ei malta...

odottaa huomista siis. haluan jo tietää paljonko painan huomenna, onko se laskenu yhtään vai ei, onko nuo mun liikkumiset auttanu, haluan tietää ihan kaiken! haluan jopa mitata itteni taas, vaikka huomenna ei olekkaan mittauspäivä.

tultiin kullan kanssa siihen tulokseen että meillä on kummallakin jonkinlainen syömishäiriö. se nyt on vähän hankala selittää mutta mä haluan että mun kohdalla se "pahenee" eli että saan enemmän itsekuria ja liikkuisin enemmän, saisin patistettua itteni liikkumaan ja tekemään mitä tahansa että laihdun.

silti en halua sairastua pahemmin. en halua sitä ahdistusta ja pelkoa, niitä sairaita rutiineja, joista ei voi missään nimessä poiketa. en halua alkaa taas oksentelemaan. haluan vaan laihtua, en halua paskaa mieltä. tai noh, eipä se tästä paskemmaks voi enää paljon muuttua, noita mielenterveydellisiä sairauksia kun on vaikka muille jakaa...

muistin just etten oo koskaan terapiassa tai lääkärissä sanonu että mulla on ongelmia syömisen kanssa, vaikka siinä masennustasokyselyssa toisiks viimenen kysymys on että oonko syny tavallista vähemmän laihtuakseni... aina rastitan (pienen mietinnän jälkeen) kohdan nimeltä Ei.

en tiedä miks, mutta musta vaan tuntuu jotenkin niin pahalta sanoa että mulla on syömishäiriö. en halua että kukaan alkaa huolehtimaan ja hössöttämään ja stressaamaan mun takia. sen takia että oon valinnu olla syömättä. on se sairasta laihduttaa näin joo, mutta ei se mulle mikään ongelma sinällään ole. en halua että kukaan estää mua olemasta syömättä. en halua tulla pakkoruokituks.

en vaan halua syödä.

jotenkin mua harmittaa ihan hirveästi se, etten oo antanu itteni sairastua pahemmin, vaikka kuitenkin joka tapauksessa sitä jollain tasolla haluankin. 

oireilin jo kesällä, olin viikonkin syömättä oikeen mitään, join vaan ja koitin vältellä syömistä. ei se oikeen sitten onnistunu kun musta tulikin tällanen. 

oon ollu liian keskittyny kaikkeen muuhun viime kuukausina, syömisen ja painon tarkkailu on jääny 

taka-alalle.jos nyt saisin itteni pidettyä keskittyneenä yhteen asiaan, kun ei tarvii enää ravata terapiassakaan niin ei oo kukaan sekottamassa mun "to do-listan" tärkeysjärjestystä. 

ja sillä listalla laihdutus on ykkönen.

multa puuttuu se tärkeä ominaisuus: kärsivällisyys. en jaksa odottaa tulosten näkemistä, joten turhaudun aika helposti. turhautuminen taas puolestaan johtaa aika usein luovuttamiseen, jota en nyt todellakaan halua! tällä kertaa... tällä kertaa mä edes kunnolla yritän!