torstai 10. joulukuuta 2015

Life is a bitch and then you die.

Oon kihissyt raivosta jo parisen tuntia, tosin raivoni aihe on mitä ilmeisimmin kuvitteellinen, mutta en saa tuota tunnetta karistettua. Kaikki tuntuu olevan perseestä. Suomi on perseestä. Hallitus on perseestä. Uutiset on perseestä. Media on perseestä. Kaikki vaan on perseestä. Mun pitäis ihan oikeasti lopettaa uutisten lukeminen, alkaa vaan vituttaa joka kerta..

Tänään mua on vaivannut tylsyys. Pohjaton tylsyys. Ja tietämättömyys. Laitoin äidille eilen viestin, että tarviisin mehua. Ei ole tullut vastausta, joten paha mennä sanomaan että tuoko joku mulle sitä mehua. Jos ei tuo, viikonlopusta tulee aikalailla heikotuksen värittämä. Kauppaan ei kiinnosta mennä. Jokainen auton ääni ulkoa saa mun sydämen hyppäämään kurkkuun, koska pelkään ovikelloja, ja äiti soittaa aina ovikelloa, kun tulee käymään, ja oon tässä vähän odotellut että tuoko se sitä mehua vai ei. En viittis soittaakkaan sille, koska saldoa on sellaset 2e jäljellä, ja sillä on pärjättävä 22. päivään asti.

Huoh. Mä en nyt taas tiedä mitä tekisin itteni kanssa.. Koko päivä on vaan valunut taas hukkaan. Mieliala laahaa jossain pohjamutien seassa, vetäen perässään ruokahalua ja mielenkiintoa kaikkea kohtaan. Kuten sanoin, kaikki on vaan perseestä.











Edes thinspo tai vieressä kehräävä kissanpentu ei tuo helpotusta elämän paskuuteen. Jospa huomenna olis parempi päivä.. Ainakin hoitaja tulee käymään, jos muistaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti