perjantai 4. joulukuuta 2015

Happy

Tänään oli ehkä paras terapia ikinä.. Saatiin selvitettyä paljon asioita mm. mun isäsuhteesta. Kaikki alkaa pikkuhiljaa selviämään mulle itelleni, vihdoin ja viimein. Mun mieli ei ole enää sekavaa mössöä, nyt tiedän syyt asioille mitä oon tehnyt viimeisten vuosien aikana.

Hoitaja ei onneks kysynyt syömisestä mitään, ja olin tosi helpottunut kun ei tarvinnu valehdella. Mun nukkumisesta ja sydämestä se oli huolissaan, mutta tiistaina on tapaaminen lääkärin ja hoitajan kanssa, niin sovittiin että jutellaan sitten unilääkkeistä ja tilanteesta muutenkin. Ne tulee varmaan käymään sillon täällä, kun mä en saa kyytiä toimistolle sillon, isä ei pysty käyttämään mua siellä, eikä muutkaan, koska kaikki jolla on auto, on töissä siihen aikaan. Onneks on tuo kotikäynnin mahdollisuus.

Sovin just Nuuskun kanssa että mennään tiistaina joulushoppailemaan, kun se pääsee töistä :) Pääsen vihdoinkin ostamaan sen peilin! Tämän päivän kauppareissulta jäi sen verran ylimääräistä rahaa, että voin hyvällä omallatunnolla ostaa sen. Ehkä myös housut. Täytyy vähän laskeskella rahoja ennen shoppailua. Onnistuin säästämään muutaman euron, kun ostin 6-päkin kissanruokaa ja 4kg säkin kissanraksuja. Ostin itelleni jugurttia, colaa ja suolapähkinöitä. Musta vähän tuntuu että mä en tule niitä paljoa syömään...

Mun ei tee yhtään mieli syödä, mikä on tosi outoa. Mulla ei ole päiviin ollu yhtään nälkä. Tässä kuussa ostan ruokaa itelleni vaan sen verran mitä arvioin viikon aikana syöväni, enkä yhtään enempää kerralla. Ennen oon ostanut niin paljon kun on ollut varaa, enkä oo suunnitellut ollenkaan syömisiäni. Tästä lähtien käyn kaupassa kerran viikossa, ja lasken tarkkaan paljonko rahaa menee ja mihinkin, ja paljonko jää jäljelle. Laskeskelin että tässä kuussa mulla on vielä rahaa noin 269e. Se vaikuttaa tosi vähältä, mutta mun syömisillä ja säästökikoilla mä luulen että jää muutama kymppi joululahjoihin ja tuhlaukseen. Tosin mun täytyy ostaa enää vaan isälle joululahja, joten ei siihenkään paljon mene.

Oon ollut tänään ihmeen pirteä ja hyvällä tuulella, varsinkin hoitajan käynnin jälkeen. En tiedä miks. Ehkä se on se kahvi, painon laskeminen ja onnistunut terapia. Mulla on hyvä olo. Vaikka edelleen vihaan kroppaani, mutta mulla on hyvä olo siitä että mä teen asian eteen jotain. Ja että mä vielä onnistun siinä näinkin hyvin. Sydän alko taas vähän oireilemaan, taitaa olla aika ottaa lisäravinteita. Mietin vähän aikaa jugurtin juomista, mutta päätin olla ottamatta ainakaan vielä. Napostelin vähän suolapähkinöitä, niitä on taas kupissa noin 50g.

Mun palelu on muuten melkein loppunut. Nyt mä olen alkanu hikoilemaan hirveästi. Kaupassa käynnin jälkeen mun otsa ja selkä oli ihan märät hiestä, ja jalkoja kuumotti. Villasukat on vieläkin kosteat. Ehkä sekin johtuu aliravitsemuksesta.. Tai kahvista ja colasta. Nyt mulla on taas vähän viileä, mutta ei enää palella niinkun vielä pari päivää sitten. Kai se sieltä vielä joskus tulee.

Mä oon tässä miettinyt tänään, kun noita thinspokuvia oon taas selaillut, että mun kohdalla se ei pidä paikkaansa, että mä laihduttaisin yhteiskunnan paineiden takia. Mä laihdutan itseni takia. Että olisin vihdoinkin tyytyväinen itseeni. Mä en halua näyttää keneltäkään muulta, kun itseltäni. Siltä, millainen tunnen olevani sisältäpäin. Mun sisällä on laiha ja kaunis ihminen, mutta se on nyt kaiken läskin alla, ja mä aion tuoda sen esiin sieltä. Mä olen aina halunnut olla alipainoinen, ja mä aion toteuttaa sen haaveen. En anna kenenkään tulla haaveeni tielle. Mieluummin eristäydyn muusta maailmasta, kun annan kenenkään pakottaa mut pysymään sellaisena, joka ei tunnu omalta itseltäni.
















I do what makes me happy, and starving makes me happy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti