tiistai 13. marraskuuta 2012

ähky

joo elikkäs tänään oli syömispäivä... söin aamulla sen 2 dl rahkaa, edelleen se 1 dl jääkaapissa odottamassa... äsken söin jotain ehkä pari desiä makaroonia ja yhen reissumiehen puolikkaan paprikalla. meinaa tulla ylös. tarkotuksella söin itteni ähkyyn, eipähän tee vähään aikaan mieli syödä. meinaan oksentaa koko ajan kun maha on niin täynnä. se turpos ihan hillittömästi heti kun söin. hyi.


en oo tänään tehny oikeen mitään, koska ekan postauksen jälkeen menin vaan hetkeks sänkyyn makaamaan ja heräsin joskus yhen aikaan siihen kun muru tuli herättämään. sen jälkeen oon vaan hoitanu raha-asioita ja käytiin kaupassa. en oo ehtiny tekemään yhtäkään treeniä tänään ja unohdin treenata ennen kun söin, nyt kaduttaa ja ärsyttää ihan hirveästi kun joutuu odottamaan ties kuinka kauan että voi liikkua.


pääsin kuitenkin ulos täältä, joten oon sinänsä ylpeä itestäni. kävin ulkona, kaupassa asti. ei sinne kyllä ole kun pari sataa metriä mutta silti. huomenna täytyy käydä keskustassa asti joten tulee käveltyä ainakin tunti, ellei parikin kun hoidetaan asioita. voin vaan kuvitella miten jumissa oon sen jälkeen, koska en oo tottunu kävelemään pitkään aikaan, niin tänäänkin alavatsa alko kramppaamaan kauppareissun jälkeen. säälittävää.


tänään menee varmaan kaiken lisäks vielä maha sekasin muutenkin kun se ei oo tottunu sulattamaan kiinteää ruokaa. unohdin sitten sen pikku asian... voi helvetti mun kanssa. toisaalta voisin antaa mahan olla sekasin, menis ainakin kaikki suoraan läpi eikä mitään jäis sisälle, mutta en vaan halua juosta koko ajan vessassa. lääkkeiden takia mun vessassa käyminen on muutenkin tullu hankalaks ja oudoks niin en nyt ota sitä riskiä.


päätin lopettaa tuon viimesimpänä alotetun lääkkeen, koska mitä ilmeisimmin noi vessassa käymis ongelmat johtuu siitä. toivottavasti jo huomenna olis helpompi. olis vähän mukavampi olla.

pelkään huomista aamupainoa. se on kuitenkin taas noussu johonkn 3:een. ellei jopa siitä suuremmaks. ei voi mitään. huomenna taas eka päivä syömättömyyttä, seuraavan kerran saan syödä lauantaina. kolme päivää aina välissä. tämän päivän kalorit ei kyllä ylitä onneks edes 1000, joten ei paniikkia siitä.


harkitsen vielä toisen leivän syömistä... rahka on ainakin syötävä loppuun kun kerran oon niin päättäny. sen jälkeen jos vielä mahtuu niin syön sen leivän... on tää aikamoista, ei mulla ole nälkä mutta haluan vaan syödä. oikeastaan en edes halua. se vaan tulee mieleen... outoa. voisin kyllä olla ihan yhtä hyvin syömättä mutta tänään on kuitenkin syöntipäivä ja seuraavat 3 päivää ei. onneks en edes voi syödä paljoa kun maha on pienentyny niin paljon. :)


odotan kuitenkin mahan rauhottumista ja turvotuksen ja ruuan laskeutumista, sitten teen treenit ja katon sitten sitä syömisasiaa uudestaan. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti