Mut laitettiin jakamaan joululahjat. Muut istui sohvalla ja availi paketteja, kun minä horjuin ja kumartelin paketteja kuusen alta... Esittelivät niitä iloisina toisilleen, kasoittain paketteja... Ja minä? Mitä minä sain? 2 lakanaa, joista toinen on satiinia, ja sanoin ennen joulua hyvissä ajoin että ei missään nimessä satiinia, tyynyn, joulukoristemökin ja lahjakortin. No okei, sain noihin lahjoihin liitettynä tikkareita, pussin kuivahedelmiä ja suklaakonvehtirasian, eli yhtä tyhjän kanssa. Taidan piilottaa nuo jonnekin tänne porukoille, tai antaa jollekkin muulle. Mutta siis niin.. Vaikka en paljoa odottanutkaan, olen pettynyt. Koko lahjojen jakamiseen käskeminen tuntui iskulta vasten kasvoja, kun muille oli kasoittain paketteja, ja minulle vaan nuo 4... Ehkä tää on jonkunlainen rangaistus tai jotain.
Koko joulu on muutenkin ollut ihan perseestä. Mulle ei puhuta, ja jos muilla on keskustelu meneillään ja menen siihen lähettyville, keskustelu kuolee siihen. Tosin välillä se jatkuu kuin minä en olis edes paikalla. Ehkä mä en olekkaan. Musta on jäljellä enää kuori. Sisukset on muuttunut pimeäksi tyhjiöksi, joka tappaa kaiken ilon ja valon.
Äiti pyyti käymään tavaroitani läpi mitä täällä on säilytetty. Pääsin yhden laatikon loppuun, avasin lukioajan kalenterin, ja löysin sieltä merkinnän päivältä, kun mun ensimmäinen ja ainoa raskaus päättyi, ja koko elämä hajos palasiksi. En pysty edes kattomaan noita muita laatikoita. Äiti kaivoi kaapista vielä mun posliininuken, joka kuului ennen mun veljen entiselle tyttöystävälle, joka teki itsemurhan kun olin ala-asteella...
Mä en tosiaan tiedä mitä mä teen... Alkuviikolla mun pään valtasi ajatus siitä, että tappaisin itteni ens yönä tuossa keittiössä... Tosin se saattais olla vähän liikaa... Mun mummo kuoli jouluaattona kun olin ala-asteella... Joulu on kaikenkaikkiaan mulle ihan liikaa kestettävää. Ehkä mä vaan katon loppuillan leffoja ja syön lääkkeitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti