Oon tänään syöny yhen pienen pienen leivän. Floralla ja 8 siivulla kurkkua. Mulla ei ole nälkä, mutta se johtuu varmaan lääkkeistä. Pitkästä aikaa JK on käymässä, ja se on tällä hetkellä olohuoneen sohvalla. Ite oon makkarissa. Aina on yksinäinen olo. Ens viikolla toinen kaveri/ex tulee ehkä käymään. Pelkään syöväni. Mun ei tee ollenkaan mieli syödä. Onneks.
Mä en halua näyttää mun komeron seinää kenellekään. Mutta toisaalta taas haluaisin että joku huomais etten syö. En kuitenkaan halua mainostaa sitä, koska en halua että kukaan saa tietää ja puuttuu mun syömisiin. Kaikki on ristiriidassa. Haluan vaan että mulla olis joku. Mutta ei ole. Ainoa pysyvä asia mun elämässä on aina ollu syömishäiriö. Ehkä sen takia aina kaadun sen syliin. Tuttu tuo lohtua.
Vihaan itteäni tälläkin hetkellä. Mä tiedän että muut on jo huomannu että oon laihtunu, mutta en vielä tarpeeks. Tarpeeks on vasta sitten kun joudun tyyliin pakkohoitoon syömishäiriön takia. Sen takia mun on laihduttava vielä ihan hirveästi. En edes halua ajatella kuinka paljon, koska sen ajattelu alkaa ahdistaa, koska mä laihdun ihan liian hitaasti. En kuitenkaan voi tehdä enempää. Näännytän itteäni jo niin pahasti etten tiedä selviänkö edes hengissä siihen painoon, mihin haluan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti