Phuhhuh

En tiiä oonko vieläkin kännissä tai jotain, pää on ihan sekasin. Kävin kaupassa, oli vaikea päättää mitä ostan, mutta onneks oli lista valmiiks kirjotettuna. Tosin en jaksanu edes yrittää ostaa paljoa. En olis jaksanu kantaa niitä, eikä mun pää toiminu kaupassa muutenkaan. Ostin light jaffaa, koska mulla on selvästi nestehukka vieläkin. Ostin paketin lihakeittoa, eipähän tarvii vääntäytyä tekemään ruokaa tänään.

Mun menkat on ihan sekasin. Mulla oli ne vähän aikaa sitten, ja nyt on taas. En oikeen tajua. Hoitaja oli tänään huolissaan mun terveydestä tän syömättömyyden takia. Se haluais että kävisin labroissa, mutta mun labratulokset on aina tosi hyvät, koska joudun syömään niin paljon lisäravinteita, vitamiineja ja kaliumia lääkkeiden lisäks. Se oli huolissaan mun haavoistakin. En ole satuttanu itteäni tarkotuksella, vaan oon vahingossa telonu itteäni. Nuo haavat ei tunnu paranevan millään. Polven haava ei ole parantunu juuri ollenkaan vaikka se tuli jo 1½ viikkoa sitten.

Oon ihan älyttömän väsyny. Taidan mennä tänään aikasin nukkumaan. Voi olla että mä vaan sammun jossain vaiheessa.

Drink and depression

Jep jep... Join eilen. Grillasin makkasaa ja possuvartaita, mutta en koskenu niihin. Naapuri söi osan. Mä en pystyny koskemaan, vaikka ne tuoksu ihan hirveän hyvältä. Join kaljaa. Sen jälkeen tuli romahdus ja halusin taas kuolla. Otin kourallisen lääkkeitä, mutta heräsin aamulla. Venytin nousemista niin pitkään kun jaksoin. Oon edelleen väsyny. Tänään on terapia. Kämppä löyhkää kaljalta. Keräsin tyhjät tölkit ja suihkutin dödöä kaikkialle. Pitäis varmaan silti pestä vaatteet ja kaikki muu mikä haisee savulta ja kaljalta.

En syöny eilen mitään. Paino oli noussu, mutta kyllä se taas laskee. Ahdistaa sekin. Tänään ei huvita tehdä mitään. Krapula ja väsymys taitaa viedä voiton.

x1,8

Jännitin vaa'alle nousua, mutta onneks luku jäi alle eilisen. 200g on aika vähän, mutta onhan sekin edes jotain. Ehkä huomenna tippuu taas enemmän. Touhusin kyllä eilen niin paljon että ihmettelen miten se ei tuon enempää näy vielä. Tänään on sitten koitettava syödä vähän vähemmän ja liikuttava ja juotava enemmän. Toivottavasti maha alkais taas toimimaan.

Pää alkaa selvitä

Pikkuhiljaa alkaa pää selviämään kun oon rääkänny itteäni ihan hulluna tänään, touhuamalla. En jaksanu lähteä hakemaan ruokaa, niin isä toi sitä mulle. En saanu sitä rasvaa, mihin oon tottunu, eli oliivi beceliä. Ahdistaa kun nyt on eri rasvaa leivälle. En ole ehtiny edes verrata kaloreita, en tiedä mitä käy jos tuossa uudessa on ihan liikaa..

Tänään pitäis syödä kanaa. Otin eilen pakastimesta sulamaan sen maustamattoman kanapaketin. En vaan yhtään tiedä mitä syön sen kanssa, koska mun vihannekset rajoittuu aikalailla porkkanaan. Tietysti voihan sitäkin keittää.

Mun kroppa on ihan palasina. Päätä särkee ja lihaksiin sattuu. Tekis mieli vaan nukkua, mutta haluan nukkua vasta illalla. Alkaa ahdistaa kun pysähtyy. Syöminen tuntuu tänään vaikealta, melkein mahdottomalta. Mutta aion kuitenkin syödä. Oon kuluttanu tänään niin paljon energiaa että oon ehkä ansainnu sen, vaikka mulla on pakkoajatus, etten ansaitse syödä ikinä. Mun on kuitenkiin pakko. Oon aikalailla todistanu itelleni että kun syön näin, se paino putoaa, ihan ok nopeasti jopa. Vaikka tuntuu että syön ihan liikaa. Oon ennen syöny paljon vähemmän, mutta sillon en liikunnasta huolimatta laihtunu näin nopeasti.

Nyt vaan koittais keksiä mitä teen iltaan asti...

Ahdistaaaaaaaa

Eilinen meni vähän päin vittua taas. Onneks nukahdin silläaikaa kun pihvit oli sulamassa. Söin 4 ruisleipää ja vajaan lautasellisen kasviksia. Nyt on sellanen olo että sana pelottaa on vähättelyä siihen verrattuna, mitä tunnen vaa'alle noususta. Ihan järkyttävä pelko ja ahdistus, moraalinen krapula ja viha itseäni kohtaan. Ainiin, söin pari porkkanaakin. Ääh.... Odotan vielä hetken, sitten on noustava vaa'alle...

---

x2... Mä en tosiaan tiedä mitä ajattelisin... Itku ei ole kaukana. Hetkinen... x2,0!? Mähän olen laihtunu!! Piti tarkistaa kalenterista. Muisti temppuilee, muistin että olisin painanu vähemmän. Nyt on kyllä pää ihan sekasin. Mä en tiedä mitä nyt tekisin...

Suklaata!? Ei kiitos

Kävin kaupoilla, koska ruisleipä loppu eilen ja light jaffa alko olemaan vähissä. Lidlissä oli ilmasia suklaapusseja, ja kaveri otti niitä 2. Toista se tarjos mulle, sanoin etten syö niitä. Samaan aikaan ahdisti ja olin ylpeä kun en ottanu niitä. Mua ahdisti edes nähdä ne. Kävelen kaupassa aina herkkujen ohi edes kattomatta niitä, tai jos katon, katon tosi vähän aikaa.

Mun on tehny mieli kaikenlaisia herkkuja jo monta päivää, mutta en vaan pysty olemaan edes niiden lähellä enää. Onneks mulla on ollu rahat periaatteessa lopussa, ja tällä hetkellä on 30 senttiä rahaa. En siis edes vois ostaa mitään herkkuja. Enkä halua. En vaikka olis ilmaisia, vaikka olis ilmaisia ja mun lemppareita. Mä en vaan pysty, ahdistaa ihan liikaa.

Huomenna pitäis mennä taas hakemaan ruokaa... Mulla on kasviksia enää tälle illalle. Alkaa ahdistaa. Rutiinien rikkominen on tosi pelottavaa. Mua pelottaa, minkälaista ruokaa huomenna on tarjolla. Mun pakastimeen ei 'mahdu' enää mitään mitä en ite syö, eli toisin sanottuna pakastimessa on yks hylly, jossa on ne ruoat, mitä jemmaan muita varten. Haluan täyttää ne 2 muuta sellasella ruoalla, mitä syön ite. Eli kasviksia... On siellä yks keittolihaköntti, marinoitu kananreisikoipi ja paketti maustamatonta kanaa, mistä ehkä jossain vaiheessa teen ruokaa. En vaan ole uskaltanu vielä koskea niihin. Enkä tiedä, uskallanko jatkossakaan...

+100g

Ahdistaa.. Ei pelkästään päivän harmaus ja alle 10 asteen lämpötila. Paino... Mä tiedän, ettei se ole oikeasti NOUSSUT noussut, vaan söin eilen vähän erilaista ruokaa kun yleensä. Yleensä syön pelkästään ruisleipää, salaattia ja kasviksia iltaruoaks. Eilen oli vaan yks puolikas ruisleipä jäljellä, joten iltaruoan aikaan mulla oli ihan hirveä nälkä. Otin pakastimesta sulamaan paketin, missä oli 2 falafel pihviä, ohraa pinaatilla ja jotain tomaattikastiketta. Jätin tomaattikastikkeen syömättä, mutta söin falafelit ja osan ohrasta ja pinaatista, ja niiden lisäks vielä keitettyjä vihanneksia, mitä syön joka ilta. Syömisen jälkeen olin niin täynnä että melkein oksensin. Pidin kuitenkin kaikki alhaalla.

Onneks maha alko toimimaan tänään heti aamusta, ehkä paino laskee taas huomiseks. Ainakin toivon niin. Haluan laihtua niin paljon kun vaan voin keskiviikon terapiaan mennessä. Ei se viimekskään kysyny mun painoa, mutta silti. Mun ainoa tavoite itelleni on laihtua niin paljon kun ehdin, niin nopeasti kun voin. Oon onnistunu ainakin omasta mielestäni yllättävän hyvin tällä ruisleipä ja kasvisruokavaliolla. Toki välillä tulee ostettua jugurttia. Sekin tekee vaan hyvää, siitä saa kalsiumia. Syön tietysti vitamiineja ja kaliumia muiden lääkkeiden kanssa, ihan vaan pysyäkseni hengissä. Kasvisten syöminen auttaa kanssa. Ja ruisleipä pitää mahan toiminnassa.

Rainy day

Ulkona on satanu jo ainakin pari tuntia. Mulle tuli tylsää, joten rakentelin kissoille talon pahvilaatikosta. Kenestäkään ei ole kuulunu mitään. En oikeen tiedä mitä mieltä olisin siitä... En tiedä onko kukaan tulossa tänään vai ei. Luultavasti ei. Suunnitelmien peruuntuminen alkaa olla jo normi. Ei mua sinänsä haittais varmaan jos kukaan ei tuliskaan, mutta onhan se nyt perseestä olla aina yksin. Mutta sitten taas toisaalta voin syödä miten haluan, kun sateessa ei grillaamisesta oikeen tule mitään. Onneks.

Mun mieliala vaihtelee koko ajan ihan ok:n ja järjettömän ahdistuksen ja masennuksen välillä. Kaikki vituttaa ja ahdistaa, mutta pahin kaikista on epätietoisuus. Ehdin syödä jo viimesen ruisleipäni, joten en todellakaan haluais syödä jotain pihvejä tai makkaraa vielä sen lisäks... Eli haluan vaan syödä niinkun oon syöny tähän asti, omilla ehdoillani, enkä halua että mua painostetaan syömään, kun en voi, ja ahdistaa ihan tarpeeks jo muutenkin.

Mä välillä toivoisin että mulla olis sosiaalinen elämä, ja jostain syystä roikun vieläkin siinä siimanohuessa toivonriekaleessa, että ketään kiinnostais viettää mun kanssa aikaa ja että ihmiset pitäis lupaukset ja suunnitelmat jotka koskee mun kanssa olemista ylipäätään... Mua inhottaa roikkua tuossa toivossa, kun kuitenkin tiedän että kaikki menee aina lopulta päin vittua, ja sitten ahdistaa ja vituttaa ihan hirveästi.

Ei mikään ihme että oon taas sairastunu tähän helvetinkierteeseen... Toisaalta häiriöillessä mun tulee edes tehtyä asioita. Siivoan, laitan pihaa, hoidan eläimiä yms. En vaan pysty makaamaan sängyssä 24/7 koska siitä tulee niin hirveä olo. On toki päiviä, kun en vaan pysty tekemään mitään joko kipujen tai heikotuksen tai ihan vaan masennuksen ja väsymyksen takia. Mä yritän pitää sellaset päivät minimissä, koska olen viettäny kuukausia helvetillisessä masennuksessa sängyn pohjalla, enkä halua tehdä sitä enää. Haluan tehdä, saada aikaan jotain konkreettista, mikä tällä hetkellä on laihtuminen, ja sen takia mun on liikuttava päivisin. Touhuaminen myös harhauttaa mua siitä musertavan pahasta olosta, joka mun pään sisällä odottaa hetkeään iskeä. Ja se iskee joka ikinen päivä. Haluan vältellä sitä, mutta mitä enemmän välttelen sitä, sen pahemmaksi se tulee ja sitä paheemmin se rysähtää niskaan sillä sekunnilla kun vaan olen.

Pihahommia ja jännitystä

Kävin tekemässä vähän pihahommia, täytin tuon altaan ja laitoin ravinnetta muutamaan kohtaan, kastelin oman pihan ja kahden naapurinkin pihat samalla kertaa. Sormet on vähän kohmeessa kylmästä vedestä ja kelistä, nyt ei oikeen innostais alkaa tiskaamaan. Mutta tulipahan ainakin liikuntaa tälle päivälle.

Nyt alkaa jännittää tämän päivän syömisten kohtalo. Yks kaveri haluais tulla käymään ja ehkä grillaamaan... Mä olen kyllä hamstrannu pakastimeen pihvejä ja muuta grillattavaa, lähinnä just tällasia suunnitelmia varten, mutta tähän mennessä ne on kaikki peruuntunu. Mä en missään nimessä haluais syödä sellasta ruokaa. Haluaisin vaan pysyä näissä turvallisissa ruoissa millä oon onnistunu laihtumaan näin hyvin. Tosin ruisleipä alkaa loppumaan, taitaa olla enää yks jäljellä, hyvällä tuurilla. Kasviksia on jonkun verran, että pärjään ehkä maanantaihin asti näillä.

Maanantai on taas ruoanhakupäivä helluntaiseurakunnan kahvilasta. Sieltä mä haen suurimman osan ruoastani. Mulla ei olis varaa ostaa itelleni ruokaa ilman tuota paikkaa. Tosin yleensä kun sieltä haen ruokaa, annan osan pois. Annan pois kaiken mitä en pysty enää syömään, tai mikä ei mahdu pakkaseen. Yritän kyllä ottaa aina pelkästään sitä, mitä syön, mutta yleensä mulle tuputetaan vähän kaikenlaista, esim. voileipäkakkua...

Perjantaina tulee vasta rahaa. Mä olen jo aikalailla päättäny mitä sillon ostan. Sitä mitä aina ostan. Siihen asti täytyy pärjätä näillä mitä mulla on ja mitä saan.

Phuhhuh, alkaa olla veto pois, mutta ei oikeen voi mitään. Täytyy juoda lisää limsaa, kun kasteluhommissa meni taas energiaa. Oon ollu taas pyörtymisen partaalla koko päivän. Näkö ja kuulo kenkkuilee eikä pääkään oikeen toimi kunnolla.

x2,8

Jessss... Paino on laskenu taas. Maha meni eilen illalla sekasin, niin ramppasin sitten vessassa pari tuntia ennen kun menin nukkumaan. Nyt en sitten oikeen tiedä mitä tekisin tänään. Oon vieläkin ihan äimänä, miten mun paino on vaan laskenu ja laskenu koko ajan, yleensä se laskee ja sitten jää jumiin tai jopa nousee ja sitten taas laskee. Hyvähän tää vaan on, että se putoaa näin nopeesti.

Hiukset lähtee

Huomasin tänään että mun hiukset on katkeillu ihan hirveästi. Harjasin ne kerran ja koko harja oli täynnä hiuksia. Paino on tippunu taas, x3,3 oli aamulla. Kävin TK:ssa. Ihan turha reissuhan se taas oli. Sain sen verran kuitenkin selville että polven luut on ehjät mutta verenpaine on alhaalla. Odotin yli tunnin aulassa istuen, sit alko heikottaa enemmän ja enemmän, samalla kun kivut paheni. Lopulta nojasin istuvillani penkin takana olevaan pylvääseen silmät kiinni, puolitajuissani. Joku hoitaja huomas mut ja tuli kysymään jotain. Se haki sit toisen hoitajan joka vei mut "tarkkailuosastolle" eli tyhjään huoneeseen jossa ei ollu ketään muuta. Sama hoitaja kyseli millanen olo on, ja sanoin että sattuu kaikkialle ja heikottaa ja pyörryttää. Se otti sitten verenpaineen, se oli 103/65. Ei kuulemma ollu ihmekään että oli heikko olo.

Makasin sitten tunnin siinä huoneessa yksikseni lääkäriä odottamassa, puolitajuissani. Sit kun se vihdoinkin tuli käymään siinä, se runno ja käänteli ja väänteli tuota polvea niin että huusin ja itkin hysteerisenä kivusta. Siinä meni ehkä minuutti. Hoitaja rullas sitten röntgeniin ja sieltä takasin. Odotin taas ja meinasin alkaa uudestaan itkemään kun oli vaan niin hirveä olo. Lääkäri kävi sit taas ja eipä siinäkän sitä kiinnostanu mikään mistä yritin valittaa, ja sano että voin lähteä kotiin. Siinä vaiheessa vitutti aika paljon, mutta olin edelleen jossain ihme tokkurassa niin en jaksanu edes raivostua tai mitään.

Oon ollu heikkona koko päivän. Palelu alkaa olla jo normitila. Hoitaja peruutti terapian, tuli entistä paskempi olo siitäkin. Tänään piti grillata mun luona mutta eipä siitäkään tullu mitään. JK:n piti tulla vähän ajan päästä käymään kun sillä kuulemma on mulle jotain, se soitti just ja sano että tulee joskus tänään... Vituttaa aivan saatanasti, kun tietää jo etukäteen että sillon kun se EHKÄ tulee, JOS tulee, oon jo niin väsyny ja vittuuntunu että ihan sama vaikkei tuliskaan. Oikeastaan on sellanen olo jo nyt. Mun toiveet on taas tallottu yhden päivän aikana niin maan rakoon että vituttaa pelkästään jo se, että kukaan on ylipäätään missään yhteyksissä muhun ikinä. Tekis mieli vaan kuolla pois.

Noh, jospa tää tästä jossain vaiheessa. Lisää lääkkeitä turpaan jos nuo viimesetkin toivon ja tunteiden rippeet kuolis pois.

Väsy, nälkä, viekkarit vai kaikki?

Tuo kysymys pyörii nyt tällä hetkellä päässä. Mä olen alkanu koukuttua panacodeihin, koska oon syöny niitä jo oikeastaan koko vuoden. Kipuihinhan ne on, ja kipuja kyllä onkin, en pystyis mihinkään ilman niitä. En vaan haluais syödä niitä niin paljoa kun mulle on määrätty, en haluais olla koukussa niihin, mutta pakko myöntää että mä olen koukussa niihin.

Alkaa onneks väsyttää. Oonhan mä ollutkin jo 12 tuntia hereillä ja touhunnu koko päivän sen verran että välillä on ollu oikeasti hiki. Kämpässä on kuuma kun oon kuivannu pyykkiä saunassa kun en saanukaan niitä ulos kuivumaan. Mun oli silti pakko taas tehdä jotain. Mun tekee vieläkin mieli tehdä vaikka mitä, tiskata, istutella kasveja ym. En vaan tiedä jaksanko. Silmissä alkaa sumenemaan, ei sen takia että en olis syöny, koska söin just äsken appelsiinijugurtin. (156kcal) Oon vaan niin väsyny että jos menisin peiton alle makaamaan, nukahtaisin varmasti.

Mun pitäis kyllä tiskata ainakin vähän tänään, koska mun on tehtävä ruokaa, eli keitän pakastekasviksia. Kaikki astiat on taas vaihteeks likasia. Olis vielä laitettava viimeset pyykit kuivumaan ja se hemmetin suihku... Mun pitäis käydä suihkussa. Varsinkin kun ennen kaupoille lähtöä laitoin puuteria naamaan niin pitää pestä se kunnolla pois ettei huomenna ole naama täynnä näppylöitä. Hiuksetkin on ihan likaset, varsinkin tuon saunan lauteilla keikkumisen takia kun siellä hikoaa ja hiukset on ollu kiinni niin kaikki töhnä on jääny hiusten alle muhimaan... Hyi yökkö..

Mua kammottaa huominen. Pitää käydä taas vaa'alla, ja varmaan saan sydärin jos paino on noussu yhtään. Sen on pakko laskea huomiseks. Huomenna on terapia, ellei hoitaja taas peru sitä. Käyn kyllä joka tapauksessa vaa'alla aamulla. Lisäsin tänään uusia kuvia thinsposeinälle ja käänsin numeron 9 ylösalaisin...  Lopullinen tavoite on sitten x6kg. En halua paljastaa tarkkoja lukuja, koska joka ikinen luku on aina mun mielestä ihan liikaa. Enkä halua että joku, joka leikkii syömisen ja syömättömyyden kanssa, pitää mua jonain esikuvana, koska mä olen enemmänkin VAROITTAVA ESIMERKKI. En toivois tällasta elämää kenellekään, tää on yhtä helvettiä ihan oikeasti. Mä olen SAIRAS, teen tätä sen takia, että mun pää ja koko elämä on niin saatanan sekasin että mun pitäis varmaan olla jossain pehmustetussa huoneessa pakkopaidassa...

No pain, no gain

Oon touhunnu kun joku hullu koko aamun vaikka kaikkialle sattuu. Istutin kukkia ulos, oon pessy jo koneellisen pyykkiä ja toinen on pyörimässä, oon siivonnu ja vaikka mitä, huhhuh. Päätä alkaa särkeä, varmaan taas nestehukka, mitä en yhtään ihmettelis. Hikoilin eilen ihan hulluna yli 30 asteen lämmössä kavereiden luona, kun siirreltiin sohvia paikasta toiseen kerrostalon ylimmän kerroksen lasitetulla parvekkeella.

Tänään on aika harmaa ilma, kastelin silti kukat ulkona ihan varmuuden vuoks. En tiedä meenkö tänään mökille saunomaan, ei ole kuulunu mitään siitä suunnitelmasta. Noh, olisin sielläkin vaan turhautunu, mutta täällä kotona tuo turhautuminen häiritsee enemmän.

Ex- anoppi sano mulle eilen että oon laihtunu ihan hirveästi, että "älä laihduta enempää, sitten ei näytä yhtään hyvältä. Nyt näyttää hyvältä mutta vähänkin jos laihtuu vielä niin sitten ei tosiaan näytä hyvältä." Vaihdoin puheenaihetta niin nopeasti kun pystyin.

Makasin eilen siellä kavereilla sohvalla, ja huomain että ihan mun pään vieressä, noin 5cm päässä mun naamasta, oli lautanen täynnä karkkia. Mä katoin niitä hetken, ja heti tuli ajatus päähän: Mä en halua noita, vaikka tiedän että noi on hyviä. En kuitenkaan syö niitä. Kieltäydyn edelleen kaikesta mitä on tarjolla ja tyrkytetään. Olin hetken ajan ylpeä itestäni, kun en edes koskenu mihinkään mitä tarjottiin. Kaveri, (nainen) oli koko ajan tyrkyttämässä jäätelöä, sipsiä, suolakeksejä, karkkia... Kaikenlaista. En ottanu mitään niistä. Join vaan omasta pullostani omaa light jaffaa.

Samassa

Paino on pysyny samassa. Oon jotenkin pettyny, kuitenkin hikoilin eilen ihan hirveesti ja tuli tehtyäkin aika paljon. Mä kyllä söin myöhään illalla ja heräsin aikasin.

Eilen olin ihan järkyttävän raivon partaalla koko päivän. Varsinkin illalla. Enimmäkseen tietokoneen kanssa tappelemisen kanssa. Jouduin syömään ihan hirveästi lääkkeitä että pystyin rauhottumaan. Nyt on onneks kone ihan ok kunnossa jo, täytyy vielä vaan sählätä jonkun aikaa mutta en nyt just tällä hetkellä jaksa.

Polvi on ihan järkyttävän kipeä tänään, varmaan rasitin itteäni liikaa eilen. Tavaroita lenteli ja kanniskeltiin sohvia ees taas...

x3,6

Paino on laskenu!? Ilmeisesti. Tänään paleltaa ihan hulluna vaikka aurinko porottaa, tärisen aikalailla kauttaaltaan. Oon myös rampannu vessassa, mikä on ainoastaan hyvä juttu. Jospa paino laskis taas. Oon nyt sortunu ramppaamaan vaa'alla joka aamu ilmeisesti. Mä yritin olla menemättä tänään vaa'alle, mutta en voinu olla menemättä. Mun oli pakko saada tietää. Olin jonkun aikaa ihan ihmeissäni että miten paino on voinu laskea, katoinko eilen painon väärin, mutta niin se vaan on laskenu.

Äh, oon niin väsyny. Tärinä ja palelu vie kaikki voimat, vaikka kuinka juon colaa että heräisin. Unohdin tunnin ajan ottaa aamulääkkeet, ja silläkin oli inhottava vaikutus. Mun mieli alko juosta ihan omaa vauhtiaan, aggressiivisia ajatuksia ja raivosta tärisemistä, oksettaa... Otin kuitenkin lääkkeet heti kun tajusin unohtaneeni ne, toivottavasti alkaa olo helpottaa.

So useless

On kyllä niin epäonnistunu olo. En oo tehny oikeastaan mitään tässä iltapäivällä. Tuntuu että mun olis pitäny tehdä vaikka mitä, ihan hirveästi kaikkea, en tosin tiedä mitä, mutta jotain. En oo saanu taas mitään aikaan, ja söin yhen leivän kun tuli ihan järjetön nälkä... Mä vaan en halua että mun paino nousee... Haluan vaan että se laskee...

Päätä särkee, oon varmaan ollu taas liikaa auringossa.

Tämänkin pätkän kirjottamiseen meni jotain puoli tuntia... Oon niin väsyny etten huomaa ajan kulua ollenkaan ja alan ahdistuksen ja tylsyyden takia näpräämään jotain, yleensä kynsinauhojani... Mua ahdistaa, koska en halua syödä, ja mulla on nälkä, enkä oo liikkunu tänään tarpeeks, mutta silti päässä pyörii. Heikottaa.

x4,1

Jes, paino on laskenu taas. Eilinen riehuminen siis kannatti. Nyt pitäis sitten keksiä, mitä teen tänään. Paleltaa.

---

Kävin sitten ulkona vähän touhuilemassa, ei mitään ihmeellistä, laitoin paprikan taimia pienempiin purkkeihin, nuo ei kaikki mahdu kasvamaan tuossa mihin ne ensin laitoin. Tuli energiaa kun join colaa, olipa ylläri. Tekis mieli tehdä enemmän, en vaan taas oikeen keksi mitä. Mun on pitäny imuroida jo monta päivää, mutta ei oikeen huvita. Eilen hajos mehupullo pitkin lattiaa kun putos jääkaapin ovesta, nyt koko kämpän lattia on tahmanen. Noh, jos tässä jotain keksis... Ainakin on ihan ok olo siitä, että paino on laskenu.

Huhhuh

Tää päivä on ollu taistelua itseinhoa vastaan. Söin eilen taas liikaa, joten oon yrittäny tänään tehdä niin paljon kun vaan oon ehtiny. En halua ajatella ruokaa, enkä olekaan tänään syöny mitään, vielä. Pelottaa ajatus siitä, että mun täytyy kohta syödä jotain. Onneks en ostanu oikeen mitään ruokaa. Ruisleipää ja kasviksia. On silti epäonnistunu olo. Oon edelleen yhtä oksettavan näkönen kun aamulla. Päätä särkee ja ahdistaa. Mä en haluais syödä. Kuitenkin pitää jotain syödä, ettei iske taas hallitsematon ahmimiskohtaus. En mä kyllä "järkevästi" ajateltuna ole kertaakaan nyt ahminu mitään älyttömiä määriä, mutta kaikki yli 1000kcal päivässä on ihan liikaa.

Mä vaan toivon että peili olis huomenna mukavampi...

Oon onnistunu.

 Oon pystyny kävelemään ja touhuamaankin jonkun verran, ja mikä parasta, en ole syöny mitään vielä tänään. Oon ollu ihan hirveen väsyny melkein koko päivän. Otin päivän ruoaks pakkasesta kukkakaalia ja kasvispyöryköitä sulamaan, sit paistan ne, en ole vielä päättäny, paistanko rasvalla vai en. Tekis kyllä mieli vaan nukkua, mutta alkaa olla nälkä. Haluan pystyä syömään vähän ja sit nukahtamaan. Pitää väsyttää itteään. Polvi on ihan hirveän kipeä, oikeastaan koko oikea jalka on kipeä, ollu koko päivän. Polvi on turvoksissa ja mustelma alkaa näkyä...

Lipsahti...

Mutta onneks olin ollu liikkeellä jo 2 päivää. Sen jälkeen viime yönä, jossain ihme tokkurassa söin paketillisen grillimakkaraa. Noh, tänään en oo syöny mitään, enkä syöny eilenkään kun vasta sitten kun lipsahti. Olin ihmisten seurassa, niin en kehdannu edes syödä. Nytkin on yks ihminen tulossa hengailemaan, vaihteeksi mun luo! Ihme. Täytyy kyllä olla taas syömättä ainakin sen aikaa kun se on täällä...

Mä en tosiaankaan halua syödä..

x4,7

Heräsin 2 aikoihin ja kävin vaa'alla. Paino on laskenu ihan hyvin. Yritin nukkua, mutta ei onnistunu. Kävin sitten suihkussa ja oon juonu vettä ja nyt juon makuvettä. Heräsin nälkään, mutta en halunnu syödä niin yritän nyt pitää nälkää kurissa tuolla kuplavedellä.

Eilen iski illalla ihan järjetön masennus. Nyt olo on ihan ok, enimmäkseen tuon painon laskemisen takia. Tiedän että sekin kuitenkin menee taas ohi. Yritän kuitenkin virkistyä, jos sais jotain tänään aikaan. Rintaa puristaa taas. Otin magnesiumia, mutta ei ole vielä auttanu. Pitäis kai kohta ottaa aamulääkkeet. Tekis vaan mieli nukkua vielä.

Kolmas päivä

Eilinen meni illalla penkin alle. Söin myöhään illalla leipää, koska en saanu unta iltalääkkeiden jälkeen. Iltalääkkeistä tulee ihan hirveä nälkä jos ei mene heti nukkumaan, ja mä menin nukkumaan vasta pakkomielteisen hampaiden pesun jälkeen, ja sillon oli jo liian myöhäistä. En saanu unta vaikka kuinka yritin. Nukahdin vasta syömisen jälkeen.

Onneks tänään ei ole ihan järkyttävän läski olo. Itse asiassa tuntuu että oon onnistunu laihtumaan. Mutta en voi olla varma ennen huomista. Huomenna on taas terapiapäivä, eli pääsen vihdoin ja viimein vaa'alle. Heräsin aika aikasin viime aikoihin verrattuna, 9 jälkeen. En ole syöny vielä mitään. Ei taas tee mieli oikeen mitään, vaikka onkin nälkä. Oon taas koittanu touhuilla, koska yhdessä vaiheessa alko masentaa ihan hulluna. Masentaa vieläkin, mutta yritän olla ajattelematta sitä.

Ehkä tuo sään harmaus ja sade vaikuttaa mielialaan, en tiiä. Kaikki tuntuu niin turhalta. Minä tunnun turhalta. Mikään, mitä teen, ei ikinä riitä ja kaikki on aina jotenkin väärin. Mulla ei ole ketään kenelle puhua, ei ketään ketä kiinnostais mun asiat tai minä ylipäätään. Onhan mulla mun hoitaja, mutta se on sen työ nähdä mua ja kysellä kaikenlaista. Mulla on niin arvoton olo. On aina ollu ja varmaan tulee aina olemaan...

Toinen päivä

Toinen päivä nestedieetillä, ja oon ollu aika ihmeissäni miten paljon oon jaksanu touhuta tänään vaikka eiliset kalorit jäi tosi vähiin. Oon ollu melkein koko päivän ulkona laittamassa pihaa. Nyt aurinko paistaa takapihalle niin kuumasti että oli pakko tulla sisälle ja laittaa varjon puolelta ikkuna auki. En halua toista auringonpistosta tämän kevään aikana, tai ainakaan nyt kun tuo hampaan monttukin on kipeä ja kurkku vähän tulehtunu.

En ole kattonu painoa, koska pidän edelleen kiinni siitä säännöstä, että käyn vaa'alla kerran viikossa sinä päivänä kun on terapia, eli taas torstaina. Oon tänään juonu osan juotavasta jugurtista, muu ei ole oikeen maistunu. Nyt alkaa olla se aika päivästä kun pitäis syödä... Ei vaan oikeen tee mieli vieläkään. Mulla olis pinaattikeittoa, jugurtteja ja mustikkasosetta, mutta mikään niistä ei tällä hetkellä tunnu maistuvan. Oon ehkä vaan niin väsyny ja touhunnu niin paljon että on vähän nestehukkaa taas... Tai sitten johtuu noista lääkkeistä, kun ne vähentää ruokahalua. Päätä särkee kyllä siihen malliin että paras arvaus on nestehukka. Täytyy koittaa juoda vettä, jos sitten tulis nälkä. En halua syödä väkisin.

Nestedieetti

Tänään heti aamusta revittiin viimenen viisaudenhammas pois. Kesti monta tuntia ennen kun se lakkas vuotamasta verta, nyt enää vaan tihkuu välillä. Mulla ei koskaan tunnu paranevan mitkään haavat, varsinkaan nuo hampaiden poistokuopat. 3 edellisenä kertana puoli päätä on tulehtunu niiden takia, tällä kertaa sain kunnon annoksen antibioottia paikan päällä. En saanu kotiin yhtään. Toivottavasti tuo nyt paranee, tosin luulen että pitää mennä tämän takia vielä näytille vähintään.

Leukaa jomottaa aika ankarasti, ja muutenkin tän tilanteen takia joudun nyt olemaan nestemäisillä ruuilla. Ostin jugurtteja ja pinaattikeittoa. Tietysti myös light colaa ja -jaffaa. Toivottavasti tällä nyt laihtuisin taas jonkun verran. Koitan edelleen pitää kalorit samoissa määrissä kun tähänkin asti. Eilen tosin söin monta ruisleipää, koska tiesin ettei kiinteiden, varsinkaan ruisleivän syömisestä tule nyt vähään aikaan yhtään mitään. Kaupassa oli hankaluuksia valita mitä söisin, kun ei oikeen pää toiminu, heräsin nimittäin jo 5ltä.

Mun pitäis ottaa nyt rauhallisesti muutama päivä, just sen takia ettei tuo haava jatka vuotamista, mutta tänään on ollu niin paljon energiaa että huhhuh. Kävin takapihan metsässä katsomassa käsin puita grilliä varten, ihan vaan huvikseni, pesin pyykkiä ja kävin kylillä kaks eri kertaa, kiertelin vaikka kuinka monta kauppaa. Tuli istutettua kukkasipuleita ruukkuihin itämään ja mitähän kaikkea vielä... Nyt alkaa olla rauhottumisen paikka. Leukaa alkaa nyt tosissaan jomottaa. Huomenna pitäis kuulemma varata ajat kahden hampaan paikkaukseen. Toiseen pitää laittaa pysyvä paikka tän väliaikaisen tilalle.

Toisaalta ihan virkistävää tämä leuan jomotus, koska se vie huomiota pois muista kivuista, mitä on kaikkialla. Joka ikisessä lihaksessa ja nivelessä.

Never good enough

Sain eilen karun muistutuksen siitä, ettei kukaan välitä musta. En ilmeisesti ole kenenkään välittämisen arvoinen. Ehkä sitten kun oon kuolemaisillani, joka valitettavasti on jokapäiväinen taistelu. Mutta eihän sitä kukaan tiedä, kun ei ketään kiinnosta vaikka kuinka siitä puhun. Sain eilen taas hermoromahduksen, kun JK kysy tarviinko kyytiä kauppaan, ja että sillä olis mulle 10e. Mulle kauppareissut vaatii pitkän suunnittelun ja miettimisen. En koskaan ansaitse mitään, eli en sais ostaa mitään. En sais syödä mitään. Enkä pysty syömään. Eikä se sitten edes tullut. Ei se koskaan pidä lupauksiaan mulle. Ei kukaan pidä. Mun yli voi vaan kävellä jatkuvasti, kun en ole minkään arvoinen. Kalorit on pysyny noin 500 paikkeilla.

Oon menettäny uskoni ihmisiin. Mua alkaa vaan itkettää kun edes ajattelen ihmisiä mun elämässä. Kaikki, jotka on välittäny, on nyt joko kuollu tai lopettanu välittämisen. Mulla ei ole enää ketään. Ei ole ollu aikoihin, en vaan ole halunnu uskoa sitä. Oon eläny valheellisessa toivossa. Nyt totuus läjähti päin naamaa, taas kerran, niin kovaa etten jaksanu enää edes itkeä. Mä arvasin ettei se tule. Oon kyllästyny odottamaan. Odotan aina jotain, mutta mikään ei koskaan toteudu. Mä luovutan. Parempi vaan olla yksin syömishäiriöni kanssa. Mieluummin näännyn hengiltä kun jatkan turhaan sen odottamista, että joku välittäis musta yhtään.

Oon aina ollu se, jota ei tarvii huomioida. Se näkymätön. Siihen mun on siis tähdättävä. Kutistun niin pieneks, ettei mua tunnista enää kukaan. Sitten voin olla oikeasti näkymätön.

Kysymyksiä joihin ei ole vastauksia

Eilen oli terapia. Mua heikotti ihan hirveästi ja olin vihanen itelleni painon nousun takia. Hoitaja kyseli kysymyksiä, enkä osannu vastata niistä oikeen mihinkään. Esimerkiksi että millon niiden (MTT:n) pitää puuttua mun syömiseen. Sanoin että en tiedä, kun en näytä vielä sairaalta. Se kysyi, millon mä aion lopettaa. Sanoin etten pysty lopettamaan. Se väitti myös, että olisin joskus sanonu olevani tyytyväinen itteeni jos painaisin suunnilleen niin paljon kun nyt. Mun on hankala ajatella että olisin koskaan voinu tosissani sanoa niin. Koko käynnin ajan oli aika painostava tunnetila.. Niinkun joku tumma painava verho olis ollu koko huoneen päällä.

Hoitaja kysyi, mitä syön. Yritin luetella mitä yleensä syön, mutta kun en osannu oikeen luetella edes sitä, nousin ylös ja avasin jääkaapin. Siellä oli pulloittain limsaa, kurkkua, salaattia ja parsakaali. Hoitaja kysyi, "onko noi limsat lightia?" Vastasin että tietysti. "Tietysti, tyhmä kysymys..." Hoitaja tuumas ja kirjotti jotain vihkoonsa.

Tänään maha on toiminu taas. Ihan hyvä, koska tänään mulla on aikaa juosta vessassa. Mulla on kyllä myös nestehukka, taas... En tajua miksei se mene vaan pois.. Juon kai liikaa colaa.. Yritän juoda vettä, mutta jostain syystä se maistuu ihan hirveältä. Johtuu kai ketoosista, kaiken maku muuttuu, suukin on niin kuiva että huhhuh... En kuitenkaan aio lopettaa. Käytin eilen kiertoilmaisuja, millä sanoin hoitajalle että haluan tiputtaa vielä ainakin 10kg.. Vähintään. Kun nyt sais painon putoamaan seuraavan kymmenen puolelle niin vois ehkä alkaa suunnitella, paljonko lopulta haluan pudottaa. Sanoin kyllä hoitajalle, että todennäköisesti tulen kuolemaan tähän. Mun sydän, maksa tai munuaiset pettää, voin pyörtyä ja lyödä pääni... Mahdollisuuksia on monia. En vaan osaa enää lopettaa.

Vihdoinkin

Mun maha alko vihdoin ja viimein toimimaan tänä aamuna.. Just sinä päivänä kun mulla ei ole aikaa jäädä kotiin ramppaamaan vessassa. Onneks muistin että jos otan vähän liikaa magnesiumia niin maha voi mennä sekasin, joten otin sitten 2 tablettia.

Tänään on ollu sen verran hirveä olo, että päätin tehdä ruuaks keittoa. Porkkanajauhelihasta ja keittojuureksista ym. Laskin joka ikisen kalorin, mitä kattilaan laitoin, ja koko kattila on vaan 1508kcal. Olin ihan äimänä kun laskin kalorit. Kuitenkin viiden litran kattila.. Tämänkin takia rakastan keittoja. Oon aina tykänny keiton mausta, mutta siitä lähtien kun aloin laskemaan kaloreita, keitot on ollut yks turvaruoista.

Nyt vaan mietin, paljonko tuosta keitosta syön.. Voisin syödä huoletta puolet, mutta mun vatsalaukkuun ei taida mahtua niin paljoa. Nyt kun mietin, niin ei todellakaan mahdu läheskään puolia koko keitosta :D

Mun tekis mieli käydä huomennakin vaa'alla... Haluaisin tietää onko paino pudonnu tämän päivän aikana ollenkaan..

Blimp

On kyllä harvinaisen läski ja epäonnistunu olo.. Mä tiedän että jos maha toimis, paino olis pudonnu, mutta en silti oikeen tunnu kestävän sitä että vaaka näytti 200g enemmän kun viime kerralla... En osaa edes selittää miltä tuntui kun näin sen luvun. Hävettää, vihastuttaa ja ällöttää. Oksettaakin. Otin aamulääkkeet tyhjään mahaan, ja ne polttelee ja oksettaa.

Mä vihaan itteäni niin paljon... Vaikka mun polviin sattuukin kun makaan kyljelläni polvet yhdessä, kun oon laihtunu sen verran että luut kolisee yhteen, tunnen olevani niin läski ja hyödytön. Täysin oksettava läskipallo. Kahden viikon näännytys meni hukkaan yhden yöllisen ahmimiskohtauksen takia.. Mulla ei ole edes laksatiiveja millä sais mahan toimimaan... Toivon vaan että kun heräsin sen verran aikasin, syömiseen on niin kauan että ehkä maha menis sekasin kaikesta limsasta.

Mulla on taas nestehukkainen olo, ei kuitenkaan niin paljoa että tuntuis krapulalta, mutta silti vähän. Mun aivoilla on ainakin ongelmia. Vaikea kirjottaa kaikkea mitä ajattelen.. Tänään olis aika sossuun ja terapia, pitäis hakea uus kissakin... Ihan hirveästi tekemistä ja vielä sellasta missä pitää käyttää aivoja ja ymmärtää asioita ja terapiassa puhua ja kertoa ja koittaa avata vaikeita asioita... Eilinen meni siivotessa... Toivoin että paino olis tippunu aamuks kun eilen siivosin koko päivän. Kai se jotain vaikutti, mutta eipä laskenu paino. Oon niin pettyny. Söin eilen varmuuden vuoksi vaan 308kcal. Oli pakko syödä loput porkkanaletut pois ennen kun ne meni pilalle...

Ähh... En osaa edes kuvailla miten turvonnu ja ällöttävä olo mulla on tänään... Vaa'an luvun takia melkein sorruin komeron lattialle itkemään. Oli käännyttävä äkkiä ympäri etten näe sitä musertavaa lukua, puin päälleni ja aloin aamuhommiin. Tänään ja oikeastaan tästä lähtien mun on yritettävä paljon enemmän. En kyllä tiedä miten voisin yrittää enemmän, kun kalorit on pysyny aika hyvin siinä 500-600 paikkeilla yleensä... Ehkä sen takia tulikin se yöllinen kohtaus eikä maha toimi. Mun on jotenkin saatava maha toimimaan mahdollisimman pian.

Night of the binge

Heräsin keskellä yötä siihen että oli ihan hirveä nälkä... Olin ihan zombi ja nousin ylös, menin keittiöön ja söin 2 hapankorppua, leivän ja vegelihiksen eli kasvisversion lihapiirakasta.. Sen väliin laitoin vielä porkkanaletun. Ahmimisen jälkeen menin suoraan nukkumaan. Tää ei ollu ensimmäinen kerta kun näin kävi, oon ennenkin menettäny kontrollin puoliunessa. Viimeyönäkin olin koko ajan puoliunessa kun söin. Menetin kontrollin täysin. Tai en ihan täysin, en syöny tuota enempää, onneks. Tuokin on ihan liikaa. Nyt vaan toivon että maha alkais toimia vihdoin ja viimein. En edes muista millon se olis toiminu viimeks. Eilen suoliston kohdalle mahaan sattu. Mä vaan toivon toivon toivon että tänään tulis jotain ulos. Mulla ei ole edes mitään laksatiiveja.. Huomenna on terapia, eli punnituspäivä. En todellakaan odota vaa'alle nousua innolla, enemmänkin kauhulla.

Tänään ei ole pyörryttäny ihan niin paljoa kun edellisinä päivinä, vaan pari kertaa on pimenny silmissä. Oon koittanu touhuta että viimeyön kalorit kuluis ja toivon samalla että maha alkais toimimaan liikkumisen avulla. En kestä jos huomenna paino on edes samassa kun viimeks.

Vege vai ei?

Oon huomannu että syön entistä vähemmän lihaa koko ajan. Oon ennenkin ollu kasvissyöjä, mutta tällä kertaa valitsen lihan sijasta kasviksia lähinnä kaloreiden takia. Mitä vähemmän, sen parempi. Oon tänään syöny kurkkua, porkkanalettuja ja parsakaalia. Paistoin letut pienellä määrällä öljyä, parsakaalin keitin vedessä. Lisäsin vähän suolaa, koska mua on heikottanu tänään tosi paljon. Ennen kun söin, melkein lähti taju 3-4 kertaa. Silmissä pimeni ja korvissa suhis, en tajua miten pysyin tajuissani tai edes pystyssä... Sitten kun söin, alko oksettaa ja tuli muutenkin huono olo fyysisesti, kun verensokerit ja muut arvot nousi niin korkealle ja nopeesti. Oksetti varmaan sen takia kun söin ison annoksen kerralla. Mahalaukku on kutistunu sen verran että isot annokset alkaa oksettaa.

Huomenna syön varmaan samaa kun tänäänkin. Mun on tehny mieli keittoa jo monta päivää, mutta en osaa päättää millasta keittoa tekisin niin en ole tehny. Plus keiton kaloreita on hankalampi laskea.

Tänään kivut oli heti aamusta ihan hirveät. En pystyny edes kävelemään kunnolla. Mun pitää vieläkin nostaa jalat käsillä sängylle ja sohvalle, välillä jopa alas. Odotan millanen mustelma mun selkään tulee.. Se on ollu ihan järkyttävän kipeä jo pari päivää.

Peilikuva oksettaa edelleen. Mua ällöttää edes ajatella omia läskejäni. Haluan vaan eroon jokaisesta ylimääräisestä sentistä ja kilosta, joka ikisestä grammasta. Oon ihan ihmeissäni, miten kaks niin erilaista ajatusta mun pään sisällä sotii koko ajan. Ja miten mun järki jää aina alakynteen. Mä riskeeraan tietoisesti terveyteni ja koko elämäni, mutta millään muulla ei tunnu olevan enää minkäänlaista arvoa, kun painon pudottamisella, kalorien laskemisella ja kaiken tän salaamisella kaikilta muilta paitsi teiltä jotka luette tätä blogia ja mun hoitajalta. Mun hoitaja ei voi pakottaa mua syömään, eikä saa kertoa kellekään että näännytän itteäni, joten sille voin puhua. Välillä tuntuu ettei sekään ota mua vakavasti ennen kun oon tosi huonona ja laihtunu vielä paljon, paljon enemmän.

Tää on ainoa asia jonka tunnun toisaalta osaavan, mutta toisaalta taas en koskaan ole tarpeeks hyvä edes tässä. Story of my life... En ole koskaan tarpeeks hyvä missään. Oon vaan viallinen.

"Oot laihtunu kyllä ihan hirveästi"

JK oli täällä yötä ja sanoi noin yhdessä vaiheessa. Mun oli sitten syötävä keskellä yötä, ettei se ala epäilemään. En tiedä epäileekö se kuitenkin. Se tietää kyllä millä tavalla mä aina laihdutan. Oli ihan kivaa nukkua samassa huoneessa jonkun kanssa pitkästä aikaa. Ja muutenkin viettää aikaa sen kanssa. En ole tänään syöny vielä mitään, ja JK tyhjenti yöllä mun pakastinta aika hyvin. Eipähän tule ite syötyä niin paljon.

Käytiin tänään kaupoilla ja ostin taas kasveja ja siemeniä. Oli sitten istutettava ruusut isoon ruukkuun ja heiteltävä siemeniä takapihalle. Toivottavasti ne nyt ei sitten kuole. Tosin eipä nuo siemenet kalliita ole. Ostin mukuloitakin, en vielä laita niitä maahan, koska ensin pitää ostaa tai saada jostain multaa kukkapenkkeihin ja jaksaa tunkea pupun ja marsun kakkaa mullan alle. Mä kyllä tuhlasin taas ihan liikaa rahaa. Meni kaikki paria euroa lukuunottamatta. Noh, onneks jääkaappi on täynnä limsoja ja elukoilla on kaikkea tarpeellista vähäks aikaa. Lääkkeisiin ei vaan ole varaa.. Ei kyllä ole hakupäivätkään nyt vielä, vaikka reseptejä on uusittu.

Taas meinaa olla nestehukka. Särkeny päätä koko päivän ja iho on kuiva ja kuumottaa. Oon tainnu juoda liikaa colaa taas. Täytyy muutenkin tähän aikaan vaihtaa kofeiinittomiin juomiin. Viime yönä jäi unet aika vähiin, jos ens yönä sais sitten nukuttua enemmän. Täytyy vaan toivoa ettei selkä ole niin kipeä että haittais unia.. Tulee varmaan mahtavan kokonen mustelma... Seksi on vaarallista :D

Leipä

Oon tänään syöny yhen pienen pienen leivän. Floralla ja 8 siivulla kurkkua. Mulla ei ole nälkä, mutta se johtuu varmaan lääkkeistä. Pitkästä aikaa JK on käymässä, ja se on tällä hetkellä olohuoneen sohvalla. Ite oon makkarissa. Aina on yksinäinen olo. Ens viikolla toinen kaveri/ex tulee ehkä käymään. Pelkään syöväni. Mun ei tee ollenkaan mieli syödä. Onneks.

Mä en halua näyttää mun komeron seinää kenellekään. Mutta toisaalta taas haluaisin että joku huomais etten syö. En kuitenkaan halua mainostaa sitä, koska en halua että kukaan saa tietää ja puuttuu mun syömisiin. Kaikki on ristiriidassa. Haluan vaan että mulla olis joku. Mutta ei ole. Ainoa pysyvä asia mun elämässä on aina ollu syömishäiriö. Ehkä sen takia aina kaadun sen syliin. Tuttu tuo lohtua.

Vihaan itteäni tälläkin hetkellä. Mä tiedän että muut on jo huomannu että oon laihtunu, mutta en vielä tarpeeks. Tarpeeks on vasta sitten kun joudun tyyliin pakkohoitoon syömishäiriön takia. Sen takia mun on laihduttava vielä ihan hirveästi. En edes halua ajatella kuinka paljon, koska sen ajattelu alkaa ahdistaa, koska mä laihdun ihan liian hitaasti. En kuitenkaan voi tehdä enempää. Näännytän itteäni jo niin pahasti etten tiedä selviänkö edes hengissä siihen painoon, mihin haluan.

Why am I doing this

Tänään kyseenalaistin syömishäiriöni pitkästä aikaa tuskissani... Koko päivän on särkeny päätä ihan hirveästi ja heikottanu myös. Yhdessä vaiheessa romahdin sängylle sikiöasentoon, eikä päähän mahtunu muita ajatuksia kun miks teen tätä itelleni, miksen vaan syö normaalisti? Taistelin kyyneliä vastaan kun tajusin etten voi enää lopettaa. En vaan pysty syömään enää normaalisti, olla ajattelematta ruokaa koko ajan. Tämän päivän kalorit jäi taas reilusti alle sen maagisen rajan. Olokin on sen mukainen. Ihan hirveä.

Kuvittelin että vaa'an välttely auttais pitämään häiriön jossain kontrollissa, mutta jossain vaiheessa huomaamattani kontrolli onkin siirtyny minulta häiriölle. Mun unet kärsii, näkö ja koko kroppa muutenkin. Vaikka tänäänkin tuntu siltä että henki lähtee millon tahansa, en pystyny syömään enempää. Ajatuskin tuo viiltävän tuskan sisuksiin. Oon huomaamattani ajautunu siihen tilanteeseen, kun tosissani haluaisin syödä ja kroppakin huutaa ravintoa, mutta en vaan pysty enää menemään edes jääkaapille nälän takia.

Jääkaappi on muutenkin vaaran aluetta. Onneks melkein kaikki mun ruoka on pakastimen puolella, jääkaapissa on vaan kurkkua, rasvaa ja 3 hyllyä täynnä light ja zero limsoja. Jos jään tutkimaan jääkaappia yhtään pidemmäks aikaa kun mitä limsan ottamiseen menee, ahdistus ja pelko syömiseen sortumisesta valtaa mielen ja mulla onkin jääkaapilla 3 vaihtoehtoa: Ota limsa ja lähde pois jääkaapilta, Jää tutkimaan/miettimään/laskemaan kaloreita ja ruokia eli ahdistu entisestään, Tai sorru syömään. Ensimmäistä vaihtoehtoa käytän eniten, toista vaihtoehtoa ehkä kerran tai pari päivässä, kolmatta pelkään enemmän kun kuolemaa ja välttelen kun ruttoa.

Mä tiedän että paino laskee joka päivä, mutta silti vihaan peilikuvaani enemmän ja enemmän joka päivä. Mä olen vaan viallinen. Ainoa selviytymiskeino tuntuu olevan syömisen rajoittaminen. Eikä sekään tunnu olevan koskaan tarpeeksi. Pitäis kai alkaa käymään lääkärissä säännöllisesti verikokeissa... Mun päivittäinen lääkecocktail yhdistettynä syömishäiriön kanssa ei voi olla hyvä tai turvallinen asia. Rintaa puristaa joka päivä enemmän, näkö huononee ja muutenkin on ihan hirveä olo. Mun päässä huutaa ääni joka käskee olla ajattelematta terveyttä ja keskittymään vaan syömättömyyteen. En saa sitä enää hiljennettyä, se kuiskii koko ajan asioita ja määrää kaikesta.

Just keep going...

Kattelin tänään naamaani peilistä ja huomasin että se on ihan pienen untuvakarvan peitossa... Säikähdin vähän, mutta puskin sen tunteen alas niin nopeasti kun pystyin. En saa alkaa pelkäämään nyt. En saa alkaa syömään nyt. Alan vihdoinkin näyttää siltä millanen olo mulla on sisälläpäin, eli aika nuutuneelta ja kuihtuneelta. Itse asiassa mulla on tänään ollu selvästi nestehukkaa.

Heräsin joskus 4 aikoihin siihen että ihoa poltteli ja kutitti. En sitten saanu enää unta, kun olo vaan huononi koko ajan. Päätä alko särkemään ja tuli samanlainen olo kun krapulassa, vaikka en ole alkoholiin koskenutkaan, eli ilmeisesti onnistuin eilen käristämään itteäni auringossa sen verran että sain lievän auringonpistoksen ja poltin ihoni. Polttelee vieläkin, vaikka oon kuinka lätkiny rasvaa naamaan, kaulan alueelle ja käsiin.

Lihas- ja nivelkivut on tänään ollu aikalailla hirveät. Päätäkin särkee nestehukan takia. Pitäis juoda vettä, mutta en taas jostain syystä osaa juoda edes sitä. Colaa vaan niinkun aina, mikä ei todellakaan auta asiaa, koska kofeiini kuivattaa kehoa entisestään. Oon vaan niin väsyny että cola on ainoa millä pysyn hereillä sen verran että pystyn jotain tekemään jos tarvii.. Maha ei kestä edes teetä enää, alkaa heti oksettaa kun juon teetä. Oon varmaan juonu ihan liikaa colaa tai sitten oon tulossa kipeäks, koska mun kurkku on ollu kipeä jo muutaman päivän. Enkä siis tarkota pelkästään kurkkua suun puolella, vaan koko hemmetin ruokatorvea.. Ihan kun olis oksennellu kuukauden putkeen, mitä en ole tehny.. Vaikka välillä on tehny mieli.

Tekis mieli grillata tänäänkin, mutta en taida jaksaa. Jotain on kuitenkin jossain vaiheessa syötävä. Siihen on vielä monta tuntia kun pystyn syömään, mutta ajattelen syömistä koko ajan.. Unissanikin.

Grillikausi avattu

Oon ollu tänään enemmän jalkeilla kun pitkään aikaan ja tehny ihan hirveästi suht raskaita fyysisiä juttuja. Päätin sitten tuossa kuuden aikaan illalla että nyt on hyvä ilta aloittaa grillikausi, koska oon tehny niin paljon, että oon ehkä sen ansainnut. Grillasin kesäkurpitsaa, kurkkua ja tomaattia. Niiden kanssa söin kasvispyöryköitä. Oli tosi hyvää.

Olin koko päivän syömättä, touhusin light colan voimalla iltaan asti. Sitten kun söin, korvissa alko suhisemaan ja pyörrytti kun verensokerit sun muut nous niin nopeasti. Lihaskivutkin rysähti päälle, samoin väsymys. Joka paikka on ihan maitohapoilla ja niska varsinkin on kipeänä, hyvä kun jaksan pitää päätä pystyssä.

Tämäkin päivä alko hirveällä itseinholla ja läskiyden tunteella. Aikalailla unohdin sen kun touhusin, mutta aina kun huilasin, se tuli takasin ja oli taas tehtävä jotain. Nyt oon niin väsynyt etten tiedä onko mulla energiaa ahdistua syömisestä, vaikka kalorit jäikin reilusti alle sen maagisen tuhannen rajan.

En ole vielä sen vertaa tyytyväinen itteeni, että nousisin vaa'alle. Sain ajan hoitajalle taas torstaiksi. Ihan kiva sinänsä, jos sillon vasta käyn vaa'alla, niin pysyy jonkinlainen rutiini painon vahtaamisessa. Kerran viikossa eli torstaiaamuna. Jos syön liikaa, en saa käydä vaa'alla sillä viikolla. On nimittäin paljon pahempaa olla tietämättä tarkkaan, miten huono oon ja oon ollut. Vaaka sanelee mun itsetunnon, mutta vaan yhtenä päivänä viikossa. Jos ramppaan koko ajan vaa'alla, sorrun helpommin syömään liikaa ja lihomaan. Pidän kyllä päiväkirjaa syömisistäni, ja lasken aina kalorit vähän yläkanttiin varmuuden vuoksi.

Empty... Still fat

Oon ollu koko päivän syömättä. Oon juonu vaan light ja zero limsoja.. Colaa ihan liikaa taas vaihteeks. En enää muista mihin asti mun piti olla syömättä.. Eipä sillä ole hirveästi väliä, en pystyis syömään "normaalisti" kuitenkaan.

Kävin tänään kaupoilla. Tokmannilla laarit pursusi halpaa roskaruokaa (=RASVAA) ja Lidlissä käydessä vastaan tuli huumaava vastaleivotun leivän tai jonkun muun sellaisen tuoksu. Se räjähti naamalle kun joku hajupommi. Kävelin suoraan tuon tuoksun ohi vihannesalueelle. Ostin elukoille salaatin kerän ja itelleni kesäkurpitsan, kurkun ja pikkutomaatteja. Tietenkin colaa oli ostettava myös, ja zero orangea. Muut ruoat sain lahjoituksesta. Kasvispyöryköitä, maustamattomia kanasuikaleita ja pieni paketti leipää. Kotona tungin nuo äkkiä kaappeihin omille paikoilleen ja jätin ne sinne.

Nyt mietin, mitä syön tänään, koska oon ihan poikki fyysisesti. lihakset on maitohapoilla, aivot ei toimi kunnolla ja rintaan sattuu. En haluais syödä mitään, mutta tiedän että jossain vaiheessa, valveilla tai unessa, tulee niin hirveä nälkä että vaellan vaikka puoliunessa keittiöön ja syön jotain. Siinä vaiheessa en pysty syömään järkevästi, vaan tungen suuhuni mitä sattuu. Parempi koittaa syödä vähän aikasemmin ja miettiä tarkkaan mitä syön.

Viimeviikon maaginen tuhannen kalorin raja tuntuu olevan liian iso. Ihan liian iso. Yritän taistella sitä halua vastaan, joka käskee syömään paljon vähemmän ja alentamaan tuota rajaa. Peilikuva oksettaa edelleen, tänään jopa tavallista enemmän. Itseinho tuntuu nousevan joka päivä enemmän ja enemmän. Haluaisin käydä vaa'alla, mutta en pysty sallimaan sitä vielä. Vasta sitten kun peili antaa luvan. Ehkä ens viikolla...

Practice makes perfect

Tunsin eilen korventavaa itseinhoa. Olin ihan hyvin syömättä iltaan asti, mutta heräsin yöllä syömän 2 leipää. Aamulla söin palan jotain outoa kuitukuutiota, mikä laittaa mahan toimimaan. Se toimi ihan hyvin, tosin taisin tehdä virheen kun söin maitohappobakteereja. Maha ei ole toiminu sen jälkeen kunnolla.

Tänään masennus ei ole ollu ihan niin paha kun eilen, mutta vihaan peilikuvaani ja jokaista milliä läskiä, joka tuntuu näkyvän nyt kaikkialla. Mua inhottaa ajatuskin omasta kropastani. Haluan olla syömättä, ja oon ollukin tänään.. Toivon vaan etten syö taas illalla tai yöllä.

Mulla olis ollu huomenna terapia, eli olis ollu punnituspäivä, mutta mun hoitaja peru sen ajan. Tuli jotenkin sellanen olo että oon niin kuvottava, enkä tarpeeks tärkeä tai sairas, että mut voi vaan skipata millon huvittaa... En siis käy huomenna vaa'alla. Se on osa rangaistusta siitä kun ahmin ne pari päivää. Tietämättömyys on rangaistus. Mä tiedän epäonnistuneeni, ja sen rangaistus on se, etten saa tietää kuinka pahasti, kuinka hirveä valas olen sen seurauksena. Menen vaan peilin ja syömisten mukaan... Ja peili ei koskaan ole mulle kiltti.

Mun tekee hirveästi mieli tarkistaa paino, mutta pelkkä ajatuskin siitä tuntuu pelottavalta. Se näyttäis kuitenkin taas jotain tähtitieteellisiä lukuja. Pysyn siis tässä epätarkassa, mutta varmassa limbossa.

Binge and suffer

Feidasin pari päivää aikalailla totaalisesti. Mä vaan söin, söin ja söin. Oksettaa edes ajatella koko asiaa. Söin aamullakin, mikä kaivertaa mun sisuksia. En ottanu edes mun lääkkeitä pariin päivään, mikä ahmimisen yhteisvaikutuksesta rysäytti ihan järjettömän masennuksen päälle. Heräsin keskellä yötä siivoamaan ahmimiseni jälkiä ja itkin. Menin takasin nukkumaan ja heräsin 12 aikoihin. Masennus ei ole lähteny nukkumisesta huolimatta. Mua oksettaa, haluan oksentaa, vaikka ei se tässä vaiheessa enää mitään auttais. Haluan vaan kaiken pois mun sisältä mitä oon syöny. En halua syödä enää. Ahdistaa ihan hirveästi muutenkin.

Tuntuu etten osaa tehdä mitään oikein tai tarpeeks hyvin. Inhoan ja vihaan itteäni niin paljon, että se lamauttaa mut melkein kokonaan. Sekin vähä, mitä oon tänään saanu aikaan, on ollu hirveä taistelu, enkä ole tyytyväinen mihinkään mitä oon saanu aikaan. En mitään.

Oon ollu yksinäinen ja ihmisten näkeminen ahdistaa. Välillä kaipaan jotain ihmistä, jolle vois puhua ja viettää aikaa jonkun kanssa.. Sitten taas vihaan itteäni niin paljon että en tunne edes ansaitsevani kenenkään mielenkiintoa. Kaikki ihmiset, joiden kanssa oon tekemisissä, tuntuu joko vaativan tai odottavan multa jotain mihin en kykene, ja osa vaan käyttää mua hyväkseen jollain lailla. Oon pettyny ihmisiin niin monta kertaa, etten enää halua jaksaa uskoa siihen, että kukaan oikeasti välittäis musta.

Mä haluan tällä hetkellä vaan tyhjentää mahani, juoda vettä koko illan, mennä aikasin nukkumaan ja olla syömättä huominen päivä kokonaan. Haluan vaan laihtua ja olla syömättä. Vihaan peilikuvaani ja jokaista läskilöllöä mun kropassa. Haluan sen kaiken vaan pois!