psykoosi

Oon nyt alle 2 viikon sisään ollu 2 kertaa psykoosissa. Uus lääke lopetettiin, mutta mun tekis mieli alottaa se uudestaan... Oon vaan vieläkin sen verran sekasin päästäni, etten uskalla vielä alottaa ainakaan. Mun paino heittelee suunnilleen yhtä paljon kun mun ajatukset.

Sivuvaikutus: Syömishäiriö

Mun masennuslääkettä on nyt vaihdettu. Ensimmäiset tuskalliset päivät alkaa olla takanapäin, tai ainakin toivon niin. Nukkumisen kanssa on vaikeuksia, samaten syömisen. Mun käy koko ajan vaikeammaks syödä. Se johtuu tuosta uudesta lääkkeestä. Mikään ei maistu. Mikään ei maistu edes samalle kun ennen. Kaikki on vaan samaa mössöä. Mun ei tee mieli syödä edes suklaajäätelöä.

Välillä on pakko syödä jotain, ja se kaikki tuntuu pakotukselta. Juon nykyään aamusta alkuiltaan teetä ja/ tai light colaa, että jaksaisin touhuta jotain. Tämä päivä on menny siivoillessa. Vieläkään ei ole tarpeeks siistiä, mutta oon päättäny, että kun saan viimeset pyykit kuivamaan, lopetan. Jääpähän huomisellekin jotain tekemistä.

Mä en tykkää olla paikallani. Mun tekee koko ajan mieli tehdä jotain, lähteä johonkin, järjestellä jotain... Mitä tahansa, ettei tarviis olla paikallaan koko ajan.

Mun pitäis varmaan miettiä, mitä aion nyt alkaa syömään. Jäätelö, jugurtti, leipä ja ranskalaiset tuntuu menevän alas vaikkei mitään teekään mieli. Pitäis ehkä miettiä, alanko käymään vaa'allakin vai annanko senkin vaan olla rauhassa. En ole käyny vaa'alla aikoihin. Mulla ei ole mitään hajua, paljonko painan. Niin kauan kun vaatteet sopii pääälle, kaikki on ok, mutta mitä isommilta vaatteet tuntuu, sitä parempi olokin.

Välillä tekee mieli vaan hakata päätään seinään...

Liikkunut, silti lihonut

Kävin tänään kaupassa, eli pidin farkkuja jalassa. Ne ei ollut enää niin isot päällä kun viimeks. Oon siis lihonut. Käyn koiran kanssa lenkillä monta kertaa päivässä, mutta oon silti onnistunu lihomaan. Mua inhottaa. Eikä pelkkä lihominen, vaan se, että ostin kaupasta kaikkea muuta, kun mitä piti ostaa. Ostin suklaata, jätskiä ja sipsejä. Söin vähän sipsejä, mutta lopetin aika pian. Söin vähän valkosuklaatakin. En kestäny syödä sitäkään paljoa. Mä en halua lihoa enää yhtään, haluan laihtua taas. Mitä enemmän lihon, sitä enemmän inhoan itteäni.

Oon alkanu juomaan teetä. Parissa päivässä oon saanu aikaan enemmän kun kuukauden aikana. Sokeria pitäis koittaa välttää, mutta siitä on tullu aikalailla välttämätöntä teen kanssa, ainakin aamusin. Muuten mua heikottaa niin että meinaan pyörtyä aamun ekalla lenkillä.

Mun lääkitystä ollaan vaihtamassa pikkuhiljaa. Sertralin jää pikkuhiljaa pois ja tilalle tulee uus lääke, minkä nimeä en jaksa muistaa. Torstaina pitäis ottaa ensimmäinen uus lääke. Oon ollu masentunu jo pidemmän aikaa, mutta tän lääkemuutoksen takia mua ahdistaa entistä enemmän. Mä tiedän että uuden läkkeen myötä tulee se uuden lääkkeen helvetti, millon kaikki pahat olot vaan pahenee, eikä loppua tunnu tulevan, vaikka tiedän että se helpottaa, tai ainakin pitäis helpottaa... Mun kohdalla melkein kaikki vaihtoehdot on jo käyty läpi, eikä ole kovin montaa, mitkä mulle sopis. Nyt vaan toivon että tuosta uudesta ei tule pahoja sivuoireita. Tosin painonlasku olis tervetullut sivuoire...

Oon ollu henkisesti jumissa jo pitemmän aikaa. En ole saanu puhuttua mitään, enkä ole saanu kirjotettua edes päiväkirjaan. Oon kuitenkin yrittäny, vaikken olekaan saanu mitään merkityksellistä ylös. Olin monta viikkoa ilman terapiaa, viime viikolla oli, ja tälläkin viikolla pitäis olla. Mulla on ollu äärimmäisen väkivaltaisia mielitekoja, mutta oon kuitenkin saanu pidettyä itteni sen verran aisoissa, että en ole tappanu ketään, enkä ole satuttanu itteänikään.

Mun pään sisällä pyörii pyörremyrsky, jolta en saa rauhaa edes unissani, vaikka ne olis kuinka kotoisan ja mukavan tuntuisia. Muutama päivä sitten, ja oikeastaan vielä eilenkin, mä en tiennyt, miks olen hengissä, miksen vaan tapa itteäni jo. Mikä mua estäis.. Nyt millään olemassaoloon liittyvillä kysymyksillä ei tunnu olevan enää väliä. Menen vaan päivä kerrallaan. Loputonta toistoa päivästä toiseen, ilman päämäärää tai mitään, minkä kokisin jotenkin erityisen merkitykselliseksi. Edes halu laihtua ei ole niin vahva, että jaksaisin sen eteen tehdä enempää kun nyt teen. Mä kuitenkin käyn lenkillä koiran kanssa monta kertaa päivässä... Mun pitäis vaan syödä vähemmän ja parempaa ruokaa. Ehkä, jos teen kauppalistan valmiiks torstaita varten, ostaisin välillä jotain muutakin kun tyhjiä kaloreita, jotka muuttuu inhottavaks läskiks mun sisällä.

Alan inhota syömistä ja ruokaa ylipäätään...

Vahinkolaihtumus

Mä olen laihtunu vahingossa enemmän kun yrittäessäni. Mä otin koiran, ja sen jälkeen mun paino on vaan pudonnu. Ehkä mä olen käyttäny sitä mun kropalle vähän liikaakin lenkillä, mutta siitä tulee niin hyvä olo, että käyn ihan mielelläni. Mä en ole koskaan hirveästi tykänny lenkkeilystä, mutta kun käyn koiran kanssa takapihan metsässä, niin jotenkin sana 'lenkki' ei kuulosta enää niin pahalta kun ennen.

Oon ollu aika paljon yksin, tosin eilen ja toissapäivänä olin kaverilla. Mulla on ollu taas sellanen kausi, etten ole jaksanu pitää keneenkään yhteyttä, ja oon ollu kai masentunukin. Kämppä on jääny hoitamatta pitkän aikaa, mutta nyt oon noin viikon ajan siivoillu tosi paljon. Oon alkanu taas juomaan colaa ja teetä että jaksan siivota ja hoitaa elukat. Mä annoin mun marsut ja pupun pois, kun niiden häkille ei oikeen ollu tilaa, eikä mulla ole ollu energiaa hoitaa niitä tai tehdä mitään niiden kanssa.

Mun kädet ja jalat on ollu tosi kipeät eilisestä asti. Eilen ja tänään aamulla oli melkein mahdottomuus kävellä. Onneks kivut on alkanu helpottaa kun oon käyny rennoilla kävelyillä tänään ja pessy pyykkiä. Harmi vaan mun pesukoneen vedenpoistopumppu on rikki, niin joudun säätämään sen letkun kanssa joka kerta kun pesen jotain. Pääasia kuitenkin että tulee puhdasta. Innostuin jopa tiskaamaan tuossa joku päivä, en kuitenkaan jaksanu pestä kaikkia, eikä niitä edes saa samaan aikaan kuivauskaappiin...

Terapia on ollu nyt pienellä tauolla, mä en ole kehdannu päästää tänne oikeen ketään, kun on ollu niin likasta. Nyt on onneks aika siistiä. Maanantaina olis taas terapia. Mulla ei taaskaan ole mitään hajua mistä puhuisin. Mun pää on ollu niin jumissa etten ole saanu edes päiväkirjaa kirjotettua.

Mä haluan edelleen laihtua, en vaan ole ihan varma kuinka paljon, ja kuinka pitkälle haluan sen suhteen mennä. Aion kyllä syödä tavallista ruokaa, mutta taidan rajoittaa mun limsan juomista. Huomasin, että heti kun lopetin light limsan juomisen, mun paino on pudonnu paljon nopeammin.

Kuihtumus

Mun paino on vaan jatkanu laskuaan. Ihan hyvä, tosin olisin voinu pärjätä ilman sen yhen mulkeron valehtelua, yhen kultakalan kuolemaa, psykoosia ja luultavasti paljon muutakin, mitä en muista, koska en ole kirjottanu mitään ylös. Pää on ollu todella sekasin, sen verran sekasin, että mun hoitaja lähti karkuun viime terapiassa. Saa nähdä mitä ens kerralla käy.

Oon ollu nyt kipeänä, eli ei ole ollu hirveästi energiaa mihinkään. Tänään on jo vähän parempi olo. Oon edelleen kuihtunu, vaikka kuinka juon vettä.

Väsymys väistyköön

Oon ollu tosi väsyny viime aikoina. Oon nukkunu tosi paljon. Tänään on eka päivä pitkään aikaan kun heräsin oikeasti aamun puolella. Nukahdin eilen illalla ja heräsin yöllä. Olin hetken vielä hereillä ja menin takasin nukkumaan. Herätessä huomasin, että kani on karannu aitauksestaan. Noh, eiköhän se vielä halua sinne takasin kun huomaa, ettei sille ole ruokaa muualla. Vettä on, mutta ei ruokaa.

Tänään olis pestävä sauna ja lisää pyykkiä. Oon vieläkin väsyny, mutta se menee kyllä ohi, kun juon colaa. Ainakin toivon niin. En halua jäädä taas sänkyyn mätänemään.

Psykoosi, itku, synttärit ja dissosiaatio

Ollu aika rankkaa viime aikoina. Oon onneks jatkanu laihtumista. Olin useamman päivän sen verran psykoosissa, että on todella harvoja muistikuvia. Sitten tulikin taas synttärit. Se vuoden masentavin päivä. Sen vietin sängyssä itkien, paitsi illalla, kun kaveri tuli ja toi mulle synttärisavut ja suklaajätskin. Mieliala parani heti, kun poltin pilveä. Sinä yönä näin vähemmän painajaisia, ja heräsin aikasemmin ja pirteämpänä. Meni kuitenkin tähän aamuun asti, että heräsin oikeasti aamun puolella, eli vähän vaille 12. 

Mä romahdin jossain vaiheessa. Ensin aloin itkemään, itkin noin viikon ainakin, sitten tulikin psykoosi, raivokohtaukset ja itsetuho. Muistan miettineeni, miten saisin itteäni estettyä, kun mun tekee mieli joko satuttaa tai tappaa itteni. Keksin keinon, ja onneks se toimi. Tuli myös päivä, kun sain laitettua hoitajalleni viestiä, etten jaksa enää. Että mä en enää pärjää yksin. Se päivä tuli ja meni. Peruin seuraavan terapian.

Joku soitti mun vanhemmat paikalle, kun romahdin vähän ennen synttäreitäni. Noh, ainakin mä lakkasin itkemästä jatkuvasti. Sain nukuttuakin sen jälkeen. Ainoa ongelma oli se, etten jaksanu sen jälkeen tehdä muuta kun nukkua ja maata sängyssä. En saanu mitään aikaan moneen päivään, ja eläimetkin jäi vähemmälle huomiolle. Vaikka niillä olikin kaikkea mitä ne tarvitsi, mulla oli hirveän syyllinen olo, kun en saanu pidettyä parempaa huolta. Nyt kaikilla on herkkuja ym. Onneks tää monen päivän yritys piristyä onnistui.

Oon ollu niin masentunu, etten jaksanu käydä tämän kuun puolella suihkussakaan ennen tätä päivää. Sain itteni ylös, vaikka näinkin taas, edelleen, painajaisia ja taisin herätä kesken painajaisen. Heräämisen salaisuus löytyikin sitten colapullosta. Siivosin, siirsin marsut ja pupun asumaan olkkariin helpommin siivottaviin olosuhteisiin. Sain siivottua aikalailla koko kämpän, ja pesin 3 koneellista pyykkiä. Huomiselle jäi vielä tehtävää, mutta ehkä ihan hyvä niin.

Synttäripäivänä iski sitten viimeistään, en tiiä oliko jo sitä ennen, paha dissosiaatio. Kaikki tuntu tosi vieraalta, enkä saanu oikeen mistään kiinni pään sisällä. En pystyny edes puhumaan. Ajattelin koko päivän kuolemaa. Mä halusin kuolla koko päivän, enkä tajunnu, miks ihmeessä oon vieläkin hengissä.

Paino putos alkuviikosta alemmas kun vuosiin. Se on kuitenkin taas noussu, kun oon syöny tosi paljon. No en oikeasti paljoa, mutta se vaan tuntuu siltä. Mun kroppa on eri muotonen kun ennen, mistä huomaan kyllä, että paino alkaa taas tippumaan, kunhan maha alkaa toimia ja alan ite syömään paremmin. Aion edelleen pudottaa painoa, en ole vieläkään tyytyväinen, vaikka äiti onkin huomannu, ettei mun laihtuminen ole ollu luonnollista. Viime aikoina oon laihtunu paljon enemmän kun pitkään aikaan. Äiti kysy synttäri-iltana, onko syöny, ja mainitsi mun laihtumisesta.. Se taitaa vihdoinkin tajuta, että mulla on ihan oikeasti vaikeuksia syömisen kanssa.

Purge

En ole syöny tänään mitään. Eilenkin söin vasta yöllä. Tänään en halua syödä. Oksensin kuitenkin, vaikkei mahassa ollu muuta kun light limsaa ja teetä. Tuli kuitenkin jotenkin parempi olo hetkeks sen jälkeen. Nyt ei taas ole hyvä olo. Vihaan itteäni edelleen. Katon arpisia käsiäni, ja mietin, miksen vaan ole viiltäny. Mulla ei ole ollu voimia siihen. Mulla ei ole ollu voimia mihinkään pitkään aikaan.

Tänään kuitenkin jaksoin jopa siivota. Makasin ensin sikiöasennossa sängyllä ihan uuvuksissa, ja yhtäkkiä en vaan pystyny enää olemaan paikallani. Myönsin etten jaksa, etten pärjää. Varmaan mun piti sitten todistaa itelleni, että pärjään, että jaksan siivota. Se ei kuitenkaan auttanu. Vihaan itteäni edelleen, enkä osaa antaa itelleni lupaa syödä. Mä en voi.

Mua ahdistaa, että huomenna on vasta sunnuntai. Mun pitäis soittaa taas vaihteeks psykiatrille. En tiedä, myönnänkö sille, etten pärjää. Jos teen sen, mä joudun taas osastolle. Mulla ei ole varaa mennä sinne, eikä mulla ole ketään, jonka hoidettavaks voisin jättää mun elukat. Se palaveri, mikä pidettiin, ei ole auttanu mitään. Päinvastoin, kaikki on vaan pahentunu sen jälkeen. Mä tarviisin apua, mutta mulla ei ole ketään auttamassa. Kukaan ei halua edes yrittää. Kaikki on jo luovuttanu mun suhteen. Mulla ei ole mitään hajua, miks mun poikaystävä edes haluaa olla mun kanssa yhdessä, kun en näe sitä juuri ollenkaan, eikä se halua edes yrittää auttaa mua. Onko väärin, etten usko, että se rakastaa mua? En jaksa uskoa enää muihin ihmisiin, kukaan ei usko muhun, joten miks mun pitäis uskoa muihin?

Mun pää on niin sekasin, etten tiedä enää mitä tekisin. Haluan vaan että tää kaikki menis pois. Ehkä se vaatii sen, että mä menen itse pois. Oon niin väsyny kaikkeen.

Fat, useless, unwanted piece of shit.

Tuollanen on ollu aikalailla olo viimeaikoina. Oon vaan maannu sängyssä enkä ole saanu mitään aikaan. Oon saanu itkukohtauksia joka päivä. Tänäänkin romahdin ensin sängylle, sitten komeroon ja viimesenä makkarin lattialle itkemään jaksamattomuuttani. Oon niin lopussa.. Vihaan itteäni varmaan enemmän kun koskaan ennen, itken peilin edessä, itken sängyssä, itken kavereiden luona salaa, kaikkialla jatkuvasti. Joka ikinen päivä.

Tänään oli taas yhdet suvun juhlat, joihin mua ei kaivattu. Kutsun sain randomisti kaupassa veljen vaimolta. Veli ei sanonu mitään. Poikaystävä ei ymmärtäny, miks ajattelin koko asiaa tänään ja itkin. Se ei kestäny katella mua, kun vaan itkin koko ajan. En ihmettele. En minäkään olis itteni seurassa ellei olis pakko. Joka kerta kun sain kerättyä voimia sen verran, että olisin pyytäny apua, se sano että sen pitää lähteä. En ehtiny sanoa mitään ja kaikki ne voimat mitä olin keränny, vaan hävis. Olin sitten vaan hiljaa. Ja itkin. Sen äiti on musta niin huolissaan että oli soittanu TK:hon tällä viikolla... Aloin vaan miettimään, miksei kukaan muu ole tehny mitään. Mä en ansaitse mitään ilmeisesti muidenkaan mielestä.

Mä en jaksa itkeä jatkuvasti. Mä en jaksa olla yksin, yrittää selvitä yksin. Mä en pysty siihen. Mä en halua syödä enää. Mun rintaa on puristanu koko päivän. Eilisenkin. Pitäis kai alottaa taas kaliumin syöminen... En vaan tiedä haluanko. Mä tiedän, että mun sydän pettää jos en syö joko ruokaa tai kaliumia. Ehkä mä haluan vaan kuolla...

Soita psykiatrille

Laitoin eilen viestiä hoitajalleni etten jaksa enää, että oon koko ajan itsetuhoinen, enkä vaan jaksa. Se kysy sitten tänään että pystynkö soittamaan psykiatrilleni tänään. Vastasin, etten oikeen tiedä, miten se vois mua auttaa, mutta voin soittaa.

Kävin vaa'allakin pitkästä aikaa. x1,4. Läski. Mä ajattelin jo eilen että alotan paaston. Menin sitten ja söin yöllä viimesen suklaajäätelön. Vihaan peilikuvaani. Jos keskityn vaan vihaamaan peilikuvaani, ehkä en koko ajan ajattelis haluani kuolla. Ehkä en ajattelis yksinäisyyttäni niin paljon. Tiedän, että sekin on vaan asioiden välttelyä, mutta parempi kai sekin kun ajatella kuolemaa lamaantuneena sänkyyni koko ajan.

Raja ylitetty, suu kiinni

Olin eilen niin lopussa, etten päässy sängystä ylös. Mun poikaystävä ei halua nähdä mua masentuneena. Se ei halua olla misssään tekemisissä ilmeisesti mun kanssa... Siltä ainakin tuntuu. Se ei aio auttaa mua missään. Mä olen hajottanu itteni auttaessani sitä, sen äitiä ja kavereita, ja sitten kun hajoan siihen stressiin, mut jätetään yksin. Helvetin kiva. Mulla ei ole ketään.

Mä en aio mennä osastolle. Itsemurhariskin raja on ylitetty jo, mutta en aio mennä osastolle

Makaan sängyllä vilttiin kääriytyneenä totaalisen uuvuksissa. Hetken aikaa oli jopa vaikea edes liikkua. On se kyllä vieläkin. Mielen täyttää musertava masennus ja ahdistus itsevihan lisänä.

Mä haluan vaan, että tää olo menis ohi. Mä haluan että tää olo menee pois kokonaan. Tää olo tulee vielä tuhoamaan mut, ellei joku asia muutu. Mä en vaan tiedä mikä auttais. Mulla ei ole hajuakaan.

Mikä on se raja, että meidän pitää laittaa sut sairaalaan?

Mulla oli terapia, ja mun hoitaja oli tosi järkyttyny siitä, missä kunnossa oon. Sanoin, etten jaksa kahta terapiaa samalla viikolla, koska mulle edes päivittäisten asioiden tekeminen on tosi raskasta. Oon vaan romahduksen reunalla.

Ajatteleminen ahdistaa. Kaikki ahdistaa. Enkä minä jaksa sitä.

Oon ollu koko päivän jossain ihme tokkurassa... Mun on kuitenkin ollu pakko tehdä jotain. Mun on pakotettava itteni ylös sängystä. Vihaan itteäni niin hirveästi, en halua edes syödä... Haluan vaan levätä.

B&B

Eilen tuli sitten syötyä ja oksennettua.. Ja syötyä lisää... Tää on taas niitä aamuja, kun tietää, että olis noustava ja tehtävä asioita, mutta sitä vaan makaa sängyssä. Itseaiheutetussa koomassa niin, ettei ajatuskaan liiku.

Väsynyt, ei onnellinen

Oon ollu ihan hirveän väsyny koko päivän, koko viikon ja viime viikon. Olo vaan pahenee, vaikka mitä yrittää. Oon saanu tehtyä asioita, mutta en todellakaan ole tehny tarpeeks. Vihaan itteäni sen takia.

Pää oon tosi sekasin, muisti pätkii tosi pahasti, kirjottaminen on vaikeaa, kaikki on tosi vaikeaa kun on pää niin sekasin. En tiedä kauanko jaksan tällasta... Oon ihan poikki henkisesti ja fyysisesti.

Pettymys ja masennus

Mä odotin koko päivän, vaikka tiesin koko ajan, ettei mitään tapahdu kuitenkaan. Eikä sitten lopulta tapahtunutkaan, enkä tiedä tapahtuuko huomennakaan. Mulla on hylätty olo. Viallinen. Arvoton. Pettynyt.

Mun masennus kiristää otetaan mun kurkulla, eikä mulla ole voimia soittaa apua. Ei edes avata suutani. Mä yritän parhaani mukaan jaksaa ja jaksaa ymmärtää, ajatella muita ja auttaa muita, mutta mulla ei ole ketään, joka auttais mua. Mä olen oman pääni ja oman kotini vanki. En pääse kummastakaan mihinkään. Oon myös mun kasvatuksen ja menneisyyteni vanki. Niitäkään en pääse karkuun. Mä en ole koskaan saanu lupaa valittaa, hakea apua eikä kukaan ole koskaan opettanu mulle, että olisin minkään arvoinen, Mitään.

Mä alan murtua kaiken tän paineen alla, eikä mulla ole ketään tukemassa mua, koska ihmisillä on omatkin asiansa hoidettavana, eikä mun asioilla ole mitään väliä. Mun lääkkeiden tai ravinnonsaannillakaan ei ole mitään väliä. Mä olen olosuhteiden vankina omassa kodissani, joka muuttuu päivä päivältä epätodellisemmaksi, niinkuin minäkin. Todellisuus alkaa hämärtyä.

Couldn't

Jep, tän viikonlopun suunnitelma syödä vähemmän, ei onnistunu. Onnistuin kyllä yhtenä päivänä, mutta eilen ja tänään oon syöny aika normaalisti. Olin kyllä aika ihmeissäni kun sain kullalta tosi pienen näköset housut, ja mä jopa mahdun niihin. Tuntuu jotenkin hullulta kun voi vaan laittaa päälleen mitä huvittaa ja myös ostella aikalailla vapaasti minkä lompakko kestää. Ostin 3 paitaa tällä viikolla.

Mulla on tosi huono omatunto syömisestä. Mä en haluais syödä näin paljoa. Haluan vaan laihtua.

Oon koittanu pitää itteni liikkeellä, tekemässä jotain aikalailla koko ajan. Tänään ompelin vanhoista tilkuista pienen viltin. Ehkä mulle jäi toissayöstä johonkin alitajuntaan jonkinasteinen pesänrakennushalu... Kulta sano että se haluaa lapsia mun kanssa, sitten kun kumpikin siihen pystyy. Se myös halus että tehdään mulle oma huone niille, ja niin me sit tehtiin. Laitettiin yks huone siis ihan uusiks mua varten... Ihana... Se myös vihjas että se haluaa että mä muutan joskus yhteen sen kanssa just sinne niiden wanhalle tilalle. Se nyt on kaikki tosi aikaista ajatella, mutta mulla on nyt oma duunailuhuone siellä, ja siellä on joitain mun tavaroitakin.

Kullalla on tänään lukemispäivä, sillä on huomenna tunteja mitä varten sen on luettava 200 sivua tekstiä. Mä en ikinä lue itteäni insinööriks... :D Ihan liikaa hommaa. Mutta huomenna sit illalla menen varmaan taas sen äidin ja sen luo, täytyy ottaa tuo hammasharja mukaan minkä ostin sinne vietäväks.. Täytyy kai kattoa jos olis jotain vaatteitakin mitä sinne vois viedä, ei tarviis aina ottaa kolmea kassia mukaan kun sinne menee.

Mulla on ollu ikävä kultaa, mutta ei voi mitään, mun on oltava täällä ja sen on oltava siellä. Täytyy vaan tottua. Mulla on ollu viime viikkoina hirveä masennus, mutta nyt se tuntuu jotenkin vähän väistyneen, onneks. Mä vaan toivon että mun ruokahalukin häviäis...

Binge and restrict

Söin eilen ihan liikaa.. Mulla on ollu eilisestä asti ihan hirveä nälkä ja heräsin yölläkin syömään. Eilen mulle laitettiin sydämen seurantalaite rintaan, se on oltava sunnuntaihin asti siitä. Sen remmi on mun vyötärön ympärillä, ja mietin, että voisin alkaa käyttää jatkuvasti jotain vyötäröllä.. Vähän enemmän kontrollia kun huomaa heti jos maha kasvaa, eli syö liikaa.

Alotan tänään taas syömisen rajotuksen.

Kipua, väsymystä ja ruokaongelma

Oon ollu tosi väsyny tänäänkin. Kävin kyllä takapihan metsässä keräämässä pihkaa, ja pääsin kaupoillekin. Mulla kesti tosi kauan että sain kirjotettua kauppalistan. Ostin itelleni aikalailla pelkkiä rehuja. Oli yhtä tuskaa kävellä kaupoilla kun jalat on ihan hirveän kipeät. Piti laittaa nilkkatuet että pystyin kävelemään kunnolla. En edes tajua mistä sain voimat nostella kaikki ostokset paikalleen..

Mulla on ollu jo monta päivää tosi läski olo.. Muutenkin mieliala on menny taas alaspäin. En tiedä mikä nyt oikeen vaivaa, munhan pitäis olla ilonen kun oon nyt yhdessä ihanan ihmisen kanssa.. Ehkä mulla on ikävä sitä tai jotain.. Tai mä oon vaan väsyny.

Väsymys

Nukuin herätyksistä ohi, eli heräsin vasta 1 aikaan. En käyny vielä vaa'alla, koska haluan olla ihan varma että oon laihtunu. Mulla on ihan hirveän läski olo. Mun piti siirtää terapia kun en vaan olis jaksanu. En ole saanu oikeen mitään aikaan... Vähän siivoilin ja laitoin kissojen ruokapaketit valmiiks. Toivottavasti mun äiti tuo pian mun lääkkeet, on ollu aika hirveät kivut taas.

Laihtunut vai kuihtunut?

Mä tunnen kutistuneeni. Edellisen postauksen jälkeen oon syöny banaanin. En ole syöny kunnolla niin kroppa kuivuu. Oon myös valvonu ihan liikaa ja kävin jopa ulkona kävelemässä sen verran että km päähän ja takasin käppäilin, kävin kaverilla. Kotiin tullessa oli jo pimeää! Mä en ole varmaan vuoteen käyny pimeällä yksin ulkona, varsinkaan pimeällä! Ihan outoa. Kyllä vähän pelotti välillä, mutta pidin puukosta kiinni koko matkan niin sain siitä lohtua ja rohkeutta.

Oli ihana viikonloppu. Tosi väsyneitä ollaan oltu koko kaveriporukka kun isoja muutoksia tapahtunu. Mun täytyy huomenna soitella lääkäreihin lääkityksestä ja pyytää labroja. Tänäänkin yhtäkkiä oli äärimmäisen lähellä ettei lentäny yhtäkkiä laatta taas... Maha ei kestä.

Mun oli pakko tulla alkuillasta takasin kotiin kun mun oli pakko imuroida, pestä pyykkiä, siivota elukoiden sotkut, viedä roskat ja pestä lattiat.. Tiesin että väsyn tosi nopeasti. Onneks meni vaan tunti koko hommassa.

Yhdessä

Oijoi... oon nyt toista iltaa ja aamua ollu Hänen seurassa.. on kumpikin ollu ihab poikki kuitenkin kun hirveästi uusia muutoksia, esim ettei nähdä arkipäivinä.. silti koska otettiin meidän tunteet aika salassa muilta, eikä heti tehtykään edes päätöstä ollaanko vai ei, otettiin päivä kerrallaan. Kyllä kannatti. Mä kysyin Häneltä tänään että oonko mä sille ihan Tyttöystävä vai semityttöystävä. Hän sanoi että no tyttöystävä! ^.^

Syöminen on nyt jääny vähemmälle tällä loppuviikolla... viime yönä oksensin ihan yhtäkkiä mahan ihan tyhjäks. :/ yritän syödä mahdollisimman terveellisesti SH:n kanssa vähän väliä enemmän siihen enemmän nojautuen.

Oon tosi väsyny... onneks eilen -> tänään söin vaan banaanin... pitäis yrittää kovemmin muttei ole nälkä...

Läski

Paino x2,3kg. Oon lihonu monta kiloa.... Mä tiesin! Mä tiesin että näin käy heti kun kerrankin syön "normaalisti". T on koittanu opettaa mua syömään, sen mutsilla söin ensin iltapalaa, aamulla aamupalaa, lautasellisen lämmintä ruokaa ja salaattia, minkä jälkeen olin jo ihan ähkyssä, mutta sitten käskettiin syömään vielä tuoretta mustikkapiirakkaa vaniljakermalla... T vaan naureskeli kun ähisin tuskissani mahani kanssa, heitin kyllä itekin läppää siitä. Mua alko väsyttää sen jälkeen ihan hirveesti, ja se kuulemma johtu siitä kun söin kerrankin kunnolla. Oli sitten nukuttava päikkärit. Tuon jälkeen oon yrittäny syödä taas normaalisti, lihovalla tavalla ilmeisesti.

Mulla on jo muutaman päivän ollu hirveän läski olo. Keitin laksatiivista teetä ja oon nyt juonu sitä 2-3 päivää. Toimii, mutta ei tarpeeks hyvin. Mun kivutkin on alkanu pahenemaan taas, koska maanantaina alotettiin uus kipulääke ja panacodia vähennetään nyt pois 5 päivän välein. Tänään on taas vähennettävä yks, koska tänään nostin tuon uuden määrää. Eilen illalla mun oli vaikeaa edes nostaa mun kättä, hengittää ja tehdä yhtään mitään kipujen takia. Tämäkään päivä ei vaikuta yhtään paremmalta. Rintaa puristaa ja kaikkialle sattuu muutenkin.

Oon tehny taas listan kielletyistä ruoka-aineista ja ruoista. Tein listan myös niistä, mitä mun pitää alkaa syömään, ettei mun kroppa petä yhtäkkiä. Lääkitys on tällä hetkellä aika järjetön, joka ikinen päivä ja varsinkin yö on arpapeliä, heräänkö aamulla vai en, koska nuo mun tämänhetkiset yli 10 eri lääkettä on sellasia, jotka on itse asiassa hengenvaarallisia yhdessä. Mun keskushermosto ja lihaksisto saattaa yhtäkkiä päättää että eipä enää toimitakaan, eli hengityslama, sydänkohtaus tai aivoinfarkti voi tulla millon tahansa... Rintarankakin tuntuu olevan taas tulehtunu, eli se saattaa myös mennä yhtäkkiä lukkoon niinkun edellisellä kerrallakin oli uhkana. Mä en mielelläni tukehtuis yhtäkkiä.

Mutta noh, ens viikolla laitetaan sydämen tarkkailumasiina kiinni kolmeks päiväks, jospa ne jotain sit löytäis.. En kyllä tajua miksei ole määrätty enempää labroja... Jokatapauksessa on vaan jatkettava eteenpäin niin kauan kun pystyy, stressaaminen olis pahin asia mitä voin tällä hetkellä ja tässä kunnossa itelleni tehdä. Keskityn syömiseen, tai noh, ainakin siihen, mitä syön ja mihin aikaan. Söin tänään taas banaanin aamupalaks. Se oli ihan hyvää, tuli vähän energiaa. Nyt sitten vihreää teetä ja light sitrus limpparia. Jossain vaiheessa on käytävä kaupassa ostamassa rehuja.

"Me ei tiedetty pysytkö paria päivää hengissä."

Mun psykiatri sano mulle maanantaina noin. Olin kuulemma aiemmin tänä vuonna niin huonona syömishäiriön takia. Nyt mietin taas, mitä mä teen. Söin ruispalan. Siitä tuli ihan hirveä olo. Mä en halua syödä. En jaksais edes pakottaa itteäni syömään. Mä en vaan halua. Mä haluan laihtua. Joo, oon ollu nyt siedettävämmän näkönen jo jonkun aikaa, mutta mä en vaan ole vieläkään tyytyväinen. En tiedä tulenko koskaan olemaan. Mä en vaan tiedä mitä mä nyt teen. Mä en halua taas syödä.

Oon ihan hirveän väsyny. Rintaa puristaa. Mun täytyy mennä alkukuusta TK:hon, ne laittaa mulle sydämen seurantalaitteen 3 päiväks. Tuntuu jotenkin oudolta, että ne antaa mun vaan olla kotona ja systemaattisesti tuhota itteäni näin... Hoitaja käy kerran viikossa, enkä oikeen ymmärrä, mikä tuolla seurantalaitteellakaan on ideana. En muista enää miks se laitetaan. Kyllähän mulla on sydämessä vikaa, mutta en vaan tajua koko tilannetta taas vaihteeks. Ehkä mua ei laiteta sairaalaan, koska oon niin yksin ja mulla on niin paljon eläimiä että kukaan muu ei osais hoitaa niitä kaikkia, eikä mulla ole edes ketään niitä hoitamassa jos lähden pois. Enkä edes halua. Mä en vaan ymmärrä...

Askel eteen, kolme taakse

Maanantaina päätettiin vaihtaa mun särkylääkitys. Tai no ainakin yks niistä. Oon jo syöny niitä maanantaista, toista vähennetään pikkuhiljaa pois ja uutta nostetaan. Oon huomannu, että kaipaan syömättömyyttä. Tänä aamuna ensimmäinen asia minkä tein, oli kerätä 3 tyhjää popcorn pussia sängystä ja heitin ne roskiin. Söin eilen ihan liikaa, ja mulla on aika paska olo siitä. Mä en halua lihoa. Oon kyllä varmaan jo lihonut, en ole käyny vaa'alla pitkään aikaan. Ihan hirveä olo.

Oon myös tapellu flunssapöpöä vastaan. En ole ollu kunnolla kipeenä, mutta joka aamu mulla on kurkku käheänä ja yskittää jonkun verran. En oikeen tajua, miksen voi vaan tulla kunnolla kipeeks, ei kestäis niin kauaa tää rykiminen ja kurkkukipu.

True love is a lie and you should never hope for happiness

Kuten otsikosta voi jo olettaa, mulla ei mene kovin vahvasti tällä hetkellä. Tosin tuo lause ei sinänsä ole hirveän ajankohtainen, ehkä, koska ei ole mitään ihmeellisempää syytä mun masennukselle. Sain sentään luvan tänään mun hoitajalta olla väsynyt. Mun on niin hankala hyväksyä itteäni sellasena kun olen, eli aina kun en saa aikaan niin paljon kun haluaisin, alan ruoskimaan itteäni henkisesti. Mun pitäis kai oppia antamaan itelleni lupa olla välillä väsynyt. Varsinkin kun oon tiputtanu lääkitystäni ihan yhtäkkiä ihan liikaa. Eilinen ja tämä päivä on ollu yhtä pitkittynyttä kidutusta.

Multa puuttuu motivaatio kokonaan. Oon vaan maannu sängyssä ja ollu masentunu, turhautunu ja vittuuntunu. Itteeni ja kaikkeen ympärilläni. En vaan osaa lakata ruoskimasta itteäni vaikka kuinka yritän. Mulla ei ole ollu paino mielessä vähään aikaan, mutta alan pikkuhiljaa inhota taas peilikuvaani.

Oon myös ollu tosi hukassa itteni suhteen muutenkin. Mä olen huolissani itestäni ihan fyysisesti. Sanotaan vaikka näin, että vaikka oonkin jo pienestä asti odottanu vaan huonoja uutisia terveydestäni, alan olla siinä pisteessä, että mun on mietittävä tarkkaan, onko tietyt asiat lopunkin terveyden menettämisen arvoisia. Oon tehny kropalleni hallaa ihan urakalla, minkä seurauksena oon menettäny osan sitä, minkä mielsin joskus olevan "minä" tai ainakin osa sitä. Nyt oon aikalailla hukassa. Mulla on vaan 2 vaihtoehtoa. Joko jatkan samaa rataa ja hukkaan itteni kokonaan, tai lopetan, jolloin lopputulosta on aikalailla mahdoton ennustaa. Oikeastaan se on mahdotonta joka tapauksessa, koska mä en usko pystyväni lopettamaan näiden asioiden tekemistä kumassakaan tapauksessa.

Mulla ei ole mitään hajua, miks tai miten oon nyt tällaseen tilanteeseen joutunu, tai miten pääsen tästä pois. Maanantaina on vihdoinkin mun hoitopalaveri. Mulla ei ole edes hajua miten pääsen sinne.

Hiljaisuus saa aikaan mitä tahansa

Oli kyllä mukava viikonloppu, heti ensimmäisenä yönä kastuin ihan läpimäräks pilkkopimeässä, keskellä soista metsää ilman valoa. :D Okei, mikään ei koskaan mene täysin 100% hyvällä mielellä kun lähden mihinkään, eli joo, ehdin ennen lähtöä viillellä (taas) koska oli niin paha olo itestäni. Tuli sitten myöhemmin itkettyäkin, mutta ei siitä sen enempää. Sitä ei kestäny kovin kauaa. Paljon enemmän tuli naurettua ja ihan vaan oltua. Ensimmäiset yöunet meni seuraavalle päivälle, ja kotiintulo iltaan asti. Kissat ei kuitenkaan ollu mulle vihasia, vaikka ne yleensä suuttuu kun lähden yöks pois. Seuraavan yön vietinkin sitten kotona, eikä se, jonka luona olin, lähteny kotiin, vaan jäi vielä yöks ja naurettiin taas mahat kipeäks. (tapahtui jonkun verran erityisen mukavia asioita, mutta ei niistä sen enempää)

Mulla oli eilen aikalailla henkisesti kuormittava ja taas aivan mahtava päivä. Kuulin että yks mun kaveri joka on ollu yli 2 vuotta pakkohoidossa, pääsee nyt minä päivänä tahansa pois sieltä, eli olin ihan innoissani siitä. Oli terapiakin, ja muistin jopa sanoa kaikki ne asiat, joita mun käskettiin sanoa mun hoitajalle, eli mä haluan pakko-oiretestin ja psykoanalyysin ja niihin liittyen on alettava miettimään mitä mun syömishäiriölle tehdään. Mun hoitaja oli aikalailla järkyttyny kaikesta, mitä sille luin päiväkirjastani, ja siitä miten räjäytin yhtäkkiä sen naamalle sen pommin että NYT. Nyt on se aika kun mä olen tullu siihen pisteeseen, että NYT on saatava mun päätä selvitettyä, eli hyssyttely ja joka viikkoinen kriisinhallinta saa luvan vaihtua siihen että nyt, yli 10 vuoden jälkeen, aletaan ihan oikeasti alettava puhumaan asioista, jotka on vaikeita, ja on alettava muuttamaan mun jokapäiväistä elämää. Nyt on pakko tehdä jotain konkreettista, muuten mä vaan poljen paikallani koko loppuelämäni, kun koko ajan mun mieleen pakkautuu lisää pahoja asioita, joita en saa ulos, koska edellisiäkään ei ole vielä käsitelty MITENKÄÄN.

Mua raivostuttaa sekin, ettei mua tosiaankaan kuunnella. Mun hoitaja ei kommentoinu psykoanalyysin vaatimiseeni mitään, mutta OCD-testistä se ensin sano, ettei sitä tarvita, ettei mulla ole sitä. Mun oli pakko haastaa se ajattelemaan toisin, vakuuttaa se edes siitä, että mä tarviin sen testin ja mun diagnooseja on alettava työstämään, koska edelleen rullataan samoilla diagnooseilla, joilla ei ole mitään tekemistä tällä hetkellä mun pahimpien ongelmien kanssa. Noh, sitten hoitaja olikin sitä mieltä että joo, mulla voikin olla OCD, mutta ei ole mitään testiä siihen. Mä sanoin että on vaikka kuinka monta, vähintäänkin suuntaa antavia. Ja sitten hoitaja olikin sitä mieltä, että on, mutta hän ei ala niitä mulle tekemään, vaan mun piti ite ettiä niitä netistä ja tehdä ne yksin täällä kotona siihen mennessä että meillä on seuraava terapia, eli maanantaina. Tein ainakin 4, ja sain melkein kaikista täydet pisteet. Kaikissa olin pahimmassa luokassa. Laitoin tekstarin hoitajalle, joka ei edes vastannu mulle mitään.

Mun on ihan oikeasti vaikea itekään uskoa, miten typerää porukkaa mua tällä hetkellä on hoitamassa. Ensinnäkään mua ei kuunnella missään asiassa kunnolla, mä en näe mun hoitavia lääkäreitä läheskään niin usein kun pitäis, mulle ei tehdä testejä, jotka määrittäis sen, mitä mun pään sisällä tapahtuu, ja minkä avulla mä edes ite tietäisin, mihin mun pitäis keskittyä ja mitä mun pitäis työstää, edes ALKAA työstämään... Tätä listaa voisin jatkaa niin pitkään että mun sormet ja ranteet räjähtääis, mutta oon nyt tällä hetkellä vielä tyytyväinen siihen, että edes ens viikolle sain 2 aikaa hoitajalle, ja loppukuusta mulla on se palaveri, vihdoin ja viimein. Eihän sitä olekaan yritetty järjestää kun puoli vuotta. Ja mun fyysinen kunto on menny jo niin pahaks, että labrojen mukaan kaikki sisuskalut alkaa kärsiä. Ja hoitaja vielä kysy, miks mun mielestä mun pitäis käydä labroissa vähintään kuukausittain... Oliskohan ehkä siks, että voin tällä menolla KUOLLA MILLON TAHANSA!? Pelkästään sen takia, ettei mun terveyttä valvota, vaikka se vaan pahenee koko ajan!

Huhhuh... Olis koitettava saada unta kohtapuoliin. Mutta tällasta tällä kertaa. :) xP

Kaappaus

Juttelin eilen sen yhden ihmisen kanssa, josta oon nyt viimeaikoina kirjotellu. Se tulee tänään hakemaan mut ensimmäistä kertaa sen luo. Se kuulemma tulee kaappaamaan mut. :D Mua on huvittanu jo eilisestä asti, huvitti sitäkin, miten teinimäisesti me kumpikin käyttäydytään toisiamme kohtaan, tosin ilman mitään draamaa, mutta kumpikin on jotenkin niin innoissaan että se on jo huvittavaa.

Esimerkiks kun tänään pakkasin tavaroita mukaan ja koitin keksiä mitä laitan päälle, laitoin ensin meikkiä ja sitten pesin ne pois. Kävin koko vaatekomeron läpi ainakin 3 kertaa, mutta lopulta päätin vaan laittaa aika perusvaatteet. Vähän korostin kulmakarvoja ja peitin meikkivoiteella ison näpyn mun leuassa. Muuten en meikannu. En edes laittanu meikkivoidetta muualle kasvoille.

Mua jännitti niin paljon että mun kädet täris ihan hulluna, en meinannu saada röökiä käärittyä sen takia. Oli otettava rauhottavia. Nyt oon jo rauhottunu onneks. Odotan vaan että se tulee hakemaan.

Ihan hyvä olo, pitkästä aikaa. Toivottavasti hyvä olo jatkuu koko illan/ yön/ huomiseen. :)

Jalkojen hoitoa ja suunnittelua

Mulla oli tänään taas niin turha olo itestäni, joten laitoin JK:lle viestiä että haluaisin mennä niille hoitamaan ja hieromaan sen äidin jalkoja, kun sillä kerääntyy nestettä jalkoihin niin ettei se pääse kunnolla liikkeelle. Kävin sitten siellä ja tein sille pedikyyrin ja hieroin sen jalkoja ja sääriä parin tunnin ajan. Sain 10e siitä hyvästä vaikka en mitään pyytäny. Mä tiedän että sen äiti on tosi yksinäinen ja turhautunu kun ei pääse liikkeelle, niin käyn siellä ihan mielelläni vaikka vaan hengailemassa.

Kotona ollessa oon sitten taas vaan ollu, miettiny mikä mun elämässä oikeen mättää. Tai mikä minussa mättää. En vaan osaa olla tyytyväinen mihinkään mitä teen. Tuntuu että mun pitäis saada enemmän aikaan ja tehdä paljon asioita. Oon kyllä koittanu nyt olla aktiivisempi ja touhuilla, mutta ei tää olo tunnu lähtevän millään. Kaikki mitä teen tai oon tekemättä, on vaan jotenkin niin väärin. Ehkä mä oon vaan ollu taas liikaa yksin tai jotain. Ainakin oon huomannu olevani yksinäinen.

Mun unirytmi on alkanu menemään taas vähän sekasin, vaikka nyt väsyttääkin jo, mä en kuitenkaan saa unta vielä vähään aikaan.

Oon pessy pyykkiä viime päivinä aika paljon ja katellu erilaisia vaatetyylejä ja noita vaatteita mitä mulla on jo. Mun vaatteet alkaa taas loppua. Kaikki alkaa hajoamaan ja melkein kaikki vaan roikkuu päällä. Mun pitäis ostaa lisää vaatteita, eli sitten kun on taas joskus rahaa niin ei muuta kun kirppiksiä kiertelemään. Talvikin tulossa niin pitää ehkä ostaa talvivaatteitakin pikkuhiljaa. Mulla on tasan yhdet kengät. En vaan enää tiedä oikeen millasista vaatteista tykkään. Oon pitäny jo pitkään aikalailla samoja vaatteita päivästä toiseen, tietysti pessy välillä. Tyyli on kokonaan hukassa taas vaihteeks. Ei ole edes tullu mieleen kiinnittää huomiota omiin vaatteisiin pitkään aikaan. Mulle on riittäny että mun vaatteet on ehjät, ei haise pahalta ja on sen verran ehjät ettei ihoa näy random paikoista kun lähtee joskus ulos. Olis aika alkaa kiinnittää huomiota taas ulkonäköön ehkä.. Jos alkais käymään ihmisten ilmoillakin pikkuhiljaa enemmän. Oon ollu niin paljon yksin kotona että olis saatava jotain muutosta.

Ahdistus

Kävin kaupassa, käytin aikalailla viimeset rahani elukoiden ruokiin ja kissanhiekkaan. Mua on ahdistanu ihan hirveästi siitä lähtien kun se äijä kävi mun oven takana. En ole vieläkään saanu syötyä mitään. Mun on vaikea edes ajatella syömistä. Ahdistus vaan kasvaa koko ajan, ja mitä enemmän ahdistaa, sitä vaikeampi mun on ajatella syömistä. Musta vaan tuntuu niin vahvasti etten ansaitse sitä. En ansaitse mitään taas vaihteeks.

Sain siivottua koko kämpän tänään, mutta silti mulla on niin paska olo itestäni että huhhuh. Musta tuntuu etten hoida mun elukoita tarpeeks hyvin, en tee mitään oikein. Kaikki mitä teen on taas jotenkin väärin. Vaikka noilla onkin kaikkea mitä ne tarvii, mulla on niin paska olo itestäni että se heijastuu taas mun ajatuksissa kaikkeen mun ympärillä.

Mun on tehny mieli itkeä jo eilisestä asti. Kaikki tuntuu taas niin toivottomalta. Mitä kauemmin oon syömättä, sitä huonompi olo mulla on, mä tiedän sen. Mä tiedän että mun olo helpottais jos vaan söisin jotain, mutta mä en tunne ansaitsevani sitä. Mun tekis mieli ottaa niin paljon lääkkeitä että tää olo menis ohi, mutta ei nekään enää toimi kunnolla.

Kai se on vaan otettava jotain ja upotettava ajatukset johonkin muuhun. Toivottavasti tää inhottava olo menee ohi jossain vaiheessa.

Siivouspäivä

Oon tänään siivonnu koko kämpän. Oli kyllä jo aikakin. En ole syöny mitään vielä. Mulla on ristiriitaset tunteet syömisestä. Mä haluan ja en halua syödä. Heräsin taas keskellä yötä syömään leivän ja jäätelön. Mulla on morkkis jo siitäkin. Mä en vaan halua lihoa yhtään. Pelkään sitä. Yritän taas aivopestä itteäni olemaan syömättä. Kaikki tuntuu vaan olevan jotenkin väärin silti. On jotenkin vaikeaa päättää mitä voin syödä ja mitä en.

Edelliseen postaukseen viitaten, olin monta päivää syömättä viime viikon puolella, ja mun lonkkaluut on kyllä muutenkin aika näkyvät muutenkin, mutta sillon kun se eräs ihminen suuteli ja halas mua niin että sen kädet meni kokonaan mun ympäri, mulle tuli niin ihanan pieni olo... Mä haluan sen olon joka päivä. Se koski mun kylkiluita, lonkkia ja jalkoja, ja sen kädet jäi viipyilemään mun luiden kohdalle, ja mä huomasin sillon itekin miten ihania luut on. Mä haluan laihtua niin kauan, että se sanoo että riittää. Se tietää kyllä että mulla on syömishäiriö, mutta se ei sitä haittaa. Kyllä se välillä käskee mua syömään, mutta se tietää että se on mulle vaikeaa.

Asiasta lapioon... Olikohan ihan laillista touhua, äsken joku ukko kävi ovella laskun kanssa, kysy miksen ole maksanu sitä. Alko sitten uhkailemaankin siinä. Sovittiin että 22. päivä jos en ole maksanu niin laittakoon ulosottoon. Ulosotossa nyt on muutenkin jo jotain 20 tonnia... Ei hirveästi kiinnosta. Alko jotenkin vaan ahdistaa. Mä pelkään muutenkin ovikelloa, just tällasten asioiden takia jääny traumat kun random ihmisiä tullu oven taakse huutamaan... Pff.... Mä en kohta ihan oikeasti tiedä mitä mä teen tuon oviongelman kanssa. Pitää pelätä omassa kodissaan kun ihme porukkaa paukuttaa ovea ja haluaa vaan olla rauhassa... Hyvä kun pysyy jotenkuten järjissään muutenkin, toivottavasti.

Noh, jos mun on kerran tuo maksettava ettei random äijät tule ovelle uhkailemaan niin se on sit oltava syömättä loppukuu. Iisi piisi. Ei ole oikeen muuta vaihtoehtoa.

Psykoosi?

Mä olin tuossa jokunen päivä sitten psykoosissa... En ole ihan varma onko se menny vielä kokonaan edes ohi, mutta ainakin muistan, että tapahtui sellanen asia mistä oon haaveillu jo vuosia. Jotenkin se pamahti tapahtumaan samaan aikaan kun oon laihtunu pienemmäks kun aikoihin. Mä haluan siis nyt vaan laihtua taas. Mitä ristiriitaisia ajatuksia syömisestä mulla tällä välillä onkin nyt ollu, tuntuu päätyneen siihen, että mun on jatkettava niin kauan että eräs ihminen sanoo että riittää. Mulla oli niin hyvä olo itestäni, kun se koski mun luita ja vaikutti pitävän niistä ehkä jopa enemmän kun minä.

You know I'm nothing without your love

Olin monta päivää syömättä ja aikalailla nukkumattakin.. Nyt en sitten halua enää syödä mitään. Musta tuntuu etten ansaitse sitä. Mä haluan vaan ihan hirveästi thinspoa naamani eteen ja käsiin hypisteltäväksi, haluan taas täyttää pääni sillä ja vaan upota siihen.

Labra-aamu

Kävin just verikokeissa, tällä kertaa ei otettu kun 6 tai 7 putkea verta. Silti on aika pöhkö olo. Kävin tänään vaa'allakin pitkästä aikaa. x1,2kg. Oon siis lihonu vähäsen. Ei kyllä ollu hirveä yllätys, oon syöny aika paljon leipää viimeaikoina. Noh, ainakin maha on toiminu suht säännöllisesti.

Yks kaveri soitti eilen että haluais tulla tänään käymään, mutta mä en tiedä osaanko mä olla enää ihmisten seurassa. JK kävi eilen, enkä osannu oikeen jutella sillekään. Mä oon vielä kaiken lisäks vähän kipeenä vieläkin, eli en haluais sairastuttaa ketään...

Pff... Väsyttää taas ihan huolella. Johtuu kai osittain siitä että en ole vielä syöny mitään.

Elämän tarkoitus?

Mä mietin eilen elämäni tarkoitusta. Tänä aamuna kun nousin ylös ja raahauduin aamuröökille, huomasin takaoven ulkopuolella linnun maassa. Noh, luontoani noudattaen menin varovasti ulos ja otin linnun käteen. Seurailin sitä vähän aikaa, ja sillä tuntui olevan kovasti sisua pysyä hengissä vaikkei pysynytkään pystyssä. Hain sitten sisältä häkin, laitoin pohjalle sanomalehtiä ja kuivaa heinää ja laitoin linnun sinne. Annoin sille mustikoita ja äsken pari metsämansikkaa ja jätin sen häkkiinsä olemaan rauhassa. Peitin suurimman osan häkkiä ettei se lintu stressaannu liikaa. Oon joutunu kääntämään sen selältään mahalleen ja kyljelleen monta kertaa, kun toinen tuntuu olevan aika pökerryksissä. Mä en kuitenkaan aio antaa periksi ennen kun se on joko niin hyvässä kunnossa että voin päästää sen irti luontoon, tai sitten mun on tosiaan tehtävä sille sellanen kävelytukikärry jonka avulla se pääsee liikkeelle mun lintuna. Kolmas vaihtoehto on se, että se itse päättää että ei jaksa enää.

Toissapäivänä mä mietin mun elämän tarkoitusta myös, ja kun olin hautausmaalla moikkaamassa ystävää, joku ihan tuntematon vanha rouva tuli suoraan mun luo ja sano että hänellä on sisilisko laukussa, eikä ole saanu sitä pois sieltä. Mä sitten nostin liskon varovasti pois laukusta maahan.

Tänään oon vasta miettiny, että ehkä mun on tarkoitus auttaa kaikkia eläimiä, jotka sitä tarvii tai sattumalta sitä tahtomattaankin multa pyytää. Oon jo vuosia kiitelly mun eläimiä siitä, että ne antaa mulle syyn jatkaa sillonkin kun en ite jaksais, mutta en vaan ole tajunnu ajatella, että ehkä mun on tarkoitus olla täällä ja pitää huolta niistä, jotka sitä tarvii. Mä ruokin siilejä ja lintuja ulkona, omia lemmikkejä sisällä, lääkitsen tarvittaessa ja pidän huolta että kaikkea on mitä eläimille tarvitaan.

Eläinkaupan pitäjä on kehottanu mua luovuttamaan mun kalojen suhteen, koska ne on ollu yli puoli vuotta kipeenä, eivätkä lääkityksestä huolimatta tunnu paranevan, mutta mä jatkan lääkitystä niin kauan että kaikki on joko kuollu, tai että ne paranee. Mä en ala lahtaamaan niitä, kun kuitenkin toivoa vielä on. Loisistahan on aina mahdollista päästä eroon, ja se noiden sairaus onkin. Onneks toinen akvaario on terve.

Siivoilin tänään taas marsujen ja pupun aluset ja kissojen laatikot. Samalla pidän silmällä vähän väliä tuota lintua, joka on edelleen takapihalla. Pidän sitä varmaan silmällä ainakin huomiseen asti, en usko että se ainakaan tänään on vielä siinä kunnossa että se pärjäis omillaan.

Eksistentiaalinen paradoksaali kriisi

Eilen oli ihan ok päivä, ja oli tämäkin päivä, kunnes tein taas sen virheen että aloin ajattelemaan omaa elämääni. Se johtaa aina samaan kysymykseen: Miks mä olen vieläkin hengissä? Mä en jaksa enää elää, enkä välttämättä haluakaan. Huomaan nykyään, tai oikeastaan tää olo on ollu mun sisuksissa koko mun elämän ajan, miettiväni, minkä takia mä en vaan ole jo kuollu. En ole löytäny sille mitään järkevää syytä. Oikeastaan kiitos psykoosin, mä en ole välillä edes varma, olenko hengissä. Tai olenko koskaan edes ollut, vai onko kaikki pelkkää unta? Tuntuu ettei missään ole mitään järkeä. Kaikki tuntuu merkityksellisen merkityksettömältä. Mikään tai kukaan ei vaikuta muhun enää juuri mitenkään. Ainoastaan kuolema. Mulla on joku epäterve fiksaatio omaan kuolemaani, oon ajatellu sitä varmaan enemmän kun kukaan kenet tunnen, silti se tuntuu olevan aina liian kaukana. Mä en tiedä edes pelkäänkö sitä vai odotanko sitä jo vähän liiankin paljon. Kuolema tuntuu pakoilevan mua, se on aina liian kaukana, se tuntuu aina vaan lispuvan sormien läpi, just kun oon sen vihdoinkin saamassa kiinni. Ihan niinkun kaikki hyvä, mitä mun elämässä on koskaan ollut. Jos edes on ollu mitään hyvää. En ole siitäkään enää varma. Mä yritän vaan aina saavuttaa jotain, mitä en koskaan saavuta. Niin elämässä kun kuolemassakin. Haluan elää, haluan kuolla. Mutta miksi? Mitä ihmeen hyötyä mun olemassaololla on kenellekään? Ja jos on, niin mitä ja miksi? Ja minkä ihmeen takia mun koko elämä on ollu yhtä paskaa paskan perään, mitä sekään ketään hyödyttää, minkä takia mä edes synnyin? Vai olenko edes syntyny? Onko kukaan?

*Huoh* Mä pyörittelen pääni sisällä omaa pientä universumiani, joka koostuu muistoista, ajatuksista ja asioista joita mun aivot ei edes jaksa muistaa, saati käsitellä. Mä haluan heittää kaiken suoraan roskakoriin, mutta sitten taas haluan ensin selvittää kaiken ennen kun heivaan koko paradoksaalisen maailmankaikkeuden ja päätän, ettei millään ole oikeasti mitään väliä. You're damned if you do, and you're damned if you don't. Either way it's just a waste of time and energy.

Mä en edes tiedä, miks ajattelen näitä asioita niin paljon. Mutta sen kautta mä ymmärrän ja en ymmärrä, miksei kukaan jaksa edes yrittää auttaa mua tai tuhlata energiaansa muhun muutenkaan. Lopulta kaikki hajoaa joka tapauksessa ja unohtuu. Minkä takia mä en vaan vois hävitä yhtäkkiä kuolemaan, minkä takia mä olen kestäny kaiken, mitä mulle on tapahtunu, ja minkä takia mä olen edelleen hengissä, vaikka oon ollu monta kertaa siinä tilanteessa, että mun olis kaiken järjen mukaan pitäny kuolla? Mä haluaisin vaan levätä...

Mässyä ja heikotusta

Ostin eilen ja toissapäivänä suklaata ja tänä aamuna söin viimeset. En ole käyny taas vaa'alla muutamaan päivään. On kuitenkin oudon heikko olo. Duunailin tänään tuon ison akvaarion kimpussa, mutta nyt on niin heikko olo että hyvä kun pysyn tajuissani. Verensokerit kai laskee niin nopeesti että päätä särkee ja kuulo ja näkö kettuilee.

Mun menkat on aikalailla pahasti myöhässä. Ne alko edellisen kerran yli 9 viikkoa sitten. Tein tänään raskaustestin ja se oli onneks negatiivinen, niinkun arvelinkin. En vaan oikeen tajua miksei niitä nyt taas kuulu, vaikka oonkin syöny suht säännöllisesti. Oon syöny e-pillereitäkin, eli pitäis olla säännöllisempi kierto muutenkin. Mutta kun ei niin ei. Ehkä tää johtuu muista lääkkeistä.

Huhhuh, pyörryttää kyllä ihan huolella. Pakko koittaa saada jotain syötyä, juotava jugurtti mulla tuossa on, mutta pitäis vissiin syödä leipääkin. Mun piti eilen illalla syödä kasviksia, mutta ei tehny mieli kaiken suklaan jälkeen. Ja sitten pitikin alkaa nukkumaan. Oon nukkunu ihan hirveästi viime aikoina. Melkein joka yö yli 12 tuntia. Yleensä 15 tuntia. Ihan liikaa, oon yrittäny pitää rytmistä kiinni, mutta se käy vaikeammaks päivä päivältä. Pitäis kai soittaa lääkärille.

Unirytmiä ja muuta

Oon viime päivinä nukkunu ihan hirveesti, meni unirytmi ihan sekasin, heräsin eilen päivällä 2 aikaan ja menin nukkumaan joskus aamuyöstä pakolla, onneks heräsin 10 aikaan aamulla kun oli herätyksiä. Jospa se nyt taas tasottuis.

Oon tänään ollu pään sisällä vähän "all over the place", aamulla masenti, sitten aloin itkemään ja sit päätin että ei nyt helvetti, pakko siivota ja tehdä välillä jotain muutakin kun maata sängyssä. Siivosin sitten koko kämpän ja pesin pyykkiä. Vaihdoin makkarin verhotkin kun sain uudet ihanat retroverhot.

Ihmiset on jopa laitellu tänään viestiä, ihme kyllä. Meni jo siihen pisteeseen asti että alko vituttaa kun koko ajan tuli monelta ihmiseltä viestiä. Siinä vaiheessa aloin siivoamaan, mutta siivottava loppu taas kesken. Nyt on sitten taas sellanen meh olo. Ei oikeen huvita tehä taas mitään. Tai siis huvittais, jos tietäisin mitä tekee mieli tehdä. Äh.

Painosta ei ole mitään hajua taas, liikaa joka tapauksessa. Oon syöny aika paljon leipää. Inhottaa. Mä en halua syödä liikaa.

+600g

No joo, ei ollu yllätys että paino on noussu eilisestä, söin eilen monta leipää ja rehuja. Nukuinkin ihan liikaa, yli 12h. jotain 15 kai. Tää päivä on menny aikalailla horroksessa. Kävin kaupoillakin ihan unisumussa, ostin limsoja ja leipää yms... En kuitenkaan mitään ylimääräistä. Ei mitään, mikä alkais syömisen jälkeen kaduttaa.

Tähän aikaan alkaakin sitten ilmeisesti tulemaan nälkä. En ole vielä päättäny paljonko syön, mutta se mitä syön, on aikalailla tiedossa. Leipää, ehkä jugurttia, ehkä kasviksia. Pitää yrittää tänään mennä taas ihmisten aikoihin nukkumaan... En kyllä tiedä miten se vois onnistua. Alan vasta nyt heräämään. Just sillon kun ei haluais.

Otin tänään taas Arcoxiaa pitkästä aikaa. Olihan se pakko alottaa taas. Kivut alkaa olla sen verran pahana taas että mieluummin heikottaa kun sattuu niin paljon ettei meinaa pystyä kävelemään. Mun pitäis käydä siellä labroissakin niin senkin takia oli alotettava tuo lääke taas.

Meinas iskeä ihan hirveä masennus, kaivoin taas teränkin esille, mutta tuohon se jäi. On niin sekava olo taas ettei tiedä itekään miltä oikeasti tuntuu. Ainakin väsyttää.

Liikaa, liikaa

Oon tehny tänään ihan liikaa kaikkea taas vaihteeks. Onneks en kuitenkaan tehny asioita ahdistuksen takia, vaan koska oli hyvä olo ja piti tosiaankin siivota. Nyt sitten oonkin ihan väsyny. Jossain vaiheessa alko sattumaan joka paikkaan niin oli pakotettava itteni huilaamaan.

Paino oli tänään samassa kun eilenkin. Ihan hyvä, mutta oon syöny tänään enemmän kun viimesten 3 päivän aikana yhteensä. Eli oon juonu jugurttia ja syöny 3 puolikasta ruisleipää. Oli kyllä niin heikko olokin että oli pakko syödä vähän enemmän tänään että jaksoin siivota koko kämppän ja pihan. Nyt sitten vaan väsyttää ihan hirveästi. Tekis mieli alkaa jo nukkumaan, mutta ei vielä voi. Pakko jaksaa vähän myöhempään, en halua sekottaa unirytmiä.

Mietin äsken, pitäiskö mun syödä vielä kasviksia tänään... En ole vielä päättäny. Mä en haluais syödä niin paljon että paino nousee, mutta todennäköisesti se nousee vaikka en söiskään enää. Mun maha tyhjeni niin täysin eilen että luultavasti paino nousee joka tapauksessa.

Piristys

Just kun olin saanu edellisen tekstin kirjotettua, mun oveen koputettiin ja siellä olikin yks mun rakkaimmista kavereista. Se on ollu 3 päivää valveilla ja menossa, niin se tuli tänne että sen olo helpottuis. :) Se sano ettei missään muualla ole tällasta palautuspistettä, missä ei tarvii olla mitään muuta kun on ja niin kun miltä tuntuu. Se oli kyllä ihan paskana, annoin sille särkylääkettä, magnesiumia, juotavaa ja sitten se keitti kahvit ja söi leipää kun tuputin sitä syömään. Sanoin vielä että menee suihkuunkin, kun se oli ihan hikinen kun sillä oli niin paha olo fyysisesti.

Pakko sanoa että omakin olo helpotti ensin heti niin, kun vaan näin sen, että se yhtäkkiä ilmesty oven taakse just sillon kun mua alko ahdistaa, vaikka pelkällä vilkaisulla huomasin että nyt ei ole kaikki hyvin sillä. Sitten helpotti oma olo vielä enemmän kun huomasin että sen olo parani. Äsken se käytti mua kaupassa hakemassa röökiä ja sitten se lähtikin kotiin. Ihan hyvä, oon käskeny sitä huilaamaan ja nukkumaan vähän väliä, ei tollanen valvominen ole hyväks kenellekään. Se oli lähtiessä ihan kun eri ihminen kun tänne tullessa oli. Ressukka makas mun lonkkaa vasten takapihan sohvalla kun oltiin tupakalla, ihan litimärkänä hiestä kun siihen sattu ja oli muutenkin niin paha olo. Äsken se oli taas ihan kunnossa, pirteä, hymyili aidosti ja kiitteli, vaikka sen auttaminen helpotti mun omaakin oloa ihan hirveästi. Hymyilen itekseni tässä koko ajan. :)

Oon tänään juonu yhen jugurtin, mitään muuta ei ole tehny mieli ollenkaan. Ei tehny mieli sitäkään, mutta oli pakko saada jotain ravintoa. Kohtapuoliin pitäis alkaa taas huilaamaan että huomenna jaksaa taas.

Väsymys ja yksinäisyys tuo ahdistuksen

Mua alko vähän aikaa sitten ahdistaa ja masentaa. Tuli taas ihan paska olo itestäni. Oon laitellu viestejä vaikka kenelle, mutta heti kun laitan, ne ihmiset menee vaan offline tai vastaa muutamalla sanalla ja hirveällä viiveellä... Onneks serkku on pitäny seuraa netissä, se tuntuu olevan ainoa jota kiinnostaa jutella mun kanssa. Eipä mulla kyllä hirveesti ole kenellekään asiaa, mikään ei oikeen ole muuttunu kuitenkaan. Oon edelleen yksinäinen, masentunu, ahdistunu yms, mutta tänään mä edes kuitenkin yritän olla positiivisempi. Se on vaan hankalaa kun sataa ja on pidettävä ikkunoita auki kun pyykit kuivuu saunassa. Ulkona sataa taas, eli sieltä tulee tosi kylmää ilmaa. Sehän ei tunnetusti ole muuta kun paha asia, kun kivut pahenee. Varsinkin nyt, kun mun kroppa on niin väsyny ja rasittunu viime päivinä.

2 päivää, -4,1kg

Jep jep... Valvoin toissapäivästä eiliseen yöhön asti. Mä en syöny juuri ollenkaan eli eilisen illan puolella ja viime yönäkin alko maha puskemaan kaikkea pihalle, niin kauan ettei enää tule mitään. Olin viime yönä ja oikeastaan eilisen päivänkin suht psykoosissa unenpuutteen takia. Makasin komeron lattialla, käsistä ja jaloista lähti tunto enkä pystyny liikuttamaan niitä. Onneks JK tuli käymään ja kaato mulle juomista suuhun, suolavettä, jugurttia ja light limsaa. Se hiero mun jalkoja että veri lähti kiertämään, kun tunsin jo miten veri alko pakkautumaan niihin.

Onneks sain aika hyvin nukuttua viime yönä. Muutaman kerran heräsin vessaan ja siihen että hikoilin ihan hulluna. On vieläkin aika väsyny ja rasittunu olo. Silti kuitenkin parempi kun ennen valvomista, mikä on aika outoa. Noh, sainpahan ainakin purettua ajatuksia, tosin nyt on vaan sellanen olo, että mä oon niin paska etten ansaitse minkäänlaista huolenpitoa, vaikka joka päivä meneekin lähinnä vaan selvitessä. Varsinkaan eilisen jälkeen en kyllä ihmettelis jos ei kuuluis kenestäkään mitään vähään aikaan. En olis itekään jaksanu itteäni.

Hmm, taas lähtee käsistä veri.. Täytyy ottaa lääkkeet ja noh, yrittää saada tehtyä jotain, jos edes huilattua sais.

Kipua, mustelmia, ahdistusta ja pettymystä

Oon touhunnu ties kuinka kauan melkeinpä mitä tahansa, ihan vaan ettei kaikki päivät menis hirveän masennuksen kanssa sängyn pohjalla. Joka paikkaan sattuu jatkuva touhuaminen ja kylmä keli.. Mulle on alkanu tulemaan taas mustelmiakin ilman syytä, tai ainakaan en ole huomannu että olisin kolhinu itteäni kaikkialta näin paljon.. Mun pitäis käydä labroissa, siinäkin on vaan se ongelma, että mun pitäis mennä sinne syömättä ja juomatta heti aamusta, mikä tulee olemaan yhtä helvettiä. Meinaa vähän pelottaa etten edes pysty siihen.. Saa nähdä.

Mua on ahdistanu aikalailla 24/7. Oon ollu taas yksinkin pitkän aikaa, mikä masentaa ja ahdistaa vielä enemmän. Mä en osaa edes nukkua enää. Illalla pitää syödä niin paljon lääkkeitä että varmaan kaatuis norsukin, ja sillonkin on vaikea nukahtaa. Sitten mä en vaan pysy unessa. Heräilen yöllä monta kertaa. Viime yönä heräilin moneen eri asiaan, vessahätä, nälkä, muurahaiset ympäri kehoa ja yhdessä vaiheessa heräsin siihen kun olin ihan läpimärkä hiestä.

Mua ärsyttää ihan hirveästi kun oon nyt heräilly yöllä syömään ja oon parina päivänä syöny 2 pihviäkin. Kävin tänään kaupassa ja ostin juotavaa jugurttia, muita juomia ja kinkkua leivän päälle. Ja kurkkua tietenkin. Mutta niin, kaupassa käydessä mulla oli mun farkut jalassa, eikä ne meinannu pysyä mun jalassa ilman vyötä. Ne tuntu yhtäkkiä hirveän väljiltä. En nyt sitten tiedä yhtään oonko laihtunu, lihonu vai pysyny samassa... Voi kyllä olla että kaikki tää touhuaminen on kasvattanu lihaksia ja vähentäny rasvakerrosta. Mä oon oikeastaan ollu jatkuvassa liikkeessä aamusta iltaan jo monta päivää tai viikkoa, en edes muista enää. Oon sekasin päivistä ja muutenkaan en muista mistään mitään.

Mä en ole syöny Arcoxiaa nyt pariin viikkoon, kivut on alkanu pahenemaan ja nyt on alkanu tulemaan puristava tunne rintaan ja mysteerimustelmia. Mä olen syönykin enemmän, en tiiä laskeeko tuo Arcoxia ruokahalua... Voisin huomenna kyllä ottaa sitä taas kokeeks, jos nälkä ja kivut vähenis..

Oon kyllä aika huolissani mun kehosta. Tuntuu että jotain on kyllä vialla kun näitä oireita vaan tulee ja ne pahenee vaan. Pitää odottaa vielä kuukausi sitä palaveria missä mietitään mun lääkitystä uudelleen, kun näillä mä en tunnu pärjäävän kovin hyvin.. Paremmin kun ilman mitään, mutta en mielellään hajottais sisuskalujani näillä myrkyillä... Eikä kyllä psyykkinenkään puoli ole ihan kunnossa... Mun on pakko paeta omaa päätäni täyttämällä kaikki päivät melkeinpä millä tahansa tekemisellä, mikä harhauttaa mun ajatukset muualle itestäni.

Ja lisää touhua

Oon taas tehny jotain koko päivän... Tiskasin jopa mielelläni. Oon siivoillu kämppää ja akvaarioita, pitäis jaksaa pestä taas suodattimet isosta altaasta, mutta on taas sen verran väsyny olo että en kyllä ainakaan nyt jaksa. Jalatkin alkaa olla taas kipeenä kun en oo huilannu...

Mun oli pakko soittaa äidille ja pyytää sitä käymään kaupassa mun puolesta. Typerä olo siitäkin. Mä en tajua miks se on niin vaikeaa pyytää äitiä ostamaan mulle tupakkaa... Se vaan jostain syystä hävettää ihan hirveästi.

Mä en ole vieläkään jaksanu raahautua suihkuun. Tänään ehkä pitäis. En vaan taas tiedä jaksanko. Pitäis pestä se mattokin samalla, pestä pyykkiä ja vaikka mitä.. Ei vaan nyt tällä hetkellä jaksa. Oon kyllä juonu teetä koko päivän mutta silti väsyttää. Mä en haluais väsyä vielä. Jos meen aikasin nukkumaan niin herään kuitenkin aamuyöstä ja sit on pakko syödä, eikä sen jälkeen tiedä taas yhtään saako unta vai ei. Mä en tajua miksen pysty nukkumaan enää koko yötä. herään joka yö vähintään kerran.

Hyvää ja huonoa

Mä onnistuin eilen olemaan syömättä ihan liikaa, söin illalla 2 ruisleipää ja heräsin 4 aikaan yöllä syömään yhen juuresleivän. Sain nukuttua vielä 8 asti. Kävin taas roskiksessa tonkimassa, ja kyllä kannatti, löysin 7 juomalasia ja ihanan koristeellisen lautasen. Vielä pitäis hakea yks hyllylevy kun sellanenkin näky siellä olevan ruuveineen nii vois ottaa talteen ja rakennella elukoille jotain siitä. On pitäny jo pitkän aikaa askarrella eli rakentaa marsuille ja pupulle mökkejä ja tunneleita.

Röökit alkaa olla vähissä, pitäis päästä kauppaan mutta hankala ostaa röökiä kun ei ole rahaa. Täytyy odotella että saan kaverilta 20e.

Väsyttää vieläkin.. Jotenkin typerä olo taas vaihteeks. Tekis mieli tehdä jotain, mutta ei oikeen jaksa.

Parempi vai huonompi?

En oikeen osaa päättää, onko tää päivä ollu hyvä vai huono, oon kyllä touhunnu koko päivän, ja se on ollu mukavaa, kun yleensä se on pakkotouhua. Nyt on sitten ihan tööt, on väsyttäny jo jonkun aikaa. Nyt alkaa sitten pelottaa että syön taas liikaa. Tyhjentäminen ei onnistunu ihan niin hyvin kun toivoin, mutta parempi vähän kun ei ollenkaan. Oon kyllä koittanu juoda teetä niin paljon kun oon pystyny, eli en kovin montaa mukillista. Pitäis varmaan vaihtaa kohta kamomillaan ja laksa-maustetta sekaan jos sais nukahdettua ennen kun ehdin syödä liikaa. :D

Sain jopa viimeset 2 koneessa pestävää mattoa pestyä ja kuivumaan, eli nyt on harjalla/pesurilla pestävät matot enää jäljellä. Ajattelin pestä yhden, pienimmän niistä, samalla kun käyn suihkussa.. Jos vaan joskus jaksan raahautua sinnekin. Pitäis vielä imuroida koko kämppä perusteellisesti, keräillä papanoita laatikkoon pihaa varten ja duunata jonkunlainen akvaariokasvien kasvatusjuttu mihin ei tulis kotiloita tai muutakaan. Valo löytyy kyllä sitä varten jo. Olishan tässä vaikka mitä tekemistä vielä tänäänkin, mutta oon ihan poikki.

Kello on liian vähän, ei pysty vielä yrittää nukkumista, pakko pitää jonkunlainen päivärytmi kohdillaan taas. Pelottaa että tulee syötyä liikaa tai että alkaa ahdistaa ja masentaa niin paljon kun viimeaikoina on iltasin tapahtunu. Toisaalta taas mä voisin periaatteessa alkaa jo huilaamaan kun elukat sun muut on hoidettu, ja oon niin väsyny fyysisesti että kaikkialle sattuu, eli tarviisin tosiaankin lepoa. Ehkä pystyis jopa nukkumaan vähän pidempään kun yleensä, kunhan ei yöllä heräile liikaa... Oon heränny aamuyöstä nälkään viimeaikoina.. :/ Ja sit on ollu pakko syödä. Mä en halua että niin käy taas.

Noh, oonhan mä tänä päivänä ollu kyllä paljon vähemmän ahdistunu ja touhuaminenkin on ollu mukavampaa, eli ainakin tähän asti tää päivä on ollu parempi kun edelliset. Oon kyllä huolissani syömisestä, mutta koitan nyt välttää ahmimista.

Pakkotyhjennys

Mun on ihan pakko tyhjentää tänään niin paljon kun pystyn.. Oon syöny ihan liikaa viimeaikoina. Mun on saatava se kaikki pihalle. Onneks tänään on alkanu maha taas toimimaan heti aamusta. Mua alkaa ahdistaa ihan hirveästi kun edes ajattelen kaikkea mitä oon viimeaikoina syöny. Mä en tiedä oonko lihonu tai paljonko painan, mutta mun on nyt pakko alkaa taas laihtumaan. Ahdistaa.

Siivoaminen alkaa olla jo siinä vaiheessa ettei ole oikeen mitään tehtävää, tai ainahan jotain löytyy, mutta oon siivonnu niin perusteellisesti viimeaikoina että pitää alkaa tekemään pienempiä hommia. Ulkona on aina jotain tekemistä, vois näin aamusta ehkä pestä viimesen maton ja juoda inkivääricayennepippurivihreetä teetä ja sit jos ei maha toimi niin menis ulos touhuamaan jotain.

Onneks alkaa olla ruoka lopussa, ei voi siis paljoa tänään syödäkään. Meinaa väsyttää.

Masennuksen välttely jatkuu

Näin yöllä taas sen verran hirveitä painajaisia että yritin huutaa unissani, heräsin omaan mölinääni. Heti aamusta olikin sitten niin järkyttävä masennus että huhhuh. Päätin että en pysty olemaan siinä tilassa koko päivää, ja tiedän että jossain vaiheessa iltaa se ahdistus tulee taas. Join sitten colaa ja aloin pesemään mattoja, pyykkiä, tiskejä ja tekemään mitä tahansa harhauttaakseni itteäni siitä pahasta olosta. On onnistunu aika hyvin ainakin tähän asti, nyt alkaa vaan taas jalkoihin sattumaan niin on pakko huilata. Yritän olla ajattelematta masennusta ettei se iske taas.

Mulla ei ole mitään hajua mun painosta. En ole käyny vaa'alla moneen päivään. Mulla on kuitenkin sellanen olo että oon lihonu. En kyllä ole hirveästi syöny, mutta jotenkin vaan tuntuu läskiltä.

Yksinäisyys on alkanu tuntua musertavalta. Mä haluaisin joka päivä lähteä johonkin, mutta mä en pysty yksin lähtemään mihinkään, eikä ketään oikeen tunnu kiinnostavan viettää mun kanssa aikaa. Nyt on vielä kuukauden tauko terapiasta, ja psykiatikin on lomalla, eli oon aikalailla yksin tän tuskan kanssa. TK lääkäri soitti mulle eilen, sekin oli huolissaan mun psyykkisestä voinnista. Pitää kuulemma mennä heti päivystykseen jos tuntuu ettei pärjää. Pitäis labroissakin käydä joku aamu, mä vaan odotan että tuo kyynärtaipeen mustelma paranee. En kehtaa mennä sinne ennen sitä.

En tosiaan tiedä mitä tässä kuukauden aikana tulee tapahtumaan, menenkö taas niin huonoks että alan viiltelemään useammin tai jotain.. Mua pelottaa. Oon vielä niin huono soittamaan lääkäriin tms.. JK sano yks päivä, että se on viimeaikoina pelänny että oonko edes hengissä jos musta ei ole kuulunu mitään vähään aikaan...

Touhua touhun perään

Päätin taas että tänään on saatava asioita aikaan. Oon pessy pyykkejä, vaihtanu maton olkkariin ja vaikka mitä.. Kävin kaupassakin, en vaan vieläkään osaa ostaa itelleni ruokaa... Ostin sitten taas light juomia, pari juotavaa juguttia, leipää, kinkkua ja kurkkua. Mun ruokavalio on aikalailla ruisleipää jonka päällä on kinkkua ja kurkkua tai salaattia. Ja limsaa. Paljon limsaa.

Pff... Eilen illalla masenti ihan hirveästi. Viiltelin ensimmäistä kertaa aikoihin. Piti sitten doupata itteni siihen kuntoon että nukahdin. Heräsin keskellä yötä, onneks, koska olin laittanu kattilan liedelle. Onneks ei ollu tullu muuta tuhoa kun kattila taitaa olla entinen. Söin sitten taas yöllä ja jatkoin unia. Mun pitäis kyllä alkaa vähän rajottamaan syömistä.. Tuntuu että oon syöny viimeaikoina ihan liikaa. Mä en vaan halua lihoa yhtään. Tää masennuksen kanssa tappeleminen alkaa tosiaan käydä voimille. Välillä tuntuu että en vaan jaksa enää, mutta sitten on kuitenkin vaan pakko jaksaa. Niin kauan kun jaksan tehdä jotain ja on jotain tekemistä, on ihan ok olo kun ei tarvii ajatella mitään, mutta heti kun tulee hiljanen hetki niin alkaa masentaa ihan hulluna. Eilen ajattelin jopa osastolle menemistä. Mä vaan en viihdy siellä ollenkaan.

Masennus ja päättäväisyys

Aamulla masenti ihan hirveästi. Olin tosi väsynykin, mutta oli pakko käydä apteekissa ja kaupassa. Kotona sitten päätin että nyt riitti, en jaksa olla näin paskalla tuulella koko päivää. Nyt vaan odotan että keksin jotain mitä tekee mieli tehdä. Olohuoneeseen pitäis vaihtaa matto ja vähän pestä lattiaa, mutta ei oikeen ole mattoja.

Maha on onneks ollu ja on edelleen sekasin. En käyny vaa'alla, vaikka peilikuva näyttikin että olisin kutistunu. Noh, eipä ruoka taas maistu muutenkaan niin tuskin tarvii huolehtia...

Typeryyksien typeryys

On kyllä niin typerä olo kun väsyttää ja samalla on tylsää. Ei osaa päättää mitä tekis vai tekiskö mitään. Fyysisestikin on jotenkin outo olo, nälkä ei ainakaan ole mielessä, mutta voi olla että kropalla on nälkä. Ei vaan tee mieli taas mitään. Tää olo on alkanu tulla jo tosi tutuks viimeaikoina, mutta en tosiaan tiedä miten siitä pääsis eroon. Alkaa vähän ärsyttääkin, mutta ei jaksa olla edes ärsyyntyny.

Terapia meni ihan ok, en osannu oikeen puhua mitään sillonkaan tän olon takia. Ajatus ei vaan kulje kunnolla. Rintaa alko puristaa joku aika sitten. Pitäis varmaan syödä jotain. Pelottaa vaan että jos syön, mua alkaa väsyttää vielä enemmän ja sitten nukun ties kuinka kauan ja menee unirytmi sekasin... Kai se on pakko koittaa jotain syödä, toivottavasti tulis parempi olo enkä nukahda.

Pyykkipäivä

Tänään sataa, niin päätin jo eilen että tänään pidän pyykkipäivän. Oon pessy jo yhen koneellisen ja vieny roskat ja siivosin kissojen laatikot. Pyykit on kuivattava saunassa niin meinaa olla taas aika trooppinen ilmasto sisällä.. Avasin pari ikkunaa ettei tule liian kuuma. Meinaa vähän väsyttääkin kun eilen meni nukahtaminen niin myöhään. Heräsin 9 aikaan, mikä on oikeastaan ihan hyvä. Pysyy edes jonkunlainen unirytmi kohdillaan. Juon lasillisen light colaa, jos vähän auttais tähän väsymykseen.

Kipujakin meinaa taas olla, vaikka oon ottanu kahta särkylääkettä, magnesiumia ja lihasrelaksanttia. Kädessäkin on pari isoa kipeetä mustelmaa. Mahakin on jotenkin oudolla tuulella tänään. Ei oikeen tiedä mikä sitä vaivaa. Oon ollu aika paljon syömättä tässä viime päivinä, eilen illalla sitten tuli hirveä nälkä iltalääkkeistä niin söin 3 ruisleipää ja suklaajätskin. En olekaan syöny leipää aikoihin, ehkä se johtuu siitä. Voi olla että tänään tulee rampattua vessassa. Ainakin tekis mieli, tippuis painoa taas vähän. Paino on kuitenkin pysyny alemman kymmenen puolella, eli hyvä.

Phuhhuh. Tänään on terapiakin. Sen jälkeen hoitaja jää lomalle. Pitää yrittää kirjotella päiväkirjaa, muuten en muista yhtään mitä on tapahtunu sillä aikaa kun se on lomalla. On muutenkin meinannu vähän lipsua kirjottelu kun on ollu pää niin jumissa ettei osaa oikeen kirjottaa mistään.

Tänään on kyllä otettava suht rennosti, tullu tosiaan univelkaa viimeaikoina niin alkaa jo huomaamaan kropastakin että tarvii lepoa.

Valvoin...

2 päivää putkeen ja tietty niiden välisen yön. Oli kyllä pitkästä aikaa jopa hyvä olo kun hengailin yhden kaverin kanssa melkein koko sen ajan. Viime yönä sain nukuttua ihan ok, nukahdin illalla 6 aikaan, heräsin 9 aikaan ja tuli yhtäkkiä energiaa, niin siivosin vihdoin ja viimein marsujen aluset. Aloin sitten nukkumaan joskus 1-2 aikaan. Heräsin vähän ennen 9.

Paino oli taas pienemmän kymmenen puolella, joten oli positiivinen "yllätys", tosin se oli odotettavissa, kun ei ole taas ruoka maistunu. Pff.. Pitäis heräillä tässä pikkuhiljaa, käydä suihkussa ja alkaa siivoilemaan. Meinaa vaan paleltaa. Palelti eilenkin. Oon onnistunu pitämään kämpän niin viileänä että välillä paleltaa.

Kun ei maistu

Tänään ei oikeen maistu taas mikään. Söin tosi terveellisen aamupalan, eli suklaajätskituutin. Ei ole oikeen tullu edes mieleen syödä mitään muuta. Ei vaan tee mieli mitään.

Näin taas painajaisia. Outoja, ahdistavia painajaisia. Väsyttää vieläkin vaikka nukuin johonkin 12 asti. Tänään pitäis käydä taas kaupassa. En tiedä mitä ostaisin, ainakin pitää ostaa puutarhaletkua ja liitin. Jaffakin alkaa olla lopussa ja eilinen pasta palo pohjaan, totesin vaan että en olis halunnukaan syödä. Ostin yks päivä keittokinkkua leivän päälle, mutta en ole edes avannu sitä pakettia kun ei tee mieli leipääkään enää yhtään. Ajatuskin kasviksista ällöttää, ja oikeastaan ajatus ruoasta ylipäätään ällöttää. Mä en vaan halua syödä.

Kävin suihkussakin jopa. Toinen kerta viikon sisään. Yleensä oon viimeaikoina käyny ehkä kerran viikossa jos sitäkään. En vaan halua nähdä itteäni alasti. Oksettavaa. Vaatteet tippuu päältä, mutta en ole mihinkään tyytyväinen. Varsinkaan itessäni. Kaikki mussa itessäni on vaan väärin. Oon aina vaan pettyny ja vihanen itelleni, kun en jaksa olla vihanen ja pettyny keneenkään muuhun, vaikka ehkä joskus oliskin aihetta olla. Kaikki kuitenkin kääntyy niinpäin että minussa on vikaa kun joku tekee jotain mikä vaikuttaa muhun negatiivisesti.

Juttelin tänään kuitenkin yhden kaverin kanssa, joka asuu Briteissä ja on ollu nyt yli 2 vuotta mielisairaalassa tahdonvastaisessa "hoidossa". Sille on lääkityksen takia tullu 2-tyypin diabetes ja muutenkin varmaan yhtä helvettiä olla lukkojen takana niin kauan. Mutta oli kiva jutella sen kanssa pitkästä aikaa. Piristi edes vähän. Mua on masentanu viime aikoina muutenkin koko ajan vaan enemmän ja enemmän.

Kaikki mun ympärilläkin tuntuu olevan väärin. Takapihakin on ollu pettymys tänä vuonna, kasvit ei ole lähteny kasvamaan niinkun olisin halunnu. En ole jaksanu ajaa nurmikkoakaan kunnolla. Toisaalta taas oon kasvattanu marsuille ja pupulle tuota mitä tuolla nurmikolla nyt kasvaa, voikukkia, apilaa ja ratamoa heinän seassa. Mä en ole jaksanu pitää kämppääkään siistinä. Pesin eilen pyykkiä, ne on edelleen tuossa korissa suht kuivana, ne oli ulkona kuivumassa. Pitäis taas pestä pyykkiä, lakanat tällä kertaa... Marsujen alusetkin on edelleen vaihtamatta, ja se on vaan VÄÄRIN. Mun on pakko keksiä jostain uudet aluset niille tänään. Pitäis ommella niille tyynyjäkin makoilua varten. Täytettä on, mutta ei kangasta.

Kaikki on vaan niin väärin... Mun pitäis repiä itteni ylös ja alkaa tekemään jotain. Voimat aika vähissä taas vaihteeks.

Ongelma

Mulla on ollu ongelmia ruoan ostamisen kanssa. Oon sitten JK:n painostuksesta ostanu jotain, eli yleensä jotain nopeaa, eli lihapasteijaa tms. Tänään masentaa. Paino oli eilen taas suuremman kymmenen puolella, ei paljoa, mutta liikaa sekin on. Tänään vielä masentaa muutenkin kaiken lisäks, eli ei tee mieli syödä vaikka kuinka heikottais. Koitan siis saada taas jotain aikaan tänään. Tiskitkin lojuu vieläkin keittiössä. En ole jaksanu edes yrittää siivota siellä.

Laitoin pyykit pyörimään. Jos sais edes sen verran tehtyä. Hain jopa postinkin. Koko viikon aikana oli tullu 3 laskua. Heitin kaikki suoraan roskiin. Menköön ulosottoon, ei kiinnosta.

Mä en ole kattonu thinspoa pitkään aikaan. Päivät ja viikot on menny vaan sängyssä maatessa simpsoneita kattoessa tai kuunnellessa. Tänään laitoin sitten thinspoa pyörimään. Mä olen pitäny punasta rannekorua jo monta viikkoa, en ole ottanu sitä pois, kerran melkein otin, mutta laitoin sen takasin paikalleen. Mun on vaan koitettava taas alottaa alusta.

Morkkis-siivousta

Oon viimeaikoina lähinnä vaan maannu sängyssä. Jopa siihen pisteeseen asti, etten ole jaksanu edes kirjottaa päiväkirjaa, ja selän lihakset on niin jumissa että huhhuh. Tänään sitten oli pakko nousta ylös kun päätin eilen että tänään siivoan, niin sain sitten imuroitua, pestyä akvaarioiden suodattimet, vaihdoin isoon akvaan vettä, kastelin kukat, kieputin puutarhaletkut paikalleen, laitoin etukuistille maton, kävin suihkussa ja laitoin pyykit pyörimään. Tiskeihin en jaksanu edes koskea. Mä inhoan tiskaamista. Jospa tässä joku päivä tai jossain vaiheessa jaksais pestä edes osan tiskeistä.

Mun piti juoda koko 1½ litran pullo light colaa että jaksoin tehä yhtään mitään. Nyt sitten tuntuu olevan ihan liikaa energiaa. Tai noh, alkaa pikkuhiljaa energia laskemaan kun otin rauhottavia ja lihasrelaksanttia. Huhhuh... Nyt on kyllä taas pidettävä syömistä silmällä, oon syöny aika holtittomasti, mutta toisaalta taas en ole osannu ostaa itelleni ruokaa, ja sunnuntai ja maanantai meni aikalailla fariinisokeria napostelemalla kun ei ollu muuta ruokaa. Isä toi mulle maanantaina sitten hirveän kasan lihaa, leipää ja jotain suolasia leivonnaisia.

Mä en ole uskaltanu käydä vaa'alla, koska mulla on tosi huono muisti, kun en ole laittanu mitään ylös päiväkirjaan. Mulla ei siis ole mitään hajua, oonko lihonu vai laihtunu. Tuntuu että olisin lihonu. Ehkä siks en olekaan uskaltanu käydä vaa'alla. Nyt on kyllä alettava taas tekemään muutakin kun sängyssä makaamista.. Eli huomisesta lähtien juon colaa aamupalaks, mutta en kyllä niin paljon kun tänään. Koko pullo oli vähän liikaa kyllä.. Nyt on sitten vaikea rauhottua, eli ahdistus tulee myös jossain vaiheessa.

Mun pitäis siivota marsujen aluset, ei vaan ole uusia alusia mitkä laittais noiden tilalle, kun oon joutunu heittämään liian läpikustuja ja -paskottuja alusia roskiin kun ei ole ollu järkeä pestä enää. Elukoille pitäis tilata ruokaakin taas, mutta maksu ei ole vielä menny perille edellisestä tilauksesta niin menee vielä jonkun aikaa että voi tilata taas. Ostin kyllä eilen vaikka mitä kaikille elukoille, kaikille jotain ja pieneen altaaseen ostin albiinomonnisia. Nyt siellä on kahta eri lajia kaloja, siellä oli jo testikaloina kirsikkabarbeja. Nyt on vaan toivottava että pysyvät terveenä. :)

Hengailu- ja mässyilta

JK tuli eilen käymään, ja se toi mukanaan kaikkea hyvää. Ei oltu ihan selvinpäin, joten mä otin sen tuomat herkut kiitollisena vastaan, se oli jopa ostanu mulle valkosuklaalevyn, mihin en ole vielä koskenu, mutta mä kyllä varmaan syön sen jossain vaiheessa. Mä onnistuin vähän hillitsemään itteäni kaiken hyvän kanssa, ja söinkin ihan lihakeittoa nälkääni. En kuitenkaan jaksanu hirveästi välittää siitä, mitä söin, koska JK oli ostanu suurimman osan just mua varten, kun se tietää mun syömishäiriöstä, ja mä tiesin että mitä enemmän syön, sitä iloisempi se on. Ja mä ihan halusinkin syödä popcornia, toffeetuutin ja vähän chilipähkinöitä. Mieltä rauhotti sekin, että JK jäi yöks, ja mun maha oli ihan litteä vielä myöhään illallakin vaikka olin syöny pikkuhiljaa koko päivän. Mua myös heikotti tosi paljon ennen kun aloin syömään. 

Mä askartelin tuossa JK:lle rannekorun, kun mulla on paljon helmiä ja vihdoinkin venyvää "siimaa" just rannekoruja varten. JK meni käymään töissä korjaamassa jonkun koneen, ja lupas tuoda mulle lisää light jaffaa sen jälkeen. Herättiin 10 aikoihin, en ole vielä syöny muuta kun muutaman karkin, mutta päätä särkee ja ihoa kuumottaa sen verran että on varmaan taas nestehukka, eli pitäis kai syödä sitä keittoa taas ja muistaa juoda vähän väliä. Join kyllä yöllä pari lasia vettä ennen kun alettiin nukkumaan ja sitten taas aamulla heti kun heräsin. Sen jälkeen oon juonu mehua ja light jaffaa. 

Eilen tuli huomattua, että jos yks ihminen tulee tänne yöks, täällä tulee olemaan ihan hirveän kuuma. Jätin makkarin ikkunan raolleen yöks, kun täällä oli, ja on vieläkin tosi kuuma. Tuuletinkin tais olla päällä koko yön tuossa eteisessä. Nyt on sitten olkkarissa, kylppärissä ja makkarissa ikkunat auki että tuulettuu ja vähän viilenis ilma, toivottavasti ainakin. 

Tästäkin päivästä tulee varmaan migreenivaarapäivä, kun päätä särki jo herätessä ja aurinko paistaa. Mulla on muutenkin kroonistunu migreeni, mikä tarkottaa sitä, että mun päätä on särkeny jatkuvasti noin 11 vuotta. Oon kuitenkin sen verran tottunu siihen jo, etten edes huomaa sitä yleensä, mutta sillon kun huomaan, mun päähän sattuu ihan hirveästi eikä näkökään ole kovin tarkka. Kohtauksia mulle tulee aika harvoin onneks, mutta aurinkoisina päivinä tulee usein vahva päänsärky ja vähän näköhäiriöitä. Kohtaukset on mulle ihan hirveitä. Sillon lentää laatta eikä kestä yhtään ääntä eikä valoa enkä pysty edes puhumaan. Aurinkoiset päivät mä joudunkin tosi usein viettämään sisällä tai muuten varjossa, ettei tule kohtausta. Tänään nestehukkakin vielä pahentaa oloa niin en tosiaankaan aio ottaa sitä riskiä että saisin kohtauksen auringosta. Täytyy vaan ottaa rauhallisesti ja muistaa juoda paljon ja pysyä varjossa. 

Eläimiä

Ajattelin tehdä päivityksen mun eläimistä. Ihan kaikista ei ole kuvaa, koska kaloja ja hiiriä on aika hankala saada poseeraamaan. :D

Marsut:

Etummaisena Nuusku poikanen vielä, toinen musta, pitkäkarvainen on sen isä Cosmo, ja ruskea pitkäkarvainen on Pörrö, mun uudenvuoden yllärivauva, joka poksahti maailmaan yllätyksenä. :) Nuusku ja Pörrö on tyttöjä, Cosmo niitä vähän paimentaa välillä. 

Hiiret: Laika, Taika ja Tiuku. Niistä ei olekaan kuvaa, kun ovat aikalailla aina piilossa. Laika on mustavalkoinen ja laiha, Taika ja Tiuku on ruskeita, Taikalla on kihara turkki. Nuo ruskeat on ihan hirveän lihavia, en tiedä miks :D 

Kani Popsu: 

Popsu on Miemon kanssa häkissä hengailemassa tässä kuvassa. Popsu on melkein vuoden ikäinen poika, aika arka tyyppi ihmisiä kohtaan, mutta kissojen kanssa se tykkää hengailla olkkarissa ja jopa leikkii niiden kanssa. On oppinut pitämään yhtä tai kahta paikkaa vessanaan, joten sitä pidänkin täällä vapaana. 

Kissat: 

Vieno eli Miemo ^ Tämä vanha rouva on vähän väliä jossain 'jumissa' kun ei pysty hyppäämään enää alas. Miemon sisko on Kleopatra, eli Kleo. Nämä mammat on ollu mun kanssa pennusta asti, kohta jo 9 vuotta. Ihmisillä on vaikeuksia erottaa näitä kahta toisistaan värityksen takia.

Pikkunen:

Pikkunen tuli mulle luultavasti vähän liian nuorena 5 vuotta sitten. Huvittavasti Pikkunen on mun kissoista isoin. Pikkunen käyttäytyy erittäin vauvakissamaisesti, nassuttaa mun peittoa ja vaatteita iltaisin ja tulee aina viereen nukkumaan.. Mamin vauva.

 Nikola Tesla eli Nikola ^. Tämä neiti on nyt noin 2-vuotias. Se pitää huolta uusimmasta lauman jäsenestä, joka on Nikolan sisko/ siskon ja veljentyttö tms, mä sanon niitä vaan siskoiksi, paljon helpompaa. Nikolan sisko on Aini Sofia. Arvioitu ikä on alle vuoden, tarkkaa ikää ei ole tiedossa. Nämä kaksi vääntää painia ja Aini on kaikkialla missä minäkin, utelias välillä ärsyttävyyteen asti, kun tunkee koko ajan tielle :D

Näiden lisäksi on vielä 2 akvaariota, toinen on 350L ja toinen 150L. Niistä on hankala saada kuvia.

"Oot laihtunu"

Olin tänään ihmeellisen sosiaalisella tuulella, ja kävin kolmessa paikassa JK:n kanssa. Kahdessa paikassa, ja JK itekin sano että oon laihtunu ihan hirveästi. Olin vähän ihmeissäni kun kaverin poikaystäväkin kommentoi mun laihtumista ihan ihmeissään, se kun ei oikeastaan koskaan puhu mulle mitään. :D Tuli vähän parempi olo siitä huolimatta, että oon syöny viime päivinä paljon.

Mä oon tänään syöny loput eilen ostamastani suklaajäätelöstä, jota ei ollu paljoa jäljellä. Mun oli myös otettava haukku, pieni haukku, JK:n rullakebabista, koska sen äiti oli ihan vieressä ja käski mua syömään, koska sekin kommentoi mun laihtumista.

Ehkä ihmiset kiinnitti niin paljon huomiota mun laihtumiseen, kun en ole nähny ketään pitkään aikaan, tai ehkä siihen vaikutti se, että mulla oli päällä mun äidin (n. 60v) vanha mekko, joka oli 60-70-luvun tyyliin ommeltu ja aito vintage Marimekko ajalta ennen kun siitä edes tuli Marimekko. Eli periaatteessa tuo mun mekko, jonka sain äidiltä talvella kun tongittiin vintillä vanhempien luona laatikoita ja ihastuin tuohon mekkoon, vaikken vielä mahtunu siihen. Nyt kun mahdun, niin ajattelin tänään laittaa sen päälle kun lähdin kaupoille yms. Pakko myöntää, että vaikka muuten boikotoin 'veri'mekkoa, niin tuosta mekosta olin tosi ylpeä, varsinkin kun kaupassakin vanhempien naisten katseet käänty kun kävelin käytäviä pitkin. Tuo mun mekko on todennäköisesti uniikki, eli melko arvokas, mutta en myis kyllä mistään hinnasta. Varsinkin, kun tuo on niin hyvässä kunnossa, että kaveri oli ihan ihmeissään sen iästä, mutta suurin syy miksen myy sitä, on se, että se on mun äidin vanha mekko, jota se käytti suunnilleen saman ikäisenä kun minä nyt. (En tosin tiedä äidin tarkkaa ikää tai tuon mekon tarkkaa ikää, mutta muistaakseni äiti sano pitäneensä sitä päällä kun odotti mun vanhinta sisarusta, joka on noin 40v.

Vaikka mulla ei nyt tällä hetkellä ole lääkityksen takia nälkä tai oikeammin sanottuna ruokahalua, otin kuitenkin keittolihapaketin sulamaan, koska mun on pitäny tehdä keittoa jo monta päivää, ja nyt päätin että keitto olis hyvä iltapala koko päivän touhuamisen jälkeen. Mä yritän taas huomisesta lähtien muistaa syödä vähemmän ja juoda enemmän, pitää kiinni päivärytmistä ja palata viikon takaiseen elämäntyyliin. Hoitaja ja psykiatri oli huolestunu just mun syömishäiriöstä, ja psykiatri tais määrätä mulle verikokeita muiden syiden muassa syömishäiriön takia. Olin samaa mieltä, että verikokeet olis kyllä paikallaan.

Ahdistus on kiusannu koko päivän, mutta nyt onneks alkaa olla ihan hyvä olo. Sainpahan ainakin jotain tehtyä tänään ja sain ihailevia katseita kaupassa, kun yleensä en halua tulla edes nähdyksi missään häpeän takia, mutta tuon mekon ja kehujen takia oli itsetunto kerrankin kohdillaan. :) On ollu hyvä olo siitäkin, kun siivoilin ja kävin suihkussa taas pitkästä aikaa. Kaiken kaikkiaan vaikka väsyttikin tai on oikeastaan väsyttäny salaa koko päivän, mulla on tällä hetkellä parempi olo kun pitkään aikaan. Mä mietin aamulla vaa'alla käymistä, mutta eilisen mässäilypäivän takia mun maha oli niin turvoksissa etten antanu itelleni lupaa punnita itteäni. Ehkä huomenna sitten taas. Jos uskallan.

Tauko, josta en ole ylpeä

Tässä on menny nyt muutama päivä siitä kun viimeks kirjottelin yhtään mihinkään. Se johtuu siitä, että mä oon vaan syöny ja maannu sängyssä. Eilen sain revittyä itteni sen verran ylös että siivosin keittiöstä mätänevät ruoanjämät pois. Kävin kaupassakin ja ostin vähän kaikenlaista, ja myös söin kaiken pientä määrää jäätelöä ja suklaalevyä lukuunottamatta. Mun maha on ollu ihan jumissa, ja onneks tänään maha on alkanu toimimaan pitkästä aikaa. Eilen ihmettelin, miten oon vaan kutistunu vaikka mitään ei tule pihalle. Mä mahdun nyt yhteen lasten paitaan, minkä ostin joku aika sitten, koska se oli nätti.

Nyt en oikeen tiedä miltä musta pitäis tuntua kun oon vaan tunkenu ruokaa naamaani monta päivää. En ole jaksanu käydä edes suihkussa taas, eli hiukset on aika limaset. Oon myös nukkunu kun tukki. Koko ajan väsyttää. Tänään oon koittanu juoda colaa, jos jaksaisin siivota lisää ja hoitaa eläimiä.. Nekin on jääny vähemmälle huomiolle viime päivinä.

Mä haluan edelleen laihtua ja rajoittaa syömistä, onneks mulla onkin taas ruoka aikalailla lopussa.

Today's lesson: feed your props.

Huomenna onkin sitten hoitajan ja psykiatrin tapaaminen. Täällä mun luona tietenkin, enhän mä pääse täältä mihinkään. Mietityttää jo etukäteen, mitä ne sanoo. Mä en halua osastolle, eikä mua nyt olla kuulemma viime viikon hoitajan käynnin perusteella laittamassakaan.. Jännä kun sitä edellisellä kerralla se heitti ilmoille pakkohoidon. Koittais jo päättää. Sen verran ainakin oon saanu omaa päätäni selvitettyä, että kaikki mun lääkkeet ei sovi yhteen, eli toisin sanottuna mulla on väärä lääkitys. Sitäpaitsi mun masennuslääkkeet ei tunnu toimivan enää.

Eilinen ilta meni aikalailla sängyn pohjalla itkiessä lähinnä omaa avuttomuuttani. Onnistuin syömään leivän ja puolet kasviksista, tosin nekin piti pakottaa alas. Tänä aamuna heräsin jo 7 aikaan, ja oli ihan hirveä nälkä. Oli kyllä eilenkin, mutta mulla oli niin huono olo etten pystyny syömään kunnolla. Noh, aamulla sitten söin 2 makkaraa, tosin osan heitin kissoille kun ne pyöri lattialla vieressä. Mä jaan aina ruokani niiden kanssa, jos syön lihaa, eli aika harvoin nykyään.

Muuten tykkään lelliä eläimiäni herkuilla. Kumma kyllä kellään muulla ei ole paino-ongelmia, kun kahdella hiiristä. Ne on sellasia palleroita, ja sitten yks niistä onkin ihan luikku. Mä annan ruokaa myös pihan elukoille. Eilen illalla kävi pari siiliä ainakin syömässä ruokalautaselta kissanruokaa ja kinkkua. Kissoille ei kinkku maistunut, mutta ulkona pyörii jos jonkunlaista mönkiäistä, niin niille kyllä maistuu kaikki. Eilen näin 2 siiliä takapihalla. Toinen tais olla sama kun viime kesänä, ainakin sillä oli samanlainen tumma pilkku turkissa eli piikeissä. Se on sen verran kesy kaveri, että se kipitteli sohvan ympärillä kun istuin siinä tupakalla. Mä kai ruokin eläimiä herkuilla, kun en voi pitää minkäänlaisia herkkuja itelleni koko kämpässä etten söis niitä. En voi edes kattoa niitä. Mulle tulee aina parempi olo kun annan eläimille jotain hyvää, ihan kun söisin ite.. Sitä on vaikea selittää mutta mä saan jonkunlaista mielihyvää kun näen mun rakkaiden nassuttavan herkkuja.

To eat or not to eat?

Eilisen ahdistus oli sen verran intensiivinen, että mä sitten menin ja ahmin. Heräsin jopa keskellä yötä syömään pellillisen kaurakeksiä. Eilisen syömiset ahdisti jo muutenkin. Tänään en ole syöny vielä mitään, vaikka mun olis pitäny syödä leipä jo tunti sitten. Otin kyllä yhden sulamaan, mutta en ole vaan saanu raahauduttua keittiöön ja syömään sitä. Mä tiedän, että mun maha tyhjenis nopeammin jos vaan söisin taas niinkun aina tähän asti, mutta tänään mä en vaan ole jaksanu vaivautua. Mua alkaa heikottaa ja päätäkin on särkeny koko päivän, eli mun pitäis kyllä syödä se, ja illemmalla vielä kasvikset ja ehkä vielä toinen puoli leivästä.

Tällä hetkellä kaikki tuntuu liialta. Mä en ansaitse mitään. Vihaan itteäni niin paljon... Mä tunnen, miten mun läskit löllyy kaikkialla, vaikka samaan aikaan mun luiden kohdilla on mustelmia pelkästään nukkumisesta, kun ne kolisee yhteen ja mun sänky taitaa olla aika kova.. Mun selkä vaan ei kestä liian pehmeitä sänkyjä, joten tän on oltavakin kova. En vaan oikeen pidä siitä että lonkat on kipeät ja mustelmilla, kun vahingossa onnistun vähän väliä kolauttamaan niitä käsilläni.

Mun maha on menny jumiin aamun jälkeen, eli olis aika syödä se leipä että jotain tulis taas ulos.. Oon vaan niin järjettömän pettyny itteeni kun menin eilen syömään niin paljon, ja vielä mitä mä söin... Itseviha alkaa hipoa huippulukemia taas vaihteeks. Päässä pyörii...

Kaikki sun pelkosi kaatuu sun päällesi...

Eilen mä näin huolestuttavan tuttuja merkkejä mun toisessa siskontytössä. Niinkun olisin astunu ajassa taaksepäin omaan lapsuuteeni. Siihen aikaan, kun asiat alko sattumaan ja kaikki oli pelottavaa ja tuntui pahalta, vaikken ymmärtänyt tääysin, miksi. Sen vanhemmat huuti sille, ja tyttö meni autoon penkkien alle piiloon ja lukitsi ovet, itki siellä. Ja isä huuti vieressä. Mun oli pakko mennä sanomaan jotain. Se tyttö ei pystyny itkultaan edes kattomaan mua paria vilkaisua enempää, ja mä sanoin, että tiedän, miten siihen sattuu. Juttelin sille vähän aikaa, ja kysyin, haluaako se olla vielä hetken yksin, se nyökkäsi. Sanoin, että se saa olla hetken rauhassa ja kun on siihen valmis, tulee vaan reippaasti ulos autosta ja muiden seuraan, koska kukaan ei halua että se satuttaa itteään yksin omilla ajatuksillaan siellä penkkien välissä itkien, koska kaikki me rakastetaan sitä, ja halutaan että sillä on hyvä olla. Vähän ajan päästä se sitten tulikin ulos, ja kehuin, miten hienosti se oli tehty. Se hymyili mulle.

Oon niin huolissani siitä, oon aina ollut, koska sen äiti on ihan hirveä päällepäsmäri ja draamaqueen ja avoimesti haukkuu lapsiaan. Mä tiedän että se kyllä rakastaa niitä ja harrastaa paljon niiden kanssa, mutta se tyttö on sen perheen ainoa tyttö, ja on 'toinen äiti' pienemmille sisaruksilleen, joista pienin on vasta oppinu kävelemään. Mä en usko, että se pystyy puhumaan avoimesti kenellekään ihan kaikesta. Se on syrjään vetäytyvä, niinkun minäkin olin, ja kun se ilmaisee pahaa oloaan esim. linnoittautumalla autoon penkkien alle itkemään ja saa huudot siitä(kin), mä näen niin paljon omaa käyttäytymistäni siinä. Mäkin menin piiloon, olin yksin, enkä pystyny puhumaan kenellekään mistään tai ilmaisemaan pahaa oloani, koska sain aina huudot kun tein niin. Sain selkäänikin.

Mä itken, kun kirjotan tätä, koska mä en tosiaankaan halua, että se tyttö jatkaa mun jalanjäljissä ja on lopulta samassa tilanteessa kun minä. Se on mun pahin pelko. Ja eilen mä näin sen osittain tapahtuvan mun silmien edessä. Sillä erotuksella, että kukaan ei tullu koskaan sanomaan mulle niitä asioita, jotka eilen sanoin sille tytölle. Kukaan muu ei näkyny huomaavan sen omaa hätää ja pahaa oloa. Mun oli pakko tehdä jotain, mutta tiedän, ettei sen paha olo ole yhdellä puuttumisella selvinny. Tiedän, että sillä on vieläkin pinnan alla paha olla, eikä ketään, kenelle puhua, koska se ei itsekään ymmärrä kaikkea, miksi sillä on niin paha olla.

Mä en tiedä mitä tehdä.. Mä haluan auttaa sitä, en vaan tiedä miten. Syytän itteäni osittain siitäkin. Aika isolta osalta.

Valmistautuminen

Tunnin päästä pitäis lähteä. Mä olen vaihtanu vaatteita ja pakannu mukaan vaikka mitä, en varmaan edes tarvii puoliakaan kaikesta mitä oon pakannu, mutta noh, onpahan kuitenkin. Mua hävettää mun koko ulkonäkö ja olemus, mä en haluais että kukaan näkee mut, mutta mä olen niin tottunu tähän jokavuotiseen rituaaliin että mun on vaan pakko mennä sinne. Otin jopa pari rasiaa mukaan, otan niihin ruokaa kissoille ja naapurille. En aio ite syödä mitään, mitä tuon kotiin.

Oon keränny myös kukkia. Osa on juhannuskimppua varten ja osa menee mun kissan haudalle. Mä olen ihan poikki jo nyt, mutta ei voi mitään, on vaan jaksettava vääntää naama edes johonkin muuhun kun tuskan irvistykseen, pelkästään lasten takia. Niitä on siellä 7. Mun päivänsäde eli veljen tyttö on kuulemma jossain muualla tänä vuonna, eli sekin tekee tästä päivästä vaikeamman, koska mun muut sisarukset ei halua mua niiden lasten lähelle, vaikka en ikinä vois tehdä mitään pahaa niille. Pelkkä mun olemassaolo tuntuu olevan pahaks niille, mutta lasten takia mä en voi vaan luovuttaa ja kuolla, koska mä muistan sen niin hyvin miten hirveää on menettää joku niin nuorena. Ja vielä itsemurhan kautta. Mä piilottelen mun arpisia käsiä ja jalkoja lasten takia, koska mä en halua olla niille esimerkkinä. Jos joku niistä alkaa tekemään samaa kun mä olen tehny, se on mun syytä. Mä tiedän sen.

Päänsärky, väsymys, kivut ja juhannus

Menin eilen lupaamaan että perinteisesti menen mökille viettämään juhannusta. Mun päätä on särkeny ihan hulluna jo eilisestä asti ja nyt vielä väsyttääkin. Oon niin heikkona tänään etten tiedä, meneekö taas koko päivä eristäytyneenä mökin makuuhuoneeseen peittojen alle. Mä tiedän jo etukäteen ettei suurin osa mun perheestä halua mua sinne, niin en itsekään enää tiedä pitäiskö mun edes yrittää olla osa mun perheen elämää. Noh, otan taas kameran mukaan ja olen näkymätön, niinkun aina.

Ahdistaa

Mua ahdistaa, koska mun piti lähteä kaupoille kesken tyhjentämisen, joten en ole saanu niin paljon ulos kun halusin. Nyt tosin kun oon ollu taas kotona, mä en halua että kukaan häiritsee mua, en halua vastata edes puhelimeen tai mitään. Mä en syöny mun iltapäivän leipää, koska mä en ansaitse sitä, en halua sitä, en pystyny syömään sitä. Puolen tunnin päästä pitäis syödä kasvikset, mutta en tiedä pystynkö siihenkään vielä.

Oon vaan tyhjentäny ja juonu laksatiivista teetä koko tän ajan kun oon ollu kotona, äsken vaihdoin kamomillaan koska mulla oli ihan liikaa energiaa. On vieläkin. Mä vaan haluan kaiken ulos ja äkkiä.

Mua ahdistaa huominen. Mun pitää lähteä mökille viettämään juhannusta, ja siellä on ihan hirveästi ruokia, joita mä en pysty syömään. Mä en halua syödä mitään siellä. Mua ahdistaa jo etukäteen, koska mä en tiedä miten mä pystyn olemaan syömättä liikaa. Tai miten voin piilottaa sen lapsilta, etten syö. Mun on pakko syödä jotain siellä, mutta en yhtään tiedä mitä mä siellä syön. Haluan sieltä varmaan vaan äkkkiä takasin kotiin. Oon kuitenkin niin ulkopuolinen siellä muutenkin. Mä haluan mennä sinne, mutta toisaalta taas en. Mun rutiini menee sekasin sen takia, ja sen takia kaupassakin käyminen on vaikeaa. Mä haluan vaan olla yksin ja tehdä mitä haluan.

Mua ahdistaa etukäteen sekin, kun ylihuomenna varmaan JK tulee käymään ja pitäis grillata ja taas on se paine syödä. Mä haluan että se toteutuu, koska oon odottanu koko kevään sitä että joku tulis grillaamaan että voisin polttaaa roskia pois, mutta sekin vaan ahdistaa nykyään. Mä haluan vaan tehdä mitä mä haluan... Eli uppoutua sairauteen.

Purge

Mä söin eilen illalla ihan liikaa. Tänään siis pitää tyhjentää niin paljon kun ehtii ennen kun on lähettävä kauppaan. Eli siis teetä kehiin. JK anto mulle eilen pussin sipsiä, ja nyt se on roskiksessa. Söin siitä osan eilen. Ja paistoin varmaan taas keksejä ja 2 makkaraa uunissa... Söin ne kaikki. Onneks maha on alkanu toimia heti aamusta.

w8,7

Jes, oon onnistunu taas tiputtamaan painoa. Oon ollu huolissani laihtumisesta viime päivinä, koska mun maha ei ole toiminu kunnolla. Ilmeisesti mä kuitenkin vaan jatkan kutistumista. Koko eilinen päivä meni niin sekavassa olossa että huhhuh, en sitten tänään ottanu sitä uutta lääkettä ettei kaikki päivät mene niin tokkurassa etten tajua mistään mitään.