Keep calm, keep calm...

Ruoka ei oo vieläkään maistunu. Sain sentään soitettua lääkärille, joka määräs diapameja. Nyt pitäis vaan hommata jostain sitä rahaa.. Yritin soittaa äitille, mutta se löi luurin korvaan. Varmaan kiire töissä. Käyn pyytämässä sitä rahaa kun saan kyydin keskustaan. Onneks nuo ei ole kalliita lääkkeitä..

Mun käsiä alkaa paleltaa, vaikka on huppari päällä. Tuntuu hyvältä. Maha on kutistunu ihan kiitettävästi. Sekin tuntuu hyvältä. Mua heikottaa. Se tuntuu myös hyvältä. Edelleen ainoat asiat mitkä tuntuu pahalta, on se että failasin sen terapian kanssa, tää väsymys, ja siitä johtuva paniikkiherkkyys. Niin ja sydänoireet, mutta nekin johtuu valvomisesta.

Äiti soittikin takasin, ja ihme kyllä se oli hyvällä tuulella ja suostu maksamaan mun lääkkeen. Jes. Nyt vaan odottelis että kaveri pääsee töistä ja päästään liikkeelle. Syön niitä pameja heti kun saan ne, mä en kestä tätä hermoilua. En sentään ole itkeny, vaikka lähellä on ollu. Ehkä tää syömättömyys on auttanu siihenkin. Ei oo ainakaan syyllinen olo syömisestä. Nautin nälästä ja sen tuomista oireista.

Mä selviän ehkä sittenkin...