöön ja söin vielä kaiken kankeuden ja väsymyksen päälle, ettei varmasti tulis kevyt olo. Huoh.
Tekee mieli mennä ulos, kävellä niin pitkälle kun jaksaa ja kaatua lumeen. Ei mitään hajua paljonko ulkona on pakkasta. Jos on yli 10, en mene ulos. Siihen on yksinkertainen syy: Mulla ei ole sopivia vaatteita. Yksikään takki ei mahdu kunnolla päälle. Kaikki on liian pieniä. Tulis jo kesä, ei tarviis takkia. Miksen vois vaan nukkua huhtikuuhun asti?
Huomenna pitäis jaksaa lähteä kaupungille hoitamaan asioita. En oo ollenkaan sillä tuulella. Haluan vaan nukkua niin kauan että kaikki häviää, ettei tarviis tehdä enää mitään.. Ehkä mä haluan kuolla? En tiedä, ihan sama. KAikki tuntuu niin tyhjältä ja turhalta muutenkin.
Tää on vaan näitä päiviä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti