tunnen itteni niin heikoks... tavallaan tää on just sitä mitä halusinkin, olla kerrankin heikko, hento päivänkorento, mutta toisaalta en haluais olla ihan näin heikko. en haluais että mun pää alkaa sumenemaan aina kun sen nostaa pystyasentoon, en halua veren virtaavan alaraajoihini jättäen yläruumiini kylmäksi. mutta sitähän mä halusin, joten sen mä sain.
mun päässä vallitsee tällä hetkellä kaks eri mielipidettä; oon läski, epäonnistunut paska joka ei osaa mitään ja josta ei koskaan tule mitään, joka ei ole saavuttanut vielä edes sadasosaa siitä mitä olis jo pitänyt, joka pyyhki pois kaiken edistymisen sillä perkeleen proteiinipirtelöllä jonka joi koska "oli niin nälkä" kun olis yhtä hyvin voinut vaikka viiltää ranteensa auki ennen kun juonut sen läskipirtelönsä! ja toinen: oon vihdoinkin onnistunu jossain, voin jopa jatkaa samaa rataa vaikka loputtomiin tai ainakin tuntuu siltä, oon laihtunu huomattavasti ja pystyny olemaan oikeasti syömättä vaikka on kuinka tehny mieli, se proteiinipirtelö oli täysin sallittu, niinhän mä sovin itteni kanssa, että kaikkea nestemäistä saa vetää...
oon lähinnä hämmentyny siitä miten monta mielipidettä voi yhellä ihmisellä olla yhestä asiasta. kuitenkin päällimmäisenä on ylpeyden tunne, joka saa lisäboostin joka kerta kun katon peiliin tai kun maha kurnii. oon todellakin tän kokonen, ja täydessä kontrollissa halujeni suhteen. mä en enää himoitse ruokaa hallitsemattomasti, vaan voin katsoa, koskea, ajatella, haistaa ja kuvitella makuja, ilman että mun on saatava syödä se, oli se ruoka mitä tahansa. edes entiset herkut ei enää houkuta niin kun ennen. en enää välitä ruuasta samalla tavalla kun ennen. ajattelen siitä kliinisen objektiivisesti, ja se on vaan hyvä.
vielä joku päivä voin kattoa peiliin ja sieltä katsoo takaisin laiha tyttö... alipainoinen... kaunis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti