mulla on siis hirveen monta eri taulukkoa, ja eilen alotin taas uuden, joka sijaitsee jääkaappin ovessa. siihen merkkaan aina kun pääsen yhen kilon alemmas, eli niinkun tänään, merkkaan siihen sen kilon minkä puolelle oon päässy, sit reiden paksuuden, samaten kun vyötärön ja käsivarren paksuudet. samaan taulukkoon merkkaan myös, oonko pysyny dietissäni, ja minkä kilojen kohdalla saan palkinnon.
tänään aion ottaa vähän rennommin kun eilen, vaikka mä kyllä vähän epäilen sitä että pystynkö siihen. eilen tein taas listan pilleripäissäni kaikesta siitä, mitä voisin tänään tehdä. siinä on 7 eri tehtävää. ne on sellasia sopivia. ei liian raskaita, eikä ihan tuosta noin vaan tehtäviäkään.
ainahan voi tietty keskittyä muutenkin ulkonäön hoitamiseen, kuten oon aika ahkerasti tässä viime päivinä tehnytkin. oon joka päivä tehny erilaisia kasvonaamioita, sheivaillut säärikarvoja ja kainaloita, rasvannut ja puhdistanut joka kohdan huolellisesti. jopa korvat. :D se nyt onkin aika tärkeää kun tein itelleni uudet korviksen reiät.
niin ja tietty aina on sekin mahdollisuus, että tekisin lisää lävistyksiä itelleni. en vaan oikeen keksi mihin, kun kaikki paikat alkaa olemaan jo täynnä, ja navasta alemmas en tee. :D sit aina tekemisen puutteessa voi maalata. harmi vaan ei oikeen oo taulupohjia ja parhaat maalitkin on lopussa, mutta kuka sen määrää että maalata voi vaan tauluille? :D eilenkin maalasin pöydän jalat. :)
harmittaa vaan sinänsä herätä näin aikasin kun ei oikeen oo mitään tekemistä. kukaan muu ei oo hereillä paitsi kissat, kultakin meni vasta äsken nukkumaan joten yritän olla hiljaa ettei se herää. sain kuitenkin kahvin keitettyä aamun nutria varten, viikattua pyykit kaappiin ja tiskattua eiliset astiat miltä kulta söi nuudeleita. seuraavalks olis vuorossa kissojen ruokinta ja sit käyn tuon varsinaisen tekemislistan kimppuun.
ihan hirmu väsyny olo, johtuu varmaan siitä rauhottavasta. aion nyt kuitenkin sinnitellä hereillä kun nyt kerran sängystä nousin. oikeastaan ihan hyvä vaan että väsyttää, ei pääse mania päälle taas niinkun eilen.
mutta nyt hommiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti